Kun Kapu heräsi pensaan alta, se huomasi saaneensa turkkinsa koristeeksi kirppulauman. Kapu ei kirpuista pitänyt, joten se aloitti epätoivoisen ulinan, jonka se toivoi karkottavan inhottavat ötökät pois.

Kirput eivät olleet ainoa outo juttu sinä iltana. Kapulla oli synttärit, ja terhakasta koirasta tuli arvokas (mutta aivan yhtä touhukas) vanhus.

Sahara tarjosi Kapulle syntymäpäivälahjaksi oikein kunnon harjauksen. Kapu kiitti nuolaisemalla Saharan poskea. Se haaveili pääsevänsä pian uimaan.

Kotonakin juhlittiin. Oli Connorin aika harmaantua.

"Nyt me molemmat olemme ihan yhtä rupsahtaneita!" Janette nauroi osin iloisena, osin katkerana.

Nuorekkaat vaatteet kuitenkin saivat Janeten ja Connorin kuitenkin tuntemaan olonsa nuoremmaksi. "Sinusta ei sitten saa rumaa tekemälläkään", Janette huokaisi.

Kapu ja Sahara palasivat kotiin reilusti ennen kuin Saharan olisi ollut pakko, sillä Sahara ei vahingossakaan halunnut saada enää kotiarestia. Janette huomasi heti Kapun olevan kirppujen peitossa, joten hän vei koiran saman tien kylpyyn.

Sitten synttärisankarit vetäytyivät nukkumaan, kumpikin samaan huoneeseen. Kapu viihtyi rakkaan emäntänsä lähellä, vaikka se tarkoittikin sitä, että unet piti nukkua kovalla lattialla pehmoisen petin sijasta.

Scott omistautui maalaustaiteelleen. Hän oli innostunut kuvaamaan kasviaiheita.

Connor oli hurahtanut täysin uuteen työhönsä kaupunginorkesterissa. Hän kirjoitti orkesterin blogiin joka päivä.

Sahara sen sijaan rakasti ulkoilua ja erityisesti kalastamista. Se oli sopivan rauhallista ja hiljaista puuhaa. Kalastaessa mieli tyhjeni.

Kapu muuttui vanhetessaan yhä hurjemmaksi vesipedoksi. Taisipa koira toisinaan luulla olevansa mursu.

Saharalla oli syntymäpäivät vain muutaman päivän Kapun ja Connorin jälkeen. Tyttö oli innoissaan aikuisuuteen astumisesta.

"Koko maailma on nyt avoinna minulle!" Sahara hihkaisi iloissaan.

(Saharan luonne on kokonaisuudessaan yksinäinen susi, hajamielinen, ulkoilmasim, siisti ja poikkeava, Hän tahtoo olla astronautti.)

Saharasta ei olisi heti uskonut, että nainen aikoi valloittaa avaruuden, ja meinasi unelmansa saavuttaakseen lähteä armeijaan.

Connor ja Janette olivat hitsautuneet tiiviisti yhteen yhteisten vuosiensa aikana. Heidän avioliittonsa oli varmasti yksi onnellisimpia koko Simlandiassa.

"Scott, sinä olet jo iso mies. Eikös sinun pitäisi hankkia oikea työ? Et sinä maalaamalla itseäsi elätä", Connor patisteli poikaansa hankkimaan töitä. "Hmph", Scott tuhahti vastaukseksi. Hän uskoi olevansa niin lahjakas taiteilija, että saisi varmasti tienattua leipänsä myymällä maalauksiaan.

Sitä paitsi Scott tahtoi nähdä maailmaa ja elää nuoruuttaan täysillä ennen kuin antautuisi uran ja perhe-elämän vietäväksi. "Lähdettäisiinkö käymään jossain ulkomailla? Vaikka Kiinassa tai Egyptissä?" Scott yritti houkutella siskoaan mukaan reissaamaan. "Egypti ainakin sopisi sinulle Sahara, sillä pääsisit tapaamaan hiekkaista kaimaasi", Scott naljaisi. "Kuulostaa kyllä houkuttelevalta, mutta enpä tiedä", Sahara vastasi. Hän ei ollut yhtä seikkailunhaluinen kuin Scott.

