Alyssa oli lapsista ainoa, joka oli oikeasti innoissaan henkikyvyistään. Karkotuskyvystä oli hyötyä tunkeilevia paparazzeja häätäessä.
"Hähää, enää ei meistä napsita kuvia!" Alyssa riemuitsi, kun oli saanut karkotettua kaikki paparazzit toiselle puolelle kaupunkia.
Alyssa, Lydia ja Sammy jäivät toisinaan koulun pihalle hengailemaan koulupäivän päätteeksi. Sammy keskittyi yleensä leikkimiseen, mutta kaksoset suunnittelivat jo tulevaisuuttaan. "Mä en ainakaan aio jäädä tänne mätänemään", Lydia sanoi itsevarmasti. "Mä haluan jonnekin vähän isompaan paikkaan. Jonneki, joka on ihan erilainen paikka ku tää! Ja kun Hollykin jo lähti muualle, niin miksen mäkin vois mennä." Alyssa oli samoilla linjoilla. "Niinpä, tää maailma on paljon suurempi ku pelkkä Riverview. Sitä paitsi mä haluan tulla suosituks kantrilaulajaks, joten mun on pakko lähteä pois täältä. Mä haluan Appaloosa Plainsiin, sen on kantrimusiikin luvattu maa!" hän intoili. "Kuulostaa hienolta!" Lydia kehui Alyssan suunnitelmia. "Mut yks huono puoli siinä on. Sitten me ei enää asuta samassa kaupungissa. Ja me ollaan sentään kaksoset", Alyssa sanoi vähän haikeasti. "Niin... Mutta onhan puhelimet ja muut keksitty. Kyllä me selvitään, eikö vaan? Sitä paitsi ei me ihan heti huomenna olla muuttamassa pois, eihän?" Lydia lohdutti.
Alyssa piti tulesta ehkä hieman liikaakin. Tytön mielestä puutarha taisi tarvita uudistamista, sillä hän sytytti kukkapenkin tuleen.
Alyssan harmiksi kukat eivät kuitenkaan leimahtaneet liekkeihin, vaan tuli sammui pian. "No, ehkä ensi kerralla sitten", Alyssa tuumasi.
Alyssa oli ystävystynyt koulussa Kiril Kaihilan kanssa. Poika oli kutsunut Alyssan kylään kauniiseen kotiinsa.
Kirilin mielestä Alyssa oli ihan huipputyttö, ja se, että Alyssa oli suostunut kyläilemään hänen luonaan, oli Kirilille suorastaan unelmien täyttymys.
Alyssa oli nätti ja hauska tyttö, mutta Kiriliä kiinnosti sitäkin enemmän Alyssan henkiominaisuudet. "Onko ihan totta, että sun isä on sininen?" Kiril uteli. Häntä kiinnosti kaikki yliluonnollinen, ja oli hienoa, että hänen luokallaan oli joku, jolla oli omakohtaista kokemusta henkimaailman jutuista.
"Mitä väliä sillä on, vaikka mun iskä on sininen? Tai että se on henki? Ihan tavallinen tyyppi se on", Alyssaa ei kiinnostanut puhua isästään.
Onneksi Kiril ja Alyssa löysivät yhteisen kiinnostuksenaiheen. Hassut ilmeet huvittivat kumpaakin, eikä irvistelystä meinannut tulla loppua millään.
Alyssa viihtyi Kirilin seurassa hyvin, ja entistä hauskempaa oli, kun nuoret huomasivat luonteidensa samankaltaisuuden. "Mä en tiennyt, että säkin oot taiteellinen!" Alyssa intoili, kun Kiril kertoi pitävänsä kouluaineista eniten kuvaamataidosta.
"Mä en olis arvannu, että sä oot noin kiva tyyppi", Alyssa ihmetteli. Hän oli tuntenut Kirilin jo ala-asteelta asti, muttei ollut koskaan tajunnut, kuinka paljon heillä oli yhteistä.
