Danika tahtoi varmistua siitä, että varmasti osaisi hoitaa vauvaa, joten hän etsi käsiinsä kaikki mahdolliset raskautta käsittelevät opukset. 

"Mitä luulet, olisikohan siitä hyötyä lapsen kehitykselle, jos harrastaisin jotakin taiteellista raskausaikanani?" Danika kyseli isältään. "No jaa, ei siitä kai haittaakaan ole. Mutta älä huoli - kyllä noilla geeneillä lapsesta tulee aivan huippuyksikkö ilman mitään ylimääräisiä yrityksiäkin!" Will vastasi pirteästi.

Pete alkoi olla jo aika hyvä kitaristi. Jopa Mirjami jäi joskus kuuntelemaan miehen soitantaa, vaikka hän ei vieläkään oikein ollut hyväksynyt Peteä osaksi perhettä.

Proppu oli löytänyt mukavan torkkupaikan kukkapenkin pehmeiden apiloiden seasta. Myös kivikaveri viihtyi kukkapenkissä. Proppu taisi hieman pelätä sitä, sillä kissaherra nukkui aina toinen silmä auki.

Will hoiti isän velvollisuuksiaan tunnollisesti. Delinda pelkäsi jäätelöautoa, joten Will yritti siedättää pelon pois tytöstä. "Kunhan olemme kävelleet kymmenen kertaa auton ohitse, ei sinua enää pelota ollenkaan!" Will vakuutteli itkevälle tyttärelleen.

Pete oli enemmän kuin iloissaan isäksi tulemisesta. "Ilman sinua tämä kaikki ei koskaan olisi ollut mahdollista! Sinä mahdollistit kaiken, prinsessa", Pete sanoi liikuttuneesti helliessään Danikan vatsaa.

"Älä puhu kuin olisin joku pyhimys! Minä vapautin sinut suurimmaksi osaksi omaa itsekkyyttäni: minä halusin sinut omakseni, mutta en orjakseni", Danika sanoi. "Mutta ei itsekkyys tee teostasi yhtään epäjalompaa!" Pete vakuutti.

Danika piti huolta kunnostaan raskaudenkin aikana. Kävely oli sopivan rento urheilumuoto.

Pian Danika pääsisi kuitenkin taas liikkumaan ihan niin rankasti kuin halusi ilman ylimääräistä painolastia vatsassaan, sillä esikoisen oli aika syntyä. Proppu ihmetteli Danikan puuskutusta ja tuskaisia äännähdyksiä.

Synnytys sujui nopeasti ja kommelluksitta. Lääkärit tosin säikähtivät, kun syntynyt lapsi olikin sininen: he luulivat, että pikkuinen oli tukehtumassa, mutta asia ei tietenkään ollut niin.

Lapsen syntymä sai tuoreet vanhemmat hiljaisiksi. Oli kummallista olla yhtäkkiä vanhempi!

Uusi tulokas oli tyttö, ja sai nimekseen Holly. Danika tunsi heti suurta suojelunhalua lastaan kohtaan. Tyttö oli niin pieni ja hauraan oloinen, että hän pelkäsi lapselle käyvän jotakin.

(Hollyn luonne on sottapytty ja hajamielinen. Hän tykkää roots-musiikista, hodareista ja keltaisesta.)

Mirjami oli hyvin hämmentynyt siitä, että hänen ensimmäinen lapsenlapsensa oli sininen. Hän kuitenkin tahtoi kertoa uutiset uudesta tulokkaasta kaikille ystävilleen. "Tyttö on sininen, voitko kuvitella? Aika erikoinen tapaus", Mirjami selitti Roosa Iso-Kuutille.

Will oli melkoinen viherpeukalo. Hän oli oppinut kasvattamaan jopa erittäin harvinaisia ja vaikeahoitoisia juustopensaita.

Delindan oli aika vaihtaa palikkaleikit koulun penkkiin. Tyttöä taisi kasvaminen vähän hirvittää, niin tiukasti hän puristi Mirjamin sormea kynttilöitä puhaltaessaan.

Tai ehkä pikkuinen pelko johtui Willin mielipuolisesta torvensoitosta.

Delinda muistutti kovasti äitiään.

Delinda tahtoi saada uudet, hienot vaatteet, mutta homma ei ollut niin helppo. Vaatelipaston laatikot olivat jumiutuneet pahasti, ja tyttö joutui käyttämään kaikki voimansa niiden aukiriuhtomiseen.

Lopulta Delinda sai kuitenkin ylleen kauniin mekon ja sievät kengät.

(Delindan luonne on herkästi innostuva, yksinäinen susi ja tarkkasilmäinen.)

Peten lastenhoitotaidot olivat vielä vähän hakusessa. Hän ei osannut pidellä Hollya oikein saatika vaihtaa vaippoja sotkematta.

Delinda kertoili innoissaan synttäreistään kaikille, jotka jaksoivat kuunnella. Tytöllä oli ilmiömäinen kyky pitää ihan mitä tahansa asiaa huippukiinnostavana.

Will oli ylpeä sanavalmiista ja pirteästä tyttärestään. "En olisi voinut toivoakaan saavani parempaa tytärtä", Will herkisteli halatessaan Delindaa.

Pete rakasti työtään, ja suorastaan lensi työpaikalleen. Rocktähteys oli jälleen askeleen lähempänä, sillä Pete oli saanut ylennyksen.

Danika oli urheilullisena siminä riemuissaan siitä, että saattoi taas urheilla kunnolla lapsen synnyttyä. Raskauskilot saivat kyytiä juoksumatolla.

"Olet viehkeä kuin ruusu", Pete kehui Danikaa palattuaan töistä, "Mutta tuo löyhkä ei kyllä sovi sinulle yhtään. Laputapas suihkuun, rakas!"

"No nyt on paljon parempi! Harmi, kun treenatessa aina tulee hiki ja sitä myöten löyhkä", Pete harmitteli. Danika vain mietti, kuinka pehmeältä sänky oikein tuntuikaan pitkän juoksutreenin jälkeen.

Sänky kelpasi kuitenkin muuhunkin kuin vain makoiluun. Danika ja Pete antautuivat romanttisen hetken vietäviksi.

Delinda oli perinteinen tyttö, joka rakasti kotileikkejä. Nukkekoti oli ehdottomasti Delindan lempilelu.

Vaikka William ja Mirjami olivatkin aika nuorekkaita ikäisikseen, oli heidänkin levontarpeensa kasvanut. Onneksi talosta löytyi paljon hyviä rentoutumispaikkoja.

"Yäk, se nuolee itteään IHAN JOKA PAIKASTA!" Delinda kirkui kauhuissaan seuratessaan Propun pesuhetkeä.

"Hei isi, mä tahtoisin lähteä sisäoppilaitokseen! Mä kuulin, että sisäoppilaitoksessa saa paljon parempaa opetusta ku julkisissa kouluissa. Ja musta olis niin jännää asua ihan uudessa paikassa! Näsäviisalan hikipinkojen oppilaitos on kuulemma ihan oikea linna. Sinne mä haluan!" Delinda mainosti sisäoppilaitoksia isälleen. "Totta kai sinä pääset sinne, jos haluat", Will lupasi. Miten hän olisi voinut kieltää mitään tyttäreltään?

Niinpä Will soitti saman tien Näsäviisalan hikipinkojen oppilaitokseen ja varasi Delindalle paikan sieltä. "Huh, onpa teillä kalliit lukuvuosimaksut! Mutta mikään ei tietenkään ole liian kallista meidän tyttärellemme", Will päivitteli koulun hintaa.

Delinda ja Pete tulivat hyvin toimeen keskenään. Petellä oli hurjia kertomuksia kerrottavanaan, ja Delinda luonnollisesti nautti joka ikisestä tarinasta suunnattoman paljon.

Danika puolestaan keskittyi Hollyn hoitamiseen. Hän ei ollut kovin läheinen Delindan kanssa. Suuri ikäero esti heitä lähentymästä, varsinkin, kun Danikalla ei vauvan takia ollut juurikaan ylimääräistä aikaa.

Will oli bilepappa. Hän tanssia ketkutteli kuin nuori poika.

"Voi murunen, miten sinusta on kasvanut jo noin iso tyttö? En voi käsittää, että olet jo lähdössä pois kotoa", Mirjami nyyhki, kun Delinda kertoi intoa puhkuen lähtevänsä sisäoppilaitokseen. "Älä huoli äiti, kyllä mä pärjään", Delinda vakuutti innoissaan, "Sitä paitsi en mä nyt ihan heti lähde."

Delinda oli hurjan innoissaan sisäoppilaitoksesta. Hän kyllä oli innoissaan lähestulkoon kaikesta, mutta Näsäviisala oli kyllä siistein juttu pitkään aikaan. Delinda sai uutta puhtia leikkeihinsä.

"Harmi, kun sisäoppilaitokseen ei saa ottaa lemmikkejä. Muuten mä ottaisin sut mukaan!" Delinda jutteli Propulle.

Danika oli päättänyt hakea töitä. Hän ei oikein tiennyt, mikä ala olisi hänelle sopivin, joten hän päätti paikan arpomalla. "Jaa, että ravintola-alalle sitten", Danika tuumasi arvontansa jälkeen.

Mirjami ei osannut muuta kuin nyyhkiä, kun katseli tyttäriään. "Toinen lähtee kauas opiskelemaan, toinen on jo äiti ja sai juuri vakituisen työpaikan", hän itkeskeli sekä onnellisenä ja ylpeänä että haikeana siitä, että lapset kasvoivat niin nopeasti.

Mirjami yritti ottaa kaiken irti viimeisistä hetkistä ennen Delindan lähtöä. Hän vietti mahdollisimman paljon aikaa kuopuksensa kanssa.

"Harmi, kun sinun pitää lähteä ennen Hollyn synttäreitä. Olisi ollut mukavaa, jos olisit nähnyt siskontyttösi taaperona", Mirjami murehti.

Delindaa asia ei kuitenkaan harmittanut niin paljoa. Hän vain intoili tulevista tähtitieteen tunneista ja muista yksityiskoulun erikoisuuksista. 

"Minun pitää kai alkaa laittaa ruokaa itse, kun kerran ravintolaan menen töihin", Danika pohti ja valmisti aamiaisen koko perheelle.

Aamiaisen jälkeen oli Delindan aika lähteä kohti Näsäviisalaa. Mirjami katseli tyttärensä menoa. "Ainakin tyttö lähtee tyylillä", hän huokaisi Delindan kadotessa limusiinin kyydissä horisontin taa.

Danikaa ja Peteä ei Delindan lähtö juurikaan hetkauttanut. Heillä oli paljon muutakin ajateltavaa - esimerkiksi toisensa.

Pari pujahti jälleen lakanoiden väliin pitämään huolta parisuhteestaan.

Lemmenhetkien jälkeen töihinlähtökin tuntui kepeältä ja mukavalta.

Mirjamista oli tullut varsin taitava maalari. Hän piti abstraktista taiteesta enemmän kuin perinteisestä esittävästä taiteesta.

Mirjamin taulu valmistui juuri sopivasti synttärilahjaksi Hollylle.

Hollysta kasvoi vaaleahiuksinen tyttö. Will oli asiasta kovin riemuissaan.

"Älä turhaan rasita äänihuuliasi, kyllä asiat hoituvat huutamattakin", Will sanoi rääkyvälle Hollylle.

Danika huomasi ilokseen olevansa jälleen raskaana. "Jee, äitiysloma!" hän hihkui, vaikka luulisi, että parin päivän töissä käynnin jälkeen ei vielä olisi lomaa tarvinnut.

"Meille tulee toinenkin vauva!" Danika kertoi Petelle. "Hienoa! Mitä enemmän muksuja, sitä parempi", Pete sanoi tyytyväisenä.

Raskausaikana oli hyvä opettaa taitoja Hollylle. Ei Danikalla olisi muutakaan tekemistä ollut.

"Sinun ei sitten tarvitse pelätä pimeää, sillä tässä kaupungissa ei ole enää yhtään haamuja, siitä on isoisäsi pitänyt huolen", Danika kertoili puheopetuksen lomassa.

Proppu alkoi olla niin vanha, ettei se enää jaksanut välittää säännöistä. Sitä ei paljoa puristellut pissata lattialle.

"Kukapa olisi uskonut, että meidän sukuun kuuluisi joskus sinihipiäisiä simejä? Olisinpa minä itsekin sellainen", Will oli aivan Hollyn sinisyyden lumoissa.

"Heippa iti!" Holly tervehti aina iloisesti vanhempiaan. Hänen sanavarastonsa ei ollut vielä kovin laaja, mutta muutamakin sana riitti tuomaan hymyn simien huulille.

"Tänään me opetellaankin kävelemään! Vaikka eihän henkien tarvitsisi kävellä, sillä leijuminenkin sujuu, mutta kyllähän käveleminen elämää helpottaa", Pete jutteli Hollylle.

Holly tahtoi kuitenkin tietää, miltä leijuminen tuntui. Pete nosti tyttärensä korkealle ilmaan demonstroidakseen henkien erityiskykyä. Holly hihkui ja kikatti sydämensä kyllyydestä.

"Kunpa minäkin voisin leijua. Tai kunpa tämä maha leijuisi... Ei olisi niin raskas olo", Danika pohti katsellessaan miehensä ja esikoisensa iloittelua, "Kas, jäätelöauto! Minun tekeekin mieli syödä jotakin makeaa."

Danika suuntasi jäisiä herkkuja myyvälle pakettiautolle. "Jotakin mahdollisimman ätläkkää, kiitos!" hän pyysi.

Danika sai toffeella ja suklaalla kuorrutetun jäätelön, joka oli niin makea, että jopa sen tuoksu sai normaalit simit yökkäilemään. Danikalle jäätelö oli kuitenkin täydellinen. Hän olisi syönyt vaikka sokeria siirapilla, sillä mikään ei ollut hänen mielestään liian makeaa.

