Harleenin oli vihdoin aika astua aikuisuuteen. Koko perhe ja Eetvartti hurrasivat synttärisankarille, paitsi Piipari, jolle tapahtui jotakin kummaa.

Kukaan ei hurraamiseltaan huomannut, että Piipari oli siirtymässä ajasta ikuisuuteen.

Edes Harleen, joka oli ainoa, jolla oli näköyhteys Piipariin, ei huomannut mitään. Hän vain keskittyi puhaltamaan kynttilänsä ja riemuitsemaan synttäreistään.

Piiparikin seurasi tyttärensä riemua. Hän ei tahtonut pilata päivää vetämällä kaiken huomion itseensä. Viikatemieskin oli hienotunteinen, eikä pitänyt melua saapuessaan.

"Olen pahoillani, Piipari, mutta sinua kaivataan tuonpuoleisessa", Viikatemies sanoi pahoitellen. "Onko minun ihan pakko lähteä juuri nyt? Enkö voisi odottaa vielä hetken? Tahtoisin nähdä, millainen tyttärestäni oikein kasvaa", Piipari aneli muutamaa lisäminuuttia.

Mutta kuolema ei voinut odottaa, ja Piipari oli kadonnut ennen kuin Harleen ehti saavuttaa aikuisuuden.

Harleenista kasvoi viehättävä nainen, joka ehti vielä muutaman sekunnin olla onnellinen, kunnes viikatemies ystävällisesti ilmoitti, että Piipari oli kuollut.

(Harleenin luonne on eksentrinen, kömpelys, huumorintajuton, säästeliäs ja kapinallinen. Hän tahtoo olla paranormaali pakertaja.)

Kaikki olivat uutisesta tietenkin järkyttyneitä, joten viikatemies tahtoi piristää tunnelmaa. "Superpaljon onnea, Harleen!" hän huusi riemukkaasti. "Öö, eikö tuo ole vähän epäsopivaa?" Eetvartti kysyi, mutta viikatemies ei kuunnellut.

Henkka oli aivan murtunut, vaikka ei ollutkaan tuntenut Piiparia kovinkaan kauaa. Noah puolestaan oli täysin turta: hän ei vain voinut tajuta tapahtunutta. "Miten minä oikein selviän ilman Piiparia?" hän ihmetteli.

Viikatemies jäi vielä syömään kakkua. Hän yritti vakuutella kaikille, että Piiparilla oli hyvät oltavat tuonpuoleisessa, eikä kuolemaa kannattanut surra: jokainen kuoli joskus, ja se oli vain luonnollista.

Harleen oli kiitollinen siitä, että Eetvartti oli paikalla. Oman rakkaan olkapäätä vasten itkeminen tuntui helpottavalta ja turvalliselta. Oli ihanaa, kun oli joku, jonka tiesi aina olevan tukena.

"Toivottavasti sinä et koskaan jätä minua", Harleen sanoi lohduttomasti. "Minä lupaan, että olen aina kanssasi", Eetvartti vannoi, "Mutta nyt sinulle tekisi hyvää ajatella jotakin muuta." Sen sanottuaan Eetvartti suuteli Harleenia pitkään. Se sekoittikin Harleenin ajatuksia mukavasti.

Piiparikin haudattiin hautausmaalle muiden Tavaresien viereen. Hautausmaa alkoi käydä jo ahtaaksi.

"Saa minut unohtamaan elämän surut, jooko?" Harleen pyysi Eetvartilta. "Tietenkin, teen mitä ikinä tahdotkaan", Eetvartti vastasi.

"Vietetään yö teltassa, niin saamme olla aivan kahden. Siellä minä saan sinut takuulla unohtamaan kaiken muun paitsi minut", Eetvartti ehdotti. "Hyvä on", Harleen suostui ehdotukseen. Hän ei tahtonut velloa surussa ja ikävässä syntymäpäivänään.

Harleen ja Eetvartti katosivat telttaan koko yöksi.

Oikein mukavan ja rakkaudentäyteisen yön jälkeen Harleen uudisti tyylinsä itselleen sopivammaksi. Hän oli vielä ihan sekaisin edellispäivän tapahtumista. Oli vaikeaa uskoa, että hän oli jo aikuinen, ja oli vielä vaikeampaa uskoa, että Piipari oli poissa.

