Tervetuloa lukemaan legacy Tavaresia! Minulta on aika ajoin kysytty voisinko alkaa kirjoittaa uutta legacya, ja nyt päätin sitten toteuttaa toiveen (en tosin tiedä, haluttiinko minulta Sims 2 - vai Sims 3 -legacya, mutta kolmosella tämä nyt on tehty). (: Ei kai tässä tarvita sen pidempiä alkupuheita, joten lukemaan vaan!
~Gabrielle

Alexandra Tavaresia väsytti. Hän oli matkustanut koko yön vuoroin lentokoneella, vuoroin takseilla ja saapunut vihdoin uuteen kotiinsa Twinbrookin pikkukaupungissa. Alexandra oli helpottunut, että oli vihdoin saanut jätettyä Bridgeportin hektisen elämän taakseen. Hän saisi aloittaa aivan alusta.

(Alex on luonteeltaan ylitunteellinen, loistava suutelija, siisti, kasvissyöjä ja viherpeukalo. Hänen lempiruokansa on hedelmäjäädyke, lempivärinsä merensininen ja mieluiten hän kuuntelee ranskalaista musiikkia. Alexin elämänhaave on tulla suuryrityksen toimitusjohtajaksi.)

Alexandran uusi koti oli suorastaan pikkuruinen verrattuna hänen aiempaan asuntoonsa. Hänen vanhempi asuntonsa oli ollut aivan Bridgeportin keskustassa trendikkäässä tornitalossa, ja hänen olohuoneensa oli ollut suurempi kuin uusi talo kokonaisuudessaan. Uuden talon suurin etu oli kuitenkin se, että se oli kokonaan Alexandran oma. Hänen ei tarvitsisi enää jakaa kotiaan kenenkään kanssa. Hän oli saanut sisustaakin kokonaan oman makunsa mukaan, joten kodin hallitseva väri oli merensininen, sillä se oli hänen lempivärinsä.

Alexandra oli katselemassa pihaansa - yksi parhaita puolia Twinbrookin kodissa Alexandran mielestä, sillä hän oli varsinainen viherpeukalo - kun pikkuinen postinjakajatyttö pyyhälsi pihaan tuomaan lehteä. Heidän välilleen laskeutui vaivaannuttava hiljaisuus, joten Alexandra päätti esittäytyä. "Minä olen Alex Tavares, ja olen juuri muuttanut tänne", hän sanoi tytölle, joka tuijotti häntä hieman epäilevästi. "Moi", hän sanoi hetken Alexandraa tuijotettuaan, "Mä oon Tiina, ja oon asunu täällä aina." He juttelivat hetken, kunnes Tiinan piti lähteä jatkamaan kierrostaan. Alexandrasta oli mukavaa huomata, että Twinbrookissa lapset olivat kohteliaita ja uskalsivat jutella vieraillekin. Bridgeportissa oli turha olettaa, että kukaan vierais sanoisi mitään. Suurkaupungissa kaikilla oli aina kiire.

Alex päätti tutustua Twinbrookiin paikallislehden kautta. Lehti oli täynnä pieniä positiivisia uutisia lasten syntymistä ja grillaustapahtumista. Taloussivuilla Alexandra törmäsi kuitenkin uutiseen, jota ei osannut odottaa näin kaukana Bridgeportista. "Yritysperijätär jätti sulhasensa alttarille", otsikko huusi ja Alex tunsi punan nousevan poskilleen. Ei hän ollut arvannut, että hänen toimistaan nousisi niin iso kohu! Hän käänsi äkkiä sivua, sillä hän tahtoi unohtaa tapahtuneen, eikä lukea siitä lehdistä.

Saadakseen ajatuksensa pois entisestä sulhasestaan Alexandra päätti lähteä tutustumaan kaupunkiin tarkemmin. Hän hyppäsi taksiin ja pyysi ajamaan keskustaan.

Twinbrookin keskusta oli ilmeisesti kaupungintalon edessä oleva puisto. Alexista puisto oli oikein nätti, mutta keskustaksi paikalla oli todella hiljaista. Puistossa näkyi vain muutama sim hänen lisäkseen.

Alex oli aina ollut sosiaalinen, joten hän päätti mennä tutustumaan penkillä istuskelevaan pariskuntaan. Mies sanoi nimekseen Matti Uteloinen, ja hänen vaimonsa nimi oli Kielo. "Älä välitä, vaikka Kielo ei tervehdikään, hän on vain niin uppoutunut Reiman seikkailuihin", Matti pahoitteli vaimonsa hiljaisuutta.

"Osaisitko kertoa, mikä on tämän kaupungin paras illanviettopaikka?" Alexandra halusi tietää. Hän tahtoi tutustua oman ikäisiinsä simeihin ja uskoi, että baarit tai yökerhot olisivat oikea paikka siihen. Niin ainakin oli ollut Bridgeportissa. "No, tämä on aika pieni paikka, joten ei täällä paljoa illanviettomahdollisuuksia ole", Matti sanoi mietteliäästi, "Tässä keskustassa on Polskipiste, se on kai jonkinlainen yökerho, ja hieman keskustan ulkopuolella on sellainen allasbaari, Salaparatiisi nimeltään."

Hyvästeltyään Matin ja kirjaansa keskittyneen Kielon Alexandra lähti kohti Huipputuote-liikerakennusta. Hän tahtoi saada töitä mahdollisimman pian, sillä hänen rahatilanteensa ei ollut kovinkaan hyvä. Ura liiketoiminnan alalla oli oikeastaan ainoa vaihtoehto Alexandralle: häntä oli koko ikänsä kasvatettu ottamaan vanhempiensa yritys jonakin päivänä johdettavakseen. Alexandralla oli myös oikeaa paloa alalle. Hänen unelmansa oli olla suuryrityksen toimitusjohtaja jonakin päivänä. Bridgeportissa hän oli kovin lähellä unelmansa toteutumista, mutta hänen oli silti ollut parempi lähteä pois sieltä. Niin hän ainakin uskotteli itselleen.

