"Oletko nyt ihan varma, että voimme jättää lapset kahdestaan kotiin?" Janette hermoili, kun hän ja Connor istuivat taksissa, joka veisi heidät Connorin valitsemaan salaiseen lomakohteeseen. "Kyllä he pärjäävät, ja onhan heillä Kapu pitämässä kuria", Connor vakuutti, "Yritähän nyt vain rentoutua. Saamme pitkästä aikaa olla ihan kahden."

Sahara ja Scott olivat otettuja siitä, että vanhemmat luottivat heihin niin paljon, että uskalsivat jättää heidät kahden kotiin. "Ollaan sitte äitin ja isin luottamuksen arvosia, eikö vaan? Ei mitään jättibileitä tai sellasia", Sahara tahtoi varmistaa, että heihin luotettaisiin jatkossakin.

Kapu oli innoissaan siitä, että sai kerrankin juoksennella ihan vapaasti. Janette ei uskaltanut päästää Kapua kirmaamaan kedoille yksinään, mutta Sahara ja Scott olivat sitä mieltä, että Kapun piti saada nauttia vapaudesta välillä.

Sitä paitsi Kapu oli niin kiltti koira, että se palasi aina kotiin jo parin tunnin päästä. "Kivaa, kun rakastat meitä niin paljon, ettet hylkää meitä", Sahara leperteli Kapulle, joka itse asiassa retkiensä aikana kaipasi enemmän uima-allasta kuin omistajiaan.

Sahara ei ollut kaikkein ulospäinsuuntautunein tai sosiaalisin sim. Hänen sosiaalisten tarpeidensa täyttämiseen riitti tietokone ja chattipalstat.

Scott ei ollut aamusim. Hän vihasi aikaisia aamuja, ja sängystä ylös nouseminen ennen puolta päivää väänsi pojan suun mutrulle.

Janette ja Connor saapuivat kotiin rentouttavalta lomaltaan. "Kas vain, talohan on vielä pystyssä", Janette mutisi tyytyväisenä ja ylpeänä lapsistaan.

"Hei Kapu-muru", Janette tervehti Kapua, joka tuli innoissaan nuolemaan Janeten naaman märäksi.

Janette oli kaivannut Kapua kovasti, ja tahtoi viettää sen kanssa aikaa. Hän opetti Kapulle kuinka annetaan tassua.

Scott oli tutustunut koulussa Janika Lin -nimiseen tyttöön, jonka iho ja silmät hehkuivat erikoisesti. Janikakin oli taiteellinen, ja oli pyytänyt saada nähdä Scottin taidetta. "Toi mun uusin työ on vielä vähän keskeneränen, joten älä arvostele sitä liian ankarasti", Scotti pyysi.

"Mutta kai sä tiedät, että taiteilijat on aina väärinymmärrettyjä ja kritiikki kasvattaa?" Janika sanoi taiteellisen käheällä äänellään. "Mutta älä pelkää, mä tiedän, että sun työt on ainakin keskinkertaista parempia, oon mä nähnyt sun kuvistöitä", hän jatkoi.

"No kiitos, on sunkin työt ihan mukiinmeneviä. Tykkään siitä, miten valo ja varjo vaihtelee sun töissä, ja sun luonnosmainen tyylis on omaperäinen", Scott vastasi. Oikeat taitelijat eivät Janikan ja Scottin mielestä voineet kehua toisiaan ylisanoin.

Sahara ei ymmärtänyt taiteestä juuri mitään, mutta tiilikki sen sijaan oli hänestä kiva.

Janika oli lähtenyt vasta tunti sitten kotiinsa, mutta Scott jo höpötti tytön kanssa täyttä päätä puhelimessa. "Taitaa olla rakkautta ilmassa", Sahara huuteli kiusallaan häiritäkseen puhelua. "Eikä ole!" Scott murahti puhelun päätyttyä siskolleen, "Mä vain arvostan Janikan taiteentuntemusta, ja me sovittiin tapaavamme jossain inspiroivassa paikassa huomenna, jotta voidaan puhua lisää taiteesta."

Seuraavana päivänä koulun jälkeen Scott sitten suuntasi inspiroivaan tapaamispaikkaan. Janika jo odottelikin Scottia pikkuruisen uimalammen (jossa ei järvisyyhyvaaran takia saanut uida) rannalla.

