Mirjami oli aivan murtunut Williamin petollisuuden takia, mutta hän ei tahtonut lastensa näkevän tuskaansa. Niinpä hän leikitti Danikaa kuin mikään ei olisi muuttunut, kuin kaikki olisi vielä aivan samalla tavalla kuin edellisenä iltana, vaikka kaikki olikin nyt aivan toisin.

Mutta yksin ollessaan Mirjami murehti elämäänsä ja purskahteli itkuun. Miten unelmaelämä olikin muuttunut niin nopeasti painajaiseksi?

Dean oli jo niin vanha, että hän ymmärsi, että Mirjamin ja Willin välillä tapahtui jotakin kummallista. "Miksi äiti on niin surullinen?" Dean kysyi Williltä. "Ööh, mitenköhän minä sen selittäisin", Will ei oikein löytänyt sopivia sanoja tilanteesta kertomiseen. "Minä tein jotakin, mistä äitisi suuttui kovasti. Enkä minä tiedä, miten tilanteen voisi korjata", hän sanoi lopulta. "Ehkä sä voisit vaikka viedä äitin leffaan, se varmaan tykkäis siitä", Dean ehdotti. "Minusta tuntuu, ettei se toimisi, mutta kiitos ideasta kuitenkin", Will hymähti.

"Minä muuten muutan asumaan tuonne uimaladon yläkertaan", Will kertoi Deanille. "Miks? Kuorsaako äiti liikaa, ettet voi nukkua sen vieressä?" Dean kysyi kummastuneena. "Öh, sanotaan sitten vaikka niin", Will vastasi huojentuneena siitä, että Dean oli itse keksinyt hyvän tekosyyn eri huoneissa nukkumiselle. Hän ei tahtonut paljastaa pojalle, kuinka huonosti asiat oikeasti olivatkaan.

Williamin uusi makuuhuone oli pieni ja vähän ankea. Sieltä oli kuitenkin mukavat näkymät uima-altaalle.

Willin oli päästävä purkamaan tunteitaan jollekulle. Koska Selina ja Henkka olivat poissa maisemista, eikä Willillä ollut juurikaan ystäviä, joutui hän soittamaan sisarelleen, vaikka tiesikin, että Vanessa varmasti paheksuisi hänen toimiaan. Tuntui kuitenkin helpottavalta puhua suunsa puhtaaksi.

Will ei saanut nukuttua kunnolla, sillä hän oli särkenyt Mirjamin sydämen ohella omansa. Proppu lohdutti läsnäolollaan Williä.

Vaikka Will nukkuikin eri rakennuksessa kuin Mirjami, joutui hän silti käymään päärakennuksessakin. Kohtaamiset Mirjamin kanssa olivat jäätäviä, sillä nainen ei suostunut puhumaan Willille ollenkaan. Will tunsi olevansa muukalainen omassa kodissaan.

Mirjami oli kuitenkin sen verran hyväntahtoinen, että hän antoi Willin viettää aikaa lastensa kanssa talossa ilman hänen läsnäoloaan. Will ottikin kaiken irti ajastaan Danikan ja Deanin kanssa.

Danika oli vielä niin pieni, ettei hän tajunnut vanhempiensa välien viilentyneen. Will oli iloinen siitä, että edes joku heidän talossaan pystyi yhä olemaan huoleton.

Will oli huomannut, että Dean sen sijaan oli muuttunut hiljaisemmaksi ja alakuloisemmaksi eron myötä. Will yritti saada pojan ajattelemaan jotakin muuta kuin vanhempiensa ongelmia.

Will ei kuitenkaan itse osannut ajatella mitään muuta. Hän keskeytti pallottelun avautuakseen pojalleen. "Olen niin pahoillani siitä mitä tein! Se ei ollut oikein Mirjamia kohtaan, eikä varsinkaan oikein teitä kohtaan. Annathan anteeksi minulle?" Will suorastaan parkui Deanille, jolle ei ollut vieläkään ihan selvinnyt, mitä Will oikein oli tehnyt.

