Teini-ikäisenä koulunkäynnin merkitys kasvoi, ja sen lisäksi Anna ja Emma saivat vastuulleen pikkusisarusten läksyavustuksen. "Sadannen kerran, Jenna, yks plus yks on kaks eikä ykstoista!" Anna tuskaili Jennan kanssa.

Emma otti vähän rennommin. Hän oli innoissaan uudesta iän tuomasta vapaudesta, joten Emman iltapäivät kuluivat kahviloissa ja kirjastossa.

Mutta kyllä Emma vastuullinenkin osasi olla. Hän lohdutteli itkevää Innaa, jotta Ava ja Jeremiahkin saisivat vähän omaa aikaa.

Innan itkut loppuivat äkilliseen kasvupyrähdykseen. Inna näytti aivan yhtä hömelöltä kasvettuaan kuin siskonsa olivat näyttäneet.

Ava antoi nuorimmaiselleen lahjaksi synttärihalauksen. Avaa vähän suretti se, että lapset kasvoivat niin nopeasti.

Ava tahtoikin viettää mahdollisimman paljon aikaa Innan kanssa, koska hänellä oli epäilys, että enempää lapsia talouteen ei hankittaisi. Ainakin Jeremiah oli sitä mieltä, että viisi tyttöä oli ihan tarpeeksi. Leikkien lomassa Inna tapaili ensimmäisiä sanojaan.

Gemma oli suostunut ottamaan Jennan mukaan mielikuvitusautoilemaan. Tytöillä oli meneillään hurja kilpa-ajo.

Jeremiahilla oli asiaa Annalle. "Sinä kun tunnut olevan niin innoissasi musiikista, niin päätin antaa sinulle lahjan", Jer sanoi Annalle, joka kiinnostui heti kun kuuli sanan musiikki.

Jeremiah kaivoi esille valkoisen kitaran. "Tämä kitara kuului minun isälleni", Jeremiah sanoi ääni vähän väristen, sillä isän muistelu sai hänet haikeaksi. "Minusta sinun kuuluisi saada se, koska olet selvästi perinyt isoisäsi musikaalisuuden, eikä noin hyvän soittimen kuulu homehtua varastossa", Jer selitti Annalle, joka tuijotti kitaraa hämmennyksestä ja kiitollisuudesta mykkänä. Jeremiah näki tyttärensä ilmeestä, että lahja oli ylittänyt Annan hurjimmatkin toiveet.

Kun Anna oli onnistunut änkyttämään kiitoksensa, hän otti kitaran käteensä ja marssi pihalle soittamaan sitä ensimmäisen kerran. Kitaran soittaminen ei ollut ihan helppoa ensikertalaiselle, mutta Annasta oli silti ihanaa tuottaa itse säveliä.

Gemma ja Anna olivat siirtyneet autourheilusta astronauteiksi. Trampoliinilla pomppien tytöt tavoittelivat kuuta taivaalta.

Jeremiah oli saanut suostuteltua Emman treenaamaan kanssaan. Ava surffaili mieluummin netissä kuin huhki television ärsyttävän kunto-ohjaajan käskyjen mukaan.

Ava oli saanut kipinän ryhtyä ammattimaiseksi taidemaalariksi, vaikka ei hän kaikista taitavin siveltimen kanssa ollutkaan. Hän kuitenkin uskoi, että kyllä joku hänenkin teoksiaan ostaisi. Maalariksi rekisteröityminen vaati papereiden täyttämistä kaupungintalolla.

Kaupungintalon ulkopuolella Ava törmäsi veljeensä Jaloon. "Onnittele minua, olen vihdoin hankkinut töitä!" Ava hehkutti Jalolle. "Mahtavaa! Sinä siis vihdoinkin heitit hyvästit kotiäitiydelle?" Jalo kysyi. "Ei nyt niinkään", Ava vastasi ja sai Jalon hämmentymään. "Minä olen nyt taidemaalari. Voin tehdä töitä kotoa käsin, joten voin yhä olla lasten kanssa niin paljon kuin haluan", Ava selitti. Hänestä taidemaalarin ura oli juuri täydellinen, sillä hän ei olisi kestänyt olla erossa rakkaista tyttäristään yhtään sen enempää kuin oli pakko.