Noahkin oli jokseenkin sekavassa olotilassa. Hän hoivaili kivikaveria ja kuvitteli sen olevan Piipari.

"Voi Harleen, sinä olet niin kaunis, että melkein häikäistyn", Eetvartti sanoi ihastuneena. Selinasta miehen sanat kuulostivat melko imeliltä, suorastaan siirappisilta, mutta hän ei tahtonut pilata Harleenin iloa alkamalla kommentoida Eetvartin sanavalintoja.

Harleen ja Eetvartti olivat päättäneet muuttaa omaan taloon. Harleen tahtoi päästä mahdollisimman pian aloittamaan oman elämänsä, joten hän alkoi heti etsiä sopivaa asuntoa.

Pikkuinen Vanessa oli ainoa, joka ei ollut järkyttynyt Piiparin kuolemasta. Hän oli nukkunut omassa sängyssään koko tapahtuman ajan, ja hän oli vielä niin nuori, ettei välttämättä olisi tajunnut tapahtunutta muutenkaan.

Harleen ja Eetvartti lähtivät hiljaisina ja haikeina kohti uutta taloaan.

"Nyt minulla on enää vain sinut. Ja lapset tietenkin, mutta kyllähän sinä tiedät, että heillä on oma elämänsä, enkä viitsi häiritä heitä koko aikaa, joten vain me kaksi voimme pitää toisistamme huolta", Noah jutteli Hanille. Hänellä oli surkea olo. Hän kaipasi Piiparia, Salamaa ja Lulua ja toivoi, että vielä jonakin päivänä saisi olla heidän kanssaan jälleen yhdessä.

Selina ja Henkka viihtyivät molemmat kirjojen parissa. He saattoivat istua tuntikausia nenä kiinni kirjassa.

Mutta toisinaan kirjat saivat lentää lattialle, ja pariskunta keskittyi hetken aikaa vain toisiinsa. Piiparin kuolema ja Noahin surun näkeminen oli saanut ainakin Henkan arvostamaan entistä enemmän yhteisiä hetkiä Selinan kanssa.

Selinan aikakausi Tavaresien suvun päänä oli alkanut, ja hän tahtoi osoittaa vallanvaihtoa uudistamalla talon.

Talo oli niin suuri, ettei ihan jokaista huonetta tarvinnut vielä sisustaa.

Noah ei voinut vieläkään ymmärtää, miksi Piiparin oli pitänyt jättää maallinen elämänsä jo nyt.

Vanessa piti uudesta huoneestaan, jonka seinille oli ripustettu perhosia.

Piiparin kuolema tuntui Henkastakin raskaalta. "Mitä sinä oikein itkeskelet, eihän hän edes ollut sinun äitisi, vaan minun!" Selinaa alkoi kyllästyttää ainainen nyyhkytys.

Saadakseen Henkan tokenemaan surustaan Selina päätti käyttää naisellisia keinoja hyväkseen. Hänellä oli jo pitkään ollut salainen haave päästä puuhailemaan heinäsuovassa. "Oletko nyt ihan tosissasi? Eikö nuo heinät pistele?" Henkka ei jakanut Selinan innostusta. "Ole hiljaa ja tule tänne", Selina komensi, ja Henkka totteli.

Heinäsuova olikin yllättävän pehmeä, mutta aiheutti kauheita aivastuskohtauksia.

Pudisteltuaan kaikki heinät vaatteistaan ja hiuksistaan Selina suuntasi opettamaan Vanessalle kävelemisen alkeita. Selinan iloksi Vanessa oli todella nopea oppimaan.

"Olet ollut niin ahkera tänään, että ansaitset pienen palkinnon. Saat oikein makean tikkarin", Selina sanoi Vanessalle.

"Hähää, etpä saakaan! Olet vielä liian nuori, sokeri vain pilaisi hampaasi, joten minä syön sen!" Selina räkätti ilkeästi.

Vanessa oli tilanteesta aivan hämmentynyt ja vähän pelästynytkin, joten hän puhkesi itkuun.