"Kylläpä säät riepottelevat naapurikaupunkeja. Onneksi meillä vain paistaa aurinko aina", Danika päivitteli katsellessaan uutisia Peten kanssa.

Hollyn lempiherkkua oli räkä. Tyttö ei muutenkaan ollut kaikista hygieenisin, mutta Pete ja Danika olivat sitä mieltä, että lika oli vain hyväksi lapsille.

Mirjami ja Will pitivät maalauskilpailun, jonka aiheena oli koti. Willin käsitys kodista oli paljon perinteisempi kuin Mirjamin, joka maalasi talon sijaan heinämajan. Will ei myöskään jaksanut keskittyä maalaamiseen, joten lopputulos oli mitä oli.

Oli selvää, että Holly oli enemmän isänsä kuin äitinsä tyttö. Ehkä se johtui samanvärisestä ihosta tai siitä, että Pete aina hauskuutti Hollya, mutta Danika myös torui sotkemisesta ja sen sellaisesta.

Danika tahtoi ehkäistä ylimääräisten kilojen kertymistä jumppaamalla. Vatsa kuitenkin vain kasvoi kasvamistaan.

Jumppaaminen ei tainnut olla kaikista fiksuin idea, sillä se nopeutti synnytyksen käynnistymistä. 

Kun Danika ja Pete kiiruhtivat sairaalaan, ja Holly isovanhempiensa huomaan. Tyttö ei kyllä tainnut edes tajuta, että vanhemmat eivät olleet kotona, niin kovasti hän keskittyi palikkapeliinsä.

"Nyt me ollaan melkein kahden... Mitäs sanot, jos sulkeutuisimme hetkeksi makuuhuoneeseen?" Will ehdotti Mirjamille. "Mutta mitä jos Hollylle tulee jokin hätä?" Mirjami huolehti. "Kyllä hän sen ilmoittaa. Siitä tytöstä lähtee kyllä niin paljon ääntä, että naapuritkin varmasti tietävät, milloin hänellä on hätä!" Will vakuutti.

Danikasta oli tuntunut, että hänen vatsansa oli ollut suurempi kuin Hollya odottaessa. Synnytyssalissa tuntemus vahvistui todeksi ja syykin selvisi: Danika oli odottanut kaksosia. Danikan sylissä oleva, hetken kaksossiskoaan aiemmin syntynyt tyttö sai nimekseen Lydia, ja Peten käsivarsilla lepäävä tyttö nimettiin Alyssaksi.

"Yksi taapero ja kaksi vauvaa. Selvitäänkö me tästä?" Danika kysyi Peteltä. Kaksoset olivat tulleet täytenä yllätyksenä kaikille.

(Lydian luonne on neuroottinen ja tarkkasilmäinen. Hän pitää lastenlauluista, kasviksista valmistetusta dim sumista ja vihreästä.
Alyssa on sekopää ja urheilullinen. Hän tykkää indiestä, sammakonreisistä ja marjanpunaisesta.)

Kaksosille rakennettiin oma huone uimahuoneen yläkertaan. Lydia sai vihreän pedin ja Alyssa punertavan.

"Hei hömppä, sinä olet nyt isosisko. Tahdotko käydä katsomassa pikkusiskojasi?" Danika kysyi Hollylta. "Joo!" Holly vastasi innoissaan.

"Katso, niitä on kaksi. Eikö olekin hassua?" Danika esitteli Lydian ja Alyssan Hollylle. "Ei sinisiä", Holly totesi hieman pettyneesti.

Holly ei ihan vielä tajunnut koko isosisko-juttua. Vaikka uudet vauvat vaikuttivatkin aika kivoilta, olivat ne liian tylsiä Hollyn mielestä.

Onneksi äidillä oli aikaa Hollyllekin. Vaikka Danika ei ehtinytkään leikkiä Hollyn kanssa kuin muutaman minuutin kerrallaan, se riitti pitämään tytön tyytyväisenä.

Proppu otti kunnia-asiakseen kaksosten vahtimisen. Se piti huolen siitä, että vauvojen huone pysyi ötökättömänä.

"Onpa hyvä, että tähän taloon on helppoa tehdä laajennuksia", Danika jutteli äidilleen.

Hollylla oli syntymäpäivä. Taapero hymyili muikeasti koko päivän. "Taidat olla aika innoissasi?" Danika naureskeli tyttärensä ilmeille.

Kynttilöiden puhaltaminen ei meinannut sujua Hollylta, mutta onneksi Danika auttoi.

Hollysta kasvoi hurmaava pikku blondi.

(Hollyn luonne on sottapytty, hajamielinen ja kapinallinen.)

Vaikka Holly oli nyt vanhempi, ei hän hylännyt lempilelujaan.

Yötaivas ja avaruus kiinnostivat Hollya. Onneksi pihalla oli kaukoputki, jolla tarkkailla tähtiä.

Kaksosillakin oli syntymäpäivät. He eivät vielä saaneet puhaltaa kynttilöitä. Lydiasta kasvoi tumma- ja Alyssasta vaaleatukkainen.

Danika ja Pete pääsivät taas opettamaan taaperoille tärkeitä taitoja. Danika aloitti puheopetuksen Alyssan kanssa.

Sillä välin Pete opetti Lydiaa kävelemään.

Pottailu oli luonnollisesti yksi tärkeimmistä taidoista.

Peten piti lähteä töihin. "Käyttädyhän kiltisti sillä välin kun olen töissä", Pete kehotti Lydiaa.

Danika käytti puheopetuksen hyödykseen: hän kertaili Lydian kanssa työssään tärkeitä reseptejä.

Kun Pete palasi töistä, oli Alyssan aika saada kävelyopetusta.

Vaikka kymmenes sukupolvi onkin nyt saavutettu (jee), niin osia on vielä jäljellä kolme, eli ette vielä pääse eroon Tavareseista. :D Sukupuu on nyt muuten päivitetty, vihdoinkin!

Sokerikani, sivulla on luultavasti ollu virhe, eikä kirjainvahvistusta oo sen takia näkyny.

Tuuli, osat tosiaan ilmestyy nykyään maanantaisin. Joskus kesän alussa muutin ilmestymispäivän, koska töiden takia maanantai sopi paremmin mun aikatauluihin.

Random, kyllä oon suunnitellu hankkivani sekä Supernaturalin että Vuodenajat. Supernatural ei mua niin paljon kiinnosta, tykkään pelata ihan normisimeillä ja erikoissimien ominaisuuksien periytyminen on rasittavaa: ne periytyy ihan jokaiselle suvun uudelle lapselle (tai ainakin Tavareseille on niin käynyt). Mut kyllä mä sen hankin, koska zombiet on kivoja ja se uus kaupunki näyttää niin hienolta. Vuodenaikoja ootan paljon enemmän, koska oon jo kyllästyny ikuiseen kesään! Kakkosessakin mun suosikkilisäri oli Vuodenajat, joten uskon, että tykkään kolmosessa siitä yhtä paljon. (:

Mä en osaa päättää, kumpaa suosittelisin, Superstaraa vai Täyttä elämäätä. Kumpikaan ei oo mun suosikkilisäri, ja kummassakin on omat hyvät ja huonot puolensa. Täyttä elämää keskittyy enemmän arkielämään ja sellaseen peruspelaamiseen, kun taas Superstarassa painopiste on show'ssa ja uusissa urissa (jotka käy mun mielestä aika nopeesti tylsiks...) Täydessä elämässä tulee kaikkia kivoja pikkujuttuja, kuten valmistumisjuhlat, kiitoskorttien kirjottamiset ja lukion tanssiaiset, mut myös jotain pidemmän päälle todella ärsyttävää: mielikuvitusystävät. Superstarassa taas tulee paljon nättejä vaatteita ja viehättävä uus kaupunki, mut se ei sinänsä tuo ite peliin mitään uusia ulottuvuuksia: ammatit on Unelmaduunissa tulevien keikkatöiden kaltasia, eli ne vaatii paljon toistoa ja huomiota. Ehkä mä kallistun hitusen enemmän Täyttä elämää -lisärin kannalle. Ehkä. :D

Mirjami nautti syntymäpäiväateriakseen palasen vanhaa kakkua Propun seurassa. Propulle ei makea maistunut, vaan se haaveili kalasta.

Danikan oli ollut vaikea saada yöllä unta, sillä Pete-henki oli vallannut hänen ajatuksensa. Hänen oli vaikea malttaa mielensä ja antaa Peten levätä lampussaan, joten kun kello vihdoin oli kipittänyt tarpeeksi eteenpäin, Danika hieraisi taas lamppua ja vapautti Peten.

"Danika-neiti, onko tuo nyt sovelias asustus? Varsinkin, kun sinulle on tainnut kertyä muutama kilo lisää yön aikana", Peten tervehdys ei ollut ihan sitä, mitä Danika oli ajatellut. "Huomenta vaan sinullekin", hän vastasi närkästyneesti. "Huomentako? Eihän aurinko ole vielä edes noussut!" Pete huomautti. "Sinä et taida pitää aamuista", Danika sanoi, ja Pete virnisti. "En pidäkään. Mutta minä teen mitä tahansa emäntäni haluaakin milloin tahansa hän haluaa", henki sanoi lievästi ärsyyntyneesti. "Ei! En minä halua sinun tekevän mitään! Minä vain kaipasin seuraa, mutta jos tahdot jatkaa uniasi, niin saat kaikin mokomin tehdä niin!" Danika selitti nopeasti. Hän ei tahtonut pahoittaa Peten mieltä, sillä hän sääli lamppuunsa sidottua henkeä, ja oli ehkä jollakin tasolla kiinnostunutkin sinisestä miehestä.

Pete ei halunnut enää ahtautua epämukavaan lamppuunsa, vaan suostui jäämään Danikan seuraksi. Danika ja Pete päätyivät pelaamaan shakkia. Pelin lomassa Pete kertoili lisää elämästään ja antoi Danikalle vinkkejä esimerkiksi siitä, mitkä klassikkokirjat kannatti lukea ja mitkä oli parempi jättää hyllyyn pölyyntymään.

Delinda sai Williltä huomiota enemmän kuin tarpeeksi. Vauva oli isänsä lemmikki, eikä Will olisi tahtonut olla erossa pienokaisestaan - paitsi vaipanvaihdon aikaan.

Peten kanssa vietetty aika teki Danikan hyvin iloiseksi. Hengen seurassa hän ei juurikaan ajatellut Henriä ja tämän ikävää temppua. Danikan sydän oli alkanut korjaantua pikavauhtia, ja sinne oli asettumassa uusi asukki. "Minä olen niin iloinen siitä, että tulit minun elämääni", Danika sanoi Petelle haikeasti. Hän ei ihan vielä uskaltanut tunnustaa olevansa ihastunut mieheen, sillä Pete vaikutti aika ailahtelevaiselta, ja Danika pelkäsi säikyttävänsä hengen pakosalle.

"Kyllä minä sen tiedän. Ja itse asiassa minäkin olen iloinen, että sain sinut emännäkseni. Sinä olet niin erilainen kuin muut... Sinä yrität tehdä minun oloni mukavaksi, vaikka ei sinun tarvitsisi", Pete sanoi hymyillen vienosti. Danika tunsi punastuvansa.

"Äläkä yhtään pelkää puhua tunteistasi. Minä pystyn lukemaan sinua kuin avointa kirjaa, ja minä tiedän, mitä sinä oikeasti haluat", Pete sanoi ja halasi hämmentynyttä Danikaa kevyesti. Danika ei ollut osannut ajatellakaan, että hengillä olisi kyky tulkita toisen tunteita niin hyvin!

Peten sanoista rohkaistuneena Danika päätti suudella henkeä. Pete ei juuri reagoinut suudelmaan, ja se sai Danikan ajattelemaan, että hän oli ylittänyt jonkin rajan ja tehnyt väärin.

Mutta sitten Pete nostikin Danikan syliinsä ja sai Danikan melkein kiljumaan riemusta. "Prinsessaiseni, luulitko tosiaan, etten minäkin olisi tykästynyt sinuun?" Pete sanoi hymyillen.

Sen jälkeen ei enää tarvittu sanoja, vaan Pete ja Danika alkoivat tutustua toisiinsa fyysisin keinoin. Danika oli onnellinen ja hämillään yhtä aikaa: Henrin tuottama tuska tuntui yhä, mutta uusi ihastuminen Peteen tuntui vielä vahvemmin. Häntä kuitenkin pelotti ryhtyä uuteen suhteeseen niin pian, sillä Pete kuitenkin oli henkimaailman olento, eikä Danika voinut millään tietää, voisiko mies jäädä hänen luokseen, vai särkyisikö hänen sydämensä uudelleen.

"Mitäs täällä tapahtuu?" Mirjami keskeytti kysymyksellään Danikan ja Peten suuteloinnit. "Öh, ei mitään", Danika vastasi nopeasti ja tunsi jostakin syystä syyllisyyttä. "Kuka tuo sininen äijä oikein on?" Mirjami tivasi.

"Hyvä rouva, minä olen Pet-", Pete ehti aloittaa, mutta Mirjami keskeytti hänet. "En minä sinulle puhunut, friikki! Näpit irti tyttärestäni! Hän elää vaikeita aikoja juuri nyt, eikä hän kaipaa ketään sinistä ukkelia sekoittamaan elämäänsä!" hän sähisi. "Äiti! Älä ole noin epäkohtelias! Etkä sinä voi tietää, mitä minä haluan ja mitä en! Minä olen korviani myöten ihastunut tuohon mieheen, etkä sinä voi sille mitään!" Danika läksytti äitiään.