Yhdestä asiasta nuoret olivat kuitenkin aivan eri mieltä. Kirilin mielestä valkoinen oli väreistä paras, mutta Alyssa oli sitä mieltä, ettei marjanpunaista upeampaa väriä ollut olemassakaan.
Alyssa veti herneen nenään, kun Kiril pilkkasi marjanpunaista. "Varopa vähän, tai mä karkotan sut!" Alyssa uhkasi ja näytti leijuntakykyjään tehostaakseen uhkaustaan.
Kiril ja Alyssa saivat sovittua kiistansa, ja ilta päättyi lopulta ystävälliseen halaukseen.
"Kiril on ihan mahti tyyppi! Me mennään tanssiaisiinki yhdessä, eiks oo kivaa!" Alyssa kertoi Lydialle kotiin palattuaan. "Joo, tosi kivaa", Lydia sanoi innottomasti. Hänkin tahtoi parin tanssiaisiin, mutta hän ei ollut kovinkaan suosittu koulussa. Jostain syystä hänen pakkomielteiset tarpeensa pestä käsiä, koskettaa jokaista ovenkahvaa ja huokaista aina kolme kertaa ennen alas istumista eivät juuri houkutelleet poikia. Oikeastaan Lydialla oli vain yksi ystävä koulussa: Alyssa. Lydia odotti ja pelkäsi tanssiaisia jo etukäteen, sillä hän tiesi olevansa se outo tyttö. Se oli oikeastaan kummallista, sillä Alyssa oli toisinaan suorastaan sekopäinen yksin puhuessaan ja salaliittotarinoita kertoessaan; luulisi, että Alyssaakin olisi vältelty. Mutta ei, vain Lydia sai kantaa oudon leimaa.
Danika oli päättänyt järjestää Sammylle ihan oikeat synttärijuhlat. Sammy oli yhä hänen pikkupoikansa, jota hän tahtoi hemmotella.
"Lydia, miksi sinä näytät noin surkealta? Nyt on Sammyn synttärit, ja se on iloinen asia", Danika huomasi allapäin olevan Lydian. "Ei tässä mitään..." Lydia ei tahtonut kertoa ongelmistaan. Danika hymyili haikeasti. "Sinä olet todella nätti tänään, tiedätkös. Vihreä on ihan sinun värisi", hän sanoi lempeästi ja silitti Lydian poskea. "Kiitti, äiti", Lydia sanoi hiljaa ja päätti ryhdistäytyä. Ei hänen sopinut murjottaa pikkuveljensä synttäreillä. Ja kun Lydia sai pestyä kätensä viidesti ja harjattua hampaansakin kolmesti, maailma näytti jo paljon valoisammalta. Mikään ei voinut olla hullusti, jos oli puhdas ja teki asiat juuri oikeassa järjestyksessä.
Alyssa oli kutsunut veljensä juhliin myös Kirilin. "Hyvää syntymäpäivää!" Alyssa toivotti aurinkoisesti ja ojensi paketin Kirilille.
"Oho, kiitti, mutta eikö nyt ole Sammyn synttärit? Eikö sun pitäis antaa lahja sille eikä mulle?" Kiril otti lahjan vastaan hämmentyneesti naurahtaen. "Miksei synttäripäivänä sais antaa lahjoja muillekin kuin itse sankarille?" Alyssa ei ymmärtänyt Kirilin oudoksuvaa reaktiota.
Omituinen lahjananto unohtui kuitenkin pian, sillä Sammyn oli aika puhaltaa kynttilät.
Hollykin oli tullut seuraamaan pikkuveljensä kasvua.
Sammysta kasvoi herttaisen ja kiltin näköinen nuorukainen.
(Sammyn luonne on sottapytty, virtuoosi, ajoneuvointoilija ja ulkoilun inhoaja.)
