Kapu oli aivan murtunut Janeten poismenosta. Janette oli ollut paras emäntä mitä kuvitella saattaa.

Nadiraakin suretti isoäidin poismeno, mutta ei niin paljoa kuin Kapua. Nadira oli lahjakas sivuuttamaan ikävät asiat, kuten lapset yleensä olivat.

Connor piti huolen siitä, että Kapu sai tarpeeksi hellyyttä. He olivat molemmat nyt vähän yksinäisiä vanhoja miehiä, joten heidän kannatti vetää yhtä köyttä ja pitää toisilleen seuraa.

Saharalla oli pitkästä aikaa työpäivä. Töihin lähteminen oli kuitenkin yllättävän haikeaa. Ei ollut helppoa jättää lapsia kotiin.

Vaikka eihän Nadira kotiin jäänyt, vaan lähti kouluun. Tyttö oli innoissaan ensimmäisestä koulupäivästä.

Saharan työpäivä sujui hyvin, eikä lapsista erossa oleminen loppujen lopuksi tuntunutkaan niin hankalalta kuin aluksi. Armeijan tukikohdan lähellä oli söpö pikkuinen ravintola, jossa Sahara päätti käväistä.

Connor puolestaan oli lähtenyt kävelylenkille Navidin kanssa. Hän oli sitä mieltä, että ulkoilma teki hyvää pikkusimeille, eikä liikunnasta ja raittiista ilmasta ollut haittaa hänellekään, vaikka ulkoilu ei ollutkaan hänen mielipuuhaansa.

Vain Kapu oli Nadiraa vastassa, kun tyttö palasi kotiin koulusta.

Nadira tahtoi menestyä koulussa hyvin, joten hän teki läksyt heti kotiin päästyään.

Connor oli tahtonut tulla suremaan Janettea hautausmaalle. Hautakiven näkeminen sai miehen itkemään. Navid puolestaan ei tajunnut mistään mitään.

Syötyään herkullisen annoksen ravintolassa Sahara suuntasi vielä keskustaan. Hän päätti käydä kirjastossa etsimässä jotakin uutta luettavaa. Reiman seikkailut oli kahlattu läpi jo ainakin sata kertaa.

Saharan yllätykseksi ensimmäinen sim, jonka hän kirjastossa näki, oli Youssef.

Youssef tervehti iloisesti Saharaa. "Mita sinulle kuuluu?" Youssef kysyi ystävällisesti. "Oi, ihan hyvää... Kävin tänään pitkästä aikaa töissä", Sahara vastasi vähän hämmentyneenä. Vaikka he olivatkin eronneet ystävinä, hänestä oli vähän outoa jutella taas Youssefin kanssa.

Youssef kuitenkin suhtautui Saharaan kuin vanhaan ystävään, ja kertoili ummet ja lammet omasta elämästään.

Kun Sahara oli kaupungilla, Connor piti huolen lapsista. Navidilla tuntui olevan paljon asiaa isoisälleen.

Navid tykkäsi myös kirjoista. Connor luki kärsivällisesti monta kertaa peräkkäin pojalle tämän suosikkisadut.

Kapu oli vanhemmiten alkanut hyppiä kalusteiden päälle torkkumaan. Se piti huolen siitä, ettei kukaan nähnyt, kun hän nukkui penkeillä, sillä se oli kiellettyä.

Connor myös auttoi Nadiraa läksyissä. Tyttö tosin oli niin fiksu, ettei välttämättä olisi tarvinnut Connorin apua, mutta olihan kotitehtäviä mukavampi tehdä kahdestaan.

Kun läksyt oli tehty, oli leikkimisen vuoro. Nadira viihtyi hiekkalaatikolla.

Tavaresien pihalle eksyi välillä kulkukissoja ja -koiria. Kapusta oli hauskaa tavata välillä nelijalkaisiakin kavereita.

Kaksijalkaiset olivat kuitenkin Kapulle kaikista tärkeimpiä. Niinpä sille tuli suurena järkytyksenä se, että Connorin aika oli tullut.

"Yh, eikö täällä koskaan siivota?" viikatemies ihmetteli ilmaantuessaan toisesta ulottuvuudesta suoraan vesilätäkön päälle. "Anteeksi kovasti, mutta Kapu on melkoinen vesipeto", Connor pahoitteli. "No, ei se mitään. Nyt on joka tapauksessa sinun aikasi lähteä, joten en jaksa alkaa nipottaa pikkuasioista", viikatemies sanoi.

