Tavaresien takapiha näytti niin tyhjältä, että Sahara ja Launo päättivät rakentaa sinne pienen piharakennuksen, joka sai toimia ylimääräisenä olohuoneena ja harrastetilana.

Noahia kiinnosti piharakennusta enemmän rakennukset pienessä mittakaavassa. Yksisarvispehmolelu vahti pojan leikkejä.

Launo puolestaan ilahtui kovasti nikkarointipöydästä, joka oli löytänyt paikkansa piharakennuksen nurkasta. Hän oli salaa haaveillut tulevansa keksijäneroksi, ja nyt hän vihdoin pääsi toteuttamaan unelmiaan.

Sahara piti parhaansa mukaan huolta pienokaisistaan. Kahden taaperoikäisen kanssa oli toisinaan aika raskasta puuhata, mutta toisaalta se oli myös palkitsevaa: Sahara ei tiennyt mitään hurmaavampaa kuin lapsen nauru ja uninen tuhina.

Launo sai pian huomata, ettei uusien keksintöjen tekeminen ollut ihan helppoa hommaa. Hänellä ei ollut juurikaan kokemusta hitsausvälineiden kanssa toimimisesta, ja se kostautui pian.

Nathan oli löytänyt lelulaatikon ilot.

Noahin oli aika jättää vaippaikä taakseen. Poika näytti olevan aika rennoissa tunnelmissa kasvaessaan.

Rennot kieroonkatsomistunnelmat jatkuivat myös kasvupyrähdyksen jälkeen.

(Noahin luonne on nyt hyvä, herkkäuninen ja hevosten ystävä.)

Pikaisen vaatteidenvaihdon jälkeen synttärisankari päätti painua nukkumaan. Kasvaminen ei ollut mitään ihan helppoa puuhaa!

Talossa oli monta sänkyä valittavaksi, ja Noah päätyi kiipeämään kerrossängyn yläpetiin.

"Minun tekisi mieli jotain tosi hyvää gourmetruokaa. Veisitkö minut joskus ravintolaan syömään?" Sahara pyysi. "Eikö kotiruoka enää riitäkään", Launo ihmetteli, sillä hän piti Saharan kokkauksista kovasti.

"Ei meidän kannata ravintolaan mennä, sillä sinä ainakin leivot paljon paremmin kuin kukaan! Ei näissä paikallisissa ravintoloissa yksikään ruoka vedä vertoja sinun herkuillesi", Launo ylisti Saharan kokkaustaitoja. "Olet sinä aika höpsö", Sahara hymähti tyytyväisesti.

Launo oli jäänyt koukkuun nikkarointiin ja keksimiseen. Hän uppoutui työhönsä niin, ettei edes kuullut puhelimen sointia.

Noah tykkäsi leikkiä pihalla. Hän kuvitteli olevansa merirosvo, joka seilaa pitkin meriä etsien aarteita ja tapelee muiden merirosvojen kanssa.

Joskus Noah toi taaperoaikojensa rakkaimman lelun mukanaan pihalle. Kesken hiekkalaatikkoleikkien nukelle kuitenkin tapahtui jotakin kummaa.

Noah meni ihan sanattomaksi, kun tajusi, että hänen pikku nukkensa olikin juuri muuttunut hänen kokoisekseen otukseksi.

"Aika kiva päivä tänään!" nukkeolento hihkaisi ilahtuneesti. "Joo", Noah vastasi yhä hämmentyneenä, "Kuka sä oot?" Nukke katsoi Noahia leveästi hymyillen. "Kyllä sinä minut tunnet! Minähän olen Piipari!" olento vastasi kikattaen.

"Ai Piipariko sun nimi olikin? Mä oon aina kutsunut sua Mona Lisaksi", Noah ihmetteli. "Niin, ei se mitään. Mistä sinä minun oikean nimeni olisit voinut tietää", Piipari vastasi pirteästi. "Voisitko sä kertoa, mitä tässä just tapahtui?" Noah kysyi, sillä häntä todella ihmetytti koko tilanne. "No, me olimme niin pitkään kavereita, että minä muutuin eläväksi, jotta meistä voi tulla vielä parempia ystäviä", Piipari selitti riemuissaan. Noah uskoi selityksen - hänestä se oli täysin järkeenkäypä - ja otti iloissaan uuden leikkitoverin vastaan.