Alex sai kuin saikin työpaikan, sillä hänellä oli esitellä vaikuttavaa ansioluetteloa. Mutta vaikka Alexandra olikin koulutukseltaan ja kokemukseltaan enemmän kuin pätevä vaikkapa osastopäällikön työhön, hän joutui tyytymään kahvilähetin pestiin. Se ei kuitenkaan lannistanut häntä, sillä Alex tiesi, että jokaisen oli aloitettava pohjalta. Uutta työpaikkaa juhlistaakseen Alexandra päätti paistaa tofuhodareita Huipputuote-liikerakennuksen lähellä sijaitsevalla piknikpaikalla. Alexandra oli kasvissyöjä, joten tavallisia hodareita hän ei suostunut syömään.

Hodarit valitettavasti kärähtivät, mutta kyllä ne silti maistuivat. Ilta alkoi jo hämärtyä, mutta kaupunki oli silti hyvin hiljainen.

Alexandra käveli ympäri keskustaa ja päätyi rantabulevardille, josta oli upeat näkymät lahden toiselle puolelle. Alex oli tyytyväinen, että oli valinnut juuri Twinbrookin asuinpaikakseen; näin viehättäviä maisemia ei ihan jokaisessa kaupungissa ollut. Kaupungin hiljaisuus vain oli Alexandran mielestä hieman omituinen asia.

Alexandra ajatteli, että ehkä näin pimeän tullen simit olivat siirtyneet sisätiloihin. Hän suuntasi Matin mainitsemaan Polskipisteeseen katsastamaan paikallisten biletystaitoja.

Alexin pettymykseksi Polskipisteessä oli hänen lisäkseen vain baarimikko. "Onko täällä aina näin kuollut tunnelma?" Alexandra kysyi juomia sekoittelevalta baarimikolta, joka kohautti olkiaan. "Nyt on arki-ilta, ei täällä silloin juuri ketään ole, mutta viikonloppuisin on enemmän porukkaa", hän vastasi.

Alexandra tilasi drinkin, joka näytti erittäin hyvältä, mutta maistui lähinnä tiskivedeltä.

Alexandra tarjosi baarimikolle tekemistä tilaillessaan koko ajan lisää juomaa, kunnes baarimikko ehdotti, että olisi parempi siirtyä vesilinjalle. Alex siirtyi tiskiltä tanssilattialle ja pälyili ympärilleen, mutta huomasi olevansa yhä ainoa asiakas Polskipisteessä.

Mutta ei se Alexia haitannut. Hän osasi juhlia yksinkin. Hän tanssi sulkemisaikaan asti.

Kotiin päästyään Alex oli niin sekavassa tilassa, että vaihtoi yöpuvun sijaan päälleen urheiluvaatteet nukkumaan käydessään.

Aamulla herääminen oli vaikeaa, mutta Alexin oli pakko nousta vain muutaman tunnin unien jälkeen, jotta ehtisi ajoissa töihin ensimmäisenä työpäivänään. Hänen kännykkäänsä oli tullut kolme puhelua ja kymmenittäin tekstiviestejä illan ja yön aikana. Hänen entinen sulhasensa oli yrittänyt tavoittaa häntä, kuten hänen vanhempansakin. Alexia ei huvittanut ottaa yhteyttä kehenkään heistä.

Illalla työpäivän päätyttyä Alex päätti käydä katsastamassa Salaparatiisin menon. Paikka tosiaan oli kuin väärään paikkaan eksynyt paratiisi.

Kovin kuollutta oli meno Salaparatiisissakin. Allasbaarissa oli kuitenkin kaksi baarimikkoa, joiden kanssa Alex jutteli mukavia. Hän pääsi myös pitkästä aikaa syömään hedelmäjäädykettä, lempiruokaansa.

"Miksi tämä kaupunki on niin hiljainen?" Alex kysyi baarimikolta, joka oli esittäytynyt Niilo Silmuksi. "En minä tiedä. Täällä ei kai asu paljoa sinunikäisiäsi, jotka olisivat yöt viihteellä", Niilo vastasi ja tarjosi talon piikkiin Alexille juoman.

Alex otti juoman vastaan kiitollisena. Bridgeportissa ilmaiset juomat olivat olleet lähes itsestäänselvyys (kuuluihan hän siellä seurapiireihin), mutta koskaan ennen hän ei ollut saanut mitään ilmaiseksi ystävällisyydestä. Bridgeportissa ystävällisyys oli luksusta, johon suihkuseurapiiriläisillä oli vain vähän mahdollisuutta. Sen Alex oli saanut kokea karvaasti.

Salaparatiisissa oli hurmaava poreallas, johon Alexandran oli pakko päästä. Hän rakasti porealtaita.

Lämmin vesi ja poreiden hellä hyväily sai Alexandran rentoutumaan kunnolla ensimmäistä kertaa sitten Bridgeportista lähtemisen.

Aamu jo sarasti, kun Alex lähti kotiin. Hän tajusi taas olleensa liian myöhään ulkona, sillä muutaman tunnin päästä hänen oli taas lähdettävä töihin.

Työpäivän jälkeen Alex olikin hurjan väsynyt. Vaikka hän oli kitannut kupeittain kahvia, hänen oli vaikea pitää silmiään auki.

Hän päätti mennä puistoon rentoutumaan ja lueskelemaan bisnesmaailmaa käsitteleviä teoksia, jotka hän oli jo lukenut sata kertaa, mutta joista hän uskoi olevan apua uralla etenemisessä.