Asiat saivat yllättävän käänteen, kun viikatemies löysi Connorin taskusta kummallisen kukkasen. "Oh!" viikatemies kiljaisi kuin pikkutyttö, "Kalmankukka! Olen aina halunnut tälläisen! Hei Connor, tehdäänkö diili? Minä saan kukan, ja sinä saat jatkaa elämääsi?" "Öh", vastasi Connor, joka ei oikein osannut päättää halusiko elää vai kuolla: toisaalta Sahara, lapsenlapset ja Kapu olivat hänelle hyvin tärkeitä, toisaalta tuonpuoleisessa odotti hänen suuri rakkautensa.

Connorin ei kuitenkaan tarvinnut tehdä päätöstä, sillä viikatemies oli niin kukkasen lumoissa, että alkoi heti loitsia Connoria takaisin elävien kirjoihin.

"No niin, kiitos kukasta ja tavataan uudelleen sitten kun sen aika on!" viikatemies sanoi iloisesti ja katosi paikalta mustan savunpöllähdyksen saattelemana.

Sahara palasi kotiin juuri parahiksi kuullakseen viikatemiehen viimeiset sanat ja nähdäkseen synkän hahmon katoavan. "Mitä juuri tapahtui?" Sahara kiljui järkyttyneenä ja ilahtuneena. "Kaipa minä sain muutaman vuoden lisää aikaa sillä kummallisella kukkasella, jonka olemassaolosta en edes tiennyt..." Connor vastasi hämmentyneenä. Hän ei ollut ihan varma siitä, mitä muutama minuutti sitten oli tapahtunut.

Kun Connor vähitellen alkoi tajuta asioiden laidan, hän ilahtui suuresti. Hän juhli kuoleman selättämistä tanssimalla kuin viimeistä päivää ja katsomalla samalla telkkaria.

Sitten hän muisti, että naapurissa järjestettiin sinä iltana juhlat, ja hän tahtoi ehdottomasti osallistua niihin. Siispä Connor vetäisi juhlapuvun päälleen ja kirmasi naapurikartanoon.

Kävi ilmi, että naapurissa asusteli Eelin Sillström, Saharan työkaveri ja ystävä. "Mukavaa, että sain tulla juhliin", Connor kiitteli kutsusta, jota ei oikeasti ollut koskaan tullut: hän oli tajuamattaan mennyt kuokkimaan naapureilleen.

Eelin ei kuitenkaan pahistunut kuokkijasta, ja Connor sai tanssia sydämensä kyllyydestä Sillstörmien ruokailusalissa.

Eelin osoittautui muutenkin mukavaksi naiseksi. Connorilla ja Eelinillä riitti yhteisiä puheenaiheita; esimerkiksi Sahara oli hyvä keskustelunaihe.

Connor esitteli ylpeänä lapsenlapsiaan Eelinille. "Nadira on hurjan etevä tyttö, hän on jo nyt koulun parhaimmistoa, vaikka aloitti vasta äsken koulun", Connor selitti rakkaista lapsenlapsistaan. "Voi, kylläpä hän on suloinen, ihan kuten veljensäkin", Eelin ihasteli, "Harmi, ettei minulle ole siunaantunut lapsia saatika sitten lapsenlapsia."

Ilta eteni mukavissa merkeissä, ja Connor huomasi viihtyvänsä Eelinin kanssa melkein yhtä hyvin kuin Janeten kanssa aikoinaan. "Onko kukaan koskaan sanonut, että silmäsi ovat ihan kultameduusojen väriset? Todella upeat", Connor tajusi flirttailevansa Eelinille.

Eelin vastasi flirttiin kiitoksella ja lämpimällä halauksella. "Sinä taidat olla vähän höpsähtänyt", hän sanoi hymyillen, "Ja nyt sinun on aika lähteä kotiin. Mutta ehkä me tapaamme vielä uudestaan, kun kerran naapureita olemme."

Aamulla Connor kertoi kaiken yön tapahtumista Saharalle. "Sinun olisi pitänyt kertoa, että Eelin asuu meidän naapurissamme! Hän on aivan loistava persoona", Connor ylisti Eeliniä. "Olisin kertonut, jos olisin tiennyt asiasta", Sahara sanoi. Hänelle tuli yllätyksenä, että Eelin todella asui niin lähellä.

Nadira halusi olla sivistynyt. Sanomalehtien lukeminen oli hänen mielestään sivistyneintä puuhaa koko maailmassa.

Scott oli soittanut Connorille ja pyytänyt tämän käymään. "Minun koirani sai pentuja, eikä minulla ole aikaa pitää huolta niistä", Scott kertoi, "Voisitteko te ottaa yhden pennun?"

