Tässä osassa on tavallista vähemmän kuvia, koska en ole ehtinyt pelaamaan. Sanokaapa muuten, pidättekö enemmän pitkistä (100 kuvaa) vai tällaisista lyhyemmistä osista?

Noah osallistui lastenhoitoon. Eipä hänellä paljoa muutakaan tekemistä ollut.

Vanessasta oli hurjan hauskaa, että sekä hänellä, hänen isällään ja isoisälläänkin oli sama lempiväri. "Äiti ja Will ei kyllä ymmärrä mistään mitään, eikö niin?" Vanessa hihitteli ruokapöydässä.

Henkka huolehti siitä, että William oppisi pitämään housunsa kuivana. Will ei itse vielä osannut arvostaa potalla käymistä. Hänestä touhussa ei ollut mitään järkeä: olihan vaipatkin keksitty!

Will nautti paljon enemmän puheharjoituksista, koska niistä oli oikeasti hyötyä.

Vanessa yritti etsiä kavereita eläinmaailmasta. "Hei herra pesukarhu!" Vanessa tervehti iloisesti pihaan eksynyttä villieläintä.

Pesukarhun mielestä tapaaminen ei ollut ihan niin ihastuttava kuin Vanessan, ja se puraisi Vanessaa sormeen.

William oli ihan isänsä poika ilmeitä myöten.

Vanessa oli iloinen siitä, että Will oli jo niin iso, että hänen kanssaan pystyi leikkiä. Vanessan ei tarvinnut enää olla yksin.

Noah oli maalamassa kaunista maisemaa, kun hänen olonsa yhtäkkiä keveni. Hän huomasi suorastaan leijuvansa.

"Vihdoinkin näen taas Piiparin!" Noah innostui, kun tajusi, että hänen loppunsa oli tullut.

Noahin kuolema ei kuitenkaan ilahduttanut muita talon asukkeja. Selina ja Vanessa itkivät silmät päästään Noahin vuoksi.

"Tehkää tilaa, en mahdu johdatusta kaipaavan sielun luo!" viikatemies tuskaili ruokailutilan puolella.

Kun viikatemies vihdoin pääsi huoneeseen, Noah heittäytyi polvilleen. "Minä rukoilen sinua, vie minut nopeasti Piiparin luo. Minä tiedän, että hän on kaivannut minua yhtä paljon kuin minä häntä!" Noah aneli.

Viikatemies jäi vielä hetkeksi viettämään aikaa perheen kanssa, kun Noah oli lähetetty tuonpuoleiseen. "Mikä sun lempiväri on? Mun on keltainen", Vanessa uteli.

Noah haudattiin Piiparin viereen hautausmaalle, joka alkoi olla jo todella täynnä.

Suru muuttui ainakin hetkellisesti iloksi, sillä Selinalla oli syntymäpäivä.

Selinalla oli vähän ristiriitaiset tunteet siitä, että viikatemies hurrasi hänen kasvulleen. Selina oli aivan varma, että kuuli viikatemiehen mutisevan: "Hienoa, jälleen hetken lähempänä kuolemaa."

"Jee äiti, susta tuli ihan nätti, eikä yhtään vanhan näkönen!" Vanessa riemuitsi.

Sitten suru puski taas pintaan, ja Selina joutui lohduttamaan itkevää tytärtään.

Henkka puuhaili puutarhassaan, sillä mikäpä olikaan parempi tapa hillitä suruaan kuin tehdä mielipuuhiaan.

Elämän oli muutenkin jatkuttava. Perheen pienin ja asioista pihalla olevin jäsen sai kaikki muut hyvälle tuulelle.

Noahin poismenosta aiheutui yksi ongelma: Hanista huolehtiminen. Kellään ei ollut pahemmin kokemusta hevosista. "Hui, sinähän olet ainakin lumimiehen kokoinen", Henkka kauhisteli.

Vanessa oli aivan yhtä sika kuin äitinsäkin.

Henkka oli unohtanut sulkea hevoshaan portin, joten Hani päätti tulla katselemaan pihaa. "Älä syö minun kasvejani!" Henkka komensi.