"Kyllä mä annan anteeksi sulle", Dean sanoi jalomielisesti. "Kiitos! Vaikka en kyllä ansaitsisi anteeksiantoa. Ja muistahan poika, älä ikinä tee samaa virhettä kuin minä! Ota oppia isäsi typeryyksistä. Pojasta polvi paranee, eikös niin?" Will puhua pajatti. "Mikä se virhe oikein oli?" Dean tahtoi saada tietää. "Sitä sinun pitää kysyä äidiltäsi, en ole ihan varma, tahtooko hän sinun tietävän. Enkä tahdo tehdä enää enempää virheitä", Will vastasi epävarmasti.

Mirjami tahtoi päästä hetkeksi pois talosta, joten hän otti Danikan mukaansa ja suuntasi kohti lapsuudenkotiaan. Hän kaipasi äitinsä lohdutusta.

"Mirjami! Ihana nähdä sinua! Ja toit pikku Danikankin mukaan", Agnes oli hurjan ilahtunut tyttärensä vierailusta.

Mirjami melkein alkoi itkeä. Oli ihanaa olla taas kotona oman äidin hellässä huomassa, vaikka vain vierailun ajan. Mirjami oli melkein unohtanut, kuinka kaunis heidän kotinsa oikein olikaan.

Agnes ei ollut vielä tietoinen Willin petturuudesta, joten se oli ensimmäinen asia, jonka Mirjami äidilleen kertoi. "Ohhoh, en olisi ikinä uskonut hänestä", Agnes yllättyi uutisesta totisesti.

"Mutta kultaseni, sinä olet vahva nainen, ja kestät kyllä hänen tekonsa. Sinun ei tarvitse antaa hänelle anteeksi, mutta käyttäydy kuitenkin kuin lady, äläkä tee hänen elämästään yhtään vaikeampaa kuin se nyt on", Agnes neuvoi tytärtään. "Mutta minä haluan olla ilkeä hänelle! Hän on - tai siis oli - minun ensimmäinen rakkauteni, ja hän särki sydämeni kauheimmalla mahdollisella tavalla", Mirjami itki. "No, ei nyt pahimmalla sentään. Hänhän olisi voinut iskeä minut tai sisaresi!" Agnes lohdutti. "Äiti!" Mirjami parahti entistä loukkaantuneempana.

Danika oli toisessa huoneessa leikkimässä lempilelullaan eikä kuullut äitinsä itkua.

Mirjami tahtoi kiittää äitiään tuesta ja neuvoista antamalla tälle lahjaksi tuoreita kasviksia kotipihaltaan. "Voi kiitos! Sinä tiedät, miten paljon minä tykkään luomuruoasta", Agnes ilahtui lahjasta.

"Muista, että voit aina palata kotiin, jos siltä tuntuu", Agnes sanoi halatessaan Mirjamia hyvästiksi. "Minä rakastan sinua", Mirjami vastasi sydämensä pohjasta.

Dean oli ystävystynyt koulussa Henri Iso-Kuutin kanssa. Henri ja Dean keksivät yhfessä kaikenlaisia metkuja opettajien päänmenoksi.

Henri pääsi seuraamaan Mirjamin synttäreitä. "Mahtavaa vanheta, kun koko elämä on ihan sekaisin ja tofuhodaritkin paloivat", Mirjami mutisi kettuuntuneesti.

"No, ainakin tästä on suunta vain ylöspäin", hän lohdutti itseään.

Seuraavaksi olikin Danikan vuoro kasvaa. Tyttö sai kauhean naurukohtauksen ennen venähtämistään.

Riemuitseminen jatkui myös kasvun jälkeen. Danika ainakin oli aidosti iloinen synttäreidensä takia.

(Danikan luonne on nyt hajamielinen, kurinalainen ja urheilullinen.)

Viimeisenä synttäreitään vietti töissä ollut William, jonka ajatukset pyörivät vanhetessakin työn ympärillä.

"En näe tämän hiuspehkon alta mitään!" Will marisi vanhennuttuaan.

Danika sai uuden tyylin. Saappaat olivat hänestä ehdottoman must!

"Onnea, murunen!" Mirjami onnitteli tytärtään. "Samat sanat. Sä muuten haiset", Danika vastasi iloisesti.

Proppu juhlisti Mirjamin, Danikan ja Willin synttäreitä leikkimällä tipulelullaan. Toisin sanoen sitä ei voinut vähempää kiinnostaa synttärit.