Ilmeisesti kirjojen kertaamisesta oli hyötyä, sillä muutaman päivän päästä Alex pääsi kahvia kantamasta arkistonhoitajaksi. Erään työpäivän jälkeen Alexandran puhelin soi, ja katsomatta soittajaa hän vastasi puheluun. "ALEX! Vihdoinkin sinä vastasit", Brad Garsonin huojentunut ääni kajahti Alexin korviin. "Minä olen kaivannut sinua niin! Minne sinä oikein olet kadonnut? Äitisi ja isäsikin ovat hurjan huolissaan.." Brad puhui taukoamatta ja sai Alexin ärsyyntymään. "Oletko tosiaan kaivannut minua? Enpä oikein usko", hän sanoi kylmästi, "Oletko ihan varma, ettet sittenkään kaivannut Jennyä? Ja vanhempani ovat huolissaan vain siitä, että heidän suunnittelemansa yritysfuusio meni pilalle minun takiani!" Brad oli hiljaa langan päässä. "Olen pahoillani", hän sanoi pitkän hiljaisuuden päätteeksi, "Meidän ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. Tai siis edes yrittää sitä." Alexin kasvoille kohosi surullinen ilme. "Ei niin. Meillä oli ihan väärät lähtökohdat", hän sanoi ja tunsi kyyneleiden valuvan poskillaan, "ja Brad.. Minä haluan sinun tietävän, ettei minua haittaa, että olet Jennyn kanssa. Minä tiedän, että sinä rakastat oikeasti häntä. Minä annan sinulle anteeksi kaiken." Bradkin taisi itkeä, sillä puhelimesta kuului heikko nyyhkäys. "Kiitos, Alex. Mutta vanhempasi eivät varmaan koskaan lepy sinulle", mies sanoi paksulla äänellä. "Ei haittaa. En minäkään lepy heille. He tahtoivat meidän menevän naimisiin vain, että Tavares Corporations ja Garson Company voisivat yhdistyä ilman suurempia kuluja. Pakkoavioliitto bisneksen takia! Se on kylmää käytöstä jos mikä", Alexandra sanoi myrkyllisellä äänellä. "Olen pahoillani", Brad sanoi taas, ja Alex kuuli miehen olevan oikeasti hyvin pahoillaan, "Jos sinua yhtään lohduttaa, niin en minäkään ole enää yhteyksissä vanhempiini. He tekivät yhtä kylmän tempun minulle." Alexandra ja Brad puhuivat vielä useita kymmenia minuutteja ja haukkuivat vanhempiaan, heidän rahanhimoaan ja yritysmaailman typeriä ratkaisuja. Puhelun loputtua Alexin kurkku oli kipeä ja nenä valui, sillä hän oli itkenyt enemmän kuin pitkään aikaan. Ei ihme, että häntä haukuttiin ylitunteelliseksi: hän ei vain voinut estää kyyneileitään joissain tilanteissa.

Puhelu Bradin kanssa oli saanut Alexin sydämen kevenemään. Hänet oli myös kutsuttu bileisiin, jotka eräs hänen työkavereistaan järjesti, ja se sai Alexin paremmalle tuulelle. Hän ei oikein tiennyt mitä laittaisi päälleen, kyseessä kun oli rantabileet. Alex ei ollut varma, olisiko sopivaa laittaa vain bikinit, vai pitäisikö hänen laittaa vähän enemmän päälleen.

Alexandra otti pienet torkut ennen juhlia, sillä hän halusi olla pirteä. Hän toivoi, että hän pääsisi kotiin hieman aikaisemmin kuin oli baarireissuöinään päässyt - kunnon yöunet edes yhden kerran viikossa olisi kiva juttu.

Alexandra oli ihmeissään saapuessaan rantabileet järjestäneen Viena Kiesalan kotiin. Vienan talo oli valtava, ja koko naapurusto oli selvästikin keskiluokkaista varakkaampaa. Alex oli jo melkein unohtanut, miltä tuntui olla rikas.

Alex oli päätynyt laittamaan päälleen ihan vain bikinit (merensiniset, totta kai), mutta muut näyttivät valinneen hieman peittävämpiä vaatteita. Vienalla oli kyllä uima-asu, mutta ei kovin paljastava sellainen. Hieman nolona Alex tervehti Vienaa, jonka katseesta näki, ettei Alexin asuvalinta ollut osunut ihan nappiin.

"Tosi kiva, kun tulit juhliini", Viena sanoi, "Minä ajattelin, että sinun olisi hyvä saada vähän uusia tuttavuuksia. Tiedän, että on hankalaa tulla uuteen kaupunkiin, kun ei tunne ketään." Alex oli otettu Vienan ystävällisyydestä. Hän oli ystävystynyt Vienan kanssa töissä, ja hänestä tuntui, että heidän ystävyytensä tulisi kestämään.

Koska Viena oli juhlien emäntä, hänen piti seurustella muidenkin vieraiden kanssa kuin Alexin. Alex ei joutunut kuitenkaan olemaan kauaa yksin. "Oletpas sinä sievä tapaus!" eräs mies aloitti keskustelun ja sai Alexin punastumaan. "Olen Theodore Lum, sano Theoksi vaan", mies esittäytyi silmää iskien. "Minä olen Alexandra Tavares, sano Alexiksi vaan", Alexandra matki esittäytymisessään Theoa.