Hyvästeltyään Jalon Ava suuntasi taidemuseoon hakemaan vähän inspiraatiota maalauksiinsa.

"Tuo sopisi hienosti lastenhuoneen seinälle", Ava pohti katsellessaan fantasia-aiheista taulua. Muutenkin taide tuntui olevan kovin arkista nykyään, eikä taidemuseon sisältö vakuuttanut Avaa.

Gemma ja Jenna jatkoivat yhä mielikuvitusleikkejään. Nyt tytöt olivat kaukaisen maan prinsessoja, jotka pohtivat miten päästä eroon hirviöstä, joka söi kaikki valtakunnan kakut. "Hei!" Anna tiuskaisi vihaisesti, kun tajusi, että hirviöllä viitattiin häneen.

Jeremiah opetti Innaa potalle. "Voi kun sinä olet söpö", Jer ihasteli tytärtään, "ja voi kun sinä haiset pahalta!" Innalla riitti vielä harjoiteltavaa potan kanssa.

Kävelyharjoitukset sujuivat onneksi paremmin kuin pottailu. "Tulehan tänne, pupuseni", Jeremiah houkutteli Innaa ottamaan askeleita.

Gemman ja Jennan valtakunta oli laajentunut avaruuteen asti. Puumaja oli tyttöjen leikeissä huippuvarusteltu avaruussukkula, jolla pystyi matkustamaan satoja valovuosia sekunnissa. Jännittävintä majassa leikkiminen oli yöllä. "Äiti ja isi on niin kilttejä, kun antaa meidän nukkua täällä", Gemma hihkui tyytyväisenä, kun kerrankin vanhemmat antoivat tyttöjen jatkaa leikkejä yölläkin.

Valitettavasti Tavaresien taloudessa myös kuninkaalliset joutuivat toisinaan siivouspuuhiin.

Vaikka Gemma ja Jenna olivatkin ylimmät ystävykset, viettivät kaksoset aikaa myös muidenkin sisartensa kanssa. Jennalla ja Emmalla riitti aina juoruiltavaa.

Jeremiah piti huolta perheen pienimmäisestä. Inna oli hurmaava lapsi, ja Jer oli varma, että tyttö tulisi jonakin päivänä vielä murskaamaan sydämiä.

Gemmastakin Inna oli hurjan söpö. Kaikki kutsuivat Innaa pupuseksi hassun potkupuvun takia.

"Eikös sinulla ole läksyjä luettavana?" Jeremiah kysyi Emmalta, joka viihtyi hänen makuunsa vähän liiankin hyvin television edessä. "Mä tein ne jo", Emma vakuutti, "Sitä paitsi, enhän mä nyt tietenkään voi jättää väliin Twinbrookin Laamojen ottelua!" Jeremiah nyökkäili ymmärtäväisesti. "Onneksi sinä ymmärrät urheilun päälle", hän sanoi vaikuttuneesti, sillä hänkin oli innokas Laama-fani, "Tahdoin aina poikaa, jotta pääsisin juttelemaan urheilusta hänen kanssaan - onneksi sinä olet tässä suhteessa tarpeeksi poikamainen!"

Emmalta ja Jeriltä jäi kuitenkin ottelun loppu katsomatta, sillä oli Annan ja Emman tanssiaispäivä. "Me ollaan varmasti koko koulun säihkyvimmät tytöt!" Emma intoili. Jer tunsi haikeutta katsellessaan vanhimpia tyttäriään. Vasta äskenhän tytöt olivat olleet pikku palleroisia, nyt he olivat jo tanssiaisiässä.

Tanssiaiset olivat kouluvuoden kohokohta, ja niihin panostettiin kunnolla. Jokainen oppilas haettiin tansseihin limusiinilla. Emma tunsi itsensä tähdeksi, kun hän asteli pitkän auton kyytiin. Tätä kokemusta hän ei taatusti unohtaisi koskaan!