"Sitä paitsi et sinä kuitenkaan oikeasti uskaltaisi lähteä Egyptiin. Muistatko kun kiljuit keuhkosi puhki kun katsottiin sitä Muumion kirous leffaa?" Sahara kiusoitteli. "Höh, minä olin silloin vielä nuori!" Scott kiljahti vastalauseeksi, "En minä enää pelkää mitään. Kerro vaikka hyytävin tietämäsi kauhutarina, niin saat huomata, ettei minua hätkäytä enää mikään." Sahara otti haasteen vastaan ja kertoi Scottille tarinan erästä naapuritaloa piinaavasta murhatun tytön hengestä. "Eihän tuo ole totta, eihän?" Scott vingahti kauhuissaan tarinan edetessä. "Ehkä on, ehkä ei, mutta varmaa on se, että sinua pelottaa!" Sahara vastasi ja nauroi räkäisesti veljelleen.

Seuraavana päivänä Sahara otti ensimmäisen askeleen kohti suuren unelmansa toteuttamista. Hän meni armeijan värväystilaisuuteen osoittamaan halunsa palvella maataan avaruuden uhkia vastaan.

Myös Scott suuntasi kohti mahdollista työpaikkaa. "Joko menet töihin tai itket ja menet töihin", Connor oli uhannut. Hän ei tahtonut Scottista kasvavan laiskimusta vain sen takia, että perheellä oli rahaa sen verran, ettei töissäkäynti ollut välttämätöntä.

Scott sai kuin saikin töitä ravintolasta. Hän oli suhteellisen tyytyväinen uuteen työhönsä; ruoanlaittaminen oli tavallaan taidetta sekin. Hän tahtoi heti jakaa uutiset tyttöystävänsä Janikan kanssa. Janika näytti kuitenkin melko huonovointiselta.

Kun Scott oli aikansa hakannut lasiovea ja huutanut Janikan nimeä, tyttö tokeni ja tuli avaamaan oven. "Oletko kunnossa?" Scott huolehti. "Totta kai, älä minusta huolehdi", Janika murahti vastaukseksi. Hän ei ollut kertonut Scottille olevansa vampyyri ja kärsivänsä päivänvalosta niin paljon, että pyörtyi jos oleskeli liian kauan valoisassa.

Scott uskoi Janikaa, sillä hän ei halunnut kiistellä naisen kanssa. "Arvaa mitä?" hän kysyi vaihtaakseen aihetta. "No?" Janika kysyi vaikuttaen jotenkin tekaistun innostuneelta. "Minä sain töitä ravintolasta, eikö ole hienoa?" Scott kertoi. "Sehän on mahtavaa! Mutta miten sinulla riittää aikaa taiteellesi, jos teet töitä?" Janika ihmetteli. Scott puolestaan ihmetteli, miksei Janika ollut enemmän huolissaan siitä, riittäisikö hänellä aikaa tyttöystävälleen.

Scott kuitenkin unohti mietteensä, kun Janika suuteli häntä intohimoisesti. Kun he suutelivat, Scott unohti kaiken eikä huomioinut, mitä ympärillä tapahtui. Hän ei edes häiriintynyt Janikan äitin Roxien ahnaasta tuijotuksesta ja epävireisestä kitaransoitosta.

Scott ajatteli, että hän ja Janika olivat valmiita ottaamaan seuraavan askeleen suhteessaan. Hän ehdotti Janikalle lakanoiden laulatusta, mutta Janika torjui hänet. "Mitä oikein ajattelet? En minä ole sellainen nainen, joka heti hyppää sänkyyn!" Janika sanoi tuohtuneena. "Mutta kun me ollaan seurusteltu jo kouluajoista lähtien, niin minä luulin että se olisi ihan okei..." Scott mutisi pettyneenä. "Väärin luulit. Olen pahoillani, mutta minua särkee kauheasti päätä. Voisitko lähteä?" Janika sanoi nenäkkäästi.

Scott nyökkäsi, pyysi anteeksi ja raahautui maansa myyneenä kotia kohti. Torjutuksi tuleminen tuntui todella pahalta. Eikö Janika rakastanutkaan häntä?