"Mikäs sinut tänne Twinbrookiin toi?" Theo yritti viritellä keskustelua. "Noh, minä vain kaipasin vähän muutosta elämääni", Alexandra sanoi hiukan epävarmasti. Hän ei ollut varma, tahtoiko kertoa kovin yksityiskohtaisesti juuri tapaamalleen henkilölle oikeaa syytä muuttoonsa. "Mistä sinä olet alun perin kotoisin?" Theo kysyi, ja Alex kertoi olevansa Bridgeportista. "Aivan!" Theo sanoi yhtäkkiä valaistunut ilme kasvoillaan, "Mietinkin, että nimesi kuulosti tosi tutulta. Sinähän olet se Tavares Corporationsin omistajien tytär, etkös olekin? Se joka jätti sulhasensa alttarille." Alexandra virnisti nolostuneesti. "Minä luin sen lehdestä. Tai siis lehdistä. Taidat olla tämän hetken ykkösjuttu", Theo selitti innoissaan. "Öh, niin", Alex sanoi hieman vaivaantuneesti. Hän oli unohtanut, että hänen tarinansa oli tietenkin luettavissa lehdistä; Bridgeport oli yksi Simlandian suurimpia kaupunkeja, ja sen elokuvastudiot tekivät siitä kiinnostavan paikan koko maan mittapuulla. Ja koska Tavares Corporations oli koko maanlaajuinen yhtiö (se valmisti, suunnitteli ja myi suloisia pihalaamoja puutarhatonttujen kavereiksi), oli Tavaresin perhekin tunnettu miltei joka kolkassa. Alex oli osittain odottanut, että joku ottaisi hänen menneisyytensä ja vanhempiensa yrityksen fuusioitumishankkeiden romuttumisen puheenaiheeksi jo aiemmin, mutta ihme kyllä Theodore oli ensimmäinen.

Hetken päästä Theokin jätti Alexin rauhaan (lähinnä pakosta, sillä hänen vaimonsa oli päättänyt, että Theon oli parempi lopettaa nuorille naisille jutteleminen), ja Alex siirtyi sohvalle toisen työkaverinsa Eliisa Hurskaisen ja uuden tuttavuuden Heathcliff Bakerin luokse. Heathcliff oli innokas videopelien pelaaja. Alexandrakin tiesi jotakin videopeleistä, sillä Brad oli ollut melkoisen intohimoinen pelaaja. Brad oli viihtynyt television ääressä miltei koko sen lyhyen kuukauden, jonka he olivat asuneet yhdessä. Videopelituokion jälkeen Alex päätti lähteä kotiin. Taksimatkalla kotiin hän ihmetteli, miksi Viena oli päättänyt pitää rantabileet, kun ranta oli aika kaukana eikä talossa ollut edes poreammetta.

Alex ei kuitenkaan mennyt suoraan nukkumaan, vaan valmisti itselleen hieman yöpalaa. Hän ei ollut täysi vegaani, vaan söi myös maitotuotteita, joten hän teki iltaruoakseen makaronia ja juustoa.

Seuraavana päivänä töiden jälkeen Alexia ei huvittanut tehdä ruokaa, vaan hän suuntasi aterialle suloiseen ravintolaan, joka oli tehty vanhaan raitiovaunuun. "Ihan kuin elokuvissa", Alex tuumasi nähdessään ravintolan.

Alexin ei tarvinnut syödä yksin, sillä Viena oli tullut mukaan. "Theo kertoi kuka sinä oikeasti olet", Viena sanoi hieman sovittelevasti, sillä Theodore oli levitellyt tavallaan Alexandran yksityisasioita kaikille edellisiltaisissa bileissä. "Vai niin", Alex totesi neutraalisti; hän oli odottanutkin, että juhlien jälkeen juorut alkaisivat levitä, ja lopulta kaikki tajuaisivat, että julma morsian oli karannut Bridgeportista kohua pakoon Twinbrookiin. "Toivottavasti tämä ei tunnu tungettelevalta, mutta tahtoisin tietää miksi jätit sulhasesi alttarille?" Viena kysyi arahkosti. "No jaa, kai minä voin sen sinulle kertoa, koska kyllä joku syyn on varmaan jo vuotanut lehdistölle", Alex sanoi ja huokaisten alkoi selittää: "Minä sain tietää, että Brad oli pettänyt minua. Parhaan ystäväni Jennyn kanssa, voitko uskoa? Olin hyvin vihainen. Se tapahtui noin viikkoa ennen häitä. Mutta sitten minä sain tietää, että meidän avioliittomme oli oikeastaan suunniteltu juttu: minun vanhempani ja Bradin vanhemmat olivat sopineet, että he yhdistävät yhtiönsä häidemme jälkeen, sillä nimittämällä minut ja Bradin yhtiöiden pääjohtajiksi fuusioituminen tulisi halvemmaksi, sillä 'puolisoilla on oikeus toistensa omaisuuteen', niinkuin sanotaan. Lisäksi fuusioituminen tietäisi tuhansien irtisanomisia, sillä toimitiloja ja tehtaita voisi yhdistää. Positiivinen uutinen - minun ja Bradin avioliitto - veisi huomiota ikävämmiltä asioilta. Minä sain tietää, että Brad oli suunnilleen pakotettu hurmaamaan minut, ja minä hölmö taisin oikeasti rakastua häneen. En yhtään ihmetellyt, että äitini ja isäni painosti minua avioitumaan mahdollisimman pian. Me olimme olleet Bradin kanssa yhdessä vain neljä kuukautta, kun hän kosi. Ja siitä kuukauden päästä oli häät, jotka menivät hieman pieleen. Päätin lähteä kauas pois, sillä en enää halunnut olla tekemisissä Bradin tai vanhempieni kanssa. Ostin ensimmäisen sopivannäköisen talon, johon varani riittivät, ja se sattui olemaan täällä Twinbrookissa." Viena kuunteli tarinaa hiljaisen hämmennyksen vallassa. "Kuinka ilkeitä vanhempasi olivatkaan!" hän huoahti, "Ja kuinka ikävää, että Brad petti sinua." Alex kohautti olkiaan. "Oikeastaan hän ei tainnut pettää minua. Hän tapaili Jennyä jo ennen minua. Sitten meidän vanhempamme sotkivat kaiken. Brad on Garsonien yrityksen perijä, joten hän tahtoi tehdä jotain yrityksensä hyväksi, ja suostui typerään suunnitelmaan, vaikka se tiesikin sitä, että hänen pitäisi jättää Jenny. Vaikka eihän hän Jennyä sitten jättänytkään, vaan jatkoi suhdettaan salassa", Alex selitti, "Enää en ole vihainen Bradille. Olen vihainen vain vanhemmilleni." Alexista tuntui hyvältä kertoa koko tarina Vienalle.