Limusiinin kyydissä Emmaa ja Annaa alkoi jännittää. He eivät puhueet ajon aikana mitään, tuijottelivat vain hermostuneina maisemia. Kumpikaan heistä ei ollut saanut paria tansseihin (heidän luokallaan oli paljon vähemmän poikia kuin tyttöjä, joten parin saaminen oli todella hankalaa), ja juhlissa valittaisiin tanssiaisten kuningatarkin.

Jeremiahkin oli vaihtanut juhlavaatteisiin, sillä hänelläkin oli syytä olla siisti: olihan hänen syntymäpäivänsä. "Aika väsyttävää puuhaa tämä kasvaminen", Jer tuumi ja katseli aikuista itseään peilistä viimeisen kerran.

"No jaa, ei paha", Jeremiah totesi nähtyään itsensä vanhenemisprosessin jälkeen. Gemmasta oli outoa nähdä isä harmaahapsisena.

Samana iltana juhlittiin myös nuorempien kaksosten synttäreitä. Ensin kasvoi Jenna.

"Hahahaa, onpa hassut hiukset!" Jeremiah sai kauhean naurukohtauksen nähdessään Jennan hiuskuontalon. Jenna yritti itsekin nähdä hupsut hiuksensa, mutta onnistui vain saamaan silmänsä kieroon.

Gemmasta tuntui, että Jenna sai kaiken huomion, eikä se tietenkään käynyt päinsä, sillä olihan hänkin synttärisankari. Niinpä Gemma kaivoi esiin räikän, jotta kaikki tajuaisivat katsoa häntä.

Kasvettuaan Gemma tajusi, että huomion hakeminen oli ollut vähän noloa.


Tytöt suuntasivat heti ensitöikseen vaatekaapille ja sitten laittamaan hiuksensa. Jenna ja Gemma olivat ruumiinrakenteeltaan aivan erilaisia kuin Emma ja Anna.

(Jennan luonne on nyt nero, eksentrinen, huumorintajuinen ja ruutukammoinen, Gemman taas herkästi innostuva, tarkkasilmäinen, urheilullinen ja dramaattinen.)

Anna ja Emmakin olivat päässeet kotiin tanssiaisista. "No, oliko siellä hienoja pukuja?" Ava kysyi tytöiltä, jotka selittivät innokkaasti tanssiaisten tapahtumista. "Minusta tuli tanssiaisten kuningatar!" Anna paljasti iloissaan. Emma tuhahti hieman kateellisena. Hänkin olisi tahtonut saada vähän positiivista huomiota tanssiaisissa, mutta valitettavasti niin ei ollut käynyt. Hän oli sen sijaan joutunut tappeluun katseltuaan erään ärsyttävän tytön poikaystävää vähän liian pitkään.

Gemma oli saanut urheilukärpäsen pureman, mikä ilahdutti Jeremiahia. Nyt hänellä oli kaksi tyttöä, joiden kanssa puhua urheilusta.

Avan maalaustaidot olivat kohentuneet huomattavasti. "Tämähän onnistui yli odotusten", Ava ihaili perhosmaalaustaan, "En halua myydä tätä, vaan ripustan sen lastenhuoneen seinälle."

Jeremiahista peiliin katsominen oli nykyään aika omituista. Harmaisiin hiuksiin tottuminen vei aikansa.

Jer muutti hiustyyliään, jotta ero menettetyyn nuoruuteen olisi selkeämpi. Hän ei tahtonut jäädä haikailemaan menneisyyttä, ja muutos auttoi häntä sisäistämään uuden elämänvaiheen paremmin.

Gemma oli tutustunut koulussa tyttöön nimeltä Ronja. Monen mutkan kautta selvisi, että Ronja oli sukua heille: hän oli Gemman ja muiden tyttöjen serkku. Ronja oli Voiton ensimmäisen tyttären, Jeremiahin sisarpuolen Aadan lapsi. Gemmasta oli jännää tutustua uusiin sukulaisiin.