Selina oli vihdoin alkanut uskoa, että hän oli ihan hyvä äiti kaikesta huolimatta. Kunhan vietti aikaa lasten kanssa ja huolehti heidän tarpeistaan, ei voinut olla huono äiti.

Selina yritti tehdä tuttavuutta Hanin kanssa. Hanin selästä putoamisen muisto oli kuitenkin vielä vahva, ja Selinaa pelotti olla niin lähellä hevosta.

Vanessa oli täydellinen isosisko: hän ei koskaan kiusannut pikkuveljeään, vaan piti tälle seuraa ja huolehti siitä, että Willillä oli kaikki hyvin.

"Halaa titkoa", Will sanoi hellästi ja halasi kömpelösti Vanessaa. Sisarusten kiintymys toisiinsa oli suurta.

Selina yritti päästä pelkonsa herraksi ja opetella oikeasti ratsastamaan. "Olethan nyt kiltisti, Hani", Selina sanoi hermostuneesti.

Selina antoi Hanin johtaa, jotta hevonen ei hermostuisi. Rauhallinen tahti sopi Selinallekin paremmin.

"Pamauta tuohon, niin tulee kiva ääni", Henkka opasti Williamia, joka käsitti ohjeet hieman väärin, ja pamautti isäänsä sormeen. Kiva ääni siitä tulikin, kun Henkka karjaisi.

"Hyvinhän se meni", Selina oli iloinen, kun ratsastushetki oli onnistunut. Hani nautti Selinan tarjoamista silityksistä.

Selina piti huolta kunnostaan monin eri tavoin. Hän alkoikin olla jo todella lihaksikkaassa kunnossa.

"Iti, onko pinkkejä hilviöitä olematta?" William ihmetteli. "Ei tietenkään ole, miten niin?" Henkka kysyi. "Kun mun teinällä on tellainen kuva", Will selitti.

Vanessalla oli syntymäpäivät. Henkka ja Selina hurrasivat niin kovasti, että Vanessalta melkein meni kuulo.

"Mä toivon, että saisin ees yhen kaverin", Vanessa toivoi pitkän mietinnän jälkeen.

Henkka oli aivan varma, että Vanessan unelma toteutuisi. Tytöstä kasvoi sen näköinen, että Henkan melkein teki mieli lukita Vanessa kotiin tämän oman turvallisuuden vuoksi: oli varmaa, että Vanessa olisi poikien suosiossa.

Henkan huojennukseksi Vanessan tyyli oli onneksi kesy ja hieman lapsekas, mikä varmasti hillitsisi innokkaimpia ihailijoita.

(Vanessan luonne on nyt sottapytty, arjen sankari, hajamielinen ja säästeliäs.)

"Kutikuti, höpönassu!" Selina kutitteli Williamia.

Vanessa oli ihaillut isoisänsä maalaustaitoja ja tahtoi itsekin kehittyä hyväksi maalariksi. Hänellä riitti vielä opettelemista.

Vanessan koulussa oli tulossa tanssiaiset, ja Vanessa ei todellakaan tahtonut mennä yksin niihin. Häntä pidettiin jo nyt hieman outona, ja yksin tanssiminen vielä korostaisi sitä. Niinpä Vanessa päätti pyytää lastenvahtia tanssiparikseen. "Öh, moi mun nimi on Vanessa", Vanessa aloitti lastenvahtiin tutustumisen esittelemällä itsensä. "Ihan miten vaan", lastenvahti tuumasi kyllästyneen oloisena.

Vanessa ei kuitenkaan siitä loukkaantunut, vaan päätti esittää asiansa kaikesta huolimatta. "Mä vaan mietin, et onko sulla ens sunnuntaille suunnitelmia", Vanessa sopersi.

"Öö, no ei", lastenvahti vastasi. "Hyvä! Tai siis, voisitko tehdä mulle palveluksen? Tulisitko mun pariks tanssiaisiin?" Vanessa kysyi. "No emmä nyt tiedä..." lastenvahti vastasi. "Pliis? Tekisit mut todella onnelliseks, vaikken mä ees tiedä sun nimeä", Vanessa pyysi. "No okei sitten. Ja mun nimi on Jousia", lastenvahti suostui Vanessan pyyntöön pitkän harkinnan jälkeen.

"Hei kiitti Jousia, oot tosi kiltti", Vanessa sanoi kiitollisena.