Sahara oli vakuuttanut armeijan värvääjät, mikä tarkoitti sitä, että hänen piti raahautua ennen kukonlaulua armeijan tukikohtaan. Mutta mitäpä nainen ei unelmansa vuoksi tekisi.

Scottillakin oli ensimmäinen työpäivä. Hän jäi vielä töiden jälkeen syömään ravintolaan, sillä ajatteli hyvän ruoan auttavan häntä unohtamaan Janikan. Scott tilasi päivän erikoisen, joka sattui sinä päivänä olemaan koiranruokaa. "Minun elämäni on syvältä", Scott murehti.

Koiranruoka osoittautui kuitenkin yllättävän herkulliseksi. "Vähän kuin kananmakuinen keksi", Scott mietti.

Kapu oli päättänyt hankkia eläinystäviä simien lisäksi. Se juoksenteli ympäri kaupunkia ja teki tuttavuutta jokaisen vastaantulevan nelijalkaisen kanssa.

Tappi-kissa vaikutti mukavalta kaverilta. Sen kanssa oli hauskaa telmiä.

Kapu jutteli Tapin kanssa metsästysretkillään löytämistään aarteista. Tapista Kapu oli hassu, kun piti vaahteranlehtiä ihmeellisinä.

Kissat eivät kuitenkaan ehkä olleet ihan parhaita kavereita koirille, joten Kapu jatkoi uuden ystävän etsimistä. Koirapuistossa se törmäsi Noita-nimiseen koiraan.

Kapulla ja Noidalla klikkasi heti. Noita oli vielä nuori koira, joka tahtoi kuulla kaiken Kapun elämänvaiheista. Kapu kertoi mieluusti kaikista seikkailuistaan (joita oli aika vähän).

Noidan piti kuitenkin lähteä kotiin, kun sen isäntä kutsui sitä. Kapu toivoi, että se tapaisi Noidan vielä joskus uudestaankin.

Sahara oli otettu hyvin osaksi porukkaa armeijassa, ja hän viihtyi joukkueensa naisten kanssa erityisen hyvin. Siksi olikin hyvin surullista, kun eräänä päivänä viikatemies saapui vierailulle työpäivän päätteeksi.

 

"Oletko miettinyt sitä matkailuehdotusta?" Scott kysyi Saharalta. Hän halusi palavasti päästä vaihtamaan hetkeksi maisemaa. "Itse asiassa, kyllä olen", Sahara vastasi, "Joten eiköhän lähdetä käymään Egyptissä!"

 Scott oli ihmeissään siitä, että Sahara oikeasti suostui lähtemään hänen kanssaan matkalle. Scott tarttui heti puhelimeen ja soitti matkatoimistoon varatakseen lennot Egyptiin ja takaisin. Sahara oli päätynyt hyväksymään veljensä matkailuehdotuksen, kun oli nähnyt työkaverinsa kuolevan - hän oli tajunnut elämän rajallisuuden, joten hän oli päättänyt yrittää kerätä mahdollisimman paljon kokomuksia.

Scott sai varattua liput heti seuraavalle lennolle, joten Sahara pääsi ihastelemaan Saharan autiomaata yllättävän nopeasti. "Aika erilaiset maisemat kuin kotona", Scott ihmetteli, "Täältä kyllä saa paljon inspiraatiota maalauksiin."

"Minä haluan sitten seikkailla! Selvittää pyramidien salaisuudet ja niin edelleen. Sinä voit kulkea mukanani tai tehdä mitä ikinä haluat, kunhan vain pysyt ehjänä", Scott ilmoitti.

"Selvä juttu. Minä huomasinkin ilmoitustaulua katsellessani, että joku kaipaa ansanpurkajaa. Meillä oli töissä juuri koulutus erilaisten pommien purkamisesta, ja minusta tuntuu, että se soveltuu juuri tuollaiseen, joten ajattelin käydä kysymässä, josko apuni kelpaisi", Sahara sanoi. Hän oli innoissaan uudesta ympäristöstä ja uusista haasteista. Scott tajusi, että hänellä oli pikkusiskostaan aivan vääränläinen kuva: hän oli pitänyt Saharaa hauraana naisena, mutta tyttöpä taisikin olla paljon hurjempi luonteeltaan kuin hän! "No, mene sinä sinne, niin minä lähden kiertelemään hautaholveja", Scott sanoi.