Piiparin tapaus kuitenkin jäi vaivaamaan Noahin mieltä, ja hän yritti etsiä tietoa vastaavanlaisista tapauksista netistä. Kävi ilmi, ettei tapaus ollut aivan ainoa laatuaan.

Sahara keskittyi Noahin kasvettua yhä enemmän viettämään aikaa Nathanin kanssa. Äiti ja poika keskittyivät aakkoskirjaan niin kovasti, etteivät he huomanneet pelottavasti tuijottavaa taloon murtautunutta pikkukoiraa.

Se oli ehkä ihan hyvä, sillä muuten olisi saattanut käydä niin, että pottailuharjoitusten sijaan Sahara olisi joutunut vaipanvaihtohommiin.

Launo oli tullut jo aika taitavaksi metallintyöstäjäksi, ja hän oli väsännyt hupaisan lehmälelun, joka riemastutti Nathania kovasti.

"Minua on kohdannut inspiraation kato!" Launo valitti dramaattisesti ruokapöydässä, "En enää keksi mitään keksittävää! Tämä on katastrofi!" Sahara vain hymisi myötätuntoisesti ja keskittyi syömään ruokaansa.

Sahara oli saanut Nadiralta kutsun tupaantulijaisiin. "Voi miten sievän talon Nadira on itselleen löytänyt!" Sahara ihasteli.

Sahara oli kaivannut vanhimpia lapsiaan niin, että suorastaan juoksi heidän luokseen.

Saharaa odottikin melkoinen yllätys, sillä Nadira oli raskaana. "Oh, tuleeko minusta mummo?" Sahara ihmetteli silmät pyöreinä. "Kyllä se niin on", Nadira vastasi onnellisena, "Eikö olekin ihanaa!" Sahara nyökytteli. "Tokihan se on ihanaa, oikein loistava juttu, mutta eikö ole hassua, että Noah ja Nathan eivät ole kovinkaan paljoa vanhempia kuin sinun lapsesi. Sedät ja sisarenlapsi ovat melkein samanikäisiä!"

"Minusta se on vain hauskaa. He varmaan suhtautuvat toisiinsa vähän kuin serkkuihin sitten", Nadira pohdiskeli ja pyysi sitten Saharaa kokeilemaan vatsaansa. "Oi, sehän liikuskelee ahkerasti", Sahara huomasi.

"Tässä on muuten tupaantulijaislahja, joka saa nyt olla myös vauvaonnittelulahja", Sahara sanoi ojentaessaan Nadiralle pienen lahjan. "Voi äiti, ei sinun olisi tarvinnut", Nadira sanoi hymyillen, mutta otti lahjan silti mieluusti vastaan.

"Voi tätä ihmettä, Nadirasta tulee äiti", Sahara päivitteli Navidille, "Minä aina ajattelin, että sinä olisit se, joka teistä kahdesta saa ensimmäisenä lapsen." Navid oli kommentista ihmeissään. "Miksi sinä niin ajattelit? Eihän minulla ole edes ollut tyttöystävää!" hän kysyi. "No, sinä olet jotenkin isällisempi kuin Nadira äidillinen", Sahara selitti ajatuksiaan.

Kun Sahara lähti kotiin, hän ei malttanut odottaa, että pääsisi kertomaan Nadiran raskaudesta Launolle, Noahille ja Nathanille.

Noahilla oli edessään ensimmäinen koulupäivä. Hän lähti reippain mielin kohti opinahjoaan.

Nathan ei ollut vieltä tarpeeksi vanha käymään koulua, mutta onneksi opiskelemaan pystyi kotonakin.

"Kylläpä jäätelöautot liikkuvat nykyään kummallisiin aikoihin", Sahara ihmetteli, kun jäätelöauto soitti kutsuaan keskiyön aikoihin.

Noahille tuli suurena yllätyksenä, että koulusta sai kotitehtäviäkin. Hän olisi mieluummin leikkinyt Piiparin kanssa kuin tehnyt läksyjä.

Onneksi aamuisin ennen kouluunlähtöä oli aikaa leikkiä Piiparin kanssa. Piipari oli kova juoruilemaan. Hän oli nukkena nähnyt ja kuullut kaikenlaista jännää, sillä eihän kukaan epäröinyt kertoa salaisuuksiaan nuken läsnäollessa.