Selina nosti itkevän Vanessan syliinsä ja kirosi itseään: hän vain tahtoi joskus olla ilkeä muille, vaikka ilkeilyn kohde ei edes ansaitsisi sellaista. "Voi kulta, ei äiti tarkoittanut pahaa, älä itke pikkuinen", Selina lohdutteli tytärtään.

Shakki oli alkanut kyllästyttää kaikkia, joten Selina oli hankkinut taloon shakkilaudan sijaan dominopöydän. Domino oli paljon hauskempaa kuin shakki, ja sitä pystyi pelaamaan isommallakin joukolla.

Domino oli niin jännittävä peli, että Henkalla meni vatsa sekaisin.

"Ai sinullakin on paha olo?" Henkka sanoi myötätuntoisesti, kun Noahkin ryntäsi vessaan.

Selina oli vieläkin kauhean pahoillaan siitä, miten oli kohdellut Vanessaa. "Annathan sinä minulle anteeksi? Kai sinä tiedät, että minä rakastan sinua ihan kauheasti kaikesta huolimatta?" Selina kyseli surkeana. Hän oli entistä vakuuttuneempi siitä, ettei kaikkia vain ollut tarkoitettu äideiksi.

Selina rankaisi itseään treenamalla niin kauan, että ei enää jaksanut tehdä mitään. Leuanveto oli treenimuodoista rankin.

Noah oli alkanut pitkien, hieman yksinäisten päiviensä iloksi maalata. Hän ei ollut vielä erityisen hyvä, mutta hänen taitonsa kasvoivat kohisten.

Henkka tahtoi Vanessan oppivan jo pienestä pitäen kaikenlaista tärkeää maailmasta, joten hän luki tyttärelleen paljon kirjoja. Vanessasta oli hauskaa kuunnella, kun Henkka luki, sillä Henkka aina eläytyi teksteihin.

Henkka oli perustanut pienen puutarhan etupihalle. Hän tarvitsi puutarhanhoitotaitoa työssään tiedekeskuksella, ja tulihan raaka-aineiden itse kasvattaminen kaupasta ostamista halvemmaksi.

Selinakin pääsi pitkästä aikaa töihin. Hänellä olikin ollut pitkä tauko houkutuslintuhommista.

Hugo soitti Selinalle työpäivän jälkeen kysyäkseen, miten ensimmäinen työpäivä pitkään aikaan oli sujunut. "Loistavasti sujui! Sain ylennyksen", Selina hihkui. Hän ei tosin kertonut veljelleen, että ylennys tarkoitti sitä, että nyt Selina oli itsekin ihan oikea taskuvaras eikä vain avustaja.

Noah viihtyi Vanessan kanssa. Tytön punaiset hiukset toivat hänen mieleensä Piiparin.

Henkalla oli kova vauvakuume, ja hän yritti suostutella Selinankin haluamaan toisen lapsen. "Mieti, nythän on paras hetki hankkia toinen lapsi. Vanessa saisi leikkikaverin, eikä ikäero ehtisi tulla liian suureksi. Sitä paitsi sisarukset on kivoja muutenkin, lapsuus on paljon rikkaampi, jos on veli tai sisko", Henkka esitti perusteluja sille, miksi vauva kannattaisi hankkia juuri nyt.

"No hyvä on. En minä voi sanoa sinulle ei", Selina myöntyi lopulta. "Minä rakastan sinua", Henkka sanoi onnellisesti. "Näytä se sitten", Selina sanoi haastavasti.

Henkka toteutti vaimonsa pyynnön miten parhaiten taisi.

Noah oli menossa katsomaan Hania, kun hän huomasi liikettä etupihalla. "Tuo ei taida olla paparazzi", hän päätteli hahmon vaatetuksesta.

Kutsumaton vieras ei ilmiselvästi ollut huomannut Noahia, vaan jatkoi hiippailua kohti taloa.

Noah toimi ripeästi ja soitti poliisille. "Tulkaa pian, täällä on murtovaras!" hän kuiski puhelimeen, jottei murtovaras kuulisi, että virkavalta oli kutsuttu paikalle.