Innalla oli hauskaa lastenhuoneessa. Hänen oli aika astua lapsuuteen.

Innasta oli aika mälsää, ettei kukaan tullut katsomaan hänen kasvuaan.

Innakin sai uuden tyylin jo syntymäpäivänään. Tyttö muistutti kovasti sisariaan, mutta erottui heistä silmiensä takia: hänen silmänsä eivät olleet siniset kuten Jeremiahilla tai lempeänruskeat kuten Avalla, vaan tummanharmaat. Väri periytyi Avan vanhemmilta.

(Innan sai uudeksi luonteenpiirteekseen ajoneuvointoilijan. Lisäksi hän on sottapytty ja ystävällinen.)

Inna sai synttäriruoakseen lettuja, mutta ei häntä haitannut, ettei kakkua ollut tarjolla. Hänen lempiruokaansa oli joka tapauksessa hedelmäjäädyke, eikä sitä ollut koskaan tarjolla, koska kukaan ei osannut tehdä sitä. Jeremiahista ja Avasta oli osin huojentavaa, osin haikeaa, että Innakin oli nyt jo kouluiässä. Talossa ei enää kuultaisi pikkusimien jokellusta.

Inna tahtoi saada jotakin merkittävää aikaan jo nuorella iällä. Hän alkoi heti naputella romaania, joka kertoi lapsen elämästä lapsen näkökulmasta. Kirja sai nimekseen Lapsen maailma.

Jeremiah ei tuntenut itseään yhtään vanhaksi, vaikka näyttikin siltä. Trampoliinilla pomppiminen nuorensi hänen oloaan entisestään.

Annasta oli tullut melkoinen keppostelija. Hänestä oli hauskaa nähdä muiden simien nolostus, kun he istuivat pierutyynyn päälle. Anna olikin ostanut jättimäärän pierutyynyjä ja viljeli niitä joka paikkaan naurujen toivossa.

Innan harmiksi tietokone oli mennyt rikki, eikä hän voinut enää kirjoittaa romaaniaan. Jeremiahista oli ikävää nähdä Inna surullisena, joten hän korjasi koneen tytön iloksi.

Siinä missä Annasta oli tullut keppostelija, oli Emmasta tullut säikyttelijä. Gemma oli helppo uhri Emmalle, sillä hänet sai aina kirkumaan.

Emma ei ollut pitkään aikaan miettinyt Pondea, mutta nyt hänestä tuntui, että asiasta piti puhua äidin kanssa. "Muistatko sen nuken, jonka sain ihan pienenä?" Emma kysyi Avalta, joka nyökkäsi. "Toki muistan. Nimesit sen Pondeksi ja taisit haudata sen hiekkaan", Ava sanoi. "Niin tein", Emma vahvisti ja jatkoi sitten vähän epävarmemmin: "Mut ei se sinne hiekkaan jäänyt. Ponde muuttui eläväksi! Mä oon jutellut sen kanssa monesti, kun olin lapsi." Ava katsoi Emmaa kuin hullua. "Aivan", hän mutisi hämmentyneenä. "Se on ihan totta! Nyt se on nukkemuodossa, mutta mä tiedän, että se on oikeasti elävä! Mä voin vaikka näyttää!" Emma selitti.

Emma kaivoi Ponden esille ja laski sen maahan. "Noh, Ponde, nousepas nyt siitä, niin äitikin uskoo, että sä oot elävä!" Emma sanoi Pondelle. Ava katseli vierestä ja pyöritteli silmiään. Milloin Emma oli mennyt sekaisin?

Ponde muuttui kuin muuttuikin eläväksi Emman edessä. Ava valitettavasti näki nuken vain katoavan, ja säikähti niin pahasti, että syöksyi vinkaisten sisälle taloon. "Höh, äiti on kyllä kamala pelkuri", Emma sanoi Pondelle. "Niin on, ja niin on Gemmakin! Olen nähnyt, miten säikyttelet häntä, ja täytyy sanoa, että olen vakuuttunut", Ponde sanoi ja sai Emman hymyilemään. Hän ei ollut tajunnutkaan, että oli kaivannut Pondea. Teini-iän kuohuissa mielikuvitusystävälle ei vain ollut riittänyt aikaa, ja Emmalla oli vähän huono omatunto siitä.