Danika sai synttäreiden jälkeisenä aamuna aamupalaksi herkkuruokaansa tofuhodareita. "Hei Dean, sinähän voisit pestä vessan, jos sinulla ei ole mitään muuta tekemistä", Mirjami huikkasi esikoiselleen. "No okei", Dean vastasi, vaikka häntä ällötti ajatellakin likaisia vessanpönttöjä.

Dean ei kuitenkaan tahtonut kapinoida äitiään vastaan, sillä hän tiesi, että Mirjamilla oli edelleen todella paha mieli syystä, jota lapsille ei kerrottu.

"Mä voin tuntea, kuinka bakteerit kuhisee mun käsissä", Dean irvisteli vessanpesun jälkeen.

Mirjami oli vihdoin alkanut puhua Willille. "Sinä et tajua, kuinka paljon minun sattuu vieläkin", hän kuiskasi tuskaisesti, kun Will yritti virittää keskustelua.

"Minä olen niin pahoillani", Will sanoi surkeasti. "Hah, ihan kuin minä uskoisin. Sitä paitsi, minua ei kiin-nos-ta", Mirjami vastasi tehostaen sanojaan käsillään. "Minulle on tästä lähin aivan sama mitä sinä teet, sillä sydäntäni et saa korjatuksi millään", hän sanoi halveksuvasti.

"Miten sinusta on tullut noin kylmä?" Will ihmetteli. Mirjami oli tosiaan muuttunut eron jälkeen. "No mietipä sitä", Mirjami vastasi viileästi.

Sananvaihdon jälkeen Mirjami pakeni kylpyhuoneeseen. "Mitä ihmettä minä oikein teen?" hän kysyi kauhuissaan peilikuvaltaan. Toisaalta hän tahtoi korjata kaiken ja antaa anteeksi Willille, mutta toisaalta hän tahtoi vain huutaa tälle ja unohtaa kaiken.

Mirjamin lisäksi Willin piti selvittää asiat myös Reijan kanssa. "Voidaanko jutella vähän?" Will pyysi Reijalta, joka suostui päästämään Willin sisälle taloonsa.

Television ääressä Will kertoi kaiken, mitä hänen ja Mirjamin välillä oli tapahtunut hänen ja Reijan yhteisen yön jälkeen. "Haluaisin alkaa alusta Mirjamin kanssa, niin kuin kasvit kasvavat talven jälkeen uudestaan, mutta Mirjami on todella vihainen minulle", hän sanoi lopuksi huokaisten.

"Ja minä olen myös pahoillani kaikesta pahasta, mitä olen sinulle aiheuttanut. Ei minun olisi pitänyt alkaa iskeä sinua", Will pahoitteli. "Hmm, ei se kyllä kokonaan sinun vikasi ollut. Suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikö niin?" Reija sanoi.

"Sitä paitsi simmieli on heikko ja kiusauksia on kaikkialla. Se meidän kaikkien pitäisi ymmärtää! Meidän juttumme oli vain inhimillinen erehdys", Reija intoutui filosofoimaan. "Taidat olla oikeassa", Will myönteli.

"Kaikkein parasta tietenkin olisi, jos lopettaisimme meidän suhteemme tähän. Sitten ehkä Mirjami antaisi anteeksi minulle, ja sinun on helpompi jatkaa Violan kanssa", Will sanoi, ja Reija oli samaa mieltä. Mutta silti Will ja Reija jatkoivat juttelemistaan, ja jotenkin kummasti he siirtyivät koko ajan lähemmäs toisiaan, ikään kuin magneetti vetäisi heitä toisiaan kohti.

Ja luonnollisesti tilanne johti jälleen kiihkeisiin suudelmiin. Reija ja Will eivät vain voineet pysyä irti toisistaan, vaikka olisivat tahtoneetkin.

"Tämä on sitten viimeinen kerta, kun teemme näin, eikö niin?" Will kysyi suudelmien lomassa. "Tietenkin. Viimeinen kerta. Ja meidän pitää tehdä näin, jotta muistamme, että juuri näin emme saa enää tehdä. Että emme enää erehdy", Reija henkäisi vastaukseksi.

"Ja sinun pitää jäädä täksi yöksi, jotta tajuamme, että on parasta, ettemme enää vietä öitä yhdessä", Reija sanoi. "Aivan niin. Jotta tajuamme, että meidän juttumme on ohi", Will vastasi.