Sahara ei kuitenkaan tahtonut mennä purkamaan ansoja heti, sillä puuhahan saattoi olla todella vaarallista ja hän saattaisi loukkaantua, eikä loukkaantuneena voisi kierrellä ihailemassa paikallista arkkitehtuuria tai elämänkulkua. Siksi Sahara suuntasi ensimmäisenä Al Simharan torille.

Sahara halusi ostaa retkeilytarvikkeita ja matkamuistoja kotiinvietäväksi. Hän tiesi, että paikalliseen kulttuuriin kuului tinkiminen, joten hän hyväksynyt heti ensimmäistä hintaa, jonka kauppias hänelle ilmoitti.

Shoppailtuaan tarpeeksi Sahara suuntasi talolle, jossa ansanpurkamisapua tarvittiin. "Hei vain, minä olen Sahara Tavares, ja tulin purkamaan ansojanne", Sahara tervehti reippaasti ilmoituksen jättänyttä Farouk Rashidia.

Farouk johdatti Saharan talon alla sijaitsevaan kellarikammioon. "Mina ja vaimo tahdomme vaha lisatila asuntoon, mutta ei voi olla kellarissa, jos on ansa", Farouk selitti. Sahara ihmetteli, miksi kukaan haluaisi asua kylmässä kellarissa, mutta ajatteli silti auttaa Faroukia.

Kellari osoittautui melkoiseksi sokkeloksi, ja se vaikutti ikivanhalta. Tämän tästä Sahara törmäsi salakytkimiin, joista hän ei malttanut olla painamatta. Salakytkimet avasivat salaovia, joista päästi yhä syvemmälle tunnelisokkeloon.

Eräästä kammiosta löytyi kivetty lähde. Sahara epäili, että lähteestä saattaisi löytyä jotakin mielenkiintoista, joten hän päätti pulahtaa altaaseen.

Lähteessä oli kuitenkin niin pimeää, ettei Sahara nähnyt mitään, joten hän onnistui vain kastelemaan itsensä.

Farouk oli antanut Saharalle hakun, sillä jotkut seinät olivat vuosien saatossa sortuneet. Sahara antoi hakulle kyytiä ja hakkasi kiviröykkiöitä kuin kaivosmies konsanaan.

Kivien alta löytyi lisää salakytkimiä. Sahara alkoi olla jo sekaisin kaikista salaisuuksista, joita kellarirakennelma piti sisällään. "Ala huoli, en minakaan tunne kaikki salaisuus", paikalle Saharan jättämiä lätäköitä luuttuamaan ilmestynyt Farouk lohdutti.

Farouk halusi tietää, miten Sahara oli eksynyt Egyptiin ansoja purkamaan. "Minun veljeni Scott houkutteli minut mukaansa matkalle. Hän tahtoi seikkailla, mutta hän kai pelkäsi tuntevansa olonsa yksinäiseksi, jos lähtisi ilman minua. Egyptin valitsimme kohteeksi, koska minun nimeni on Sahara, ja Scottin mielestä minun piti päästä katsomaan kaimaani", Sahara selitti. "Mutta miksi sina purat ansa? Eiko se ole vaha kummallinen naisille?" Farouk ihmetteli. "No, minä olen ammatiltani sotilas, ja olen tottunut vaaroihin", Sahara kertoi hymyillen. Hän tiesi hämmästyttävänsä muita poikkeavilla valinnoillaan. "Oho", Farouk henkäisi kunnioittaen.

Scott ei ollut vielä päässyt leiripaikkaa kauemmas, sillä pitkä lentomatka oli saanut hänet väsyneeksi, ja hän oli nukkunut teltassa. Hän ilahtui kuullessaan paikallisten puhuvan taiteesta. "Paikka, jossa arvostetaan taidetta, ei voi olla huono", Scott myhäili.