"Tää paikka on kyllä harvinaisen maalauksellinen", Janika ihasteli. Sitten nuoret uppoutuivat syvälliseen keskusteluun maisemakuvauksen saloista.

Scott tahtoi osoittaa Janikalle, että hän ei ollut pelkästään älykäs, vaan myös taiteellinen. Niinpä hän haastoi Janikan shakkiotteluun. "Tää mustan ja valkosen kontrasti todella puhuttelee mua", Janika totesi katsellessaan shakkilautaa.

Ilta alkoi pimetä ja alkoi tulla kotiinpaluun aika. "Kiitos Scott, mulla oli ihan mielettömän kiva iltapäivä", Janika sanoi hymyillen, "Sä oot ehkä ainoa poika, jota voi meidän koulussa nimittää ees jollain tasolla järkeväks." Scott oli otettu Janikan kehuista. "Säkin vaikutat ihan täysjärkiseltä tytöks", Scott tunnusti. "Ööm, haluisitko kattella vielä hetken tähtitaivasta, ennen ku lähet kotiin? Mun mielestä avaruus on niin inspiroiva", hän kysyi.

Janika suostui Scottin ehdotukseen. He istahtivat maahan vierekkäin. Scott mietti, että ehkä Sahara oli ollut oikeassa, kun oli kiusoitellut Scottin pitävän Janikasta.

"Nyt mun on kyllä pakko mennä", Janette sanoi hetken päästä. "Kiitti kaikesta ja silleen... Nähdään koulussa huomenna", Scott mutisi. Janika hymyili aurinkoisesti ja halasi Scottia pitkään. "Nähdään", hän kuiskasi lähtiessään. Scott meni hämilleen intiimistä halauksesta.

Kotiin tullessaan Scott hymyili höperöä hymyä, joka sai Janeten ja Saharan pohtimaan Scottin rakkauselämää. "Taitaa poikaparka olla ihan koukussa", Janette sanoi puoliksi ylpeästi, puoliksi haikeasti. Scott oli jo kasvamassa isoksi mieheksi, eikä ollut enää Janeten rakas pikkupoika.

Saharaa ei sen sijaan kiinnostanut pojat. Hän viihtyi paremmin yksikseen (tai tiilikin kanssa) luonnon helmassa. Hänen suosikkipaikka kaupungissa oli syrjäinen kalapaikka, jossa yleensä sai olla aivan rauhassa. Eräänä päivänä Sahara kuitenkin kuuli kummallista ääntä takaansa.

Äänen aiheuttajaksi paljastui villihevoslauma. Sahara oli lumoutunut näystä. Hevoset olivat upeimpia olentoja, mitä hän oli koskaan nähnyt.

Sahara halusi tehdä tuttavuutta otusten kanssa, mutta hevoset olivat säikkyjä eivätkä tuntuneet pitävän Saharasta.

Ne kirmasivat nopeasi karkuun Saharaa. "Vau", Sahara henkäisi hevosten kadottua näköpiiristä. Hän päätti tulla etsimään niitä jonakin toisena päivänä.

Sahara tajusi seuranneensa hevosia aivan keskustan tuntumaan, ja päätti käydä elokuvissa, kun teatteri kerran oli ihan kulman takana.

Scott oli keksinyt uuden tavan ilmaista taiteellisuuttaan. Hiekkalinnojen tuhoaminen oli myös hauskaa.

Janika tuli yllätysvisiitille ja yllätti Scottin tuhoamispuuhista. "Mä vaan kanavoin aggressiotani tilataideteokseen", Scott selitti nolostuneena käytöstään. "Kiehtovaa", Janika totesi.

Scott kutsui Janikan sisälle ja esitteli työnsä, jonka oli vihdoin saanut valmiiksi. "Mun täytyy myöntää, että käytin vähän liikaa värejä, mut mä olin jotenkin niin pirteällä tuulella sen rantaillan jälkeen, että en vaan voinu hillitä itteäni", Scott selitti.

"Tiedätkö, mullakin oli jotenkin niin hyvä olo sen jälkeen, että mä piirsin paperin täyteen söpöjä pikkueläimiä! Voitko kuvitella?" Janika päivitteli hymyillen merkitsevästi. "Janika, et kai sä tarkota, että..." Scott aloitti.