"Sinä olet kuin myrkkyä minulle. Suloista, juovuttavaa, koukuttavaa ja erittäin vaarallista myrkkyä", Will kuiskasi tuskallisesti Reijan syleilyssä. "Samat sanat, herraseni", Reija henkäisi takaisin.

"Ja siksi meidän kai olisi parempi irroittautua toisistamme. Ettemme vahingossa mene liian pitkälle. Vaikka sinulla ei olekaan enää mitään hävittävää, minulla on", Reija sanoi. Sanojen myötä tunnelma muuttui kokonaan. Will jäi silti yöksi.

Aamulla tunnelma oli hieman kiusallinen. "Nukuitko hyvin?" Reija kysyi kömpelösti. "Joo. Entä sinä?" Will vastasi yhtä kiusaantuneesti.

"Kuule Reija, minä mietin yön aikana, että minusta me olemme aika toimiva pari. Ehkä meidän ei pitäisikään lopettaa suhdettamme tähän, vaan jatkaa vielä", Will oli muuttanut mieltään yön aikana.

"Will! Ei käy! Jos jotain päätetään, niin siitä pidetään sitten kiinni! Sitä paitsi me olemme tehneet kumpikin toisillemme vain pahaa, eikä muutama salainen suudelma ole sen arvoista!" Reija kimpaantui Willin ehdotuksesta täysin. "Okei okei, se oli vain ehdotus", Will säikähti Reijan reaktiota.

"Nyt voisit sitten häipyä. Ihan minun mielenterveyteni vuoksi, ja omasi myös. Eikä enää soitella toisillemme, eikä todellakaan tavata. Hyvästi siis", Reija sanoi ja käänsi selkänsä Willille tehostaakseen sanojensa vaikutusta. "Mutta..." Will yritti vielä muuttaa Reijan mieltä.

"Ei mitään muttia!" Reija karjaisi. "Nyt ala mennä, tai puren sinua! Jos et ole vielä tajunnut, niin olen vampyyri, eikä minun puremani todellakaan tunnu mukavalta!" Will lähti heti. "Onpa hyvä, että suhteemme loppui nyt, koska sinä taidatkin olla hullu!" hän huusi peräänsä ja pinkoi sitten pakoon niin kovaa kuin jaloistaan pääsi, sillä vampyyrin loukkaaminen ei välttämättä ollut kaikkein turvallisin idea.

Mirjami oli ruokailutilassa, kun Will palasi kotiin. "Mikäs sinun ilmeesi noin surkeaksi on vetänyt?" Mirjami kysyi piikikkäästi. "Reija paljastui vampyyriksi, ja hän uhkasi purra minua eikä halunnut enää olla kanssani", Will mutisi.

Mirjami ei voinut olla nauramatta pilkallisesti. "Ihan oikein sinulle!" hän sanoi ilkkuen. "Kiitos kannustuksesta", Will sanoi pettyneesti.

Will tunsi itsensä taas aivan hylkiöksi. Mirjami ja lapset leikkivät keskenään, ja hän sai aivan yksin syödä ruokansa. Onneksi Proppu sentään yhä piti hänestä.

Henri Iso-Kuutti oli tullut perheineen vierailulle. Hänen äitinsä halusi tutustua poikansa kavereiden vanhempiin. "Päivää rouva Tavares, minä olen Roosa Iso-Kuutti, ja tässä ovat lapseni Henri, jonka jo tunnetkin, ja Lilli", Henrin äiti esitteli itsensä. "Mukava tutustua", Mirjami tervehti iloisesti. Hänestä oli mukavaa tutustua uusiin simeihin, ja hän totta vie kaipasi ystäviä. "Teillä on kovin maalauksellinen talo", Roosa kehui, ja sai Mirjamin entistä paremmalle tuulelle.

"Terppa Henri!" Dean juoksi tervehtimään bestistään. "Mitä leikitään tänään? Tehäänkö kepposia tytöille?" hän intoili.

Danika teki tuttavuutta Lillin kanssa. Lilli vaikutti vähän poikamaisemmalta kuin Danika, mutta tytöt löysivät silti yhteisen sävelen.