Hän ei kuitenkaan jäänyt juttelemaan egyptiläisnaisten kanssa, vaan kiiruhti tutkimaan leiripaikan lähellä sijaitsevaa vanhaa kaivosta.

Sahara oli unohtanut olla varovainen Faroukin kellarissa. Hän astui vahingossa tuliansaan. "Aaaaa, minä palan!" Sahara kiljui kauhuissaan.

Onneksi Saharalla oli terävät hoksottimet, ja hän muisti kivetyn lähteen olevan lähellä. "Pois tieltä, Farouk, minä aion sukeltaa!" Sahara karjaisi rynnätessään lähteen luo.

Kun Sahara tunsi lähteen viileän veden ihollaan, hän tunsi hurjaa iloa siitä, että hän oli yhä hengissä. "Oletko kunnossa?" Farouk kysyi huolestuneesti.

Sammutettuaan itsensä Sahara suuntasi takaisin hänet yllättäneen ansan luo ja piti huolen siitä, että ansa ei enää koskaan laukeaisi.

Scott liikkui paljon turvallisemmassa ympäristössä. Vanhaan kaivokseen oli jätetty arkkuja, joissa oli avainkiviä ikivanhoihin oviin.

Sahara ei jaksanut enää olla Faroukin kellarissa. Hän oli törmännyt ansoihin, joita hän ei osannut purkaa, eikä hän halunnut enää olla maan alla. Hän sanoi Faroukille, että tämä pitäisi hankkia joku häntä asiantuntevampi tekemään selvää lopuista ansoista.

Scott puolestaan oli päässyt seikkailun makuun. Kaivos oli vaihtunut faaraoidenaikaisiin tunneleihin, joissa oli mielenkiintoisia ovenavaamismekanismeja. Scott oli niin innoissaan, ettei edes huomannut ympärillään lojuvia luurankoja.

Välillä ovia avatessa sai käyttää raakaa voimaa. Scottia harmitti, ettei hän ollut käynyt punttisalilla.

Tutkittuaan tunnelit läpikotaisin ja löydettyään muun muassa muinaiskolikoita ja muutaman jalokiven Scott nousi takaisin maanpinnalle ja ryömi takaisin telttaansa uinumaan.

"Miten ansojen purkaminen sujui?" Scott kysyi Saharalta aamulla. "Surkeasti. Melkein poltin itseni hengiltä ja epäonnistuin tehtävässä", Sahara vastasi vähän kärttyisästi. "Huh! Mutta onneksi olet kuitenkin kunnossa", Scott henkäisi, "Ehkä sinun kannattaisi pysyä tänään poissa ansojen läheltä, vaikka tutustua täällä leirissä muihin matkailijoihin."

Sahara päätti ottaa veljensä vinkistä vaarin ja jäi leiriin. Hän päätti nukkua vielä muutaman tunnin, ja herättyään lähti tutustumaan leiriin tarkemmin. Hän ei kuitenkaan saanut kierellä rauhassa, sillä jostain aina ilmestyi joku mies juttelemaan hänelle. Sahara ei tajunnut, että ylimääräinen huomio johtui siitä, että hän oli unohtanut huomiotaherättävän yöpukunsa päälleen. "Liikkuuko neiti aina tuossa asussa?" eräs herra tuli kysymään. "Senkin puupää, miksi en liikkuisi? Tämä on lempimekkoni!" Sahara loukkaantui miehen sanoista, ennen kuin tajusi katsoa alaspäin ja huomasi olevansa alusvaatteisillaan. Sitten hän juoksi punastellen vaihtamaan vaatteensa.

Kun Saharalla oli mekko päällään, väheni epätoivotun huomion määrä radikaalisti. Sahara sai olla ihan rauhassa ja pyydystää perhosia ilman, että kukaan häiritsi.

Iltapäivällä Scott ja Sahara suuntasivat katsomaan yhtä Al Simharan suurimmista turistikohteista, komeaa sfinksiä.

Sahara oli shoppaillessaan hankkinut käärmeenlumoojantarvikkeet. Hänestä sfinksin luona oli juuri sopiva paikka kokeilla käärmeen lumoamista. Scottin mielestä Saharan käytös oli yksinkertaisesti pöljää.