Kiril yritti viritellä keskustelua Hollyn ja Peten kanssa. Koska henkijutut eivät innostaneet Hollya ja Peteä, yritti Kiril saada keskustelua aikaan tietokoneista, jotka olivat yliluonnollisten asioiden lisäksi yksi hänen suurimmista intohimoistaan.
Ei ollutkaan ihme, että Kiril löysi tiensä tietokoneelle. "Onko toi sun käsitys juhlimisesta?" Alyssa kysyi seurattuaan tovin tietokonetta innokkaasti näpyttelevää Kiriliä.
"Oisitpa sä laittanu sen hatun päähän, sä oot niin söpö kun sä pidät sitä", Alyssa sanoi Kirilille. Sammy sattui kuulemaan Alyssan sanat. "Uuu!" hän vihelsi. "Lys ja Kiril ne yhteen sopii, huomenna pannaan ne pussauskoppiin!" Sammy lällätteli ja sai sekä Alyssan että Kirilin punastumaan.
"Pää kiinni, Sammy!" Alyssa kivahti veljelleen, "Et sä voi sanoa tollaisia, kun en mä vielä tiedä tykkäänkö mä Kirilistä silleen, vai ollaanko me vaan ystäviä!"
Sammy kiusoitteli siskoaan vielä hetken, mutta jätti sitten tämän rauhaan ja kävi vaihtamassa uudet vaatteet päälleen.
Kiril oli lähtenyt kotiin, eikä Alyssalla ollut muutakaan tekemistä kuin treenata juhlavaatteet päällään.
Sammy suhtautui intohimoisesti autoihin ja ajamiseen, joten hänen oli pakko oppia kurvailemaan itsekin. Pete sai kunnian toimia opettajana.
Illalla oli tanssiaisten aika. "Ethän sitten hylkää mua siellä? Mä tiedän, että Alyssa kuitenkin on vaan Kirilin kanssa, enkä mä halua olla yksin", Lydia pyysi Sammylta. Hän tiesi, että oli aika noloa hengailla tansseissa pikkuveljen kanssa, mutta vielä nolompaa olisi olla yksin. "Älä huoli, sisko, en mä hylkää sua", Sammy lupasi.
Sitten Alyssa asteli paikalle ja hämmästytti kaikki. "Mitä ihmettä Lys? Sähän oot upea", Lydia ihmetteli kaksoissiskoaan.
Alyssa ei juuri koskaan pukeutunut tilanteeseen sopivalla tavalla, mutta nyt hän oli löytänyt päälleen kauniin mekon. "Eiks tää ookin ihana?" hän kikatteli ja pyörähteli mekossaan.
Lydian olisi pitänyt olla iloinen siitä, että hänen siskonsa oli suorastaan lumoava, mutta hänelle tuli vain entistäkin epävarmempi ja ikävämpi olo. Miksi jo valmiiksi suositun ja pidetyn Alyssan piti olla niin ihana? Ja miksi Sammykin oli niin suloinen? Miksi hän ei voinut olla samanlainen kuin sisaruksensa?
Lydia kuitenkin pakotti hymyn huulilleen, kun limusiini saapui noutamaan nuoria. Kirilkin tuli samalla kyydillä tanssiaisiin.
Pete ja Danika saivat pitkästä aikaa olla aivan kahdestaan. He ottivat kaiken irti kahdenkeskeisestä ajastaan.
Samana iltana he viettivät myös syntymäpäiviään. Danika ei tuntenut olevansa vielä aivan valmis vanhuuteen, joten oli vain hyvä, ettei kukaan ollut näkemässä hänen kasvuaan.
"Kai minä sitten tosiaan olen jo näin vanha", Danika huokaisi.
Vaikka Petekin vietti synttäreitään, häntä ei vielä harmaantuminen vaivannut. Henget elivät pidempään kuin normaalit simit.
"Sinä se olet aina yhtä hehkeä", Danika totesi reippaasti, vaikka tunsikin hieman kateutta ja surua. Oli kylmä fakta, että hän tulisi kuolemaan kauan ennen Peteä. Vaikka turhahan sellaisia oli vielä miettiä, Danika suomi itseään negatiivisista ajatuksista.