Sillä välin kun Emma ja Ponde lämmittelivät välejään, Anna keskittyi virittelemään ansoja kylpyhuoneeseen. "Tää on kyllä paras jekku ikinä", Anna hihitteli laittaessaan väriainetta suihkuun.

Emman iloksi Pondella oli syntymäpäivät. Hän seurasi, kuinka tähtisumu tarttui Pondeen ja kasvatti sen teiniksi.

"Kukkuluuruu Emma!" Ponde hihkaisi kasvettuaan ja irvisteli Emmalle hullunkurisesti. Emma nauroi katketakseen, vaikka Ponde olikin teini-ikäisenä jotenkin kammottava. Se ei ollut enää pieni ja söpö, vaan jotenkin vääristyneen näköinen. Ihan kuin Ponden olisi kuulunut oikeasti olla sim.

Innaa ja Jennaa ihmetytti Emman "yksinpuhelut". He eivät voineet nähdä Pondea, joten he naureskelivat Emmalle. "Siltä on kyllä lähteny viimenenkin ruuvi päästä", Inna hihitti.

Jeremiah oli joutunut Annan suihkujekun uhriksi. Jeriä kepponen hymyilytti. Hänestä pinkit hiukset sopivat oikein loistavasti hänen tyyliinsä.

Jenna ja Inna intoutuivat leikkimään tyynysotaa. Gemmaakin he houkuttelivat mukaan, mutta Gemmasta urheilu oli tyynyillä leikkimistä hauskempaa.

Jeremiah piti yllä välejä veljensä kanssa. "Kiva nähdä taas, Jer", Benjamin tervehti iloisesti isoveljeään. "Sinäkin olet näköjään päässyt vähän harmaantumaan", Jeremiah naurahti.

Veljekset juttelivat kaikenlaista, mutta keskustelu ei sujunut enää entiseen malliin. Benjaminista oli tullut vähän höperö ja väsynyt vanhana, ja hän nukahti kesken Jeremiahin puhetulvan.

"Ponde, musta meidän pitäisi yrittää keksiä, miten susta saadaan oikea sim", Emma sanoi Pondelle. Hän tahtoi todistaa kaikille, ettei hän ollut hullu, eikä se onnistuisi, jos kukaan muu ei pystyisi näkemään Pondea. "Ehkä sinun pitäisi syödä enemmän kasviksia tai jotain, jos se auttais?" Emma ehdotti.

Usean tunnin aivoriiheilyn jälkeen Emma ja Ponde keksivät yrittää jonkinlaisen kemikaalin kehittämistä. Jos he saisivat luotua oikeanlaisen seoksen, ehkä se pystyisi muuttamaan Ponden solurakennetta siten, että mielikuvitusolennosta muuttuisi ihkaoikea sim.

Emman kemikaalikokeilut päättyivät kuitenkin huonosti. Hän ei ollut kuunnellut yhtään kemiantunneilla, joten hän sai aikaan vain räjähdyksen. "Hei, sinähän voisit kysyä äidiltäsi apua? Eikös hän osaa käytellä kemistinvälineitäkin?" Ponde ehdotti, ja Emmasta ajatus oli mainio. "Mä kysyn äitiltä huomenna", Emma sanoi, "Nyt sitä ei viiti häiritä, se keskittyy niin tarkasti maalaamiseensa."

Ponde vietti yönsä nukkemuodossa, sillä olisi ollut hyvin häiriintynyttä tuijotella nukkuvaa Emmaa. Nukkemuodossa oli myös se hyvä puoli, että silloin sai läheisyyttä muiltakin Tavareseilta. Kun Inna leikki Pondella, Ponde tunsi itsensä hiukan elävämmäksi ja oikeammaksi.