Häntä itseään kiinnosti enemmän sfinksin sisälle kätkeytyvät salaisuudet. Scott yritti keksiä keinon päästä sfinksin sisälle, ja lopulta saikin sisäänkäynnin auki.

Sisällä Scottia odotti kuitenkin tulinen yllätys.

Scott kirmasi äkkiä pakoon, mutta hänen vaatteensa olivat jo ehtineet palaa. Sahara oli kyllästynyt käärmeiden kanssa leikkimiseen, mutta onneksi hänellä oli mukanaan rakas pikku tiilikki.

"Ohoh, nyt me molemmat olemme melkein palaneet kuoliaksi!" Sahara kauhisteli, "Mutta sinä tuoksut aika hyvältä kärähtäneenä. Tulee melkein nälkä."

Sfinksin lähellä, joen rannalla oli pieni leirintäpaikka, jossa Scott ja Sahara päättivät yöpyä. Sahara ilahtui kalastusmahdollisuudesta. Hän tahtoi tutustua paikalliseen kalakantaan.

Scott puolestaan ilahtui Saharan hankkimasta luksusteltasta. Hän oli varma, että sinä yönä hän nukkuisi hyvin.

Seuraavana aamuna sisarukset suuntasivat Al Simharan keskustaan. Scott tahtoi maistella paikallisia herkkuja.

Saharaa kiinnosti paikallisen kirjakaupan tarjonta. Kirjat unohtuivat kuitenkin Saharan mielestä saman tien, kun hän astui kauppaan, sillä kassan takana seisoskeli mies, joka sai Saharan polvet jo heti ensisilmäyksestä veteliksi. "Tervetuloa pieni kauppaani, toivottavasti taalta loytyy jotain mukava neidille", mies sanoi iloisesti hymyillen ja tuli ravistamaan Saharan kättä. "Meilla on muotikirja, on kauneusopas, on koruompeluvinkkiteos, kaikki mita nainen voi haluta", mies esitelmöi. Todellakin kaikkea nainen voi haluta, Sahara ajatteli katsellessaan miestä. Oliko tämä nyt sitä paljon puhuttua rakkautta ensisilmäyksellä?

"Öö, olisiko teillä kenties jotain paikallisesta kulttuurista kertovaa?" Sahara sopersi punastellen. "Toki on!" mies hihkaisi ja alkoi selittää kirjatarjonnasta. Sahara kuunteli lumoutuneena, vaikka ei ymmärtänytkään miehen puheen sisältöä. Miehessä oli vain jotain äärettömän lumoavaa. "Onko kuka koskaan sanonut, etta neiti on aika viehattava?" mies sanoi aivan yllättäen ja väläytti häikäisevän hymyn. "Mi-mitä?" Sahara henkäisi.

"Lahtisitko syomaan minun kanssa? Minusta sina vaikuttaa oikein mukavalta, mina haluaisin vieda sinut ulos joku paiva", mies sanoi, ja sai Saharan aivan pyörälle päästään. "Mina nain sinut, kun kavit torilla ostoksilla. Mina nain sinut ja ajattelin: tuossa vasta nainen! Tuota naista mina haluan tavata", mies selitti silmät innosta hehkuen. Sahara tunsi olevansa pyörtymispisteessä. Oliko tämä tottakaan, tuo ihmeellinen mies oli kiinnostunut hänestä? Oikeastiko? Sahara ei osannut sanoa mitään. Tilanne oli hänelle aivan uusi. "Ahaa, sina pelastyi", mies sanoi, kun huomasi, ettei Sahara saanut sanaa suustaan. "Ala pelkaa, pieni, en mina tee sinulle pahaa. Mina olen vain kirjakauppias Youssef Nagi, en mina ole vaarallinen. Kylla sina voi sano ei, en mina suutu", mies puhui.