"No voi anteeksi, mutta minä yritän vain suojella sinua, Danika. Minä en usko, että kenestäkään noin oudosta on sinulle mitään hyötyä. Olen pahoillani, herra Sininen, mutta niin minä vain ajattelen", Mirjami sanoi kopeasti. Sekä Danika että Pete olivat vihaisia Mirjamille. "Kuulkaa rouva, saanko minä puhua kanssanne hetken kahden kesken?" Pete pyysi loukkaantuneena.

Mirjami suostui pyyntöön. "Asia on nyt niin, että minä tiedän, mitä olen tekemässä. Minä tiedän, että teidän tyttärenne on juuri tullut jätetyksi, ja hän kärsii siitä. Mutta minä tiedän myös, että hän itse kokee, että minusta on hänelle hyötyä. Hän tuntee olonsa hyväksi minun kanssani. Hän uskoo löytäneensä jonkun, joka voi korjata hänen särkyneen sydämensä. Ja minä haluan olla se henkilö. Danika ansaitsee tulla rakastetuksi, ja minä tahdon rakastaa häntä. Anna minulle mahdollisuus. Tähän maailmaan mahtuu sekä idiootteja että hyviä henkilöitä, ja sinä saat itse päätellä, kumpi minä olen. Mutta sen lupaan, että minä en satuta tytärtäsi. Ikinä. Ja siihen lupaukseen kannattaa uskoa, sillä henget eivät voi rikkoa lupauksiaan", Pete selitti. Mirjami kuunteli tarkkaavaisesti, mutta epäilevästi. "Minun on vaikea luottaa johonkuhun, joka on vain ilmestynyt elämäämme jostakin tyhjästä, ja joka on sininen. Mutta minä annan sinulle mahdollisuuden. Danikan vuoksi. Mutta minä tarkkailen sinua, muistakin se!" Mirjami sanoi ja loi tiukan katseen Peteen.

Danika syöksyi heti Peten luokse, kun tämä astui parvekkeelta sisään. "Ei kai äiti höykyttänyt sinua pahasti?" hän kysyi huolestuneesti. "Ei. Hän on vain huolissaan sinusta, ja hän tahtoo vain sinun parastasi. Hän lupasi antaa minulle mahdollisuuden", Pete kertoi. Danika huokaisi helpottuneesti ja silitti Peten poskea. "Sinä et olisi ansainnut sellaista käytöstä häneltä", hän sanoi pahoittelevasti. "En niin, mutta hän tarvitsi jonkun, johon purkaa vihaansa entistä poikaystävääsi kohtaan", Pete sanoi lauhkeasti.

"Sinä olet niin jalo!" Danika sanoi. "No, se kuuluu työnkuvaan. Minun on pakko olla ymmärtäväinen", Pete vastasi kuivasti, niin kuin asia kyllästyttäisi häntä. "Ota tästä lahja palkkioksi kaikesta siitä, mitä olet tehnyt", Danika tahtoi kiittää Peteä lahjalla. Lahjapaketissa oli yksi monista julkkislahjoina saaduista sohvista.

"Danika, ei sinun tarvitse antaa minulle mitään. Ei sinun tarvitse tuntea olevasi kiitollisuudenvelassa. Tämä on minun työtäni, ja tekisin tämän kaiken mieluusti sinun hyväkseksi, vaikka sinä et olisikaan emäntäni", Pete sanoi.

"Siitä tulikin mieleeni, että minä en enää tahdo olla sinun emäntäsi. Mietin tätä asiaa viime yönä, ja tulin siihen tulokseen, että minä tahdon vapauttaa sinut", Danika sanoi hieman ujosti. Peten silmät laajenivat hämmennyksestä. "Oletko tosissasi? Nyt sinä kyllä yllätit minut täysin", hän änkytti. "Olen minä tosissani. Kerro, mitä minun pitää tehdä, niin minä vapautan sinut", Danika sanoi jämäkästi. "Anna minulle hetki aikaa miettiä, sillä olen jo melkein unohtanut, miten vapauttaminen tapahtuu", Pete pyysi ja uppoutui hetkeksi ajatuksiinsa.

Sitten Pete alkoi taas hehkua ja loistaa, ja Danika säikähti. Kun Pete taas seisoi tukevasti lattialla eikä enää valaissut ympäristöään, hän antoi Danikalle tarkat ohjeet. "Minun pitää mennä lamppuun. Kun tapaamme taas, minä en ole enää kahlehdittu", Pete sanoi ja silitti hellästi Danikan poskea.

Ensimmäinen osa vapauttamista oli lampun jäähdyttäminen. Danika ei keksinyt muuta tarpeeksi viileää paikkaa kuin jääkaapin, joten hän tyrkkäsi lampun sinne. "Tämä on kyllä aika outoa", Danika mutisi.

Seuraavaksi lamppu piti lämmittää, joten Danika laittoi sen uuniin paistumaan. "Voin kyllä tehdä Peten vuoksi mitä vain, kunhan minun ei tarvitse kastella itseäni", Danika pohti. Will ihmetteli tyttärensä toimia, mutta ei kehdannut sanoa mitään.

"Isä, pidäthän sammuttimen lähettyvillä. Minusta tuntuu, että tämä lamppu kohta räjähtää", Danika sanoi lievästi varuillaan.

Viimeinen vaihe vapauttamisrituaalissa vei Danikan kaupungin hautausmaalle. Danikan piti mennä katakombeihin, joissa henkimaailma ja todellisuus olivat lähimpänä toisiaan.

Sillä välin kun Danika kierteli vanhoissa hautaholveissa, Delinda vietti synttäreitään.

Delinda sai nauttia syntymäpäivänään herkkumaitoa pullokaupalla, sillä vanhemmat eivät olleet keksineet muutakaan lahjaa pikku muruselleen.

Danika kipusi pitkän ajan jälkeen katakombeista takaisin sivistyksen pariin. Reissu oli ollut vaarallinen - ja sitäkin sotkuisempi. "Toivottavasti tein kaiken oikein", Danika toivoi hartaasti, sillä hän ei tahtonut enää koskaan mennä katakombeihin.

Pian lamppu hajosi kappaleiksi ja Pete ilmestyi esiin sinisen hehkun ympäröimänä. Danika seurasi, kuin kahleet murtuivat kilahtaen.

Aavemainen hetki oli pian ohi, ja Pete seisoi Danikan edessä hymyillen niin leveästi, että Danika pelkäsi miehen leukojen menevän sijoiltaan. "Danika, piraattien prinsessa, sinä vapautit minut. Minä olen ihan oikeasti vapaa!" Pete hihkui onnellisena. "Ihanaa. Voidaanko nyt mennä nukkumaan? Minusta tuntuu, että kaadun kohta väsymyksestä maahan", Danika pyysi uupuneena.

"Toki, rakkaani, mutta ihan ensimmäiseksi minun täytyy suudella sinua", Pete sanoi ja kietoi kätensä Danikan ympärille.

Vaikka Pete olikin nyt vapaa kahleistaan ja hengen velvollisuuksistaan, eivät hänen kykynsä kadonneet mihinkään. Hän pystyi yhä leijumaan. Nyt leijuminen tuntui vain tuhat kertaa hauskemmalta, sillä hänen ei tarvinnut enää huolehtia etäisyydestään lamppuunsa.

Pete kykeni yhä myös poistamaan likaa sormiaan napsauttamalla. Danika sai kokea taikapesun ihanuuden.

"Minä olen syntynyt tuolla jossakin, aivan toisella puolen avaruutta. Minun kotini on tähti, ei planeetta. Ja sieltä suuret tietäjät meitä kutsuvat, ja sitten kun saavumme, lukitsevat lamppuihin", Pete kertoili Danikalle alkuperästään.

Mirjami alkoi tajuta, ettei ollut enää niin hyvässä kunnossa kuin ennen. Väsymys iski nopeammin, ja hänen unentarpeensa oli miltei yhtä suuri kuin Delindankin.

Peten hyödyllisin taito oli loihtia ruokaa tyhjästä. Hän osasi monia eksoottisia reseptejä, ja hän tahtoi hemmotella rakasta vapauttajaansa Danikaa kaikenlaisilla herkuilla.

(Peten luonne on ylitunteellinen, loistava suutelija, virtuoosi, lukutoukka ja kalannarraaja. Hän tykkää popista, kasvispurilaisista ja vihreästä. Pete tahtoo olla rocktähti.)

Danika tunsi olevansa taivaassa. Hän sai mahan täydeltä suussasulavia ruokia ja hänellä oli upeampaakin upeampi poikaystävä toisesta maailmasta!

Delindan oli aika oppia tepastelun salat. Proppu toimi työnjohtajana kävelyharjoituksissa.

Pete oli haaveillut rocktähden urasta siitä lähtien, kun oli toiminut erään laulajatähtösen henkenä. Nyt kun hänet oli vapautettu, hän saattoi alkaa tavoitella unelmaansa. "Jonakin päivänä minunkin musiikkivideoitani näytetään televisiossa", Pete haaveili.

Mirjami huolehti siitä, että Delinda oppi pottailemaan. Vaipanvaihto ei ollut hauskaa kenestäkään, joten siitä piti päästä mahdollisimman pian eroon.

Pete ryhtyi tuumasta toimeen ja etsi avoimia työpaikkoja musiikkialalta. Paikallinen orkesteri halusikin palkata faneja innostamaan muitakin tulemaan keikoilleen, ja Pete sai kuin saikin töitä unelma-alaltaan.

"Kasvikset pitää sitten aina syödä, muuten sinusta ei kasva tervettä ja vahvaa tyttöä", Mirjami antoi puheopetuksen lomassa vinkkejä elämää varten.

Rocktähdelle oli tietenkin tärkeää osata soittaa kitaraa. Pete hankki itselleen oman soittimen ja alkoi opetella musisointia.

"Minä kun luulin, että Persian prinssi oli rikas... Tämä paikkahan on oikea aarrekammio!" Pete hämmästeli, kun huomasi erään makuuhuoneen jalokivihyllyn.

William oli päättänyt jäädä eläkkeelle. Hän oli jo niin vanha, ettei hän jaksanut jahdata ilkikurisia henkiä tai vihaisia haamuja yöt läpeensä. Mirjami ja Pete hurrasivat eläköityvälle Willille. "Jee, olet ansainnut eläkkeesi, koska olet karkottanut kaikki lumihirviöt kaupungistamme!" Mirjami ilakoi. "Mirjami, ei lumihirviöt, vaan kummitukset", Will korjasi. 

Pete auttoi Delindan hoidossa. Delinda oli vielä niin pieni, ettei tajunnut, että Peten sininen väri oli aika eriskummallinen, joten hän hyväksyi sisarensa poikaystävän osaksi perhettä saman tien.

Delindan lempilelu oli Launon joskus aikoinaan valmistama mekaaninen lehmä.

Will ja Mirjami eivät tahtoneet jumiutua vanhoihin kaavoihin, joten he päättivät käydä treffeillä kodin ulkopuolella. Moderni kahvila joen rannalla oli romanttinen paikka.

"Ihanaa olla pitkästä aikaa ihan kahden kesken", Mirjami huokaisi onnellisena. "Niin on. Ja kylläpä me valitsimme kauniin yön treffeillemme", Will sanoi tähtitaivasta ihastellen.

"Älä rehki itseäsi rikki, tyttöseni", Will sanoi Danikalle palattuaan kotiin. Danika oli kuntoillut koko sen ajan, kun Will ja Mirjami olivat olleet poissa.

Pete oli kertonut Danikalle tähteyshaaveistaan. Danika päätti viedä Peten katsomaan SimFestiä, jotta mies näkisi, millaista esiintyminen nykyään oli. Ensimmäisenä esiintyi taikuri, mutta Danikan huomio oli kiinnittynyt aivan toisaalle. "Kylläpä on kimaltava mekko", hän ihmetteli erään vanhan rouvan paljettipukua.

Myös Peten oli vaikea keskittyä esitykseen rouvan mekon takia. Asu kimalsi liki kirkkaammin kuin aurinko!

Kimaltavamekkoinen rouva kaipasi selvästi vieläkin enemmän huomiota kuin asustuksellaan sai. Rouva pökertyi kesken seuraavan esiintyjän show'n, ja kaikki esiintyjää myöten tietenkin tuijottivat vanhusta kauhistuneena.

Kun rouva oli saatu takaisin jaloilleen, saattoivat esitykset jatkua. Danikan suosikki oli laulajatar, joka lauloi ikivihreitä kappaleita. Peten oli pakko lähteä kesken show'n töihin ensimmäistä kertaa.

Työpäivän jälkeen Pete ja Danika istuskelivat nuotiopaikalla. "Millaista oli käydä oikeissa töissä hengen hommien sijaan?" Danika kysyi. "Kivaa! Vaikka sainkin vähän vinoja katseita ihonvärini takia", Pete vastasi, "Monet yrittivät kokeilla, onko tämä vain maalia!"

"Voi sinua..." Danika sanoi säälivästi, "Minusta sinun ihosi on kaunis." Pete hymyili lämpimästi. "Kiitos, prinsessani. Kyllä muutkin pian tottuvat minuun, kunhan he huomaavat, etten oli niin erilainen kuin he", hän sanoi.

"Mutta sinä olet kuitenkin erilainen, ja sinun pitää olla ylpeä siitä. Minä ainakin olen ylpeä sinusta! Niin ylpeä, että tahdon sinut omakseni", Danika sanoi ja polvistui Peten eteen.

"Jaa, että sinä tahdot kahlita minut kuitenkin?" Pete naurahti, mutta otti sormuksen vastaan tyytyväisenä. "Ei tämä ole kahlehdinta, tämä on kaksisuuntainen sopimus rakastaa ja tulla rakastetuksi", Danika sanoi.

Proppu oli kodin tuholaistorjuja. Se söi talossa pörräävät kärpäset ja muut ötökät suurella ruokahalulla.