Pondella oli jonkinasteinen identiteettikriisi. Hän oli olemassa, mutta kukaan Emman lisäksi ei nähnyt häntä. Hän oli muille vain ilmaa. Oli jotenkin surullista olla osa perheen elämää, mutta silti erillään heistä. "Minustakin tuo oli ruma taklaus", Ponde sanoi Jeremiahille, joka oli juuri kommentoinut hyvin värikkäästi ottelua, mutta ei Jer tietenkään kuullut. Ponde huokaisi masentuneesti. Kunpa hän jonakin päivänä saisi tuntea milllaista oli oikea näkyvä ja kuuluva olento, joka ei ollut muille aivan yhdentekevä.

Emmakin tuntui viihtyvän paremmin oikeiden simien kanssa kuin Ponden. Pondesta oli toisaalta mukavaa nähdä, kuinka kiltti Emma oli Innalle, mutta toisaalta hän halusi Emmalta enemmän huomiota, olihan Emma ainoa, jolle hän oli elävä.

Emma oli saanut suostuteltua Avan kehittelemään juoman, jolla voisi auttaa Pondea. Ponde-parka näytti tarvitsevan juomaa vielä enemmän kuin Emma, jonka piti todistaa vain ettei ollut hullu: Ponden piti todistaa koko olemassaolonsa. Ava piti Emman puheita Pondesta edelleenkin vain höynähtäneenä höpötyksenä, mutta koska Emma suhtautui asiaan niin vakavasti, hän suostui leikkimään tiedemiestä. Puuhaillessaan Ava oli kokonaan kadottanut ajantajunsa, ja yllättäen hän sitten huomasikin, että oli hänen syntymäpäivänsä.

'

"Kai näilläkin käsillä saa kemiallisia reaktioita aikaan", Ava mietti, "mutta onneksi ei ole ihan pakko, nyt kun sain Emman juoman valmiiksi."

Ava otti vanhuuden vastaan ilolla. Uuteen ikävaiheeseen hän tahtoi astella tyylikkäänä.

"Vaikka nyt onkin minun syntymäpäiväni, niin minulla on lahja sinulle", Ava sanoi ja ojensi paketin Emmalle. "Siinä on se todellisuusjuoma, jota pyysit", hän selitti. Emman silmiin kihosi kyyneliä. Hän oli niin onnellinen, sekä omasta että Ponden puolesta. "Kiitos äiti", hän sanoi hiljaa, "Sinä olet niin kiltti, että sinua on vaikea uskoa pahaksi."

Emma kertoi heti ilouutiset Pondelle. "Äiti sai sen juoman valmiiksi! Susta voi vihdoin tulla oikea, eikä kukaan enää pidä mua hulluna", Emma kertoi ja Ponde tunsi ilon sykäyksen sisällään. "Vihdoinkin minusta tulee sellainen kuin kaikki muutkin", Ponde sanoi ääni väristen. Hän oli vaikeaa uskoa Emman sanoja todeksi, mutta ei Emma hänelle valehtelisi. "Niin, ja sitten me molemmat voidaan olla onnellisia", Emma sanoi hymyillen ja jatkoi: "Mutta mä oon aatellut, että ei muuteta sua ihan vielä. Mulla on synttärit kohta, ja sitten on tietenkin valmistujaiset. Mieti kuinka hienoa olis, jos susta tulis elävä samana päivänä kuin mä valmistun. Se oli paras valmistujaislahja ikinä." Ponde oli hetken hiljaa. Hän ei olisi halunnut odottaa, hän kaipasi oikeaa elämää niin kovasti. Mutta Emma oli hänelle silti se tärkein asia. "Selvä on. Tehdään se silloin sitten", Ponde sanoi. Emman kasvoille nousi ihastuttava hymy, joka korvasi odotuksesta johtuvan pettymyksen moninkertaisesti. "Ja sitten siitä päivästä tulee sun syntymäpäivä, ja me muistetaan se aina, koska sillon tapahtuu kaks isoa asiaa. Mun valmistujaispäivästä tulee uuden Ponden ihan eka syntymäpäivä", Emma sanoi iloisesti.