"Eieiei!" Sahara kiljaisi, ja Youssef näytti pettyneeltä, mutta Sahara kiirehti jatkamaan, vaikka häntä punastutti ja sydän hakkasi tuhatta ja sataa, "Minä tarkoitan siis, että kyllä minä voin lähteä sinun kanssasi ulos, mutta kun tämä on viimeinen matkapäiväni, niin en tiedä onnistuuko se, mutta kyllä sinäkin vaikutat tosi mielenkiintoiselta eikä minulle ole koskaan ennen tapahtunut näin, että yhtäkkiä menisin ihan hämilleni ja niin, en minä yleensä puhu näin paljoa tai punastelet, mutta kyllä, minäkin haluaisin tutustua sinuun, vai mikä se kysymys olikaan?" Sahara hiljeni ja häpesi silmät päästään typerää puhetulvaansa, mutta kun hän huomasi Youssefin hymyilevän aurinkoisesti, Saharakin uskaltautui hymyilemään.

Sitten Youssef suuteli Saharaa. Ihan yllättäen. Eikä se haitannut Saharaa ollenkaan. Hän itse asiassa halusikin suudella Youssefia.

Kun suudelma loppui, Saharaa alkoi ujostuttaa yhä enemmän ja hän hiljeni täysin. "Mina olen aina ollut sita mielta, etta tilaisuus pitaa kayttaa hyvaksi!" Youssef julisti, "Jos tama on sinun viimeinen ilta, pitaa ottaa kaikki irti siita. Ja mina ihastuin sinuun heti, ja mina haluan olla sinun kanssa. Ainakin tanaan."

Youssefin sanat saivat Saharan rentoutumaan. Sitä paitsi mitä pahaa pikku lomaromanssissa oikein oli? Youssef vaikutti ihanalta mieheltä, ja hänessä oli jotakin, mikä sai Saharan sydämen läpättämäään. Scott ei ollut ihan yhtä varma Youssefin ihanuudesta. Hän yritti udella paikallisilta pokasiko mies useinkin ulkomaalaisia naisia.

Kun Youssef lopetti jumalaisen hierontansa, Sahara oli aivan myyty. Hän ei ollut koskaan uskonut, että rakkaus voisi iskeä kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta ilmeisesti se oli mahdollista.

"Mina ei tieda, onko tama rakkaus vai mita, mutta mina haluan sinut", Youssef kuiskasi Saharan korvaan, ja Saharan piti taas keskittyä pysymään tajuissaan.

Youssef nosti Saharan syliinsä. "Jos mina saisi kantaa sinua kirjojen sijaan, mina olisin maailman onnellisin", hän sanoi ja sai Saharan kikattamaan. "Jos minä saisin olla sinun kannettavanasi, olisin maailman onnellisin", Sahara vastasi.

Scott seurasi tuoreen pariskunnan lepertelyä kirjan takaa. Häntä epäilytti, oliko Youssefilla kuitenkaan ihan puhtaat jauhot pussissaan.

Sahara ei ainakaan epäillyt mitään. Hän oli niin yllättävän rakastumisensa pauloissa, ettei kyennyt ajattelemaan järkevästi. Sitä paitsi Egyptin-matka läheni loppuaan, eikä olisi ollut järkevää tuhlata aikaa yksin oleiluun.

Youssef vei Saharan ihailemaan tähtitaivasta, joka oli aivan yhtä kaunis kuin kotona Riverview'ssäkin. Mies jatkoi ihanien asioiden kuiskailemista, eikä Sahara voinut uskoa onneaan. Kun Saharan tuli aika lähteä kotiin, hän oli surullinen, sillä oli varma, ettei enää koskaan tulisi näkemään Youssefia, vaikka mies kovasti lupailikin tulevansa vielä käymään.

"No, mitenkäs matka meni?" Connor tahtoi tietää kaiken lastensa reissusta maapallon toiselle puolelle. Sahara kertoili paljon paikallisesta maantieteestä, kivistä ja kasvustosta, eikä maininnut lomaromanssiaan kuin nopeasti sivulauseessa.

Scott oli sitä mieltä, että oli hyvä ettei Sahara kertonut Connorille pikasuhteestaan. "Sinä olet isälle vielä se sama pikkutyttö kuin aina, eikä hän varmasti pitäisi jos saisi tietää sinun seikkailuistasi. Sinun ei pidä ikinä kertoa isälle, jos menet bilettämään ja isket miehiä ja niin edelleen, hän vain järkyttyisi sellaisesta! Sitä paitsi turhahan Youssefista olisi ollut kertoakaan, koska on todella epätodennäköistä, että enää koskaan tapaisitte", Scott saarnasi. Sahara ei kuunnellut, hän ajatteli vain Youssefia.