Kumpikin oli kiinnostunut kapellimestarin töistä. "Ne heiluttaa käsiään niin hassusti, että mäkin haluan olla sellainen!" Danika nauroi.

Mirjami ja Roosakin tulivat hyvin toimeen keskenään. Iso-Kuutit olivat harkinneet kissan hankkimista, ja Roosa kysyi Mirjamilta kaikenlaista kissoista ja niiden hoidosta. "Proppu ainakin pitää ötökät poissa puutarhasta, joten kissasta on myös hyötyä sen lisäksi, että se tuottaa iloa söpöydellään", Mirjami kertoi.

Iso-Kuuttien piti lähteä kotiin, ja Danika joutui jäämään leikkimään pihalle yksikseen.

Mutta Lillipä oli ovela ja jäi perheestään jälkeen. "He unohtavat minut aina joka paikkaan", hän sanoi, kun Danika ja Dean ihmettelivät, miten hänen oli mahdollista jäädä vielä leikkimään.

Dean oli iloissaan pihalle hankituista leikkivälineistä, mutta liukumäki oli vähän liian korkea hänen makuunsa.

Will joutui leikkimään Propun kanssa, sillä lapset eivät kaivanneet häntä leikkihinsä, eikä Mirjamia huvittanut olla tekemisissä Willin kanssa.

Will kuitenkin tahtoi kertoa Mirjamille yhden asian. "Olemme molemmat varmaan samaa mieltä siitä, että täällä on nyt todella huono tunnelma, ja se johtuu minusta", Will aloitti puhumaan, ja Mirjami nyökkäsi. "Siksi minä olenkin ajatellut, että voisi tehdä hyvää, jos minä olisin poissa maisemista pari päivää. Aion lähteä Ranskaan matkalle", hän sanoi.

Mirjamista idea oli hyvä, vaikka hän itsekin olisi mieluusti lähtenyt ulkomaille. Will suuntasikin saman tien varamaan lentoja Champs Les Simsiin.

Lento lähtikin jo samana iltana. Will tunsi helpotusta tietäessään, että pariin päivään hänen ei tarvitsisi ajatella ongelmiaan.

Pitkän lennon jälkeen Will saapui Champs Les Simsin pikkukaupunkiin. "Täällä on ihan erilaista kuin kotona", hän tuumi maisemia ihastellessaan.

Yksi syy matkalle lähtemiseen oli Willin seikkailunhalu. Haamujen metsästäminen oli todella jännää, mutta seikkailut ulkomailla toivat hieman vaihtelua ja erilaista jännitystä elämään. "Kas, joku on hävittänyt rakkaan esineensä ja kaipaa apua sen etsimiseen. Minä olen sopiva mies hommaan!" Will valitsi seikkailuista mielenkiintoisimman.

"Kaivattiinkos täällä apua etsintöihin?" Will kysyi, kun oli löytänyt Jules Fournierin, joka oli kadottanut jotakin jonnekin. "Kylle! Mine olen 'evittenyt ereen 'yvin rakkaan esineen 'ylettyyn 'autakumpuun. Auttaisitko sine minua?" Jules sanoi ranskalaisella korostuksellaan.

Will suuntasi intoa puhkuen hautakummulle etsimään mysteeriesinettä. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä aloittaa etsiminen, joten hän päätti pyytää apua paikalla olevalta naiselta.

"Oletko nähnyt täällä mitään paikkaan kuulumattomia esineitä?" Will kysyi naiselta. "En. Minä olen tullut tänne vain sulemaan kuolleita sukulaisiani", kiinasta kotoisin oleva nainen kertoi.

"Mutta ehkä sinä voisit katsoa hautakummun sisältä. Sinne on kovellettu suulia kammioita", nainen yritti auttaa Williä. "Selvä on, minä teen niin", Will sanoi ja toivotti hyvät päivänjatkot Dan Dan -nimiselle naiselle.

Will ei kuitenkaan suunnannut suoraan kummun sisälle, sillä hän löysi omituisen kolon maasta. (Tyhmän)rohkeana siminä hän työnsi kätensä sinne ja löysi muinaisia kolikoita.

Napattuaan kolikot taskuunsa Will vihdoin aloitti matkansa maan sisään. "Toivottavasti siellä ei ole kauhean pimeää", hän mietti.