Nuoret palasivat tanssiaisista iltamyöhään väsyneinä, mutta iloisina.
Tai ainakin kaksi nuorista oli iloisia. "Mitäs kunkku?" Alyssa kysäisi Sammylta. "Eipä tässä kummempia. Entäs mitä kuningattarelle kuuluu?" Sammy vastasi reteästi. Lydia ei yhtynyt muiden leikittelyyn. Kun Alyssa ja Sammy oli kruunattu juhlien kuninkaallisiksi ja saaneet ihailua osakseen, oli Lydia joutunut tappeluun suututtuaan tytölle, joka oli läikyttänyt juomansa Lydian päälle. Kaiken lisäksi Sammy oli ollut tyttöjen suosikki, ja lupauksista huolimatta Lydia oli jäänyt yksin järjestelemään juomalaseja suoriin riveihin.
Onneksi Lydian ei tarvinnut enää koskaan palata kouluun, sillä kaksosten oli aika kasvaa.
Alyssa oli unohtanut käydä suihkussa, joten oman säväyksensä synttäreihin toi ikävä hajupilvi.
Tytöt saivat uudet vaatteet ylleen. Lydia valitsi mahdollisimman mukavia vaatteita, Alyssa taas haki maalaisromanttista otetta asustukseensa. Hän ei ollut haudannut unelmaansa kantritähteydestä.
(Lydian luonne on neuroottinen, tarkkasilmäinen, äkkipikainen, herkkäuninen ja seurasim. Hän tahtoo olla yritteliäs yksityisetsivä.
Alyssa on sekopää, urheilullinen, taiteellinen, surkimus ja seikkailunhaluinen. Hän tahtoo olla laulajalegenda.)
Alyssa ei tahtonut aikailla, vaan ilmoitti saman tien isälleen lähtevänsä Appaloosa Plainsiin kokeilemaan siipiään laulajattarena. "Toivottavasti nouset tähteyteen. Sitten meidän perheessä olisi kaksi muusikkoa, ja se olisi hienoa", Pete kannusti tytärtään. Olihan se upeaa, että ammatti periytyi isältä tyttärelle, vaikka musiikkigenre vaihtuisikin.
"Oletko jo päättänyt, minne haluat lähteä?" Alyssa kysyi Lydialta. "Joo. Minä muutan Lucky Palmsiin. Olen kuullut, että siellä on jos jonkinlaista rikollisuutta, ja minä haluan mennä sinne ratkomaan rikoksia", Lydia vastasi innoissaan. Hän ei malttanut odottaa uutta ympäristöä ja uutta elämää.
Kaksoset tilasivat taksit yhtä aikaa. "Muista, Lys, sä tuut aina olemaan mulle rakas", Lydia sanoi Alyssalle kyynelet silmissään. "Säkin mulle. Mä teen sulle oman biisin, ja siitä tulee varmasti hitti, ja sä voit sitten kuunnella sitä siellä Lucky Palmsissa", Alyssa lupasi.
Lydian taksi saapui ensimmäisenä. "Suuri maailma, täältä tullaan!" hän hihkaisi itsevarmana ja tulevaisuuden suhteen luottavaisena.
Alyssankin taksi saapui pian, ja hän leijui kohti uutta, itsenäistä elämää Appaloosa Plainsissa.
Sammy jäi talon ainoaksi lapseksi. Kun kotona ei enää ollut omanikäistä seuraa, Sammy päätti liittyä väittelykerhoon.
Poika kulutti aikaansa myös ajelemalla ympäri kaupunkia.
Julkinen ammatti toi Petelle ulkonäköpaineita. Sininen iho ja eksoottinen olemus olivat suuri etu musiikkibisneksessä, mutta rypyt puolestaan olivat haitta.