Will ja Mirjami tahtoivat kasvattaa Delindasta älykkään lapsen, joten he patistivat tyttöä kehittävien aktivitteettien pariin. Palikkapeli kävi nopeasti helpoksi Delindalle.

"Ei ihan joka tyttö saakaan aamiaiseksi hummeria", Danika hyrisi tyytyväisenä syödessään jälleen yhtä Peten loihtimaa herkkuateriaa.

Herkkuateriat alkoivat kuitenkin näkyä pian itse kunkin vyötäröllä. Danika otti asiakseen treenata myös Peten huippukuntoon. "Rocktähden pitää olla hyvässä kunnossa, että jaksaa pomppia keikoilla!" Danika perusteli treenien tarkoitusta.

Treeni tuotti tulosta, ja Pete hoikistui suorastaan silmissä. Pete kuitenkin itse piti enemmän pyöreämmästä olemuksesta.

Will oli kuitenkin sitä mieltä, että timmiys puki Peteä paremmin. "Huh mikä könsikäs! Olenko muuten koskaan sanonut, että sinun ihosi on aivan loistavan värinen? Olet upea näky", Will kehui Peteä.

Danika ja Pete olivat päättäneet pitää häänsä illalla. Danika soitteli kutsuja sukulaisille ja ystäville. "Danika, miksi minä en tiennyt mitään uudesta miehestäsi?" Dean parahti puhelimeen. "Unohtui kertoa! Tässä on ollut niin paljon kaikkea muuta ajateltavaa", Danika virnisti.

"Oletko ihan varma, että haluat naida Peten? Eikö ole vielä aika aikaista sellaiselle?" Mirjami kyseli Danikalta. Häntä yhä epäilytti Danikan pikarakkaus hengen kanssa. "Kyllä olen! Pete on minulle se oikea, minä olen varma siitä", Danika sanoi varmasti.

"No hyvä on sitten. Mutta muistakin, että minä varoitin, jos kaikki meneekin pieleen! Tässä on joka tapauksessa lahja teille", Mirjami sanoi ja ojensi paketin Danikalle. "Voi, ei sinun olisi tarvinnut. Varsinkaan, kun et selvästi usko liittoomme", Danika sanoi pisteliäästi. "Äh. Minähän yritän vain estää sinua tekemästä samoja virheitä kuin minä", Mirjami vastasi.

"Kyllähän minä sen tiedän. Mutta olisi silti mukavaa saada tukea omalta äidiltään! Tämä on sentään minun suuri päiväni", Danika sanoi. "Voi murunen, kyllähän minä sinua tuen kaikesta huolimatta. Osa tukemista on kertoa huolistaan, eikö?" Mirjami vastasi. "Tulehan nyt tänne, tyttönen, ja anna halaus äidillesi", hän sanoi ja halasi Danikaa. "Voi, kun sinä olet kaunis tänään", Mirjami sanoi herkistyneenä.

Pete hoiti viime hetken siivouksen taiallaan. Proppu oli aina yhtä hämmentynyt nähdessään Peten hehkuvan.

Pian vieraita alkoi saapua paikalle. Jostain syystä Danikan ex-poikaystävä Henrikin oli saapunut paikalle. "Sinä et sitten jäänyt itkemään perääni", Henri sanoi vaivaantuneesti. "En yhtään pidemmäksi aikaa kuin oli tarvis", Danika vastasi kylmästi.

"Äh, minä vain halusin tulla toivottamaan sinulle onnea. Olen iloinen siitä, että sinulla on kaikki hyvin", Henri sanoi ja kätteli Danikaa. Sen läheisempään kontaktiin Danika ei olisi suostunutkaan. Hän oli yhä loukkaantunut ja vihainen Henrille.

"No, Dean, mitenkäs sinulla nykyään sujuu?" Mirjami kysyi Deanilta, joka ei ehtinyt vastaamaan, sillä Mirjamilla oli jo kiire jututtamaan toisia vieraita. Mirjami tahtoi olla hyvä emäntä ja saada kaikki vieraat tuntemaan olonsa tervetulleeksi.

"No, nyt se sitten tapahtuu. Me mennään naimisiin! Aika pelottavaa, eikö? Tai siis hienoahan tämä on, mutta... Tuolla on niin paljon porukkaa!" Danika hermoili sisällä ennen vihkimistä. "Ota ihan rauhassa, prinsessa. Kaikki menee hyvin", Pete rauhoitteli morsiantaan.

Kun Danika oli saanut koottua itsensä, pariskunta asteli hääkaaren alle. Vieraat olivat kerääntyneet kaaren ympärille seuraamaan sormusten vaihtamista.

"Minä lupaan rakastaa sinua aina ja ikuisesti", Danika sanoi pujottaessaan sormusta Peten sormeen. "Ja minä puolestani lupaan rakastaa sinua ikuisesti ja aina", Pete sanoi.

Vieraat huokaisivat, kun tuore aviopari suuteli.

Sitten oli aika leikata kakku. "Hetkinen! Tästähän on selvästi jo syöty!" Danika huomasi. Proppu oli tainnut käydä maistelemassa herkkua etukäteen.

Kaikki vieraat hädin tuskin mahtuivat pieneen keittiöön seuraamaan kakunleikkuuta. Dean joutui seuraamaan tapahtumaa vessasta.

Kaino Hahkalat - sekä mies- että naispuolinen - olivat saapuneet häihin. "Kakku näyttää herkulliselta", miespuolinen Kaino sanoi.

"Kiitos tosi paljon kun tulit. Me ei ollakaan nähty pitkään aikaan", Danika kiitteli lukioaikojen bestistään Kainoa paikalle saapumisesta.

Delinda ei vielä oikein ymmärtänyt juhlia, joten hän vain leikki leluillaan pihalla poissa toisten jaloista.

Juhlien loppupuolella eräs kutsumaton vieras alkoi haastaa riitaa Willin kanssa. "Sinä kyllä hoitelit kummitukset kaupunkia riivaamasta, mutta et vampyyreja! Arvaa, onko minusta mukavaa himoita hurmetta koko ajan? Sitä paitsi minun olisi pitänyt kuolla jo vuosikymmeniä sitten, mutta ei, vampyyrivirus pitää minut yhä hengissä!" vieras kiivaili.

Proppukaan ei juuri juhlista perustanut. Se nukkui mieluummin pöydällä Napoleon-tontun kanssa kuin seurusteli vieraiden kanssa.

Vieraiden lähdettyä Pete ja Danika vetäytyivät kahden kesken makuuhuoneeseen. "Me ollaan nyt sitten aviopari", Danika huokaisi onnellisena Peten kainalossa.

"Aivan niin, minä olen sinun miehesi, ja sinä olet minun vaimoni. Ja sinä olet kaikki, mitä minä tässä elämässä tarvitsen", Pete sanoi ja suuteli Danikaa.

Loput hääyöstä pari vietti peiton alla.

Will tykkäsi leikkiä Propun kanssa. Vaikka leikeistä oli tullut aiempaa hitaampia ja kömpelömpiä, ei se haitannut kumpaakaan osapuolta.

Proppukin alkoi olla jo aika vanha. Danika hurrasi kisulle tämän syntymäpäivänä.

Proppu harmaantui somasti, mutta sen luonne pysyi yhtä pentumaisena kuin ennenkin.

Proppu sai synttärilahjaksi muutaman ylimääräisen rapsutuksen.

Proppu jaksoi yhä kurittaa tipuleluaan kuin nuorina päivinään.

Danikalle oli tullut kammottavan paha olo. Vessanpönttö alkoi tulla turhankin tutuksi hänelle. "Minun täytyy olla raskaana, ei tämä mistään muusta voi johtua", huonovointinen Danika päätteli.

Pete oli saanut töistä luettavakseen musiikkialan perusteoksia. Hän tarttui opuksiin innokkaasti, sillä hän tahtoi tehdä kaikkensa rocktähteytensä eteen.

"Sinäpä alat olla jo iso tyttö. Äiti ei kohta jaksa enää nostaa sinua", Mirjami päivitteli Delindan kasvamista.

Danikan päättelyt osoittautuivat pian oikeiksi, sillä hänen vatsansa alkoi pyöristyä. "Onkohan siellä tyttö vai poika?" tuleva äiti pohti.

Mirjami oli yrittänyt olla ystävällinen Petelle häiden jälkeen ja ottaa miehen osaksi perhettä. Danika oli pyörtyä ilosta, kun näki äitinsä ja miehensä uppoutuneena keskusteluun.

"Ilouutisia teille molemmille! Minä olen raskaana!" Danika hihkui keskeyttäen Peten ja Mirjamin jutut.

"Oi, sepä ihastuttavaa!" Mirjami henkäisi iloisesti ja alkoi heti ihastella tyttärensä pyöreää vatsaa, "Delindalle saadaan leikkikaveri, mikäs sen ihanampaa!"

Mirjami tahtoi kertoa vauvauutisen Williamille. "Meistä tulee isovanhempia!" hän hehkutti. "Kappas vain, hienoa! Vaikka onhan se vähän outoa, että meidän oma kuopuksemme on vielä noin nuori, ja nyt jo meille tulee lapsenlapsi", Will pohti, mutta oli silti iloinen uutisesta.

Dean uusi tyyliään. Hänen mielestään tennissukat ja sandaalit olivat supertyylikäs yhdistelmä.

Ei ollut omena kauas puusta pudonnut: Dean istui isänsä tapaan usein nenä kiinni kirjassa.

Dean oli kuitenkin jo aikuinen, ja hänen oli aika ottaa vastuu omasta elämästään. Ensimmäinen askel kohti itsenäisyyttä oli tietenkin oma työpaikka. Dean hakeutui tiedealalle Willin suositusten mukaan.

Will juhlisti poikansa työuran alkua leikittämällä Proppua.

Danika oli oikea urheiluhullu. Hän tunsi olonsa parhaimmaksi, kun hiki lensi.

Mirjamilla oli iloisia uutisia Deanille. "Meille tulee vielä yksi pikkuinen!" Mirjami riemuitsi uudesta raskaudesta. "Ihanaa! Tuo sinun raskausmekkosi on muuten aivan upean värinen", Will osasi keskittyä olennaiseen.

"Ihan kuin vatsastasi kuuluisi jotakin... Ahaa, se taisi sanoa, että 'I come in peace!'" Will hauskuutti vaimoaan.

"Will, olisitko koskaan uskonut, että kaiken sen sotkun jälkeen me saisimme vielä yhden lapsen?" Mirjami halusi kuitenkin puhua vakavammista asioista. "Tämä lapsi sulkee vihdoin ympyrän. Se sinetöi meidät lopullisesti yhteen", Will sanoi varmasti.

Mirjami tahtoi hehkuttaa raskauttaan kaikille. Ihan ensimmäiseksi hän soitti ilouutisen parhaalle ystävättärelleen Roosa Iso-Kuutille.

Seuraavaksi vuorossa olivat Dean ja Danika. "Dean, sinusta tulee vielä kerran isoveli!" Mirjami hihkui esikoiselleen.

"Mitä?! Ei kun siis ihanaa! Ettehän te olekaan kun satavuotiaita ei kun... Mahtavaa!" Dean ei oikein osannut suhtautua uutiseen. Mirjami oli onneksi niin onnesta soikeana, ettei huomannut Deanin vastauksessa mitään outoa.

Danikakin suhtautui uutiseen varauksella. "Äiti, ettekös te ole vähän vanhoja tohon? Tai siis, Deankin vois olla tulokkaan isä", hän kysyi varovasti. "Ei me mitään vanhoja olla! Sitä paitsi vauva pitää virkeänä", Mirjami vastasi onnea hehkuen.

"No sitten kaikki on varmaan hyvin. Onnea vaan", Danika sanoi hieman vaivaantuneesti ja nosti peukkunsa pystyyn. Ajatus vielä yhdestä sisaruksesta oli kuitenkin aika outo. Danika oli varma, ettei hänestä tulisi yhtä läheinen uuden sisaruksen kanssa kuin Deanin kanssa: ikäeroa tulisi olemaan liian paljon.

Danika ja Dean pitivätkin hätäkokouksen keskenään. "Äiti on raskaana! Superoutoa, eikö ookin?" Danika purkautui veljelleen. "Eikö ne osaa elää elämäänsä niinku normaalit simit? Niitten pitäis miettiä jo eläkepäiviä, ei alkaa hankkia lisää lapsia!" Dean oli samoilla linjoilla Danikan kanssa. "Minunhan tässä pitäisi alkaa lapsia hankkia, ei heidän", Dean sanoi hitusen tuohtuneena.

"Mutta äiti ja isä vaikuttaa onnellisilta kuitenkin, ja se on kai tärkeintä. Heillä on ollut niin vaikeaa, joten kyllä he ansaitsevat hitusen lisää iloa elämäänsä", Dean alkoi kuitenkin järkeillä. "Niin kai... Ja kai me voidaan yrittää parhaamme sen uuden lapsen kanssa, onhan se kuitenkin meidän sisarus", Danika sanoi epävarmasti, "Mutta mielettömän outoa tämä on silti!"

"Niin on. Mutta onneksi meillä on toisemme! Muistakin, että minä pidän aina sinusta huolta, siskoseni", Dean lupasi ja antoi Danikalle ison karhunhalauksen. "Kyllä mä sen tiedän", Danika sanoi nauraen.

Deanin ja Danikan keskustelut päättyivät, kun Will ja Mirjami ilmestyivät uimahuoneeseen. He tahtoivat viettää aikaa koko perheen kesken. Will ei kuitenkaan tahtonut polskia muiden tapaan, vaan hän lueskeli altaan reunalla.

Mirjamikin väsyi nopeasti ja jäi seuraamaan sisarusten hengityksenpidätyskilpailua.