Launo ja Sahara ottivat kaiken irti takapihan tarjoamista aktiviteeteistä. Yölliset uinnit olivat romanttisia.

Piipari muuttui aina nukeksi, kun Noahilla oli parempaa tekemistä (kuten nukkumista). Silloin Nathan iski näppinsä Piipariin.

Launo oli jälleen kerran onnistunut polttamaan itsensä. Nathania vähän pelotti isän palanut olemus. Saharakin oli hieman huolissaan Launon paloalttiudesta. Häntä pelotti, että jonakin päivänä Launolle kävisi pahasti.

Käärmeiden lumoaminen oli kaikista paras rentoutumiskeino Sahran mielestä.

Noahista oli mukavaa, kun äiti soitti fanfaareja Noahin tullessa koulusta kotiin.

"Sotamies Tavares ilmoittautuu paikalle!" Noah ilmoitti ja teki kunniaa Piiparille tultuaan koulusta. Heillä oli meneillään avaruusarmeijaleikki, joka oli jatkunut jo monta päivää.

Piipari oli Noahin paras ystävä. Ei Noahilla kyllä kovin montaa muuta ystävää ollutkaan.

Noah ei silti halunnut viettää ihan jokaista hetkeään Piiparin kanssa. Piipari oli siitä vähän surullinen, mutta hän kyllä ymmärsi, että jokainen tarvitsi vähän omaa tilaa.

Nathanistakin oli vihdoin tulossa kouluikäinen. Poika näytti aivan yhtä kierosilmäiseltä kuin veljensä aikoinaan.

Kierosilmäisyys oli varmasti sukuvika. Se ei kuitenkaan haitannut Nathania.

(Nathanin luonne on herkkäuninen, ulkoilun inhoaja ja tarkkasilmäinen.)

Nathan ihaili isoveljeään kovasti, joten hän tahtoi nukkua samassa huoneessa tämän kanssa. Se sopi Noahille niin kauan, kun Nathan pysyi alasängyssä.

Launo ja Sahara pitivät huolta suhteestaan pussailemalla ja viettämällä pieniä romanttisia hetkiä arjen keskellä.

Nathania jännitti mennä kouluun, mutta onneksi Noah oli hänen tukenaan. Noah vakuutti, että koulussa oli kyllä ihan mukavaa, mutta läksyt olivat maailman kamalin asia.

Launon hyvä tuuri pienten räjähdysten kanssa oli loppunut. Tällä kertaa hän ei vain kärähtänyt, vaan syttyi oikeasti tuleen.

Launo joutui aivan paniikkiin tajutessaan takkinsa liekehtivän. Hän ei osannut tehdä muuta kuin huutaa kauhuissaan ja sohia tulta.

Yllättäen nopeasti Launo katosi kokonaan tuleen ja pian hänestä oli jäljellä vain pieni kasa tuhkaa. Viikatemies ilmestyi paikalle päätään pudistellen.

"Päätit sitten polttaa itsesi", viikatemies sanoi pettyneesti, "Noh, tulehan sitten tuonpuoleiseen."

"Ei ei! Älä vie minua! Minä haluan vielä elää! Anna minun edes vastata puhelimeeni!" Launo aneli polvillaan. "Ei se nyt käy. Kun sielu irtautuu ruumiista, ei ole enää paljoa vaihtoehtoja", viikatemies vastasi.

"Nämä palaneet tapaukset ovat kamalimpia, en kestä tätä kärynneen lihan hajua", viikatmies yökkäili lähtiessään.

Launon tapaturmainen poismeno oli tietenkin ihan kauhea järkytys Saharalle. "Näin ei olisi käynyt, jos hän olisi kuunnellut varoituksiani", Sahara itki.

Launon kuolema oli kova paikka myös lapsille. Oman isän menettäminen ei ollut helppoa.

Noah purki suruaan Piiparille, josta oli kamalaa katsoa parasta ystäväänsä niin murtuneena.

Viikatemies yritti piristää Saharaa haastamalla tämän tyynysotaan. Hän halusi osoittaa, ettei kuolemaa kannattanut pelätä tai surra liikaa.