"No joo. Mut mun pitää nyt mennä, on jo tosi myöhä. Nähään sit sunnuntaina, jos mulle ei tuu mitään muuta", Jousia sanoi ja häipyi paikalta. Vanessa oli onnellinen. Ehkä Jousiasta tulisi vielä hänen ystävänsä!

Williamin synttärit olivat käsillä, ja Selina päätti järjestää sukujuhlat sen kunniaksi. Hän pyysi kaikki naapuruston Tavaresit kylään.

"Hei Victor, kiva nähdä pitkästä aikaa", Selinasta oli mukavaa nähdä sisaruksia.

Juhliin oli kutsuttu myös Harleenin poika, Aarno. Vanessa tiesi serkkunsa jo koulusta, mutta Aarno ei koskaan edes noteeraanut Vanessaa koulussa. Juhlissa poika sentään kätteli serkkuaan.

Vanessa päätti vaatia selitystä Aarnon käytökselle. "No kun sä oot vähän outo. Ei kukaan halua puhua sulle, ja jos mä puhuisin sulle, niin muakin pidettäis outona, kai sä tajuat?" Aarno selitti. "Miten niin mä muka olen outo?" Vanessa ihmetteli. "En mä tiedä. Niin vaan sanotaan", Aarnokaan ei tiennyt, mikä Vanessassa oli niin outoa. Vanessa oli loukkaantunut siitä, ettei hänen syrjinnälleen oikeasti ollut mitään syytä.

"Puhallapas nyt kynttiläsi, niin päästään herkuttelemaan", Selina jutteli Williamille.

Williamin kynttilänpuhallusurakka kiinnosti vain ydinperhettä. Vierailla oli muuta puuhaa.

Onneksi Will oli tyytyväinen ilman suurta yleisöäkin.

(Willin luonne on sikeäuninen, eksentrinen ja lukutoukka.)

"Nyt kun mä oon näin iso, niin aion lukee kaikki kirjat mitä meiltä löytyy!" Will julisti ruokapöydässä.

Juhlia oli aina mukava järjestää, mutta niistä aiheutui aina sotkua.

Williamkin sai synttärilahjaksi oman huoneen.

"EIII! Telkkari meni rikki, just kun olis alkanu Bridgeportin täydelliset kotirouvat", Vanessa parkui television vuoksi kuin kyseessä olisi ollut suurempikin katastrofi.

Selina riensi tyttärensä avuksi, sillä Henkasta ei moiseen työhön ollut, mies kun vihasi elektroniikkaa yli kaiken. "Oo nopea, mä missaan kaiken", Vanessa hoputti.

Will oli innostunut leipomisesta. Hän teki vanilja- ja mustikkamuffineja leikkiuunillaan.

Vaikka Will oli perheen lukuintoisin, istuivat muutkin usein nenä kiinni kirjassa.

Will yritti kaupustella leivonnaisiaan pikku kojussaan. Heidän kotikatunsa oli kuitenkin aika hiljainen, eikä asiakkaita juurikaan riittänyt.

Paikalle eksyi kuitenkin kaksi vampyyria, jotka katselivat leivonnaisia himoiten. "Ostakaa vaan, hyvät rouvat!" Will houkutteli asiakkaita. Henkka piti huolen, että naisten huomio pysyi leivonnaisissa eikä hänen pojassaan.

"Käykö kauppa?" Vanessa tuli utelemaan ennen tanssiasiin lähtöä. "Ei. Edes ne kaks naista ei ostanu mitään", Will harmitteli.

Jousia ilmestyi pian paikalle. "Mä kuulin, että siellä tanssiaisissa on oikee orkesteri", Jousia kertoi. Vanessa oli helpottunut, ettei poika ollut perunut koko juttua. Se olisi ollut Vanessan pahin painajainen.

Kumpaakin taisi vähän jännittää, kun limusiinikyyti koululle alkoi.

Henkka ilahdutti vaimoaan ruusuilla. "Sinä olet aivan liian ihana!" Selina kiljahti hyvillään.

"Mitä minä olen tehnyt ansaitakseni sinut?" Selina hymisi Henkalle. "Syntynyt. Ei siihen muuta tarvita", Henkka vastasi.