Seuraavana iltana oli taas juhlat. Tällä kertaa ne järjesti Heikki Isosomppi, joka oli Vienan ja Eliisan tapaan Alexandran työkaveri. Heikki oli mukava tyyppi, vaikka olikin saanut vampyyrivirustartunnan.

Kävi ilmi, että Heikki oli käynyt samaa koulua kuin Alexandrakin. "Oi niitä aikoja Vapaan oppimisen koulussa!" Heikki huokaisi, "Kaikki ne tunnit pihalla kukkia keräillen, tähtitiedeluennot oikeaa tähtitaivasta tuijottaessa, ja salaiset pussailuhetket siivouskomerossa." Alex hihitti. "Sinäkin siis eksyit luutakomeroon muhinoimaan? Meillä oli melkeinpä jonoja sen edessä", hän muisteli. "Jos me olisimme olleet yhtä aikaa koulussa, olisin vienyt sinut sinne koppiin", Heikki sanoi flirttailevasti hymyillen.

Alex oli hämillään Heikin flirttailusta, mutta toisaalta Heikki flirttaili kaikille, joten hän ei ottanut miehen sanoja kovinkaan vakavasti. Juhlissa oli Heikin lisäksi myös muuta miesväkeä. Holden Wozny ihaili Alexin mekkoa ja kertoi olevansa osittain puolalainen.

Alexandra oli taas valvonut liian pitkään, ja hänen oli aivan pakko ottaa unet sohvalla, vaikka juhlat olivat yhä käynnissä.

Unet eivät kuitenkaan piristäneet häntä tarpeeksi, joten Alex suuntasi kotiin. Heikkikin asui komeassa talossa, mutta jostain syystä se ei enää viehättänyt Alexia. Hän oli tottunut asumaan pienessä yksiössään, eikä enää kaivannut kalliita esineitä ja paljoa tilaa ympärilleen.

Eräänä iltana Alex suuntasi paikalliseen uimalaan. Hän piti uimisesta, joten oli mukavaa taas päästä veteen. Uimalalla oli hiljaista, vain muutama vanhus oli tullut viettämään iltaa sinne.

Alexandra uiskenteli kaikessa rauhassa, kun joku vaaleahiuksinen nuorimies alkoi räiskyttää vettä hänen päälleen. Alex ei pitänyt eleestä yhtään.

"Senkin tyhmä! Minulla meni vettä nenään", Alex raivosi miehelle, joka yritti selittää, että se oli vain leikkiä eikä hän ollut tarkoittanut mitään pahaa. Alex ei kuitenkaan halunnut kuunnella selityksiä, vaan nousi pois altaasta ja miehen ulottuvilta.

Kostoksi räiskytyksestä Alex kuitenkin varasti miehen  vaatteet. Jälkeenpäin hän huomasi, että kyseessä olikin herttaisen vanhusherran vaatteet, mutta ei asialle enää mitään voinut.

Uimalalta Alex suuntasi taas Salaparatiisiin, kun kerran oli jo valmiiksi pukeutunut bikineihin. Tällä kertaa baarimikko-Niilo oli saanut muitakin asiakkaita kuin Alexin, mutta siitäkin huolimatta hän tervehti ilahtuneesti Alexandraa. "Kiva nähdä taas!" Niilo sanoi ja sai Alexin hymyilemään.

Juomista odotellessaan Alexandra sai seuraa. Rastahiuksinen mies tuijotti häntä kiinteästi koko ajan. Alexandra yritti jättää miehen huomiotta ja rupatteli Niilon kanssa kuin he olisivat olleet hyviäkin ystäviä.

Astetta kummallisemmaksi miehen käytös muuttui, kun hän kaivoi kameran esiin ja alkoi kuvata Alexandraa. Alexia ärsytti miehen käytös, ja hän pyysi tätä lopettamaan kuvaamisen. "Anteeksi vain, olen paparazzi ja tämä on minun työtäni", mies ilmoitti nokkavasti. "Sitä paitsi sinä satut olemaan tämän kaupungin kiinnostavin henkilö tällä hetkellä! Ehkä yksi kiinnostavimmista koko maassa. Kaikki tahtovat tietää, minne sinä katosit epäonnisen hääpäiväsi jälkeen", hän selitti ja jatkoi kuvaamista.

"Niilo, auta minua! En halua olla paparazzin kuvattavana, luulin päässeeni julkisuudesta eroon, kun muutin tänne", Alexandra kuiskasi hädissään Niilolle, joka vilkuili ympäristöä kuin varmistaakseen, ettei kukaan kuule. "Kuule tyttö, en minä voi estääkään Väinämöä tekemästä työtään. Hän on ärsyttävä, mutta jostainhan hänenkin on rahaa saatava", Niilo sanoi ja näytti surkealta, kun ei voinut tehdä asialle mitään. "Niin kai sitten. Kunpa Theo ei olisi tajunnut kuka minä oikeasti olen!" Alex tuskaili.

Alexandran hyvin alkanut baari-ilta päättyi, kun hän ei enää kestänyt Väinämö-paparazzin tungettelua, vaikka olikin yrittänyt juoda itsensä välinpitämättömäksi. Lisäksi Alexille alkoi tulla paha olo, joten oli parempi siirtyä kotiin koisaamaan.

Yöllä liika juominen taisi kostautua, sillä Alexandra joutui halailemaan pönttöä. Oksentaminen ei ollut kovinkaan kivaa, ja Alexia alkoi itkettää. Viimeksi hän oli ollut näin huonossa kunnossa silloin, kun oli suudellut Bradia ensimmäistä kertaa.