"Yh, en minä edes pidä muista koirista kuin Kapusta", Scott tajusi katsellessaan lemmikkejään.

"Olisit niin kiltti ja ottaisit yhden tai kaksi tai vaikka kaikki koirat!" Scott pyysi epätoivoiseen sävyyn. Connor kuitenkin joutui torjumaan tarjouksen. Hänkään ei oikeastaan ollut koirasim - Kapu oli ainoa poikkeus.

Kotiin palattuaan Connoriin iski kauhea näpertelytarve, ja hän alkoi parannella roskanpuristinta. Homma olisi varmaan ollut helpompi, jos roskiksen olisi ensin tyhjentänyt.

Sahara oli innostunut lukemaan romaaneja. Navid puolestaan tykkäsi katsella televisiota.

Nadira taas viihtyi pihalla. Leikkikentällä sai vaikka minkälaiset leikit aikaiseksi.

Navid piti myös musiikin kuuntelemisesta. Hänellä oli myös synttärit, ja mikä olikaan sen hauskempaa kuin kasvaa lempikappaletta kuunnellessa.

Siinä missä Nadirasta huomasi, että hänellä oli ulkomaisia juuria, Navid muistutti enemmän aivan tavallisia Riverview'n asukkaita.

Navid sai synttärilahjaksi uudet vaatteet ja kampauksen. Poika suorastaan ihastui uuteen päällyspaitaansa, joka oli väriltään appelsiininoranssi.

(Navidin luonne on nyt kärtty, ulkoilmasim ja hevosten ystävä.)

Connor sai puhelun Eeliniltä. Tuntui vähän hassulta jutella puhelimessa naapurin kanssa, mutta Eelinin ääni piristi mukavasti Connorin päivää.

Navid oli aivan kuten siskonsa, eli hänkin tahtoi menestyä koulussa hyvin. Niinpä poika teki mukisematta läksynsä.

Nadira yritti pelotella pikkuveljeään kertomalla kauheita kummitusjuttuja, mutta Navid ei vähästä hätkähtänyt.

Navid rakasti ulkoilmaa, ja hän söi mieluusti ateriansakin takapihalla.

Mutta kyllä Navid sisälläkin tekemistä keksi. Tyynysota oli hauskinta pyjamat päällä.

Saharakin viihtyi poikansa tapaan pihalla, joten Navid sai seuraa ulkoaterioilleen. Pimeän aikaan oli jännittävää syödä ulkona.

Toisinaan Navid sai houkuteltua siskonsakin pihalle esimerkiksi shakkia pelaamaan.

Eräänä aamuna viikatemies tuli jälleen käymään. Tällä kertaa se tuli hakemaan Kapun autuaammille metsästysmaille. Connor oli järkyttynyt rakkaan eläinystävänsä poismenosta.

Nadira ei ollut ihan yhtä surkeana Kapun kuolemasta, päinvastoin. Nadira oli luonteeltaan paha, ja kuolema, suru ja kauhu olivat hänelle mieluisia asioita.

"Ole kiltti Kapulle!" Connor nyyhkäisi viikatemiehelle, joka silitteli hellästi koiravanhusta. "Tietenkin olen, luuletko minua ihan sydämettömäksi hirviöksi?" viikatmies vastasi vähän loukkaantuneeseen sävyyn ja sanoi sitten Kapulle: "Janette jo odottaakin sinua kovasti."

Sitten viikatemies loi kattoon portin toiseen ulottuvuuteen. Kapu hyppäsi kummalliseen aukkoon ja katosi näkyvistä. Saharaa huolestutti katsella Connorin surua.

Lopulta kaikki purskahtivat itkuun, jopa Nadira. "Noh, älkääs nyt! Tapaatte Kapun sitten aikananne!" viikatemies lohdutti itkevää perhettä.

Sahara halasi Nadiraa ja vakuutti, että kaikki oli hyvin, ja että Kapu eläisi yhä heidän muistoissaan. Nadira kyllä ymmärsi kaiken sen sanomattakin, mutta antoi Saharan puhua, sillä se helpotti äidin oloa.

Nadira halusi keskustella viikatemiehen kanssa pahuuteen liittyvistä asioista. "Tarvitsisitko apulaista? Oon varma että mä olisin hyvä apuri", Nadira tahtoi viikatemiehen kätyriksi. Viikatemies kuitenkin torjui Nadiran tarjouksen ja korosti, ettei hän ollut paha: kuolema oli välttämätön asia elämässä, ja jonkun nyt vain piti hoitaa sielut rajan toiselle puolelle.

Kapu haudattiin Janeten viereen.