Pete oli kuitenkin uransa huipulla. Hänellä oli miljoonia faneja ympäri maailmaa, ja hänen sinkkunsa nousivat lähes poikkeuksetta listojen kärkeen.
Sammy oli saanut paljon ihailua osakseen tanssiaisissa, mutta vain yksi tyttö oli saanut Sammyn kiinnostuksen heräämään. Tytön nimi oli Jenniina Henttunen, ja hän oli aivan lääpällään Sammyyn. Sammy puolestaan oli otettu tytön ihailevista katseista.
Sammy oli päättänyt tehdä aloitteen, ja hän oli pyytänyt Jenniinan kylään. "Mitä sä haluut tehdä? Me voidaan kattella telkkaria tai pallotella tai ihan mitä vaan", Sammy ehdotteli, sillä ei oikein tiennyt, mitä olisi Jenniinan kanssa tehnyt.
Television katselu oli Jenniinan mielestä paras vaihtoehto, joten nuoret siirtyivät olohuoneeseen. Tunnelma oli hieman vaivaantunut, sillä kumpaakin jännitti. Ei ollut ihan helppoa viettää aikaa ihastuksensa kanssa.
Sammy päätti rohkaistua ja yritti tehdä jonkinlaisen aloitteen. Hänen rohkeutensa kuitenkin karisi, ja hän tyytyi vain kehumaan Jenniinan hiuksia pehmeiksi. "Kyllä sä voit mut kainaloosi ottaa", Jenniina sanoi ujosti arvattuaan, mitä Sammy oli yrittänyt tehdä.
"Onko sun nyt varmasti hyvä olla? Eihän mun käsi paina sun selkää?" Sammy kyseli, sillä häntä hermostutti yhä, ja hän tahtoi, että Jenniinalla oli varmasti mukava olo. "Kaikki on ihan hyvin", Jenniina vakuutteli hymyillen.
Sammy tajusi, että osa tilanteen hermostuttavuudesta johtui siitä, että kumpikin odotti suudelmaa. Hän päätti keventää tunnelmaa moiskauttamalla pusun, jottei kummankaan tarvitsisi enää paniikissa miettiä, olisiko nyt sopiva hetki. Sammy oli oikeassa. Ilta sujui suudelman jälkeen paljon rennommin, ja Jenniina jäi jopa yöksi.
Aamulla pieni hermostuneisuus tuli takaisin. "Nukuitko hyvin?" Sammy kysyi Jenniinalta. "Joo. Mut patja oli vähän kova", Jenniina vastasi arasti.
Sammy tarjoutui hieromaan Jenniinaa, joka oli selvästi otettu Sammyn eleestä.
"Olet yhä upea kuin auringonlasku", Pete kehui Danikaa. "Voi sinua", Danika vastasi hyvillään.
"Onneksi minä löysin sen lampun. Elämäni ei olisi puoliksikaan yhtä ihanaa ilman sinua", Danika sanoi Peten syleilyssä, "Mutta nyt alahan laputtaa töihin, koska minun lisäkseni sinua rakastaa tuhannet muutkin."
Petellä oli konsertti urheilustadionilla. Ennen konsertin alkua Pete joutui seuraamaan kummallisesti asustautuneen miehen kuolemaa.
Peten mielestä viikatemies näytti jotenkin tavallista tuhruisemmalta...
... joten kuoleman herra sai kokea taikapesun ilot.
Pete tahtoi kunnioittaa menehtyneen muistoa, joten hän soitti kauniin balladin. Jopa viikatemies näytti pitävän Peten kappaleesta.
Danika oli vanhoilla päivillään innostunut tekemään entistäkin terveellisempää ruokaa. Hän tahtoi lisätä elinvuosiaan syömällä oikein.
Sammy oli lahjakas maalari, muttei itse selvästikään arvostanut teoksiaan. Niin epäsiististi hän maalauksiensa äärellä käyttäytyi.