"Kyllä mä tarkotan", Janika vastasi ja nojautui lähemmäs Scottia. Scott tajusi, että Janika tahtoi suudelman, ja panikoi hetken ajan - eihän hän ollut koskaan suudellut, joten hän ei tiennyt, mitä pitäisi tehdä! Sitten hän kuitenkin rohkaisi itsensä ja painoi hellästi huulensa Janikan huulille. Janika hoitikin sitten loput. Connor oli nähnyt kaiken, ja soitti suudelman kunniaksi rumpusoolon. Hän oli ylpeä pojastaan.

"Mä en usko, että löydän ketään sua ihanampaa tyttöä, joten sopisko sulle, että olisit mun tyttöystävä?" Scott sopersi Janikalle. "Ei täältä ainakaan sua parempia poikia löydy, joten kyllä se käy", Janika vastasi.

Janette oli salakuunnellut poikansa touhuja keittiöstä. Kun Janika ja Scott katosivat Scottin huoneeseen pussailemaan, Janette ryntäsi kyynelsilmin hehkuttamaan poikansa onnea Connorille. "Scottista on tullut mies! Olen niin onnellinen!" Janette hihkui.

"Niin minäkin olen", Connor sanoi lempeästi ja otti vaimoaan kädestä, "Olemme kasvattaneet hyvän pojan. Mutta nyt meidän pitää varoittaa häntä fyysisen rakkauden riskeistä. Et sinä varmaan vielä mummoksi halua, vai mitä?" Janette pudisti päätään. "En tosiaankaan. Mutta ehkä minä haluaisin äidiksi vielä kerran. Tai ainakin haluaisin harrastaa lapsenhankintaa, kun se nyt puheeksi tuli", hän sanoi viettelevästi hymyillen.

Vauvanhankintapuuhat olivat aina Connorin mieleen, joten hän suostui ilomielin siirtymään makuuhuoneen puolelle.

Kapu oli kyllästynyt tavallisen koiran elämään. Se halusi vähän jännitystä, joten se päätti alkaa harrastaa metsästämistä eli kaikenlaisten kivojen pikkuesineiden esiinkaivamista.

Janika oli jäänyt yöksi Tavareseille, mutta vampyyrigeenejä omaavana hän ei oikein saanut unta öisin. Onneksi Tavareseilla oli paljon puuhaa yön yksinäisiksi tunneiksi.

Aamiaspöydässä oli sinä aamuna neljän simin sijaan viisi, mutta tunnelma oli siitäkin huolimatta yhtä hiljainen kuin aina.

Janetesta oli ihanaa seurata, kuinka rento suhde Scottilla ja Janikalla oli. He muistuttivat häntä hänen ja Connorin suhteen alkuvaiheista.

"Muista Janika, että olet aina tervetullut tänne", Janette halusi osoittaa Janikalle, että tämä oli nyt osa perhettä.

"Sun vanhemmat on tosi mukavia", Janika sanoi Scottille, joka ei olisi voinut olla enää tyytyväisempi senhetkiseen elämäntilanteeseensa.

Sahara oli taas lähtenyt kiertelemään metsään kalapaikalle. Hän toivoi törmäävänsä taas villihevosiin, mutta kalapaikalla riitti aina puuhaa, vaikka polleja ei paikalle eksyisikään.

Sahara päätti keskittyä kalastamiseen, mutta kun hän sai vapansa veteen, villihevoslauma ilmestyi metsän siimeksestä.

Tällä kertaa Sahara ei tahtonut säikäyttää laumaa ryntäämällä hevosten lähelle, vaan hän jäi katselemaan eläimiä kauempaa.

Kotona Janika ja Scott jatkoivat shakkikamppailuaan. Viimeksi Scott oli voittanut, mutta Janika tahtoi revanssin.

Sahara oli aivan hevosten lumoissa, eikä hän huomannut illan pimenevän ympärillään. Kun aurinko oli laskenut, paikalle ilmestyi kauniisti hohtava hevonen, joka oli vielä upeampi kuin muut villihevoset. Sahara tuijotti hämmästyneenä erikoista ilmestystä.

Saharan oli pakko päästä katsomaan hohtavaa hevosta lähempää. "Oho, sehän on yksisarvinen!" Sahara huomasi, kun pääsi kauniin olennon lähelle. Yksisarvinen ei näyttänyt olevan niin pelokas kuin villihevoset, sillä se seisoi vain hiljaa paikallaan tuijottaen Saharaa, kun tyttö lähestyi sitä. Sahara uskaltautui tarjoamaan taruolennolle porkkanaa.