"Voi pikku Proppu-Proppunen, mitä sinä yksin täällä ulkona pimeässä teet?" Mirjami keskeytti Propun seikkailut nappaamalla kissaherran syleilyynsä.

Dean nautti yhä tietokonepelien pelaamisesta. Se oli hyvää vastapainoa töille.

Dean oli ominut uimahuoneen yläkerran omaksi poikamiesboksikseen. Hän sai siten kokeilla yksin asumista ilman, että tarvitsi huolehtia ruoanlaitosta tai pyykkien pesemisestä yksin.

Will kohtasi surkean näyn olohuoneessa. Näykkis-parka oli menehtynyt vanhuuteen. "Kuka minua nyt oikein puree terraariota siivotessa?" William nyyhki lohduttomana.

"Olisinpa ehtinyt ottaa kuvan Näykkiksesta ennen sen kuolemaa", Will murehti. Mirjamikin herkistyi lemmikin tyhjän terraarion äärellä, mutta uskoi sen johtuvan vain raskaudesta: Mirjami ei koskaan ollut ollut läheinen maaoravan kanssa. Proppukaan ei ollut millänsäkään Näykkiksen poismenosta.

Danikasta oli kummallista lähteä kouluun, kun Dean ei tullutkaan mukaan. Deanista puolestaan oli outoa astua koulubussin sijaan kimppakyytiin.

Mirjami uskoi, että shakinpeluu kehitti myös vauvan älyä. "Haluan, että tästä lapsesta tulee todellinen nero", Mirjami kertoi suunnitelmistaan Willille. "Minä haluan, että minusta tulee todellinen nero", Will vastasi päättäväisesti.

Danikan ja Henrin suhde kukoisti, vaikka he eivät enää viettäneetkään joka sekuntia yhdessä. Kuherrusvaihe alkoi olla ohitse, mutta se ei horjuttanut heidän välejään.

Toki pariskunta yhä pussaili ja halaili kuin vastarakastuneet, mutta he osasivat tehdä myös muuta yhdessä.

Danika esimerkiksi patisti Henrin treenaamaan. "Hyvä kunto on kaiken a ja o", Danika saarnasi.

"Minä soitan sinulle hieman inspiroivaa musiikkia", Danika ehdotti ja tarttui käärmeenlumoamispilliin. Inspiroivan sijaan vinkuva musiikki taisi kuitenkin olla aika masentavaa.

"Voisit käyttää huuliasi johonki vähän järkevämpään", Henri ehdotti ja niin pari alkoi taas suuteloida.

"Oho, sehän liikkuu siellä!" Dean ihmetteli tulevan sisaruksensa kasvua. "Tietenkin! Sehän on elävä olento, ei kai se voisi ihan paikallaankaan pysyä", Mirjami hymyili poikansa tietämättömyydelle.

Danika ja Henri olivat siirtyneet piharakennuksesta ruokailutilaan bailaamaan.

Deania hieman häiritsi nähdä peppuaan heiluttelevia teinejä kesken aterian, mutta hän ei viitsinyt häätää paria poiskaan. Olihan sentään Danikan syntymäpäivä.

Danika odotti innoissaan aikuisuutta. Hänellä oli jo suuria suunnitelmia tulevaisuuden varalle.

Mirjami ja Will suorastaan villiintyivät tyttärensä syntymäpäivistä. "Isi, oo kiltti äläkä töräyttele sitä torvea suoraan mun korvaan, kiitti", Danika pyysi puolikuurona.

Will taisi hieman loukkaantua tyttärensä pyynnöstä, sillä hän ei suostunut taputtamaan kasvaneelle Danikalle. Mirjami onneksi hurrasi miehensäkin puolesta.

Danikasta kasvoi oikea kaunotar. Vanhemmat olivat oikein ylpeitä upeasta tyttärestään.

(Danikan luonne on hajamielinen, kurinalainen, urheilullinen, kätevä ja vesifoobikko. Hän tahtoo olla renessanssi-sim.)

Will oli kiinnostunut taiteista. Hän tahtoi luoda omia teoksiaan, mutta homma ei ollutkaan ihan niin yksinkertaista kuin hän oli kuvitellut. "Nyt tuli ihan väärä sävy", Will mutisi pettyneenä.

Mirjami tunsi synnytyksen olevan lähellä, sillä hänen olonsa alkoi käydä aika tukalaksi. Hän helpotti selkä- ja jalkakipujaan kylpemällä.

Ei kestänyt kauaakaan, kun synnytys vihdoin käynnistyi. "Tämä ei sitten koskaan tule yhtään helpommaksi", Mirjami puuskutti supistusten koventuessa.

Mirjami ja Will olivat hieman jännittyneitä suunnatessaan sairaalaan. Siitä oli niin pitkä aika, kun Mirjami oli viimeksi synnyttänyt.

Synnytys sujui kuitenkin hyvin ja suhteellisen nopeastikin. Kotiin palasi onnellisten vanhempien lisäksi pieni tyttö, joka sai nimen Delinda.

William, Mirjami ja Delinda palasivat kotiin auringon nousun aikaan tyylikkäällä limusiinillä. "Aika luksusta", Will tuumaili tyytyväisenä.

"Juopas nyt kunnolla, niin sinusta kasvaa vahva tyttö", Will jutteli Delindalle. Hän oli saanut kunnian syöttää lasta ensimmäisen kerran.

(Delindan luonne on herkästi innostuva ja yksinäinen susi. Hän tykkää lauluntekijöiden musiikista, hedelmätortusta sekä limetti-väristä.)

Danikakin teki tuttavuutta vauvasiskonsa kanssa. "Oletpa sinä pikkuinen", hän ihmetteli nostaessaan Delindan varovasti syliinsä.

"Ehkä me sittenkin tullaan toimeen", Danika kuiskasi vauvalle äidillisesti. Danikasta uusi sisko tuntui yhä vähän oudolta, mutta hän lupasi itselleen yrittää parhaansa uuden tulokkaan kanssa.

Deankin kävi tervehtimässä Delindaa. "Oletko sinä tosiaan minun siskoni? Hassua!" Deanillakin oli vaikeuksia ajatella vauvaa siskonaan. Ennemminkin hänestä tuntui, kuin hän olisi tulokkaan setä.

"Minusta tuntuu, että minun on aika muuttaa pois kotoa, nyt kun teillä on uusi vauvakin ja kaikkea", Dean sanoi Willille. "No, jos sinä olet sitä mieltä. Kyllähän sinulle aina tilaa täältäkin löytyy, mutta jos tahdot mennä, niin me emme estä sinua", Will vastasi.

Dean kävi hyvästelemässä äitinsä. "Voi, miten sinusta onkin kasvanut jo noin iso poika", Mirjami nyyhkäisi halatessaan esikoistaan.

Viimeiseksi Dean hyvästeli Danikan. "Nyt alas sieltä, minä olen lähdössä!" Dean käski sisarensa alas leanvetotangolta.

"Pidä itsestäsi huoli, onko selvä?" Dean sanoi sisarelleen. "Aina, kapteeni", Danika vastasi ja veti sotilaallisesti kätensä lippaan. "Ää, minulle tulee ikävä sinua", hän lisäsi. "Niin minullekin sinua, mutta kyllähän me vielä tavataan. En minä meinannut muuttaa kuitenkaan pois kaupungista tai mitään sellaista", Dean sanoi.

Sitten Deanin oli juostava taksille, joka tööttäili kärsimättömästi pihassa.

"Tosi outoa, kun Dean ei enää ole täällä", Danika tunnusti äidilleen. "Niin on. Jotenkin hiljaista... Mutta kyllä tähän tottuu", Mirjami lohdutteli.

Proppu kävi tutustumassa Delindaan. Sen mielestä kaikki vauvat olivat ihan samanlaisia.

"Minusta Delinda on ehdottomasti meidän paras lapsemme", Will sanoi eräänä aamuna. "Will! Ei noin voi sanoa!" Mirjami torui miestään. "No, et voi väittää vastaankaan! Delinda on oikeasti meidän rakkautemme hedelmä, ja minä ainakin aion hemmotella hänet pilalle", Will sanoi ja kutitteli Delindaa poskesta. "No, olet oikeassa. Mutta kyllä Dean ja Danikakin ovat hyviä lapsia", Mirjami myönsi vastahankaisesti. Oli kyllä totta, että Delinda oli vanhempiensa silmäterä, johon Will ja Mirjami olivat kiintyneet muita lapsia enemmän jo raskausaikana.

Danika oli jo pitkään odottanut pääsevänsä ihan oikeille treffeille Henrin kanssa. Eräänä aamuna Henri vihdoin suostui lähtemään ulos syömään. Danika oli innoissaan: hän oli varma, että päivästä tulisi loistava.

Treffipaikaksi valikoitui suloinen kahvila kaupungin laitamilta. Danikasta paikka oli oikein ihastuttava. Hän oli niin hyvällä tuulella, että suorastaan loisti.

Danikan hyvä tuuli muuttui kuitenkin pian hämmennykseksi, kun Henri torjui hänen halauksensa. "Mitä ihmettä, Henri?" Danika ihmetteli. "Minua ei nyt vain huvita halata", Henri vastasi vältellen.

"Mutta me ei olla nähty pitkään aikaan! Kai sinä nyt voisit antaa edes pienen halauksen tyttöystävällesi?" Danika kysyi varovaisesti, mutta Henri torjui hänet jälleen. Danikalle tuli kammottava olo, että jotakin oli todella pahasti pielessä. "Mitä oikein on meneillään?" hän kysyi kyyneleitä pidätellen. "Kuule, mitä jos vain syödään nyt?" Henri ei vastannut kysymykseen.

Ateria sujui hiljaisesti. Danika yritti sinnikkäästi saada keskustelua aikaan, mutta Henri pysyi etäisenä ja kieltäytyi vastaamasta muutamaa sanaa pidemmin.

"Henri, minua pelottaa", Danika henkäisi vapisevalla äänellä, "Kerro minulle, mitä oikein tapahtuu. Miksi sinä olet noin outo?" Henri ei sanonut mitään, käänsi vain katseensa pois Danikasta. "Henri, katsoisit edes minuun!" Danika parahti, eikä enää voinut estää kyyneleitä valumasta. "Mitä minä oikein olen tehnyt? Mitä on tapahtunut? Miksi sinä olet noin kylmä ja etäinen?" Danika itki. Henri huokaisi ja nousi pöydästä.

Se sai Danikan suuttumaan. "Sano nyt edes JOTAKIN", Danika parahti ja yritti lyödä Henriä saadakseen miehen reagoimaan edes jotenkin, mutta mies torppasi hänen iskunsa ja työnsi Danikan kauemmas. "Hyvä on. Tässä on sinulle muutama sana: minä jätän sinut", Henri sanoi liki tunteettomalla äänellä.

Sillä hetkellä Danikan maailma romahti.

Danika menetti kykynsä puhua ja liikkua. Hän ei kyennyt muuta kuin tuijottamaan turtana eteensä ja pyyhkimään valtoinaan valuvia kyyneliä. Hän vain seisoi, kun Henri käveli pois ravintolasta ja hänen elämästään. Hetkeen Danika ei tuntenut mitään.

Kun tunteet palasivat, Danikaan sattui niin paljon, että hän miltei oksensi. Hänen sydämensä oli särkynyt syystä, jonka vain Henri itse tiesi. Danika alkoi kävellä tietämättä itsekään, mihin oikein oli menossa.

Danika istahti keinuun itkemään. Tuntui kuin häneltä olisi viety kaikki hänelle rakas. Hän ei voinut käsittää, miten aamulla niin ihanalta vaikuttanut päivä oli muuttunut niin nopeasti painajaiseksi.

Danika itki, kunnes kyyneleitä ei enää ollut. Danikaan sattui yhä enemmän kuin hän olisi koskaan voinut kuvitellakaan, mutta hänen päänsä alkoi pikku hiljaa toimia normaalisti. Hän alkoi ajatella, että ehkä Henrin lähtö ei sittenkään ollut maailmanloppu. Olihan hän selvinnyt elämästä hyvin ennen Henriäkin, joten miksei hän selviäisi nytkin?

"Kyllä minä tästä selviän", Danika mutisi itsekseen, "Jos se ei tapa, niin se vahvistaa." Ja sitten Danika itki taas vähän lisää.

Danika ei kuitenkaan halunnut vielä lähteä kotiin, sillä siellä hän joutuisi ajattelemaan asioita enemmän. Hän tahtoi hetken aikaa unohtaa ongelmansa ja tehdä jotakin tavallisuudesta poikkeavaa. Siksi Danika suuntasi karaokebaariin.

Karaokelaite oli kuitenkin varattu, eikä Danika päässyt laulamaan. Kaiken lisäksi baariin oli päässyt sisälle koira, eikä se ainakaan piristänyt Danikaa. "Baarit on tarkoitettu simeille, ei koirille!" hän puhisi vihaisesti.

Danika päätyi pelaamaan kolikkopeliä vanhan luokkakaverinsa Kaino Hahkalan kanssa.

Pelin lomassa Danika avautui Henristä Kainolle. Hän haukkui ex-poikaystäväänsä sydämensä kyllyydestä, itki taas vähäsen ja vannoi pysyvänsä sinkkuna koko loppuelämänsä, sillä miehiin ei ollut luottamista.

"Kuule, minun pitää nyt mennä. Käydään joskus vaikka syömässä, niin voidaan jutella lisää", Kaino sanoi illan päätteeksi, mutta Danika vaistosi, ettei Kaino välttämättä halunnut viettää enää aikaa Danikan kanssa. Mies oli luultavasti säikähtänyt Danikan purkausta.

Danikan oli pakko lähteä kotiin. Hän toivoi ajomatkan kestävän ikuisesti, sillä ajaminen rauhoitti ja turrutti mieltä.