Pete piti silloin tällöin ilmaiskonsertteja kaupungin puistoissa. Hän tosin unohti ilmoittaa niistä, joten kovin harvat tajusivat tulla seuraamaan kaupungin oman tähden esiintymisiä.
Danika oli miehensä suurin fani ja aina mukana ilmaiskeikoilla. Kerran hän törmäsi keikkapaikalla työkaveriinsa ja hyvään ystäväänsä Sara Kaihilaan.
"Miksen minä osaa siivota koko taloa sormia napsauttamalla?" Danika huokaisi. "Hyvä vain, ettet osaa. Muuten et tarvitsisi minua mihinkään!" Pete sanoi mukamas helpottuneena.
Sammy ei halunnut mennä väittelykerhosta suoraan kotiin, joten hän pyysi Jenniinan treffeille.
Treffipaikaksi Sammy oli valinnut trendikkään klubin. Jenniina oli niin innoissaan treffeistä, että suorastaan hyppäsi Sammyn syliin.
Treffeistä huolimatta Sammy tahtoi kokeilla erilaisia pelejä.
Mutta kyllä hän huomioi Jenniinankin. Oli romanttista tanssia lähekkäin hämärässä.
Jenniinakin paljastui innokkaaksi pelaajaksi. Kaiken lisäksi tyttö oli hirveän hyvä kolikkopeleissä - Sammy joutui tekemään ihan tosissaan töitä voittaakseen Jenniinan.
"En tiedä, miltä susta tuntuu, mutta musta ois aika kiva olla sun poikaystävä", Sammy sanoi hivenen ujostellen. "Mä haluan sut mun poikaystäväksi enemmän kuin mielelläni", Jenniina vastasi.
Tarjoilijatar todisti nuorten seurustelusopimusta ja tarjosi ilmaiset onnitteludrinkit pariskunnalle.
"Mun pitää lähteä nyt kotiin. Nähään huomenna koulussa, poikkis", Jenniina huikkasi hyvästiksi. "Okei. Turvallista kotimatkaa, tyttis", Sammy toivotti.
Danika oli ylennyt urallaan keittiömestariksi asti. Hän viihtyi töissä paremmin kuin olisi koskaan osannut kuvitella.
"Ohoh, kukas bodari se siinä on?" Danika vihelsi nähdessään huippukuntoon itsensä treenanneen Peten. "Pakko olla timmi, että jaksaa loikkia lavalla", Pete sanoi nyreästi, sillä hän piti enemmän pyöreämmästä muodostaan.
Danika kaipasi uusia haasteita. Harrastehuoneen keksijänpöytä houkutteli häntä, joten hän osti kasan romua ja alkoi nikkaroida.
Danika ei osannut kuitenkaan käyttää välineitä turvallisesti, ja hän onnistui sytyttämään itsensä tuleen.
"Apua! Mitä minä teen? Auttakaa!" Danika kiljui juostessaan ympäri pihaa. "Hyppää altaaseen, äiti! Nopeasti!" Sammy ohjeisti äitään. "En minä voi! Siellähän on vettä, ja minä pelkään sitä!" Danika vinkaisi vastaukseksi. "No haluatko sinä muka palaa? Ala mennä jo!" Sammy patisti Danikaa.
Kuolemanpelko sai Danikan voittamaan vesipelkonsa, ja niin nainen hyppäsi uima-altaaseen.
"Minä. Vihaan. Vettä", Danika mutisi kauhuissaan noustessaan altaasta. Hän suorastaan tärisi pelosta.
Onneksi Pete oli lähellä ja lohdutti Danikaa hellällä halauksella ja kannustavilla sanoilla. "Sinä olit hurjan rohkea, prinsessa", Pete sanoi ylpeästi.
"Toistan tätä varmaan ihan liian usein, mutta mitä minä tekisinkään ilman sinua", Danika huokaisi kiitollisena.