Willin iloksi kammiossa oli kynttilöitä valaisemassa. "Minä jotenkin kuvittelin, että tämä paikka olisi suurempi", Will pohti pettyneenä, kun huomasi hautakammion olevan vain yksi huone.

Hän kuitenkin epäili, että sortuman takana saattaisi olla ehkä ovi syvemmälle hautakammioon. Will tarttui hakkuun ja alkoi murskata kiviä.

"Tämä seinä on ihan erilainen kuin kaikki muut... Ehkä se on salaovi", Will päätteli, kun sortuman takaa ilmestyi kummallinen tiiliseinä.

Will oli kuin olikin oikeassa, ja hän eteni hautaholvin toiseen osaan. "Tämähän on melkoinen sokkelo ja älypeli. Juuri sopiva laiselleni uskalikolle!" Will riemastui, kun hän näki lukittuja ovia ja laattoja, joiden päälle piti astua. Juuri tällaista seikkailua hän oli halunnutkin!

"Hah, täälläkin muinaiskolikoita! Pitänee kerätä ne parempaan talteen", Will intoili, kun hautaholvistosta löytyi kaikenlaisia aarteita.

"Onneksi tänne on jätetty avainkiviä", Will tuumi tyytyväisenä päästessään avaamaan jälleen yhden oven.

Kaikkien ovien takaa ei löytynyt iloisia yllätyksiä. "Lepää rauhassa, veliseni", Will sanoi järkyttyneesti luurangolle, joka löytyi erään salaoven takaa. Will tajusi, että hänen pitäisi olla varovainen, ettei hän kohtaisi samaa kohtaloa kuin luiseva kanssaseikkailija.

Seikkaileminen ja hautaholvien koluaminen kävi kuntoilusta. Painavien patsaiden siirteleminen kasvatti Willin voimia.

"Ohoh, tämä paikkahan on todella kummallinen! Puutarha maan alla, kaikkea sitä keksitäänkin", Will oli hämmästyksestä miltei sanaton, kun erään oven takaa paljastui pensassokkelo.

"Mitäs tuossa lukee?" Will yritti tavata vanhaa kivikylttiä. "Portaat takanasi on lukittu... Mielenkiintoista. Eikun! MInähän olen nyt täällä jumissa!" Will kauhistui.

"Hähää, onneksi olen yhtä fiksu kuin hyvännäköinenkin, ja pakkasin mukaan kasan itse kasvattamia hedelmiä", Will myhäili, sillä hän ainakin vältti nälkäkuoleman.

"Aika kauheaa, jonkun viimeinen lepopaikka on täällä maan alla", Will herkistyi sokkelon keskellä olevan haudan ääressä. "Mutta minun haudakseni tämä ei jää, teen kyllä kaikkeni, että pääsen täältä pois!"

Willin piti kuitenkin jäädä ainakin vähäksi aikaa kammion vangiksi. Hän oli niin väsynyt, että hänen oli pakko ottaa torkut jonkun aikanaan pystyttämässä teltassa.

Torkkujensa jälkeen Will sai puhelun Danikalta. "Kiva kun soitit, tyttönen, mutta isällä on nyt vähän kiire. Olen jumissa hautaholvissa, ja minun pitää yrittää päästä pois täältä ennen kuin happi loppuu, joten en ehdi puhua", Will sanoi ja lopetti puhelun pikaisesti.

Loppujen lopuksi hautaholvista poispääseminen olikin aika helppoa, ja pian Will huristeli kotoaan mukanaan rahtaamallaan autolla ranskalaisella maaseudulla. Hän oli jopa löytänyt Jules Fournierin kadottaman esineen.

"Tässä nyt tämä kadottamasi baseball-pallo. Oikeasti? Baseball-pallo? Oliko se nyt niin tärkeä?" Will ihmetteli ojentaessaan pallon Julesille. "Kylle. Se on minun onnenpallo. Kiitos tuhannesti", Jules sanoi autuaasti hymyillen.

Will suuntasi seuraavaksi ravintolaan syömään maailmankuulua ranskalaista ruokaa. "Tofupihvit maistuvat täällä kyllä ihan samalta kuin kotonakin", hän totesi pettyneenä.

"Onkohan Champs Les Simsissä yhtä paljon haamuja kuin kotona Riverview'ssä?" Will pohti kauniin suihkulähteen luona.