Murtovaras ehti livahtaa sisään taloon ennen kuin poliisi ehti paikalle. Selina tajusi, että kyseessä oli yksi hänen työkavereistaan, ja kirosi mielessään naisen typeryyttä. Hänen teki mieli huutaa varkaalle, että työkavereiden kodit olivat rauhoitettua aluetta.

Poliisi rökitti varkaan kunnolla. "Ei hätää, olette nyt aivan turvassa", konstaapeli vakuutteli Noahille.

"Me selvisimme jälleen yhdestä dramaattisesta hetkestä!" Noah kertoi Piipariksi nimeämälleen kivelle ja suuteli sitä.

Selina sai huomata, että Henkan toive toisesta lapsesta oli toteutumassa. Pahoinvointi ei voinut johtua muusta kuin raskaudesta.

Selina ei kuitenkaan ollut vielä niin pyöreässä kunnossa, ettei voinut mennä töihin. Tosin työpäivä jäi kovin lyhyeksi, sillä sama konstaapeli, joka oli edellisenä yönä käynyt pidättämässä Tavareseilla vierailleen varkaan, nappasi kiinni myös Selinan, joka saikin viettää loppupäivän sellissä.

Sillä välin kun Selina vietti aikaansa putkassa, Henkka vietti laatuaikaa tyttärensä kanssa. "Missäköhän äitisi oikein viipyy?" Henkka ihmetteli.

"Missä sinä oikein olet ollut?" Henkka tahtoi tietää, kun Selina vihdoin raahautui kotiin. "Jouduin ylitöihin", Selina sanoi, sillä häntä nolotti kertoa totuus.

Yöllä vauva ilmoitteli olemassaolostaan. Selina oli oikeastaan tyytyväinen raskauden ajoitukseen: poliisit ehtisivät unohtaa hänet äitiysloman aikana, ja sitten hän saisi taas tehdä töitä täydellä teholla pelkäämättä poliisien huomiota.

Henkka puolestaan jatkoi töitään samaan tahtiin kuin ennenkin. Hän lueskeli puutarhanhoito-oppaita, jotta saisi kasvimaansa kukoistamaan.

"Pian sinä saat pikkusiskon tai -veljen", Selina kertoi raskaudestaan myös Vanessalle. "Kivaa", Vanessa totesi leveästi hymyillen.

Raskaus ei estänyt treenaamista. "Saisikohan Henkka pihistettyä työpaikaltaan annoksen jotakin radioaktiivista ainetta, niin voisin hankkia supervoimat", Selina pohti.

Vanessan lempilelu oli Launon aikoinaan tekemä lehmälelu.

"Sinun vatsasihan alkaa olla aivan valtava", Henkka kauhisteli Selinan pyöristynyttä vartaloa. "Sitä se raskaus teettää", Selina sanoi kuivasti.

"Sinun pitää nyt muistaa levätä tarpeeksi. Et saisi rehkiä niin paljoa", Henkka ohjeisti Selinaa.

Noah oli saanut vatsapöpön, jonka takia hän joutui viettämään runsaasti aikaa pöntön äärellä.

Henkka piti huolta siitä, että Selinalla oli kaikki hyvin ja että raskaus sujui ongelmitta.

Vanessalla oli syntymäpäivä, ja yllättäen hän oli saamassa erikoisen lahjan: pikkusisaruksen. Vauva oli päättänyt syntyä.

Selina seurasi hammasta purren Vanessan kasvamista. Hän ei tahtonut häipyä paikalta kesken kaiken, vaikka tuska olikin suuri.

Kun Vanessa oli kasvanut, Henkka ja Selina onnittelivat tyttöä pikaisesti ja hyppäsivät sitten autoon. Vauva ei voinut odottaa enää kauaa.

Vanessa ei ihan tajunnut, mitä oli tapahtumassa, ja oli vähän surullinen siitä, ettei voinut viettää syntymäpäiväänsä vanhempiensa kanssa.

(Vanessan luonne on sottapytty, arjen sankari ja hajamielinen.)

"Tää synttäripäivä haisee", Vanessa sanoi myrtyneenä Noahille. "Noh noh, äläs nyt. Sinä saat pian lahjan, jollaista kovin moni ei saakaan", Noah lohdutteli.