Danika halusi yhä jatkaa keksimistä onnettomuudesta huolimatta, mutta hän ei enää uskaltanut tehdä hommaa yksin. Sammy piti äidilleen seuraa valmiina tarttumaan vaahtosammuttimeen, jos sattuisi uusi vahinko.
Sammy oli autohullu henkeen ja vereen, mutta kyllä pojalle kenspalla ajelukin maistui.
Danika oli kehittänyt varsin erikoisen tyylin kehitellä uusia keksintöjä.
Tyyli oli selvästi vaarallinen, sillä Danika onnistui saamaan sähköiskun.
"Jos minä vielä joskus yritän rakennella jotakin, kiellä minua! En tahdo kuolla ennen aikojani", Danika valitti Petelle.
Sammy taisi ottaa äitinsä työskentelytavoista mallia.
"Jee, vihdoin mäkin kasvan aikuiseksi!" Sammy ilakoi. "Voih, milloin sinusta kasvoi jo noin iso?" Danika huokaisi.
"Miks tässä on vaan kolme kynttilää?" Sammy kysyi näreissään. Hän olisi tahtonut saman verran kynttilöitä kuin hänellä oli ikävuosia.
Sammysta kasvoi komea poika, joka tiesi mitä elämältään tahtoi.
"Hyvää syntymäpäivää, muru... En voi käsittää, että sinäkin olet jo lähdössä pois kotoa! Mutta tästä lahjasta tulee olemaan sinulle hyötyä, minne tahansa päädytkin", Danika sanoi hitusen murheellisesti.
"Äiti, älä kuulosta noin surulliselta! Minuakin alkaa itkettää", Sammy sanoi leuka väpättäen. "Ei, älähän nyt ala pillittää! Äitien tehtävä on olla huolissaan, kun lapset lentävät pesästä. Äidit ovat sillä tavalla vähän höpsöjä, ymmärthän sinä sen", Danika toppuutteli poikaansa.
"No, ymmärränhän minä. Äläkä sinä yhtään huolehdi, äiti, minä kyllä lupaan pitää yhteyttä, vaikka meinasinkin muuttaa Starlight Shoresiin. Siellä luulisi riittävän töitä elokuvasäveltäjiksi havitteleville", Sammy sanoi. Eikä mennyt kauaa, kun Sammy oli jo hyvästellyt vanhempansa ja hypännyt taksiin, joka vei hänet kauas kotoa.
(Sammyn luonne on sottapytty, virtuoosi, ajoneuvointoilija, ulkoilun inhoaja ja karismaattinen.)
"Nyt meitä on sitten enää kaksi", Danika sanoi haikeasti. "Niin. Talo tuntuu aika tyhjältä nyt", Pete komppasi.
"Mitenköhän meidän pikkuiset pärjäävät suuressa maailmassa? He ovat kaikki nyt ihan yksin... Minua vähän pelottaa", Danika tunnusti. "Älä sinä heistä huoli. He ovat vahvoja ja fiksuja nuoria aikuisia, ja me kasvatimme heidät hyvin. He selviävät kyllä mistä vain", Pete sanoi.
"Niin kai sitten", Danika huokaisi, mutta ei voinut silti estää kyyneltä vierähtämästä poskelleen. "Minä rakastan sinua", hän sanoi Petelle. Pete hymyili ja pyyhki kyynelen Danikan poskelta. "Minäkin sinua, prinsessaiseni", hän sanoi, "Minäkin sinua."
***
Ja niin päättyi Tavaresien tarina. Aika haikeeta, mutta toisaalta helpottavaakin saada vihdoin tääkin legacy päätökseen. Isot kiitokset kaikille, jotka on seuranneet Tavaresien touhuja, ja vielä suuremmat kiitokset niille, jotka on uskaltanu kommentoidakin jotakin. Jokainen kommentti on mulle tärkeä, vaikken jokaisesta oo erikseen kiittänytkään. (:
Kiitos, olkaa hyvät ja näkemiin!
~ Gabrielle
Kommentit