Willin majapaikassa oli erikoinen pukeutumistyyli. Ilmeisesti Ranskassa ei ollut niin tarkkaa siitä, pukeutuiko vaatteisiin vai pyyhkeeseen.

Will oli löytänyt majapaikkansa pihasta maaoravan. "Lapset ihastuvat ikihyviksi, kun vien tämän pikku veijarin heille", Will iloitsi siitä, että oli löytänyt täydellisen tuliaisen Deanille ja Danikalle.

"Oijoi kun olet niin söpAUTS!" Will kiljaisi, kun maaorava puraisi häntä kesken hellittelyjen. "Typerä orava! Sinun nimeksesi tulee Näykkis, koska sinä vain näykit minua!"

Will oli aloittanut toisenkin seikkailun, jossa hänen piti kalastaa sammakoita rikkaalle vanhalle herrasmiehelle. "On ne rikkaat aina niin fiinejä, etteivät ne edes viitsi kalastaa itse. Kaikki samanlaisia hienohelmoja. En tunne yhtäkään mukavaa rikasta", Will mutisi kalastaessaan, eikä muistanut, että hän itsekin oli rikas.

"Tämä joki on täynnä kirjolohia, mutta missä ne sammakot oikein ovat?" Will tuskaili nostettuaan joesta viidennen kirjolohen.

Loppujen lopuksi Willillä kävi tuuri, ja hän sai saaliikseen sammakon. "Ruma kuin mikä", hän tuumasi.

"Tässä nyt nämä teidän sammakkonne. Ällöttävää, jos minulta kysytään, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Nauttikaa sammakoistanne", Will kertoi mielipiteensä suoraan. "Sammakot ovat suurta 'erkkuani", vanha herra sanoi hieman loukkaantuneena, "ja niin ovat krokotiilitkin. Voisitteko kenties matkustaa Egyptiin ja kalastaa minulle kolme sellaista? Olen itse jo liian vanha matkustamaan."

"Mitä sanot, Näykkis? Mennäänkö EgyptIIIIIIIH! Lopeta tuo pureminen!" Will kysyi neuvoa Näykkikseltä, joka ilmiselvästi tykkäsi purra Williä.

Will suostui vanhuksen pyyntöön lähteä kalastamaan krokotiilejä. Loppuloman Will päätti kuluttaa nektaritilalla, sillä pitihän reissun aikana rentoutuakin, eikä vain seikkailla.

"Hyi kuinka kammottava tonttu! Otanpa sen mukaani", Will jatkoi kleptomaanista toimintaansa nektaritilallakin. Kaikki mikä oli irtonaista lähti Willin mukana takaisin kotiin.

Nektaritilalla oli paljon paikallisia asukkaita. Will kiinnitti huomiota varsinkin tyylikkäisiin ranskattariin.

"Hehee, ilmaiset nektarit kelpaa aina", Will myhäili, kun tajusi, että tilalla sai maistellakin nektareja.

"Hyvää iltaa", Will tervehti ynseästi häntä tarkkailevaa naista. Naiset tuntuivat tuijottavan häntä kovin avoimesti, ja se kummastutti Williä.

Yksi naisista tuli tekemään tuttavuutta Willin kanssa. Will oli tyrmistynyt siitä, että hän sai heti poskisuudelman. "Minä taidan viihtyä Ranskassa paremmin kuin uskalsin kuvitellakaan", hän totesi pökertyneesti.

"Miksi te naiset oikein tuijotatte minua?" Will kysyi saman tien. "Ah, sine olet niin vaalea. Se on eksoottista", Margot Petitiksi esittäytynyt nainen selitti, "Teelle ei key usein vaaleaveriköite."

"Vai niin! Minusta taas te olette eksoottisia. Ja kovin viehättäviä myös", Will sanoi jälleen flirttimoodi päällä. Hän ei vain voinut olla flirttailematta kauniiden naisten kanssa. Margot hymyili sievästi Willin sanoille. "Tesse on minun numeroni. Ota yhteytte, jos tulet viele Champs Les Simsiin", hän sanoi viehkosti.

Will päätti matkansa ottamalla torkut nektaritilan sohvalla. Hän oli sikeäuninen ja pystyi nukkumaan missä ja milloin vain.