Saharan iloksi yksisarvinen hyväksyi hänen vaatimattoman lahjansa ja alkoi hamuta herkkua Saharan kädeltä. Yksisarvisen turpa tuntui sametinpehmeältä.

Porkkana-aterian jälkeen yksisarvinen käveli tyynesti juomaan lammesta. Sahara jäi paikoilleen katselemaan ihmestyksestä mykkänä yksisarvista.

Yhtäkkiä Sahara tajusi, että kello oli jo ties mitä, ja hän oli ylittänyt kotiintuloaikansa roimasti. Hän alkoi suunnata kotia kohti, mutta vilkaisi vielä nopeasti yksisarvista. Hän ei ikinä unohtaisi tuota upeaa otusta.

Saharan kiiruhtamisesta ei kuitenkaan ollut enää mitään hyötyä. Hän törmäsi poliisitätiin, joka passitti hänet poliisiauton kyytiin, sillä nuorten ei kuulunut olla enää niin myöhään liikkeellä, ja hän tahtoi varmistaa, että Sahara pääsisi turvallisesti kotiin. "Mitä sinä enää näin myöhään ulkona teet?" poliisi kysyi nuhtelevasti. "Siellä on yksisarvinen! Mä olin kattomassa sitä ja unohdin kokonaan ajankulun. Mee vaikka kattomaan, siellä se vieläkin on", Sahara selitti innoissaan. Poliisi katsoi Saharaa kummeksuen, mutta meni tarkastamaan tilanteen. "En minä kyllä mitään näe", poliisi totesi.

Poliisi heitti Saharan kotiin ja selitti huolesta suunniltaan olleelle Janetelle tilanteen. "Mitä sinä oikein ajattelit? Sinä olet aina ollut niin kiltti, ja nyt sinä yhtäkkiä huitelet yötä myöten ulkona etkä edes viitsi ilmoittaa, mitä teet. Me olemme isäsi kanssa olleet niin huolissamme!" Janette raivosi.

"Mutta siellä oli yksisarvinen, ja mä menetin ajantajuni kun katsoin sitä, en mä tahallani teitä halunnut huolestuttaa, äiti oikeesti anteeks niin paljon", Janette yritti puolustautua. "Yksisarvinen? Mitä sinä horiset?" Janette ihmetteli, "Aivan sama, vaikka siellä olisi ollut Loch Nessin hirviö, mutta sinä et saa kadota noin!"

Saharaa alkoi itkettää. "Äiti, se oli vahinko, oikeesti. Mä en ikinä haluais satuttaa teitä, te ootte mulle kaikista tärkeimpiä koko maailmassa", hän nyyhki anteeksipyyntöjä. Saharan kyyneleet sulattivat Janeten sydämen, eikä hän voinut enää olla vihainen Saharalle. "Minä uskon sen, ettei se ollut tarkoituksellista, ja tärkeintä on, että olet kunnossa", Janette sanoi lempeästi ja silitti Saharan olkapäätä. "Mutta sinä olet seuraavan viikon ajan kotiarestissa kuitenkin", hän lisäsi. Sahara nyökkäsi. Hän ei viitsinyt väittää äidilleen vastaan, vaikka kokikin rangaistuksen vähän epäreiluksi.

"Onneksi sinä et harrasta katoilua", Janette huokaisi Kapulle.

Mutta Janette ei oikeasti tiennyt, mitä Kapu päivisin puuhaili. Se juoksenteli ympäri naapurustoa etsimässä aarteita ja vietti toisinaan pitkiäkin aikoja poissa kotoa.

Kapu ei aina palannut kotiin nukkumaankaan, jos jahti oli pahasti kesken. Se saattoi vain oikaista nurmikolle loikomaan pariksi tunniksi ja jatkaa sitten jäljittämistä.

Janette oli huomannut keränneensä muutaman lisäkilon, joista hän tahtoi päästä eroon. Hän suuntasi naapuruston kuntosalille kiloja karistamaan.

Kapu oli löytäny paljon mielenkiintoisia esineitä metsästysretkillään. Se keräsi saaliinsa kotipihalle ja ihaili löydöksiään.