Mirjami oli Danikaa vastassa. "Missä sinä olet ollut koko yön?" hän kysyi toruvasti. "Äiti, minä olen täysi-ikäinen, minä saan olla ulkona niin pitkään kuin haluan", Danika sanoi väsyneesti, "ja sitä paitsi Henri jätti minut tänään." Danika puhkesi jälleen itkuun.

"Voi rakas!" Mirjami henkäisi ja nappasi tyttärensä tiukkaan syleilyyn. "Mitä minä nyt teen äiti? Mitä minulla on enää jäljellä?" Danika kuiskasi äitinsä olkaa vasten. "Ihan ensiksi sinä menet nukkumaan kunnon yöunet, murunen. Ja sitten me mietimme yhdessä, miten siitä jatketaan", Mirjami vastasi äidillisesti.

Mirjami oli aivan järkyttynyt Danikan uutisesta. "Jos se nilkki tulee tänne, niin minä kyllä näytän sille taivaan merkit! Minun tyttöäni ei kohdella tuolla tavalla", Mirjami puhisi niin vihaisesti, että säikäytti Delindan.

William ei tiennyt tuon taivaallista tyttärensä epäonnesta. Hänelle oli järjestetty juhlat kaupungintalolla kiitokseksi kaupungin haamuongelman ratkaisusta. "No johan oli aikakin! Minulle olisi pitänyt järjestää ainakin kymmenet juhlat työurani aikana, mutta parempi kai myöhään kun ei milloinkaan", Will myhäili tyytyväisesti. Hän jos kuka osasi arvostaa ylimääräistä huomiota ja kunnianosoituksia.

"Minun täytyy oikeasti olla todellinen sankari, kun ihan minua varten tänne on tuotu ilmapalloja", Will päätteli riemuissaan.

Will oli pakahtua ylpeydestä, kun paikalle saapuneet simit heittelivät konfetteja ja hurrasivat hänelle. "Kyllä minä olen totisesti ansainnut tämän. Nimikirjoitustuokio on sitten myöhemmin!" Will huikkasi ihailijoilleen.

Herättyään Danika oli yhä sekaisin edellispäivän tapahtumista. Tuska kuitenkin unohtui, kun hän löysi postilaatikon vierestä vanhan lampun. "Kukahan tämän on meille tuonut?" hän ihmetteli.

"Hyi, tämähän on ihan likainen", Danika nyrpisti nenäänsä ja alkoi kiillottaa lamppua. "Ehkäpä laitan tämän koristeeksi huoneeseeni."

Lamppu alkoi hohtaa kiillotuksen myötä, mutta ei ulko- vaan sisäpuolelta. "Omituista", Danika tuumasi.

Lampun sisältä alkoi tupruta violettia savua. Danika säikähti ja alkoi kirkua.

"Mitä täällä oikein tapahtuu?" Danika kysyi säikähtäneenä.

Säikähdyksen syy oli sininen mies, joka oli ilmestynyt pihaan savun keskeltä. Danika oli melko varma, että hän oli menettänyt järkensä.

"Kas päivää, arvon neiti. Minä olen Pete Siira, teidän henkilökohtainen henkenne, ja toteutan kolme toivettanne", sininen mies sanoi pirteästi ja kätteli Danikaa rivakasti.

"Ai jaa, henki vai? Minä olen sitten piraattien prinsessa, ahoi vaan!" Danika vastasi ja purskahti nauruun. "Hauska tavata, piraattien prinsessa Ahoi. Mikähän olisi ensimmäinen toiveenne?" henki kysyi.

"Häh, enhän minä oikeasti ole mikään prinsessa, eikä minun nimeni ole Ahoi! Minun nimeni on Danika", Danika korjasi nopeasti, sillä huomasi, ettei henki ollut tajunnut hänen vitsailevan. "Mutta oletko sinä tosiaan henki? Ihan ihka oikea henki? Vai onko tämä vain hallusinaatio? En ihmettelisi vaikka olisi. Viime aikoina kaikki on ollut niin hullusti."

Henki huokaisi kyllästyneesti. "Ei, te ette hallusinoi. Ja kyllä, minä olen olemassa! Miksei kukaan tunnu uskovan sitä? Ettekö te nykyajan simit enää usko silmiänne? Minä en ole mikään satuolento! Joka kerta sama juttu, aina saa olla todistelemassa olevansa oikea... Ja ketään ei kiinnostakaan mikään muu kuin minun henkeyteni. Kukaan ei koskaan kysy mitään normaalia, kuten vaikka horoskooppimerkkiäni tai lempiväriäni. Kukaan ei edes kutsu minua Peteksi, kaikki vain sanovat minua hengeksi! Minä olen niin kyllästynyt tähän!" henki vuodatti tuntojaan. Danika tyrmistyi. "Anteeksi, Pete", hän sanoi ja tunsi huonoa omatuntoa kysymyksiensä vuoksi. "No, haluaisitko kertoa jotakin elämästäsi?" hän kysyi yrittäen saada hengen piristymään.'

Pete innostui kertomaan elämästään oikeastaan kaiken. Danika kuunteli hengen mielenkiintoisia kertomuksia tuhansien vuosien mittaisesta elämästään, tämän aiemmista isännistä ja emännistä ja monista maista, joissa henki oli ajan mittaan asunut. "No, nyt minä olen jo jaaritellut liian kauan. Kiitokset teille kuuntelemisesta, taidattekin olla ensimmäinen, joka on koskaan jaksanut kuunnella minua. Nyt olisi kai korkea aika toteuttaa ensimmäinen toiveenne", Pete sanoi lopulta. Danika mietti toivettaan hetken. "Tahtoisin lisää toiveita", hän toivoi. "Hurjan omaperäistä", Pete sanoi kulmakarvaansa kohottaen. Danika hihitti anteeksipyytävästi.

Danikan hihitys muuttui pian hieman kauhistuneeksi hiljaisuudeksi. Pete näytti kammottavalta toiveita toteuttaessaan.

Pian valo ympäröi Danikan ja nosti hänet ilmaan. Loitsittavana oleminen tuntui kummalliselta.

"Oh, tulipa minulle kevyt tunne", Danika totesi heikolla äänellä. "Niin. Minulle tuli rasittunut, turhautunut ja käytetty tunne. Mutta mitäpä väliä sillä on. Minähän olen vain henki, minut on luotu toteuttamaan simien oikukkaita toiveita ja vetäytymään sitten yksin lamppuuni odottamaan seuraavaa toivetta", Pete mutisi hiljaa.

Danikalla oli paha mieli Peten puolesta, ja hän tahtoi saada hengen tuntemaan olonsa mukavaksi. Hän päätti palkinnoksi toiveen toteuttamisesta kertoa kummitusjuttuja Petelle. "Te olette kummallinen olento, neiti Danika", Pete sanoi tarinoiden jälkeen. "Enkä ole. Äläkä teitittele minua, en minä ole millään tavalla sinua ylempänä", Danika pyysi, "Sitä paitsi, minä olen hyvin kiitollinen siitä, että sinä ilmestyit tänne. Sinä et tajuakaan, miten paljon hyvää sinä olet minulle tehnyt tänään." Henki hymyili salaperäisesti. "Kyllä minä tiedän, paremmin kuin sinä uskotkaan. Mutta nyt minun on palattava lamppuuni. Jos olen liian kauan pois sieltä, minulle käy huonosti", hän sanoi ja huokaisi sydäntäsärkevästi. "Hyvää yötä, Pete", Danika sanoi hiljaa. "Hyvää yötä, piraattien prinsessa", Pete vastasi ja katosi lamppuunsa.

Mirjami vietti syntymäpäiviään tyylikkäästi vessassa.

Hän ei ehtinyt jäädä murehtimaan harmaantunutta olemustaan, sillä Delinda kaipasi huomiota.

Myös Williamilla oli syntymäpäivä. Hänellä oli hieman enemmän tilaa vanhentua.

"Eipä olla enää ihan niin hehkeitä kuin suhteen alkuvaiheessa", Mirjami naurahti nähdessään harmaantuneen Williamin.

"Ehkä ei, mutta minä rakastan sinua silti yhtä paljon kuin ennenkin. Ei, vaan rakastan sinua vielä enemmän", Will sanoi ja syleili vaimoaan hellästi.

Herkän hetken jälkeen pariskunta suuntasi vaatekaapille, sillä vanhuus ei tarkoittanut sitä, että pitäisi olla tyylitön.

Minimo, oikeessa oot, kuvassa on Will. Kiireessä kirjottaessa menee helposti simit sekasin, varsinki jos ne muistuttaa toisiaan!

LcAnsku, tiedän, en mäkään puolikkaiden puhekuplien suurin ystävä oo, mutta en tykkää käyttää koodeja lc:tä pelatessa, koska peli bugittaa ihan tarpeeks jo ilman koodien kanssa sekoilua. Yritän aina parhaani mukaan saada rajattua kuplat pois, mut Sims 3:ssa ne on niin jättimäisiä, että se on aika vaikeeta. Sims 2 oli puhekuplien suhteen paljon parempi.

Random, en oo kauheesti ajatellu vielä Tavaresien jälkeistä aikaa, joten en osaa sanoa alotanko uuden legacyn vai en.

Halloja, kiitos talon kehumisesta, mutta en aio laittaa mitään mun tekeleitä ladattavaks. :/

Saga, Mirjamin ja Selinan hiukset on muistaakseni Makkari & kylppäri -kamasetistä, ja kyllä, yhdeksännessä polvessä mennään. (:

Muumi, Harleenin vaatteet on Keskustan kuhinaa -kamasetistä tai Täyttä elämää -lisäristä, en nyt muista kummasta.

Sukupuukyselijät, sukupuu on työn alla ja päivitetty versio ilmestyy joskus, kun saan viimeisteltyä sen. Sukupuun tekemiseen menee yllättävän paljon aikaa!

Kiitokset kaikille, jotka autto valitsemaan Mirjamin ja Margotin välillä! Ja tietty kiitokset kaikille muillekin, jotka on jaksaneet kommentoida. (:

William ja Mirjami päättivät julkistaa kihlauksensa lapsilleen pihanuotion äärellä. He eivät oikein osanneet arvioida, miten Dean ja Danika reagoisivat tilanteeseen. Eron aikana lapset eivät olleet kommentoineet asiaa juurikaan, mutta Mirjami ja Will olivat huomanneet, että he olivat kuitenkin kärsineet tilanteesta. Nyt heitä jännitti kuulla, mitä mieltä jälkikasvu olisi heidän päätöksestään. "Nyt on kuulkaas niin, että minä ja äitinne aiomme mennä jälleen naimisiin", Will kertoi suuren uutisen.

Dean ilahtui ikihyviksi vanhempiensa kihlauksesta. "Tarkottaako tää nyt sitä, että meidän perheestä tulee taas ihan normaali?" Dean kysyi riemuiten ja heittäytyi halaamaan äitiään. "Kyllä tarkoittaa", Mirjami vastasi onnellisesti nauraen. Danika suhtautui asiaan hieman epäilevämmin, mutta ei sanonut mitään. Hän näki vanhempiensa ja veljensä ilon, eikä halunnut pilata sitä muistuttamalla, että Mirjami ja Will olivat jo kerran eronneet - miksi asiat olisivat yhtään paremmin tällä kertaa?

Proppu ei tietenkään ymmärtänyt mitään muuta kuin sen, että jostain syystä perheen simit viihtyivät sillä hetkellä niin hyvin yhdessä, että Proppu jäi aivan huomiotta. Se mönki mököttämään nojatuolin alle.

Danika oli hieman huolissaan veljestään, joka ei muuta tehnyt kuin pelasi tietokoneella ja katsoi telkkaria. Dean oli niin uppoutunut puuhiinsa, ettei hän edes huomannut siskonsa sääliviä katseita. Danika päätti, että Deanille oli tehtävä jotakin, ennen kuin tämä muumioituisi tietokoneen ääreen.

Danikalla oli jo valmis suunnitelma veljensä pelastamiseksi. Hän kaipasi kuitenkin vielä Henrin tukea suunnitelmansa toteuttamisessa. Danikasta oli muutenkin mukava nähdä poikaystäväänsä.

"Huomenna alotetaan operaatio Nörtille morsian! Suostuttele sä Kainoa koulussa, niin mä puhun Deanin ympäri tapaamaan sen", Danika intoili suunnitelmasta.

Kun operaation vaiheet oli hiottu täydellisesti, oli hauskanpidon aika. Danikasta Henri oli paras poikaystävä ikinä, koska tämän kanssa pystyi myös leikkimään pussailun lisäksi. Monet muut tuntuivat pitävän esimerkiksi tyynysotaa liian lapsellisena aktiviteettina teini-ikäisille, mutta Henrin kanssa sitä ongelmaa ei ollut.

Seuraavana päivänä koulun jälkeen Danikalla oli asiaa Deanille. "Varaudu tänään yllätykseen", hän sanoi salaperäisesti hymyillen. "Öö okei?" Dean vastasi äänensävyllä, joka paljasti hänen ajattelevan siskonsa olevan hullu.

"Eiku ihan tosi! Sun pitää tänään olla parhaimmillas! Älä oo liian nörtti, jooko?" Danika sanoi maanittelevasti. "Mitä sä oikein tarkotat? En mä ees oo nörtti!" Dean vastasi loukkaantuneesti. "Etkö muka? Mitä muuta sä teet ku pelaat nykyään? Tai katot jotain iänikusia piirrettyjä", Danika kohautti olkiaan. "Ei ne oo mitää iänikusia piirrettyjä, ne on klassikkoja!" Dean kiljaisi puolustuksekseen. "Joo joo, mut yritä tänään hei tänään jotakin uutta, okei? Mä oon järkänny sulle yhen jutun, ja mä haluan vaan sun parasta, tiedäthän sä... Mä haluan tuoda sun elämään uuden ulottuvuuden", Danika kertoi ja toivoi, että Dean arvostaisi hänen tekoaan. "Ai", Dean sanoi, vaikka oli aivan pihalla, mistä Danika oikein puhui.