Taloon oli sisarusten loman aikana ilmestynyt hassu puputonttu.

Sahara sai parin päivän päästä yllättävän puhelun Youssefilta. "Mina en voi olla ajattelematta sinua! Minulla on aivan kauhea ikava. Toivottavasti sinakin tuntee samalla tavalla", Youssef leperteli, eikä Sahara voinut muuta kuin hymyillä. "Kunpa pääsisit joskus käymään täällä", Sahara sanoi. "Mina yritan. Mina tahdon nahda sinun perhe, mina tahdon olla sinun kanssa", Youssef vastasi.

Sahara ei kertonut Youssefin puhelusta mitään perheelleen. Vaikka Youssef oli luvannut yrittää tulla käymään Saharan luona, Sahara pahoin pelkäsi, ettei vierailu tulisi koskaan toteutumaan. Niinpä hän jatkoi elämäänsä ihan normaalisti eteenpäin. Janette piti treenejä Saharalle, jonka piti olla huippukunnossa uransa takia.

Scott seurasi Connorin ja Kapun leikkejä, jotka näyttivät hänen mielestään todella rajuilta, kun otti huomioon, että sekä mies että koira olivat jo vanhuksia. Scott pelkäsi, että jompaa kumpaa sattuisi.

Scott tahtoi mennä tapaamaan Janikaa, jota ei ollut nähnyt matkan takia pitkään aikaan. Janikan torjunta tuntui vieläkin pahalta, mutta Scott oli valmis yrittämään uudelleen, sillä hän oikeasti piti Janikasta.

Janika ja Scott päättivät tavata neutraalissa ympäristössä eikä kummankaan kotona, joten he suuntasivat baariin. Janika vaikutti todella etäiseltä, eikä hän tahtonut istua Scottin vieressä.

Scottia Janikan käytös kummastutti ja ärsytti. "Mikä sinua vaivaa?" hän tiukkasi naiselta, "Jos et halua olla minun kanssani, niin ole hyvä ja sano se suoraan!" Janika pyöritteli päätään vaivautuneesti. "Kyllä minä haluan olla sinun kanssasi, mutta kun ei se ole niin helppoa..." hän mutisi.

Scott ei vaikuttanut tyytyväiseltä vastaukseen, joten Janika kaivoi jostakin esiin kukkakimpun ja ojensi sen Scottille. "Kai tämä todistaa, että minä pidän sinusta yhä?" Janika kysyi.

Kukkaset saivat Scottin vähän paremmalle tuulelle, ja kun Janika suostui istumaan hänen vieressään ja katselemaan tulta, Scott piristyi entisestään. Ehkä hänestä ja Janikasta sittenkin voisi tulla jotakin, vaikka Janika käyttäytyikin toisinaan vähän kummallisesti.

Janika suostui jopa muhinoimaan julkisesti, ja se oli Scottin mielestä varmin merkki siitä, että heillä oli kaikki hyvin.

Romanttinen hetki keskeytyi kuitenkin kuolemantapaukseen.

Scott ei tuntenut oloaan mukavaksi viikatiemiehen läheisyydessä, mutta ainakin hänellä oli nyt yksi kokemus enemmän maalattavaksi.

Kuolemantapaus sai Janikan taas käyttäytymään kummallisesti. "Minun pitää mennä nyt, Scott. Nähdään joskus tai ei nähdä", Janika sanoi kylmästi ja jätti Scottin katselemaan peräänsä tajuamatta mistään mitään.

Scott palasi kotiin pettyneenä ja surullisena Janikan käytöksestä. Hän ei tiennyt mitä ajatella naisesta, sillä Janika tuntui käyttäytyvän aivan epäloogisesti ja ennustamattomasti. "Ehkä minun on sitten parempi keskittyä uran luomiseen", Scott mietti masentuneena, ja hukutti surunsa television kokkiohjelmiin.