Kapu oli löytänyt käärmeennahkan, joka näytti niin herkulliselta, että se päätti maistaa sitä. Käärmeennahka ei kuitenkaan ollut sopivaa ruokaa koiralle. Kapu sai vatsanväänteitä ja se oksensi nurmikolle.

Connor jaksoi yhä vain harjoitella soittamista. Kiinalaiset letut olivat menettäneet suosiotaan, mutta se sai Connorin yrittämään yhä kovemmin.

Sahara teki ahkerasti kotihommia, jotta Janette heltyisi päästämään hänet pois kotiarestista. Siivoaminen tosin oli Saharan mielipuuhaa, joten häntä ei haitannut, vaikka siivoustöistä ei olisikaan muuta hyötyä kuin puhtaana hohtava koti.

Ahkera kotitöiden tekeminen kuitenkin tuotti tulosta, ja Janette päästi Saharan pois arestista. Sahara suuntasi heti lempipaikkaansa, ja lupasi äidilleen varmasti tulla kotiin ajoissa. Sahara löysi pensaan alta hassun ötökän.

Connor alkoi olla ihan sekaisin musiikista. Hän ei voinut enää elää hiljaisuudessa, eikä tajunnut, että muut saattoivat joskus kaivata hiljaisiakin hetkiä. Connor herätti Scottin bailaamalla tämän huoneessa.

Scott karkoitti isänsä huoneestaan. Myrtyneenä tanssiensa keskeyttämisestä Connor kaivoi esiin rummut ja soitti vihaiset rytmejä.

Connor oli hankkinut kaukosiirrinalustan, joka helpotti matkustamista. Connor testasi hurjan näköistä laitetta yön pimeydessä.

Kaukosiirrinalusta sädetti Connorin juuri sinne kuin hän halusikin. Connor tahtoi käydä teatterilla, sillä hän oli kuullut, että paikallisesta orkesterista oli vapautunut paikka. Kiinalaiset letut eivät enää herättäneet juurikaan kiinnostusta, joten Connor pohti, että voisi olla järkevämpää hankkiutua oikeisiin töihin.

"Olisikohan sittenkin pitänyt tulla käymään täällä päivällä?" Connor tajusi, että keskiyö ei ehkä ollut paras aika hakea töitä.

Orkesterin jäsenet olivat kuitenkin paikalla myöhäisissä harjotuksissa, joten Connor pääsi esittämään asiansa. Hänet otettiin ilomielin mukaan orkesteriin, sillä hän pystyi soittamaan soitinta kuin soitinta.

Janette keskittyi opettamaan Kapulle uusia temppuja. Kapu oli etevä koira ja oppi nopeasti.

Connor kertoi Janetelle päättäneensä lopettaa bändihommat. "Itse asiassa pääsin jo kaupungin orkesteriin mukaan. Ehkä sinunkin pitäisi hankkia jokin toinen työ", Connor ehdotti.

Janette oli salaa iloinen Kiinalaisten lettujen lopusta, sillä musiikki ei koskaan ollut ollut hänen suurin intohimonsa. Janette suuntasi nettiin työnhakusivustoille etsimään itselleen sopivaa ammattia.

Vaikka Kapu oli monella tapaa maailman paras koira, ei siitä vahtikoiraksi ollut. Kapu ei ajanut paparazzeja pihalta, vaan meni tarjoamaan heille tassuaan.

Sahara oli saanut kyläilykutsun luokkatoveriltaan Karri Keltamäeltä, joka oli tuijotellut häntä tunneilla jo pitkän aikaa. "Kiva kun tulit. Äläkä sitten välitä meidän Jakesta, se on vähän hullu", Karri sanoi.

"Teillä on aika kiva talo", Sahara sanoi kohteliaasti. "No jaa, tää on tällänen pikkunen mökki vaan", Karri mutisi vaatimattomasti.

"No, mitäs sä haluisit nyt tehdä?" Karri kysyi. "No tehdäänkö vaikka läksyt?" Sahara ehdotti. Karri ei näyttänyt tyytyväiseltä ehdotukseen, eikä Sahara yhtään tajunnut miksi. Hänestä läksyjä oli kiva tehdä kahdestaan. Karrin kanssa se oli kuitenkin aika vaikeaa, kun poika vain tuijotti Saharaa ja tökki jaloillaan hänen jalkojaan.