Danika pakotti Deanin menemään sisälle ja soitti paikalle Kainon. "Hei kiitti tosi paljon, kun suostut lähtemään sokkotreffeille Deanin kanssa. Se ei itekään tiedä, miten paljon se tarvii treffejä! Sä oot oikea enkeli", Danika kiitteli vuolaasti Kainoa. "No, mitä vaan kavereiden vuoks", Kaino sanoi vaatimattomasti.

"Nää on sitten Deanin ekat treffit ainaki mun tietääkseni, joten se voi käyttäytyä tosi kummallisesti. Älä säikähä sitä! Ja ei sun oo pakko yrittää mitään sen kanssa, jos susta tuntuu, ettei se toimi. Musta tuntuu, että Deanille tekee hyvää ihan vaan jutella jonku muunki tytön kanssa kun mun", Danika selitti. "Joo, ymmärrän, ja Henri jo selitti koulussa kaiken ton. Mutta musta tuntuu, että kaikki menee ihan hyvin", Kaino sanoi rauhalliseen tapaansa. "Toivotaan niin! Vähänkö ois hienoa, jos teistä tulis pari, koska sitten Dean ei voi kiristellä hampaitaan mun ja Henrin takia!" Danika hihkui sormet ristissä.

"Hei Dean, nyt läksyt syrjään, sulle tulee vieras", Danika kävi keskeyttämässä Deanin läksytuokion. "Eikä, mun on pakko saada nää tehtyä, että mä voin pelata koko yön..." Dean mutisi vastalauseeksi, mutta Danika ei antanut hänen jatkaa pänttäämistään.

Danika toi Kainon Deanin luokse ja häipyi paikalta esiteltyään nopeasti heidät toisilleen. Hänen mielestään tilanteen piti kehittyä omalla painollaan ilman hänen läsnäoloaan. "Sä siis oot Dean. Mehän ollaankin jo tavattu koulussa", Kaino kätteli reippaasti Deania, joka oli ihan hämmentynyt tilanteesta. "Tääkö nyt oli sitten se ylläri?" hän kysyi tyhmästi, mutta Kaino vain nauroi. "Joo, sun siskollas ja Henrillä on projekti, jonka tarkotus on saada sut irti tietokoneesta ees hetkeks", hän sanoi iloisesti.

"Uh, tääpä outoa. Nää on siis treffit?" Deanin piti varmistaa, mistä oikein oli kyse. "No, joo ja ei. Ei meidän oo pakko tehdä mitään treffitekemisiä, jos sä et halua. Mutta kai Danikan ajatus oli se, että meistä tulis pari", Kaino selitti kärsivällisesti. "Ahaa. No tykkäätkö sä sitten musta, vai miksi sä suostuit tähän mukaan?" Dean kysyi. "Ohoh, säpäs kyselet suoria kysymyksiä!" Kaino puuskahti, mutta ei vastannut Deanin kysymykseen. "No... Mitä me sitten tehtäis?" Dean kysyi vaivaantuneesti. Tilanne oli täysin uusi hänelle, eikä hän tiennyt, miten toimia. "Katotaanko vaikka telkkaria?" Kaino ehdotti.

Television katseleminen sopi tietenkin Deanille, joka sohvaperunana nautti sohvalla istumisesta ja ruudun tuijottamisesta enemmän kuin laki sallii. Simsey Shorea katsellessa Dean ja Kaino alkoivat huomaamattaan keskustella kaikenlaista.

Dean alkoi tajuta tyhjäpäisten nuorten aikuisten sekoiluja seuraamisen lomassa, että Kaino oli oikeastaan aika mukava tyttö. Hän alkoi ajatella, että Danika tiesi, mitä teki, sillä Kaino vaikutti juuri sellaiselta tytöltä, jonka kanssa hän ehkä voisi viihtyä enemmänkin. Dean hivuttautui lähemmäs Kainoa, sillä kyseessä kuitenkin oli sokkotreffit, ja Deanista tuntui, että Kaino odotti jotakin romanttista kaikesta "ei meidän tarvitse tehdä mitään" -vakuuttelustaan huolimatta.

Deanilta romanttiset elkeet eivät tulleet luonnostaan. Hänellä oli epävarma olo, kun hän yritti napata Kainon kainaloonsa. Hän yritti häivyttää epävarmuuttaan hymyyn, joka kuitenkin muistutti enemmän irvistystä.

Deanin riemuksi Kaino ei torjunut häntä. "Mä jo ajattelin, ettet sä ikinä yritä mitään", Kaino tunnusti ja sai Deanin hymyilemään aidosti. "Ai niin, ja vastaus siihen sun kysymykseen: mä lähdin tähän mukaan, koska salaa oon ehkä vähän ihastunut suhun." Siihen Dean ei osannut reagoida muuten kuin punastumalla. Hän ei ollut koskaan ajatellutkaan, että kukaan voisi pitää hänestä.

Danika tuli parahiksi paikalle nähdäkseen operaatio Nörtille morsiamen onnistuneen täydellisesti. Danikan teki mieli huutaa riemusta, mutta hän ei tahtonut häiritä uutta lemmenparia. "Mä oon niin hyvä!" hän tyytyi kuiskaamaan itselleen.

"Miten mä en oo ennen tajunnu, kuin mahtava tyttö sä oot?" Dean ihmetteli omaa sokeuttaan. "Koska sä et oo saanu silmiäs irti videopelitytöistä", Kaino vastasi pistävästi, mutta hyväntahtoisesti, "Mutta onneks sulla on mukava sisko ja paras kaveri, jotka yrittää tehdä sun elämästä vähän monipuolisempaa."

Dean rohkaistui suutelemaan Kainoa. Suudelma oli kömpelö ja niin yllättävä, ettei Kaino edes ehtinyt sulkea silmiään.

"Dean! Mitä minun vanhat silmäni näkevätkään! Sinulla on tyttöystävä! Minä luulin, että sinä olit menetetty tapaus", Will pamahti paikalle ja pilasi tunnelman saman tien. Kaino ei arvostanut keskeytystä, ja Dean nolostui ihan kauheasti. Kainon piti lähteä kotiin, ja Dean kirosi mielessään isänsä huonoa tilannetajua.

Will ei tietenkään tajunnut pilanneensa Deanin ensimmäistä romanttista kokemusta. Hänellä oli niin paljon muuta ajateltavaa, kuten hänen tuore kihlattunsa Mirjami.

Proppu oli rohkea kissa. Se ei pelännyt edes vettä, vaikka se ei siitä liiemmin pitänytkään.

Will ei kerskunnastaan huolimatta ollut ihan Propun veroinen rohkelikko. Vaikkei Willkään pelännyt juuri mitään, oli kiikkulauta hänelle jostain syystä järistyttävä kokemus. "Ei noin rajusti!" Will joutui pyytämään Mirjamia olemaan varovainen.

Mirjami yritti opettaa Hömppää puhumaan. Hömppä oli kuitenkin omapäinen lintu, ja suostui puhumaan vain silloin kun siitä itsestä tuntui siltä.

Mirjami ja Will olivat alkaneet kalastaa yhdessä. Heidän mielestään yhteinen harrastus teki hyvää heidän suhteelleen. Pihalammesta nousi tosin vain kultakaloja, mutta ei se pariskuntaa haitannut.

Will oli yrittänyt itse grillata tofuhodareita. Jokin meni kuitenkin pieleen, ja hodarit kärähtivät. "Ihan hyviä nämä on silti!" Will vakuutteli itselleen.

Propulle kärähtäneet ja hieman pilantuneet hodarit maistuivat paremmin kuin hyvin. Dean meinasi oksentaa huomatessaan Propun ällöttävän aterian.

Dean oli tykästynyt Kainoon kovasti, mutta hänen oli silti vaikeaa ehdottaa tytölle uusia treffejä. Hän pelkäsi, ettei Kaino sittenkään pitänyt hänestä, vaan oli vain sanonut niin, ettei Deanille olisi tullut paha mieli. Dean jahkaili pitkään, soittaako Kainolle vai ei, mutta lopulta hän rohkaistui ja pyysi Kainoa puistoon.

Kaino lähti mielellään toisillekin treffeille Deanin kanssa. Dean oli opiskellut iskurepliikkejä netistä ja kokeili niitä Kainoon. "Oot niin kaunis, että annat jopa auringolle syyn hymyyn", Dean töksäytti tervehdykseksi. "Moi vaan sullekin", Kaino hymähti vastaukseksi.

"Ai, sä et tainnut lämmetä mun repliikille. Mä luin ainaki sadasta kirjasta vinkkejä ja varmaan miljoonalta nettisivulta, mutta en mä vaan osaa iskeä tyttöjä tai mitään muutakaan", Dean tuskaili. "Kuule, se riittää, että sä oot ihan oma ittes", Kano sanoi ja hymyili kannustavasti. "Ootko varma?" Dean kysyi huolestuneesti. "No en mä tietenkään voi tietää, riittäkö se muille tytöille, mutta mulle se riittää enemmän ku hyvin", Kaino vastasi. "No hyvä! Koska en mä muita tyttöjä halua, vaan sut", Dean sanoi helpottuneesti. Hän oli hermoillut ihan kauheasti etukäteen.

Kaino sai Deanin lopulta rentoutumaan ja vakuuttumaan siitä, ettei treffeillä tarvinnut tehdä mitään erikoista, vaan sellaisia juttuja, joista kumpikin piti. Pallottelu oli yksi sellainen asia, joka sai kummankin hyvälle tuulelle.

"Anna anteeks, kun mä olen näin hölmö", Dean tunsi huonoa omatuntoa siitä, että sekoili aina Kainon seurassa. "Ei hölmöys haittaa, se tekee susta vaan söpön", Kaino vakuutteli hymyillen.

Sanojensa vakuudeksi Kaino suuteli Deania. Suudelma oli tälläkin kertaa hieman kömpelö, mutta Dean oli silti ihan onnessaan.

"Kai sä haluat tavata mut vielä uudelleenkin?" Dean kysyi treffien lopussa ennen kuin Kainon piti kiiruhtaa kotiin. "Totta kai!" Kaino vakuutteli ponnekkaasti. Dean oli kauhean epävarma Kainon suhteen, mutta Kainosta se oli vain suloista.

Kotosalla Danika paasasi Willille urheilun tärkeydestä. "Mutta ei minun tarvitse urheilla, kun olen näin laiha muutenkin", Will vastusteli, kun Danika puuhasi kuntosuunnitelmaa isälleen. "No onpa sulla asenne! Kuntoilua voi harrastaa muutenkin kuin vain laihtumisen takia. Se on terveellistä ja auttaa jaksamaan töissäkin", Danika luennoi.

Will ei intoutunut kuntoilemaan, joten Danika joutui tekemään voimaharjoituksensa yksin. Proppu innostui Danikan jumppamusiikista ja alkoi naukua sen tahtiin.

Proppu oli jo pidemmän aikaa katsellut ja vaaninut Hömppää. Linnut kiehtoivat sitä kuten ketä tahansa muutakin kissaa. Proppu päätti kokeilla, saisiko se papukaijan kiinni.

Proppu ponnisti, nappasi Hömpän yhdessä hujauksessa ja popsi linnun poskeensa ennen kuin Hömppä edes ehti tajuta mitään.

Komeasta keltaniska-amatsonista jäi jäljelle vain kasa vihreitä höyheniä.

Mirjami ehti paikalle liian myöhään. Proppu ei varmaan olisi syönyt Hömppää, jos olisi arvannut, millaiset huudot se tempustaan saisi! Mirjami oli hurjan vihainen Propulle. "Senkin kurja kolli! Minä sain Hömpän juuri oppimaan tavallisimmat tervehdyssanat, ja nyt kaikki työni onkin ollut turhaa!" hän avautui Propulle.

"Me tulemme kaipaamaan sinua, Hömppä", Mirjami lausui viimeiset sanat menehtyneelle papukaijalle.

"Olisit estänyt Propun aikeet!" Mirjami kivahti Deanille, joka oli ollut koko ajan samassa huoneessa. Poika ei kuitenkaan huomannut mitään, sillä hän oli niin keskittynyt kirjaansa.

Will oli saanut juhlakutsun serkultaan Aarno Tavaresilta. Will ei ollut pitkään aikaan käynyt missään, joten hän lähti mielellään katsastamaan juhlat.

"Kas hei Vanessa, sinäkin olet saanut kutsun!" Will ilahtui isosiskonsa näkemisestä. Vanessa oli harmaantunut ja hankkinut komean kepin, jota hän taidokkaasti pyöritteli.

"William, mikset sinä ole pitänyt yhteyttä? Minä jo ihmettelin, että oletko sinä kadonnut kokonaan maisemista", Vanessa moitti veljeään. "No minulla on ollut vähän kiireitä. Oli muutama salarakas ja sen myötä aviokriisi, jota lähdin pakoon ulkomaille, mutta nyt olen taas palannut yhteen Mirjamin kanssa ja elämä hymyilee!" Will tiivisti elämänsä viimeisimmät käänteet siskolleen. "Jopas nyt jotakin", Vanessa vastasi typertyneesti.

Vanessakin kertoi kuulumisensa, jotka eivät olleet läheskään yhtä jännittäviä kuin Willin. Will sitä paitsi sivuutti nopeasti siskonsa puheet ja alkoi selostaa lisää itsestään. Vanessa kuitenkin kuunteli kärsivällisesti, sillä hänestä oli mukavaa nähdä taas veljensä.

Juhlissa alkoi tapahtua kummia. "Flirttaileeko Aarno jonkun vieraan miehen kanssa, vaikka hänen oma puolisonsa on talossa? Minä ainakin hoidin flirttailuni muualla kuin Mirjamin silmien alla!" Will kauhisteli Aarnon puuhia.