Eräänä lauantaina Holden Wozny, jonka Alex oli tavannut Heikin järjestämissä juhlissa, tuli yllätysvierailulle. Alexandra oli iloinen siitä, että joku jaksoi viettää hänen kanssaan aikaa.

Alexandra tarjosi Holdenille salaattia. "Mitä on pääruoaksi?" Holden kysyi salaattia mutustaessaan, ja katsoi Alexia oudosti, kun tämä selitti, että salaatti itse asiassa oli pääruoka. "Voiko kasvisruoalla muka elää?" Holden ihmetteli, ja Alexandra selitti kärsivällisesti, että kasvisruokavaliolla tuli aivan yhtä hyvin toimeen kuin lihaa sisältävällä ruokavaliollakin.

Alexandran kodin putkisto oli huonossa kunnossa, joten tuntui siltä kuin vessanpönttö olisi tukossa ja keittiön hana vuotaisi koko ajan. Alexandra soitti korjausliikkeeseen ja pyysi apua putkiston kuntoonlaitossa. Marketta-niminen putkinainen kuunteli tarkasti, kun Alexandra kertoi ongelmistaan.

Alexandra oli ottanut tavakseen käydä pelaamassa shakkia töiden jälkeen, sillä se rentoutti ja samalla piti mielen virkeänä. Shakkia pelaamalla myös tutustui uusiin simeihin, ja Alexandra nautti sosiaalisista tilanteista. Rauno Mäntyjoki osoittautui haastavaksi vastustajaksi, eikä pelaamista yhtään helpottanut se, että miehellä oli loistava huumorintaju ja hauskat vitsit.

"Oli oikein kiva pelata", Rauno sanoi pelin jälkeen, "Et olekaan ihan niin blondi kuin miltä näytät!" Alexandra nauroi, vaikka selvä tappio häntä hiukan harmittikin. Hän ei ollut voinut keskittyä peliin, sillä Rauno nauratti häntä liikaa.

Alexandra oli tehnyt kovasti töitä, ja oli vihdoin saanut ylennyksen. Hän oli nyt ammatiltaan konttorirotta, eli hän teki pitkää päivää toimistossa. Kuivat paperityöt eivät taatusti kiinnostaneet monia, mutta Alex piti työstään.

Heikki onnitteli Alexandraa ylennyksestä. Alexista tuntui, että halaus oli ehkä hiukan liian tiukka vain ystävän halaukseksi, mutta hän ajatteli vain kuvittelevansa. Heikkihän oli mennyt naimisiin pitkäaikaisen tyttöystävänsä Sirpan kanssa.

Alex ei tiennyt, että Sirpa oli nähnyt kaiken, ja että hänenkin mielestään Heikin halauksessa oli hieman liikaa tunnetta mukana.

Sirpa syöksähti Alexin luo ja alkoi sättiä tätä. "Pidä näppisi erossa minun miehestäni!" Sirpa huusi, "Sinulla taitaa olla vakavia ongelmia! Ensin jätät kihlattusi nöyryyttävästi alttarille ja sitten vokottelet varattuja miehiä! Kuka tekee tuollaista? Sietäisit hävetä!" Alexandra ei tiennyt miten suhtautua Sirpan purkaukseen; Heikkihän se oli ihan omatoimisesti häntä halannut, ei hän Heikkiä ollut pakottanut siihen. Heikki oli aivan omissa maailmoissaan ja ihasteli kaupungintalon tiiliseinää.

Kun Alexandra yritti sanoa jotain, Sirpa käänsi selkänsä ja ilmoitti, että Alexin oli turha sanoa yhtään mitään. "Kaikki mitä sanot on kuitenkin vain valhetta", Sirpa sanoi tylysti ja käveli pois paikalta. Alex jäi katselemaan hämillään hänen peräänsä ja ajatteli, että Sirpa tässä oli se, jolla niitä ongelmia oli. Sairaalloinen mustasukkaisuus ei ollut hyväksi kenellekään.

Sirpa-episodin jälkeen Alex jokailtaiseen tapaansa pelaamaan shakkia. Tällä kertaa hänen vastustajakseen tunkeutui Väinämö. "Vainoatko sinä minua?" Alexandra kysyi tympääntyneesti ja Väinämö vastasi pirullisella virnistyksellä. "Totta kai vainoan", hän sanoi, "Sinä tuot minulle rahaa! Et arvaa kuinka paljon Hups-lehti tarjosi minulle kuvistasi?" Alexandra pyöräytti silmiään ja jätti shakkipelin kesken. Häntä ei huvittanut viettää enää sekuntiakaan Väinämön seurassa.

Alexandra ei ollut shoppaillut aikoihin, joten yhtenä iltana töiden jälkeen hän suuntasi kirjakauppaan ostamaan reseptejä ja puutarhanhoitokirjoja. Hän tahtoi oman puutarhan, ja nyt kun hänellä oikeasti oli piha, mikään ei estänyt häntä perustamasta pientä palstaa - paitsi tietenkin se, että häneltä puuttui tietoa ja taitoa.

Kirjakaupassa hän törmäsi Vienaan, ja he päätyivät juttelemaan kirjakaupan ulkopuolella olevalle penkille. "Miten sinulla oikein menee? Ei olla paljoa nähty töissä, kun on niin kiireistä tuolla arkistointipuolella", Viena kyseli ystävällisesti. Alexandrasta oli mukavaa huomata, että vaikka hän ja Viena eivät olletkaan enää niin tiiviisti yhteyksissä, Viena ei ollut unohtanut häntä.

Alexandra oli alkanut kerätä siemeniä tulevaa puutarhaansa varten. Kaupunki tuntui olevan täynnä erilaisia siemeniä ja taimia. Harmi vain, ettei Alexandra ollut ihan varma, mitä mistäkin siemenestä kasvaisi.