Vanessa sai pikkuveljen, joka nimettiin Williamiksi.

(Williamin luonne on sikeäuninen ja eksentrinen. Hän tykkää latinomusiikista, limettipiirakasta ja merensinisestä.)

Vanessa sai pikkuveljen lisäksi oman huoneen. "Ei tää sittenkään oo ihan niin kamala synttäripäivä", hän muutti mielipidettään.

"Toivottavasti sinusta ja Vanessasta tulee yhtä läheiset kuin minusta ja Hugosta", Selina toivoi.

Selinasta tuntui hassulta, että hän oli nyt kahden lapsen äiti. "Mitä ihmettä sinulle on tapahtunut, nainen?" Selina kysyi peilikuvaltaan, "Sinunhan piti olla maailmanvaltias jo tähän mennessä!"

Henkka auttoi Vanessaa läksyissä. Tiedealalla työskentelevänä hänellä oli paljon tietoa fysiikasta, kemiasta ja biologiasta, mutta muut kouluaineet olivatkin sitten hieman tuntemattomampia. "Et kai sä tosissas väitä, että olympialaiset kirjotetaan olumppialaiset?" Vanessa ihmetteli isänsä oikeinkirjoitustaitoja.

Noah alkoi olla jo melkoisen taitava taidemaalari. Hän ripusteli taideteoksiaan esille ympäri taloa.

Vanessan kiintymys lehmäleluun ei ollut laimentunut tippaakaan.

Selina ei ollut pitkään aikaan ehtinyt kokkailemaan, joten aamiaisen valmistaminen tuntui oikein mukavalta puuhalta pitkän tauon jälkeen.

Selina oli hieman uudistanut tyyliään. Jokainen kaipasi hieman vaihtelua välillä.

Noah oli saanut Eetvartilta kutsun juhliin. "Onpa kiva päästä pitkästä aikaa pois kotoa", Noah oli kiitollinen kutsusta, "Missäs Harleen muuten on?"
"Kyllä hän varmaan pian paikalle ilmestyy", Eetvartti vastasi.

Juhliin oli kutsuttu myös muita Tavareseja. Victor kertoi kuulumisiaan mielellään.

"Harleen, mitä sinulle on tapahtunut?" Noah ihmetteli, kun Harleen ilmestyi paikalle. "No mitäs tässä, sainpa juuri vauvan", Harleen vastasi säteillen.

"Sepä hienoa! Mikä sen nimi on?" Noah kysyi. "Aarno", Harleen kertoi iloisesti. "Missäs Aarno nyt on?" Noah olisi tahtonut nähdä pienokaisen. "Naapureilla turvassa, eihän niin pientä voi juhliin vielä tuoda", Harleen kertoi.

Hugokin oli paikalla juhlissa. "Olisit pyytänyt Selinan mukaan, niin oltaisiin koko poppoo täällä", hän sanoi.

Noahista oli mukavaa jutella lastensa kanssa. Oli hienoa tietää, että kaikilla meni hyvin.

Vanessa yritti saada kavereita, sillä hän oli koulussa vähän yksinäinen. "Moi! Kuka sä oot?" Vanessa teki tuttavuutta lehdenjakajatytön kanssa.

"Mä en saa puhua vieraille", tyttö sanoi ja kipitti nopeasti pois paikalta. "Harmi", Vanessa sanoi hämmentyneesti.

Vanessan oli siis keksittävä tekemistä yksin. Hän oli kuullut, että läheisestä joesta sai hyvin kalaa, joten hän päätti kokeilla kalastamista.

Kalastaminen oli aluksi ihan kivaa, mutta kävi pian tylsäksi. Varsinkin, kun ei ollut juttukaveria.

Onneksi Vanessalla oli mukana pehmolelu, joten olo ei tuntunut ihan niin yksinäiseltä.

Pian Vanessa saisi veljestään leikkikaverin, sillä Willillä oli syntymäpäivät.

Will muistutti kovasti vanhempiaan. Noahista oli harmillista, ettei poika ollut perinyt sisarensa tapaan Piiparin hiusväriä.