Avasta oli tullut todella taitava maalari. Maalauksissaan hän pystyi toteuttamaan pahuuttaankin turvallisesti. Hänen maisemissaan veri oli värjännyt joet ja vuoret. "Loistavaa", Ava myhäili silmäillessään uusinta mestariteostaan.

Muualla kuin maalaustelineen äärellä Ava oli herttainen mummeli. Jeremiahin silmissä hän oli aina ollut maailman ihanin ilmestys, eikä Jerin tuntema rakkaus ollut laantunut vuosien varrella laisinkaan.

Avakin rakasti Jeremiahia ihan yhtä paljon kuin avioliiton alkuaikoina. Oli ihanaa huomata, että jotkut asiat elämässä pysyivät muuttumattomina. Jer ja Ava pystyivät aina luottamaan toisiinsa ja rakkauteensa.

"Toivottavasti mä saan paljon rahaa synttärilahjaks", Emma sanoi Pondelle, "koska sitten me voidaan ostaa iso talo, kun muutetaan pois kotoa."
"Sanoitko me?" Ponde ihmetteli ja Emma nyökkäsi. "En kai mä sua nyt yksin meinannut jättää, sitten kun sustakin tulee oikea. Me ollaan parhaat ystävät aina, eikö? Me ollaan aina yhdessä", Emma sanoi. Ponde olisi voinut purskahtaa itkuun. Hän oli luullut, että Emma ei välittänyt hänestä niin paljoa kuin hän Emmasta; hänelle Emma oli koko maailma. Ilmeisesti kuitenkin Emmakin tunsi häntä kohtaan vahvoja tunteita.

Emman oli aika kohdata aikuisuuden ilot ja surut. Gemma kannusti siskoaan äänekkästi, mutta kaikkein eniten kasvusta oli innoissaan Ponde. Hänen muuttumisensa päivä läheni lähenemistään!

"Pian se tapahtuu", kuiskasi Emma Pondelle niin, ettei kukaan muu kuullut. Inna ihasteli aikuista siskoaan. Oli niin siistiä, että isosisko oli oikeastikin jo iso! Innan koulukavereiden siskot ja veljet olivat tosi nuoria verrattuna Emmaan ja Annaan.

Pondekin kasvoi, olihan hän samanikäinen kuin Emma. Emma hurrasi Pondelle, sillä hän tiesi, että se oli tälle tärkeää.

Anna kasvoi pihalla Jeremiahin hurratessa.


Anna ja Emma olivat nyt aikuisia, ja heidän oli aika alkaa miettiä, mitä elämässään tahtoivat tehdä. Anna unelmoi uutisankkurin urasta, Emmaa taas kiinnosti laittomat puuhat: hän tahtoi mestarivarkaaksi.

(Annan luonne on kokonaisuudessaan arjen sankari, virtuoosi, äkkipikainen ja kätevä. Emma on kurinalainen, paha, perhekeskeinen ja kleptomaani.)

Ponde oli innoissaan Emman synttäreistä (ja omistaankin) ja siitä, että muutokseen ei olisi enää kauaakaan. Hän tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan Emmalle ja Avalle luuttuamalla lattioita.

Aamulla koko perhe suuntasi kaupungintalolle juhlimaan Annan ja Emman valmistujaisia.

Kaikki olivat pukeutuneet parhaimpiinsa. Ava oli itkenyt enemmän kuin koskaan, niin ylpeä hän oli tyttäristään, jotka olivat suorittaneet koulunsa loistavin arvosanoin.

"Vihdoinkin koulu on loppu!" Anna ilakoi ja heilutteli päättötodistustaan.

Kaupungintalolta Tavaresit suuntasivat ravintolaan. Oli hauskaa käydä välillä koko perheen voimin ulkona syömässä. Hauskaa taisi olla ohikulkijallakin nuoria naisia katsellessa.