Alexandra oli huomannut, että Twinbrookissa oli pieni putiikki, jota kutsuttiin Kansankaupaksi. "Mitä täällä oikein myydään?" Alex kysyi kaupan myyjältä. "Vähän kaikkea", myyjä vastasi hymyillen, "Tänne voi myydä omia teoksiaan, maalauksia ja veistoksia ja sellaista. Jotkut tuovat tänne myyntiin omatekoista nektariakin. Täältä löytyy melkein mitä tahansa." Alexandra oli ihmeissään. "Onko tämä kirpputori?" hän kysyi, ja Voitto Ruismäeksi itseään kutsuva myyjä alkoi hyväntahtoisesti selittää juurta jaksain Kansankaupan toimintaa.

Pian puheenaiheet eksyivät muuhunkin kuin Twinbrookin taiteellisiin ja tuotteiliaisiin asukkaisiin, ja Alexandra huomasi viihtyvänsä Voiton seurassa. Kun miehen työvuoro oli ohi, Alexandra uskaltautui kysymään miestä lähtemään muutamalle lasilliselle kanssaan. "Olisi niin kiva saada vähän seuraa täksi illaksi", Alexandra suunnilleen aneli, "Minua tylsistyttää istua illat yksin kotona." Voitto suostui tulemaan mukaan, varsinkin, kun Alex oli luvannut maksaa ensimmäisen kierroksen.

Hetken kuluttua Alexandra ja Voitto seisoskelivat Polskipisteessä, joka oli taas kovin hiljainen paikka. Alexandra tunsi punastelevansa juomia kantaessaan - jokin Voitossa oli kovin hurmaavaa.

"Kiitos", Voitto sanoi hymyillen suloisesti, kun Alexandra ojensi hänelle lasin. Alexandraa alkoi yhtäkkiä ujostuttaa, mutta hän ei antanut sen näkyä. "No, kerro sinä jotakin itsestäsi", hän sanoi viehättävimmällä äänellään. Voitto alkoi kertoa pikkujuttuja elämästään ("Tykkään indiemusiikista, hodareista ja rakastan orvokinsinistä!") ja mitä enemmän aikaa ja alkoholia kului, sitä syvällisemmiksi aiheet muuttuivat. "Minä olen ollut naimisissa", Voitto paljasti, "ja minulla on pieni tytär. Aada. En ole nähnyt häntä pitkään aikaan..."

"Voi sinua. Kaipaat häntä varmaan kovasti", Alexandra sanoi myötätuntoisesti ja nojautui lähemmäs Voittoa. Tosiasiassa Alex oli hieman järkyttynyt Voiton paljastuksesta. Kyllähän hän oli huomannut, että mies oli jonkin verran häntä vanhempi, mutta että tämä oli ollut naimisissa ja vielä isä - sitä hän ei ollut osannut odottaa. "Kyllä, kyllä kaipaan, en voi valehdellakaan. Mutta kyllä minä selviän ilman häntä.. Pakkohan minun on", Voitto sanoi murheellisesti. "Älä mieti häntä nyt", Alex kuiskasi viettelevästi ja läikytti vahingossa juomaansa Voiton paidalle, mutta kumpikaan ei huomannut sitä.

Koska Voitto vaikutti hieman surulliselta, Alexandra päätti tilata lisää juomista, koska Bridgeportissa hän oli oppinut, että ei ollut mitään niin vakavaa, etteikö se unohtuisi muutamalla drinkillä. "Kaksi lisää", Alexandra pyysi värikkäältä baarineidolta.

Kaksi lisää muuttuikin nopeasti useammaksi lisäkierrokseksi. Voitto ja Alex päättivät ottaa pienen juomakilpailun, joka päättyi nauruun ja hikkaan.

Kun sulkemisaika lähestyi, päätti Alexandra heittäytyä tunteelliseksi. "Voitto, minulla on ollut niin hauskaa tänään. Sinä olet hurjan kiva ja minusta on mahtavaa, että tulit minun kanssani tänne Pultsi.. eikun Polsti.. eikun..." Alexandra alkoi takeltelemaan sanoissaan, mutta Voitto vain hymyili. "Minullakin oli oikein hauskaa", hän sanoi hellästi.

Voiton sanoista rohkaistuneena Alexandra suuteli varsin kömpelösti Voittoa, joka ei hänen onnekseen ja ilokseen vetäytynyt suudelmasta.

Kun Alexandra sitten lähti kotiin, hänen kasvoillaan oli autuas hymy. Hän oli jo unohtanut, miten ihanaa oli suudella!

Seuraavana iltana Voitto tuli kylään ihan kutsumatta. "Hei Alex", hän tervehti vaisusti, "Tulin vain pyytämään anteeksi eilistä käytöstäni. Taisin olla aika hiprakassa, enkä suoraan sanottuna ole ihan varma, mitä oikein olen sinulle puhunut." Alexandra hymyili ymmärtäväisesti ja kutsui miehen sisään. "Älä ole huolissasi, minulla on aiempaa kokemusta eilisenlaisista illoista", Alex vakuutti.

"Aika söpö tämä sinun asuntosi", Voitto sanoi istuuduttuaan Alexandran pikkuisen pöydän ääreen. "Aika pieni ja vaatimatonhan tämä on, mutta kiitos", Alexandra vastasi ja punastui, kun tajusi jättäneensä kuuman romantiikkakirjan Hurmaaja-Hermannin härskit huvit pöydälle.

Saadakseen Voiton huomion pois Hurmaaja-Hermannista Alexandra päätti laittaa tarjolle hieman nektaria. "Onko tämä se pullo, jonka ostit minun kaupastani?" Voitto kysyi, ja Alexandra nyökkäsi. "Sieltäpä sieltä, kun ei täältä muualta voi ostaa mitään vettä vahvempaa."

Ilta kului ja pullo tyhjeni, eikä Hurmaaja-Hermanni koskaan poistunut paikalta, mutta Alexandralla ja Voitolla oli silti oikein hauskaa.