Viikatemiehen vierailun jälkeen arki jatkui entisellään. Nadira säikytteli veljeään tällä kertaa tehostamalla kauhukertomuksiaan taskulampulla, Sahara sätti tiilikkiään siitä, ettei se ollut suojellut Kapua kuolemalta.

Connor sen sijaan oli kutsunut Eelinin kylään. "Kylläpäs sinä olet virallisen näköinen univormussasi", Connor ihasteli. "Niin olenkin", Eelin oli samaa mieltä, "mutta siirryttäisiinkö sisätiloihin? Minun ihoni ei oikein kestä auringonvaloa."

Sisällä Connor puhkesi kyyneliin Kapun takia. Eelin antoi miehen itkeä olkapäätään vasten.

Eelin yritti lohduttaa Connoria kääntämällä tämän ajatukset pois Kapusta. Hän kertoi Connorille armeijaelämän hauskoista puolista, kuten alokkaille nauramisesta ja jäynistä tupatarkastuksissa ja niin edelleen.

"Sinä olet niin kiltti, kun yrität piristää minua", Connor sanoi Eelinille. "No, yleensä sellaisille simeille on kiltti, joista välittää", Eelin vastasi ja hymyili vienosti.

"Tiedätkö mitä? Minäkin välitän sinusta. Tosi paljon", Connor tunnusti ja salaperäisen hymyn kera moiskautti suukon Eelinin huulille.

"Minä tiedän, että me olemme jo vanhoja, ja ehkä tämä on aika hölmöä, mutta minä pidän sinusta ihan hurjan paljon, ja haluaisin sinut omakseni", Connor ehdotti seurustelua Eelinille. "Minäkin tahdon olla kanssasi", Eelin vastasi lempeästi, "Ja koska me olemme jo vanhoja, meidän ei kannata aikailla enää, vaan elää päivä kerrallaan ja tehdä niin kuin hyvältä tuntuu."

Kun Eelin ja Connor olivat saaneet virallisesti sovittua seurustelevansa, he siirtyivät hurraamaan syntymäpäiviään viettävälle Nadiralle.

Kasvettuaan Nadira vain pyöräytteli silmiään hurraaville perheenjäsenilleen. Hän ei ollut herkästi innostuvaa tyyppiä.

(Nadiran luonne on nyt arjen sankari, paha, hajamielinen ja loistava suutelija.)

Nadira ei halunnut olla kiltti naapurintyttö, sillä niitä oli koko naapurusto täynnä. Hän tahtoi erottua massasta, ja gootahtava sekä paljastava tyyli oli hänen mielestään paras keino siihen.

Mutta sivistynyt Nadira tahtoi yhä olla, joten sanomalehtien lukeminen jatkui entiseen tapaan.

Sahara oli saanut ylennyksen töissä, mutta kotona hän joutui yhä hanttihommiin. Sahara oli kyllästynyt ainaiseen vessojen kuuraamiseen, joten hän paranteli pönttöjä itsestään puhdistuviksi.

Nadira oli innostunut taiteista, ja tietämättään seurasi isänsä jalanjälkiä luonnostellessaan piirtopöydällä.

"Pappa, voisitko sä viedä mut kattomaan hevosia? Mä niin tahtoisin nähdä hevosia!" Navid aneli Connorilta. Navid tykkäsi hevosista yli kaiken. "Eiköhän me jonakin päivänä voida talleilla käydä", Connor sanoi.

Navid ilahtui isoisän sanoista ja riensi onnellisena pihalle leikkimään astronauttia. Hän leikki, että kaukaisella planeetalla satoi veden sijaan hiekkaa.

Nadirasta alkoi kuoriutua melkoinen kapinallinen. "Mä vihaan perhosia!" tyttö ilmoitti huomatessaan työpöydällään majailevan perhosen.

Connor oli onnensa kukkuloilla. Hän oli rakastanut Janetten yli kaiken, ja nainen oli yhä hänen elämänsä rakkaus, mutta Eelinkin oli todella mukava, ja hän piti naapuristaankin kovasti. Oli mukavaa, kun oli joku, jota halailla.


Connor oli aina pitänyt rauhallisista koti-illoista, ja Eelinin kanssa hän pääsi taas viettämään romanttisia hetkiä sohvalla.

Sahara ei pitänyt tyttärensä uudesta, varsin provosoivasta tyylistä. "Et kai sinä tosissasi aio kulkea kaupungilla tuolla tavalla pukeutuneena?" Sahara kysyi Nadiralta. "Paraski puhuja, ite hillut aina alusvaatteissa", Nadira huomautti piikikkäästi. "Hyvä pointti", Saharan oli myönnettävä, "No hyvä on, pukeudu sitten noin jos haluat. Mutta älä tule itkemään minulle, jos saat huonon maineen!"