Anna suuntasi heti koneelle ja työnhakupalstoille päästyään takaisin kotiin. Hänellä oli kova into päästä heti työmaailmaan. Annalla oli tuuria, ja hän pääsi heti haluamalleen alalle: hänestä tuli lehtimies paikalliseen sanomalehteen.

Samana päivänä oli myös Innan synttärit. Hän valitsi kasvupaikakseen kylpyhuoneen.

Innasta kasvoi hymyileväinen nuori nainen. Perheen pienimmäinenkin oli nyt jo iso tyttö. Pupusesta oli kasvanut oikea kaniini.

(Innan luonne on sottapytty, ystävällinen, ajoneuvointoilija ja säästeliäs.)

Inna oli kaikesta huolimatta vielä vähän lapsekas. Hän tykkäsi kaikesta söpöstä ja tyttömäisestä ja tahtoi olla sellainen itsekin.

"Äiti, minä lähden pian. Löysin kivan talon ja nyt kun minulla on jo työkin, en näe mitään syytä, miksi pitäisi jäädä aikailemaan muuton kanssa", Anna ilmoitti Avalle. "Vai niin. Sinä se et aikaile turhia", Ava sanoi ja hymyili. "Olethan sitten varovainen, ja muista, että kotiin saa aina tulla", hän sanoi. "Muistan tietenkin", Anna vastasi ja halasi äitiään.

"No niin Ponde, oletko valmis?" Emma kysyi Pondelta kun he vihdoin pääsivät juttelemaan kahden kesken. "Olen, olen ollut valmis tähän koko elämäni ajan", Ponde vastasi. Häntä jännitti, mutta valmis hän yhtä kaikki oli.

"Kiitos kaikesta, Emma. Olet minulle rakas", Ponde sanoi ja halasi Emmaa tiukasti. Emmaa vähän itketti. Tämä oli suuri askel Pondelle, ja häntä pelotti, että jokin menisi pieleen. "Sinäkin minulle", Emma sopersi.

Emma ojensi Pondelle todellisuusjuoman ja hymyili rohkaisevasti. Ponde huokaisi syvään ja katseli juomaa hetken ajan. Tämä oli hänen viimeinen hetkensä mielikuvitusystävänä.

Ponde kulautti juoman kurkkuunsa. Juoma tuntui kylmältä mahassa ja aiheutti hassuja väristyksiä. Sitten hänet valtasi pistelevä, kupliva tunne. Yhtäkkiä Ponde näki vain sinertävää kirkkautta. Hän kuuli Emman haukkovan henkeään.

Sitten sinisyys ja kupliva tunne katosivat. Ponde räpytteli silmiään hämmentyneenä. "Olenko minä muuttunut?" hän kysyi hiljaa Emmalta. Ainakin hänen äänensä kuulosti erilaiselta!

"Po-Ponde", Emma änkytti hämmentyneenä. "Mitä?" Ponde kysyi hätääntyneenä, "Menikö jotain pieleen?" Emma pudisti päätään. "Ponde, sinä olet oikea", hän sanoi ja sitten hänen kasvoilleen levisi hymy. "Sinä olet oikea", Emma toisti ja hänen hymynsä tarttui Pondeenkin.

Ponde kiljahti onnesta ja heittäytyi halaamaan Emmaa. He puristuivat tiukasti toisiaan vasten, aivan kuin eivät ikinä haluaisi päästää irti toisistaan. "Minä olen niin onnellinen!" Ponde kuiskasi Emmalle, "En voi ikinä kiittää sinua tarpeeksi." Emma halasi Pondea vielä vähän tiukemmin. "Ei sinun tarvitse kiittää", hän sanoi hiljaa, "Sinä olet nyt siinä, ja vain se on tärkeää."

(Ponden luonne on herkästi innostuva, kömpelys, poikkeava, perfektionisti ja paljaan pinnan pelkoinen. Hänen lempiasioitaan ovat egyptiläinen musiikki, hedelmätorttu ja väreistä meren vaahto. Ponde tahtoo olla maineikas kirjailija.)