"Minun pitäisi varmaan lähteä kotiin, kello alkaa olla jo niin paljon", Voitto sanoi kellon lähestyessä kolmea aamuyöllä. "Niin, minullakin on huomenna töitä.. Mutta tosi kiva kun kävit", Alexandra sanoi ja otti Voittoa käsistä kiinni, sillä ei oikeasti halunnut miehen lähtevän.

Voitto ilmeisesti osasi lukea Alexandran vihjeitä, sillä hän veti naisen lähelleen ja suuteli tätä intohimoisesti. Suudelma sai Alexin jalat veteliksi. Sellaista ei ollut tapahtunut hänelle koskaan aiemmin.

Vaikka aamuaurinko jo kohosi taivaalle kovaa vauhtia, ei Voitto ollut vieläkään päässyt lähtemään kotiinsa. Sen sijaan hän ja Alexandra istuskelivat pihalla katsellen auringonnousua ja toisiaan.

Illalla oli taas juhlat. Alexandra oli yllättynyt siitä, kuinka kovia juhlijoita hänen työkaverinsa olivatkaan. Nyt oli hänen pomonsa Ella Nekun vuoro järjestää juhlat. Ella asui suolla suurten ruohokasvien ympäröimänä.

"Voi kuinka kaunis mekko sinulla onkaan!" Alex ihasteli Ellan upeaa goottipukua. Myös Ella oli kokenut muutoksen vampyyriksi. Itse asiassa Alex oli huomannut, että Huipputuote-liikerakennuksessa työskenteli melkeinpä ainoastaan vampyyreja. Hän sai siis olla päivisin aika rauhassa toimistolla.

Ella vihjaili, että Alex saattaisi pian saada ylennyksen. "Olet työskennellyt niin ahkerasti, että ainakin palkankorotus on aivan varma juttu", hän paljasti.

Ellan juhlista Alexandra palasi kotiinsa, joka oli kohdannut pienen muutoksen. Alex oli tienannut niin paljon rahaa, että pystyi laajentamaan kotiaan ja hankkimaan television. Hän oli hieman yllättynyt, ettei ollut kaivannut televisiota ennen kuin nyt.

Vapaapäivänään Alexandralla ei ollut mitään tekemistä, joten hän päätti mennä tapaamaan Voittoa Kansankauppaan. Voitto oli ilahtunut Alexin visiitistä, sillä kauppa kävi kovin laiskasti.

"Voitto, olen miettinyt sinua päivittäin viime aikoina", Alex tunnusti, sillä Voitto tosiaan oli ollut hänen ajatustensa pääkohde. "Niinkö?" Voitto sanoi omaan hiljaisen lempeään tapaansa, "Minä valehtelisin, jos väittäisin, etten ole ajatellut sinua joka toinen minuutti."

"Sitten sinua ei varmaan haittaa, jos suutelen sinua?" Alexandra kysyi kehräävällä äänellä ja Voitto veti hänet syleilyynsä. "Ei todellakaan haittaa", hän sanoi ja suuteli kevyesti Alexia, joka vetäytyi nauraen taaksepäin. "Höpsö, minun piti suudella sinua, eikä sinun minua!" hän kikatti ja antoi sitten oman taidonnäytteensä suutelusta.

Suuteleminen Voiton kanssa oli upeaa, sillä Voitto oli loistava suutelija. Myös Alexandra tiesi olevansa huippuluokkaa suutelijana. "Haluaisitko tulla jatkamaan suutelemista minun asunnolleni?" Alex ehdotti.

Voitto suostui Alexin ehdotukseen ilomielin. Alex ajatteli auttaa Voittoa rentoutumaan raskaan työpäivän jälkeen antamalla tälle selkähierontaa.

Kumpikin oli aika väsynyt, joten pian he painuivat pehkuihin. Alexandrasta oli ihanaa nukkua taas jonkun vieressä ja nähdä unia puutarhasta, jonka hän vielä jonakin päivänä kasvattaisi.

Aamulla Alex löysi itsensä Voiton syleilystä. "Et usko kuinka ihanalta minusta tuntuu herätä tästä sinun kainalostasi", hän kuiskasi liikuttuneena. Hän tunsi itsensä niin rakastetuksi.

Alex tahtoi saada Voiton vain omakseen. "Voitto, sovittaisiinko, että ei enää tapailla muita?" Alex kysyi pitäen kiinni Voiton kädestä. "Tarkoitatko, että haluaisit alkaa seurustella vakavasti?" Voitto vastasi kysymyksellä. "Tarkoitan", Alex kuiskasi. "Sitten voit kutsua minua poikaystäväksesi, vaikka en taida enää ihan poikaystäväiässä ollakaan", Voitto sanoi hymyillen.

Alex oli Voiton takia onnensa kukkuloilla, ja hän oli myös saanut Ellan lupaileman ylennyksen, mutta puhelu Bridgeportista sai hänen mielialansa sekavaksi. "Siis mitä? Sinä ja Jenny olette menneet naimisiin?" Alex ei oikein tiennyt, pitäisikö hänen tuntea iloa vai olla hieman loukkaantunut, kun Brad soitti ja kertoi uutisen hänen ja Jennyn liitosta. "No, onnea kai sitten. Te kai menitte ihan oikeista syistä naimisiin, eikä kukaan pakottanut teitä siihen", Alex sanoi hämillään. Hän oli salaa ehkä vähän pettynyt siitä, että Bradilla meni niin hyvin, vaikka eihän hän ollut enää pitkään aikaan urhannut miehelle ajatustakaan.

Sitä paitsi hänellä itselläänkin oli kumppani, jonka kanssa hän oli onnellinen. Voitto oli kaikkea mitä hän saattoi toivoa, ja enemmänkin  - Voitto oli mies, joka rakasti häntä pyyteettömästi hänen itsensä takia.