Ihan kuin Nadira olisi välittänyt siitä, mitä muut hänestä ajattelivat. Se, millainen hän oli, ei kuulunut muille. Nadira halusi korostaa itsenäisyyttään hankkimalla töitä. Hän suuntasi hautausmaalle, sillä mikä olikaan parempi paikka goottitytölle kuin hautausmaa. Hän sai kuin saikin töitä mausoleumin virkailijana.

Sahara keskittyi talon vesikalusteiden paranteluun. Kätevyydestä oli hyötyä myös hänen uransa kannalta.

Vaikka Nadira olikin oman tiensä kulkija, hän piti myös huolen pikkuveljestään. Navid istui mielellään bussissa katseita keräävän siskonsa vieressä.

Äitinsä kanssa Nadira kuitenkin tuntui olevan napit vastakkain koko ajan. "Minusta on hienoa, että sinä hankit itsellesi töitä, mutta sinun pitää tehdä läksytkin!" Sahara muistutti. "Ihan ku mun tarvis tehdä läksyjä. Mä oon tarpeeks hyvä muutenki", Nadira vastasi nokkavasti.

"Äiti, mikä Nadiraa vaivaa?" Navid ihmetteli siskonsa kiukuttelua ja ylimielistä asennetta. "Siskollasi taitaa vain olla tavallista rankempi teini-ikä", Sahara vastasi huokaisten.

Onneksi Navid oli vielä kiltti vekara, joka teki läksynsä tunnollisesti ja tahtoi viettää aikaa äitinsä kanssa muutenkin kuin riidellen.

Connor yritti puhua järkeä Nadiralle. "Äitisi ei ärsytä sinua tahallaan. Hän tahtoo sinun pukeutuvan säädyllisesti ja tekevän läksysi siksi, että hän välittää sinusta", Connor sanoi.

"Älä ole niin rankka Saharalle. Hän haluaa vain parastasi", Connor selitti. Nadira vain tuhahti pilkallisesti. "Ihan ku", hän vastasi.

Navid oli hoksannut, että lastenhuoneessa oli leikkiuuni, jolla pystyi oikeasti tekemään ruokaa. Navid oli varsinainen pullahiiri, joten hän leipoi mielellään itselleen muffineja ja muita leivoksia.

Saharalla oli bilefiilis, joten hän päätti järjestää allasbileet, kun heidän takapihallaan kerran oli uima-allas. Hän kutsui juhliin kaikki parhaat ystävänsä.

Suurin osa Saharan ystävistä oli hänen kollegojaan. Karri oli yksi niitä harvoja kouluaikaisia ystäviä, joita hänellä oli vielä jäljellä.

Karri oli kuitenkin aina kiireinen, eikä hän nytkään ehtinyt Saharan harmiksi jäämään pitkäksi aikaa.

Connor oli pyytänyt myös Eelinin tulemaan juhliin. Eräs Saharan ystävistä oli hurjan puhelias, eikä hän antanut kenellekään muulle suunvuoroa.

Nadiralla oli allasbileissä hauskaa. Hän viihtyi syystä tai toisesta vähissä vaatteissa.

Ainoa asia, mikä Nadiran iloa häiritsi, oli äidin katseleminen. Oli jotenkin ällöttävää nähdä oma äiti vähissä vaatteissa tanssimassa jonkun miehen kanssa.

Saharasta Launo Hovilan kanssa tanssiminen ei ollut lainkaan ällöttävää. Launo oli yksi hänen parhaista työkavereistaan, ja hän oli ehkä hieman kiinnostunutkin miehestä.

Navidilla oli synttärit bileiden aikaan.

Kaikilla oli kuitenkin parempaa tekemistä kuin seurata pikku-Navidin kasvamista. Nadira oli iskenyt silmänsä puheliaaseen vieraaseen, ja hän yritti iskeä miestä. Iskuyritykset kuitenkin menivät päin puuta, sillä mies vain nauroi Nadiran yrityksille. "Sinähän olet minuun verrattuna ihan lapsi vielä!" mies röhähti.

Navid ei onneksi ollut kovin huomionkipeä, joten hän ei suuttunut siitä, että joutui kasvamaan aivan yksikseen.

Heti ensimmäiseksi Navid suuntasi vaatekaapille, sillä hän tahtoi saada jotakin oranssia päälleen.

(Navidin luonne on nyt kärtty, ulkoilmasim, hevosten ystävä ja kätevä.)