Viikatemiehen lähdettyä Sahara meni siivoamaan Launon jäännökset piharakennuksesta. Oli jotenkin kammottavaa kantaa miesvainaansa jäännöksiä roskikseen.

Nathan pakeni julmaa todellisuutta mielikuvitusleikkeihin. Hänen valtakunnassaan kaikki oli aina hyvin.

Noah yritti lohduttaa äitiään taputtamalla tätä olkapäille, mutta hänen kätensä ylsivät vain Saharan rinnan korkeudelle.

"Oo siellä jossain mun", Sahara kuiskasi ennen nukkumaanmenoa.

Noah ja Nathan tulivat paljon läheisemmiksi toisilleen Launon kuoleman jälkeen. Piipari oli asiasta ehkä vähän kateellinen. Hänellä kun ei ollut elämässään muita simejä kuin Noah.

Noahilla oli syntymäpäivä. Kaikesta huolimatta tunnelma oli suhteellisen iloinen, kun Noah puhalsi kynttilöitä.

Ainakin Piipari oli todella innoissaan Noahin synttäreistä. Se tarkoitti sitä, että hänelläkin oli synttärit.

Noahista kasvoi komea teinipoika. Poika muistutti kovasti edesmennyttä isäänsä.

(Noahin luonne on nyt hyvä, herkkäuninen, hevosten ystävä ja hänellä on silmää valokuvaukselle.)

"Hyvältä näyttää!" Piipari hihkui innoissaan.

Sitten hän venähti itse pituutta ja astui uuteen elämänvaiheeseen.

"Musta tuntuu, että me voitais yrittää tehdä tolle sun ulkomuodolle jotakin", Noah ehdotti Piiparille, joka ei tuntenut enää oloaan hyväksi nukkeolentona. Piiparista tuntui lähinnä vain venytetyltä ja kuluneelta, eikä se ollut mukava tunne.

Noah oli lukenut netistä, että tietynlaisella jalokivellä pystyi muuttamaan salaperäiset nukkemielikuvitusystävät eläviksi. Hän kävi katsomassa, löytyisikö perheen jalokivivarastosta sopivaa kiveä. Yllättävää kyllä, juuri sopiva kivi löytyikin hyllystä.

Noah nappasi kiven mukaansa ja suuntasi tiedekeskukseen, jossa työskenneltiin ahkerasti keskellä yötäkin.

Jalokivestä valmistettiin juoma, jonka luvattiin muuttavan mielikuvitusystävät oikeiksi.

"Piipari, mä sain tiedekeskuksesta juomaa, jonka pitäis muuttaa sut oikeaksi. Haluutko kokeilla sitä?" Noah tarjosi juomaa Piiparille vaihdettuaan vaatteensa. "Tietysti", Piipari henkäisi vastaukseksi.

"Muistathan, että vaikka kaikki menisi pieleen, niin sinä olet aina minun paras ystäväni", Piipari sanoi ennen kuin uskalsi kokeilla juomaa.

"No, tässä tää nyt ois", Noah sanoi ja ojensi rusehtavanoranssin juoman Piiparille. "Yhh, kippis sitten vaan!" Piipari tokaisi ja kohotti juoman.

Sitten hän hörppäsi juoman suurin kulauksin. Pian hän alkoi hohtamaan kauniisti. Noah seurasi jännittyneenä miten Piiparille kävisi.

Yhtäkkiä hassu saippuakuplavaloilmiö ympäröi Piiparin. "Kai sä oot kunnossa?" Noah hätäili. "Öö, kai minä olen", Piipari vastasi epävarmasti.

Kun saippuakuplavaloilmiö hälveni, vanha Piipari oli kadonnut. Hänen tilallaan seisoi häikäisevän sinisilmäinen tyttö.

Se oli rakkautta ensisilmäyksellä Noahin puolelta. Sim-Piipari oli huikaiseva näky, ja Noah menetti sydämensä saman tien. "He-hei", hän sai sanottua.

Piipari oli vielä vähän sekaisin tapahtuneesta. Hänen oli vaikeaa uskoa, että hän oli tosiaan oikea sim nyt.

(Piiparin luonne on epäonninen, kärtty, kunnianhimoinen ja hänellä on silmää valokuvaukselle. Piiparin lempiväri on lila, hän tykkää sisäpaistista ja ranskalaisesta musiikista.)