Karri oli Saharasta vähän outo, mutta Karrin kissa Jakke vaikutti ihan mukavalta tapaukselta, vaikka Karri oli väittänyt sitä hulluksi.

Jakelle maistui Saharan taskusta löytyneet koirankeksit.

"Mun pitää lähteä kotiin, ettei äiti taas huolestu", Sahara sanoi Karrille. "Oli tosi kivaa kun kävit täällä, tuu jooko joskus uudestaankin? Tai voidaan mennä leffaan tai jotain, jos haluut", Karri ehdotti. Sahara hymyili kauniisti ja sanoi miettivänsä asiaa.

Scott alkoi olla todella taitava maalari. "Janikasta on kyllä ollu niin paljon hyötyä mun taiteen kannalta. Sen ansiosta mä opin käyttämään värejä paremmin", hän tuumi.

Janette ja Kapu viettivät kahdenkeskeistä aikaa keppiä heittelemällä. Janette oli löytänyt töitä urheilualalta, mikä olikin hänen unelmansa.

Connorilla oli edessään ensimmäinen oikea työpäivä. Häntä vähän jännitti hypätä kimppakyytiin, mutta hän oli varma, että työpäivä sujuisi hyvin.

Scottilla oli syntymäpäivä. Hän odotti innoissaan aikuisuutta.

"Mitä minun hiuksilleni tapahtui?" Scott kiljahti varsin naiselliseen tapaan nähtyään itsensä ensimmäistä kertaa aikuisena.

Onneksi hänen ei tarvinnut kauaa kärsiä kampauksestaan. Uusi hiustyyli ja uudet vaatteet toivat Scottin mielestä hänen taiteellisuutensa hyvin esiin.

(Scottin luonne on on nyt taiteellinen, kurinalainen, ajoneuvointoilija, ylitunteellinen ja herkkäuninen. Hän haluaa olla renessanssi-sim.)

Kapu tuli onnittelemaan Scottia, joka intoutui leikittämään koiraa.

Connor ja Janette juhlistivat poikansa synttäreitä tanssimalla.

Aikuistumisesta sai aikaan monia maalauksia, eikä Scott halunnut antaa hyvien ideoidensa valua hukkaan, joten hän aloitti heti maalaustyöt. Sahara keskittyi koulukirjoihinsa.

Scott päätti kokeilla auttaisiko uusi ympäristö luomaan uudenlaista taidetta, joten hän suuntasi kaupungin taidemuseoon, jossa oli myös pieni ateljee, maalailemaan.

Janeten oli aika astua vanhuuteen. Hän kuitenkin juhlisti kasvuaan yhtä riehakkaasti kuin aiemminkin.

Vanheneminen sai Janeten vähän apeaksi. Elämää oli enemmmän takana kuin edessä, ja se oli aika surullinen ajatus.

Vaatteiden vaihtaminen ja uusi kampaus kuitenkin saivat Janeten piristymään hiukkasen.

"Voi Janette, älä ole surullinen. Sinä olet aina kaunis ja minulle ihan äärettömän rakas", Connor lohdutti vaimoaan.

Sahara oli melkoinen lukutoukka. Kun hän uppoutui lempikirjojensa maailmaan, hän ei nähnyt tai kuullut mitä oikeassa maailmassa tapahtui.

"Oletko jo pohtinut, mitä aiot tehdä ammatiksesi?" Janette uteli Scottilta. "Hmm", vastasi Scott. "Entä meinaatko mennä naimisiin Janikan kanssa piakkoin?" Janette jatkoi kyselyään. "Hmm", Scott vastasi taas. Hän ei ollut vielä vaivannut päätään tuollaisilla ajatuksilla, hän oli vain keskittynyt taiteeseensa.

Janette oli ottanut Kapun mukaan kalastusretkelleen, sillä hänestä tuntui, että Kapukin tahtoi joskus nähdä uusia maisemia. Kapu ei ollut koskaan ennen nähnyt kenenkään kalastavan, joten puuha näytti sen mielestä todella kummallisesta.

Kapu ei kauaa ehtinyt nauttia uudesta ympäristöstä, kun nukkumatti kutsui sen unimaailmaan.

Saharaa ei vielä väsyttänyt, mutta nälkä hänellä kyllä oli. Onneksi hän oli saanut saaliikseen muutaman kalan, jotka maistuivat herkullisilta nuotiolla käristettyinä.