Sahara oli herännyt kummallisiin ääniin ja tuli katsomaan, mitä alakerrassa oikein tapahtui. "Äiti, et ikinä usko! Piipari on mun vanha nukke, ja siinä se nyt seisoo ihan elävänä! Piipari on nyt osa meidän perhettä ja ehkä jonain päivänä osa meidän sukupuutakin!" Noah selitti innoissaan. "Ahaa", Sahara totesi tajuamatta mitään.

"No, tervetuloa sitten vaan", Sahara sanoi Piiparille, "Sinä varmaan jäät yöksi sitten? Nyt on varmaan liian myöhä lähteä enää ulos." Noah ja Piipari hihittelivät Saharan tajuamattomuudelle. "Piipari jää kyllä tänne yöksi, eikä vain yhdeksi vaan moneksi! Hän asuu nyt meillä", Noah kertoi. "Ai jahas", Sahara totesi edelleenkin ihan pihalla asioista, "Ehkä meidän kannattaa jutella tästä lisää aamulla."

"Ei kun minun pitää saada tietää nyt, käykö teille, että jään tänne", Piipari vaati saada tietää. "No, en minä näe sille mitään estettä. On meillä ainakin tarpeeksi tilaa täällä", Sahara vastasi. Hän ei kauheasti miettinyt mitä sanoi, sillä hän tahtoi vain päästä takaisin nukkumaan.

Niinpä Piipari muutti asumaan Tavaresien luo. Se ilahdutti kovasti Noahia, joka oli palavasti ihastunut Piipariin. Piipari muutti tyyliään simimäisemmäksi, ja hänestä tuli entistäkin viehättävämpi.

Noah ei osannut kuin tuijottaa Piiparia. "Onko minun naamassani jotakin, kun sinä noin tuijotat?" Piipari kysyi vaivaantuneena.

"Ei, kun sä vain olet... Sä vain olet tosi kaunis, siksi mä tuijotan", Noah vastasi ujosti.

"Tuo oli kauneinta, mitä kukaan on koskaan sanonut minulle", Piipari sanoi ja punastui suloisesti. Tosin kukaan muu kuin Noah (ja Sahara pikaisesti) ei ollut koskaan puhunut hänelle.

"Mä ajattelin, että mikään ei oikeasti muuttuis, kun sä muutut oikeaksi, mutta tiedätkö mitä. Mä taidan olla rakastunut suhun", Noah kertoi tunteistaan Piiparille.

Ja sitten hän suuteli Piiparia. Ensisuudelma oli hieman kömpelö, mutta kukaan ei ole seppä syntyessään.

"Voisitko sä alkaa mun tyttöystäväksi?" Noah ei paljoa aikaillut seurustelupyynnön kanssa. Piipari oli hämmentynyt kaikesta tapahtuneesta, mutta hänkin piti Noahista, joten hän suostui mielellään pojan pyyntöön.

Noah ei ollut uskoa onneaan. Hän oli juuri saanut tyttöystäväkseen varmasti koko maailman kauneimman tytön.

Nathan oli keksinyt, että halusi tulla taiteilijaksi isona. Hän aloitti harjoittelun tulevaa uraansa varten heti.

Piipari yritti totutella elämään siminä. Kaikki tuntui uudelta ja upealta. Hiekkalaatikkokin tuntui hurjalta kokemukselta.

Liukumäen laskeminen tuntui jännittävältä, eikä Piipari miltei uskaltanut laskea. Urheus kuitenkin palkittiin, ja Piipari sai taas yhden kokemuksen lisää.

Sahara halusi tietää, mistä Piipari oli oikein heidän elämäänsä ilmestynyt. "Minä olen syntynyt salaperäisellä nukkeplaneetalla, josta meitä lähetetään maahan lapsille. Jokaisen suurin haave on muuttua oikeaksi simiksi, ja minä sain toteutettua haaveeni! Olen niin onnellinen", Piipari kertoi tarinansa.

Noahkin oli todella onnellinen. Piiparin ulkonäkö lumosi hänet edelleen.

Saharallakin pyyhki ihan hyvin. Hän kaipasi Launoa ihan hirveästi, mutta muuten elämä sujui mukavasti. Hän oli jo hyvin lähellä uransa huippua ja suuren unelmansa saavuttamista.