Sohvan takana kaksi mummoa alkoi haastaa riitaa. "Senkin kurttuinen kärpänen!" toinen vanhuksista haukkui toista. Will totesi, että hänen oli paras lähteä kotiin ennen kuin tilanteesta kehkeytyisi kunnon tappelu.

Mirjami oli jo antanut lintumurhan anteeksi Propulle. "Anteeksi kun huusin sinulle", Mirjami pyysi anteeksi Propulta ja halaili sitä niin kauan, kunnes tiesi kissan hyväksyneen anteeksipyynnön.

"Mä oon vähentänyt tietokoneella istumista nyt aika paljon, ootko ylpeä musta?" Dean kysyi Danikalta. "Joo, oon. Ja Kainokin vaikuttaa tosi iloselta. Mä oon niin ilonen, että keksin niin hyvän ja toimivan suunnitelman", Danika vastasi ylpeänä ennemminkin itsestään kuin Deanista.

"Rakas, laita jotain nättiä päällesi ja lähdetään ajelemaan vähän", Will sanoi Mirjamille. Proppu kuunteli kiinnostuneena. Siitä oli hauska katsoa simien suiden liikkeitä.

"Minne me oikein mennään?" Mirjami uteli, kun he ajelivat kaupungin ulkopuolelle. "Sittenpä näet", Will sanoi ja vinkkasi silmää.

Will vei Mirjamin mielestään Riverview'n kauneimpaan paikkaan. "Täällä on niin kaunista", Mirjami ihasteli. "Mutta kauneinta täällä olet sinä", Will sanoi ja silitti hellästi Mirjamin poskea. "Minä ajattelin, että voitaisiin mennä täällä naimisiin. Nyt. Ihan kahdestaan. Koska sinä ansaitset jotakin todella romanttista ja kaunista", Will sanoi.

Mirjamista ajatus oli erittäin hyvä. Hän melkein puhkesi kyyneliin, sillä kyseessä oli ehdottomasti romanttisin teko, mitä Will oli koskaan tehnyt. Mirjami esti kuitenkin kyyneleitä valumasta, sillä hän oli aivan varma, että hän itkisi ainakin uima-altaallisen, jos nyt repeäisi.

Will ja Mirjami vannoivat toistamiseen vihkivalansa ilman yleisöä luonnon helmassa, ja hetken ajan he tunsivat olevansa vain kahden maailmassa.

Kumpikin oli niin täynnä rakkautta toisiaan kohtaan, että se melkein sattui. Will tiesi sormusten vaihtamisen jälkeen, että Mirjamin kanssa takaisin yhteen palaaminen oli hänen elämänsä paras päätös.

Will ja Mirjami jäivät avioliiton solmimisen jälkeen viettämään hääyötään luonnon helmaan. He tarvitsivat nyt kahdenkeskeistä aikaa, ja Dean ja Danika olivat jo niin vanhoja, että heidän pystyi jättämään kotiin keskenään.

Hääateria oli hieman erikoisempi, sillä menuun ei kuulunut kakkua, vaan vaahtokarkkeja ja paahdettuja kasviksia.

Loppuilta kului komeaa täysikuuta katsellessa.

"Mirjami, minä rakastan sinua", Will tunnusti täydestä sydämestään. "Minäkin sinua", Mirjami vastasi aivan yhtä tunteikkaasti.

Tuore aviopari nukkui suloisesti sylikkäin. Willin alitajunta askarteli kuitenkin jo muiden asioiden parissa.

Propusta oli tullut Danikan vakituinen treenikaveri. Siitä oli hauska katsella Danikan ähkimistä. Itse se ei halunnut treenata, sillä se tahtoi olla pehmoinen kuin nallekarhu.

Dean oli alkanut miehistyä Kainon tapaamisen myötä. Hän tahtoi jopa korjata itse rikkinäiset vesikalusteet, vaikka ei ollut koskaan ennen pidellyt työkaluja kädessään.

Dean oli aivan hurmioitunut uudestaan solmitusta avioliitosta. Hän esitteli sormustaan Näykkikselle, jota ei selvästi kiinnostanut tippaakaan.

Hääyön velvollisuudet oli vielä hoitamatta. Sänky oli käynyt jo tylsäksi, joten pariskunta pulahti poreammeeseen.

"Will, et usko kuinka onnellinen minä olen nyt", Mirjami henkäisi Willille. "Minä olen taatusti sinua onnellisempi", Will vastasi hieman härnäten. "Hankitaanko sitten vielä yksi lapsi? Sitten olisimme vieläkin onnellisempia", Mirjami ehdotti.

Will suostui ehdotukseen, vaikka hänestä ajatus vielä yhdestä lapsesta tuntui vähän hassulta, sillä Dean ja Danika olivat jo liki aikuisia. Hän tahtoi kuitenkin täyttää Mirjamin jokaisen toiveen.

Näykkiksen häkki piti puhdistaa silloin kun se oli tukevasti unten mailla. Vain siten pystyi välttymään puremilta.

Proppu ja Mirjami olivat lähentyneet Hömppä-tapauksen jälkeen huomattavasti. Heistä oli tullut oikeita ystäviä emännän ja lemmikin sijaan.

Dean oli kutsunut Kainon kylään syntymäpäiviään viettämään. "Oho, uusi tyyli! Mä tykkään", Dean ihasteli Kainon hieman vanhanaikaista tyyliä.

"Mä en valitettavasti voi jäädä pidemmäks aikaa, mun pitää kiiruhtaa töihin. Mutta oikein hyvää synttäripäivää!" Kainon piti valitettavasti lähteä miltei saman tien.

Kaino paljasti kummallisen puolensa kiiruhtaessaan töihin. Dean sai kylmiä väreitä tyttöystävänsä oudoista elkeistä.

Dean sai hurjasti kannustusta perheeltään kynttilöiden puhaltamiseen.

Deanista kasvoi suloinen kiharapää, jota oli vaikea uskoa täysi-ikäiseksi.

(Deanin luonne on eksentrinen, sohvaperuna, lukutoukka, huumorintajuinen ja kleptomaani. Hän tahtoo olla karismaattinen kitarataituri.)

"Vähän outoa, että sä olet nyt aikuinen. Mä en haluaisi, että sä muutat vielä pois kotoa", Danika sanoi kakkua mutustellessaan. "Mutta maailma kutsuu, ja minun on vastattava siihen kutsuun", Dean sanoi runollisesti, "Mutta ehkä minä vielä hetkeksi jään. Sinun iloksesi, siskoseni."

Dean ei ollutkaan mennyt nukkumaan, vaan oli jumahtanut koneelle pelaamaan. Tietokonepelin ansiosta hän oli autuaan tietämätön siitä, että hänen pikkusiskonsa kuunteli juuri rakkaudentunnustusta hänen parhaalta ystävältään.

Will ja Mirjami puolestaan olivat päätyneet nukkumaan yhdessä pitkän tauon jälkeen. Will oli vain ollut niin väsynyt, että hän oli rojahtanut Mirjamin viereen miettimättä sen kummemmin. Mirjami oli tietenkin onnesta soikeana.

Ilma oli alkanut viiletä, joten Henri ja Danika siirtyivät sisätiloihin halailemaan. "Toivottavasti Dean ei nyt pamahda paikalle, se menis taatusti ihan sekasin", Danika hihitteli.

Koska Deania ei näkynyt mailla halmeilla, rohkaistuivat nuoret suutelemaan. Danikasta oli todella jännittävää pussata, ja lisämausteen suudelmaan toi se, että Henri oli hänen veljensä bestis.

Proppu oli bonganut Näykkiksen. Jyrsijä selvästi herätti kissan mielenkiinnon, mutta terraario esti sen, että Proppu pääsisi käpälöimään Näykkistä.

"Tiedätkö, minusta tuntuu niin ihanalta herätä taas sinun vierestäsi, että se melkein sattuu", Mirjami tunnusti Willille, kun he heräsivät. Hänen oli pakko kertoa tunteistaan suorin sanoin, sillä hänellä oli suuri mahdollisuus menettää Will toiselle naiselle lopullisesti. Sitä hän ei todellakaan halunnut.

Will nappasi Mirjamin kainaloonsa. "Ihanasti sanottu, Mirjami", Will myhäili tyytyväisenä. Hän jos kuka osasi ottaa kehut vastaan - hän myös usein käänsi kehuiksi asiat, jotka eivät varsinaisesti sellaisia olleet. Mirjami oli sulaa onnesta, kun hän tunsi Willin niin lähellä itseään. Hänen teki mieli kysyä mieheltä, miettikö tämä Margotia, mutta hän päätyi kuitenkin pitämään suunsa kiinni. Nyt oli tärkeää, että Willin ajatukset pysyisivät vain Mirjamissa!

Paras tapa hallita Willin ajatuksia oli käyttää kehoaan hyväksi. Will oli aina pitänyt suorasukaisista naisista, ja Mirjamin ehdotus lakanoiden laulattamisesta sai häneltä tietenkin kannatusta.

Kun puuhat oli puuhailtu, Mirjamin mielessä kierteli tuhansia ajatuksia. Toisaalta hän oli hurjan onnellinen siitä, että hän ja Will olivat löytäneet jälleen yhteisen sävelen ja fyysisen yhteyden, mutta toisaalta Willin mieli saattoi edelleen haikailla Margotia, ja silloin Mirjami olisi vain tarjonnut itsensä ilmaiseksi bonukseksi Willille.

"Teinköhän minä nyt tyhmästi? Olenko minä tosiaan niin epätoivoinen, että hyppään sänkyyn Willin kanssa vain pitääkseni hänet hetken pidempään itselläni?" Mirjami pohti kylpiessään. Hänellä oli ikävä tunne, että hän oli teollaan vain ampunut itseään jalkaan ja antanut sydämensä jälleen kerran särjettäväksi. Hänen piti vain toivoa, että hän saisi suostuteltua Willin jäämään hänen luokseen ja jättämään Margotin.

"Mikset sä sanonut, että jäit yöksi? Oltais voitu pelata koko yö Mestari Siveltimen mysteeriä", Dean nurisi löytäessään Henrin aamulla talosta. "Mitä sä edes teit koko yön?" hän ihmetteli. "Öö, mä en vaan jaksanu lähteä kotiin ja oli jo niin myöhä, niin äiti anto luvan jäädä tänne. Ja sun äitis anto luvan kans", Henri selitteli.

Aamiaispöydässä oli sillä kertaa Tavaresien lisäksi myös Henri, jota selvästi hermostutti. Hän vain pölisi koulusta, vaikka ketään ei kiinnostanut. Danikakin oli vähän varuillaan, sillä hän ei tahtonut paljastaa perheelleen - tai ainakaan veljelleen - mitä edellisyönä oli tapahtunut. Oli paljon kutkuttavampaa pitää suhde salassa.

Aamiasen jälkeen teinikolmikko suuntasi poreammeeseen. "Danika, onko sun pakko tunkea mukaan? Mun ja Henrin oli tarkotus puhua poikajuttuja, ja sä häiritset meitä", Dean ei arvostanut Danikan mukaantuloa. "Äh, anna sen tulla vaan, ei siitä haittaakaan oo", Henri sanoi ja väläytti salaa hymyn Danikalle. "No just joo. Sä haluut vaan kattella sitä bikineissä! Kuule, turpaan tulee jos kattelet mun siskoa liian himoiten", Dean uhkasi.

Dean antoi Danikan lopulta jäädä poreammeeseen (sillä ehdolla, että Danika pysyisi suurimman osan aikaa vain pää veden pinnalla). Danika ja Henri pelasivat pinnan alla jalkapeliä Deanin huomaamatta; poika oli niin keskittynyt juttelemaan lempipeleistään ja -sarjoistaan, ettei hän luultavasti olisi huomannut edes maailmanloppua.

Vaikka Hömppä olikin Danikan lintu, joutui Mirjami huolehtimaan papukaijasta. Hömppä katseli kiinnostuneena siivouspuuhia.

Dean oli valvonut koko yön tietokonepelinsä ääressä, ja hän joutuikin pian ottamaan päiväunet. Sehän sopi Danikalle ja Henrille, jotka alkoivat kuherrella heti, kun Dean alkoi kuorsata.

Aluksi pariskunta pussaili mahdollisimman hiljaa ja varovaisesti, mutta pian he unohtivat hyssyttelyn ja sen, että Dean nukkui vain muutaman metrin päässä.

Kun vaikutti siltä, että Dean saattaisi herätä, Danika ja Henri piiloutuivat vessaan jatkamaan puuhiaan. Yllättäen Dean kuitenkin ilmestyi paikalle. "Hei, häivy! Ei vessaan saa tulla koputtamatta", Danika äyskäisi hämmentyneelle ja unenpöpperöiselle Deanille, joka onneksi ei ollut nähnyt mitään.

"Mutta... Olihan Henrikin täällä?" Dean mutisi vastalauseeksi siskolleen. "Mä vaan autoin Danikaa sitomaan sen bikinit paremmin", Henri kertoi syyksi. "Ai jaa... Ei kun hetkinen? Mitäs täällä oikein tapahtuu?!" Dean alkoi tajuta, että Danikan ja Henrin välillä oli tapahtumassa jotakin. "Mä annan sulle nyt vessarauhan", Henri sanoi ja karkasi vessasta ennen kuin Dean ehti tivata lisätietoja.

Pähkäiltyään siskonsa ja Henrin kummallista käytöstä tarpeeksi Dean alkoi olla varma siitä, että he seurustelivat hänen selkänsä takana. Hän otti asian puheeksi Henrin kanssa. "Kakase ulos, mies! Seurusteletko sä Danikan kanssa vai et?" Dean jyrisi niin uhkaavasti kuin osasi.

"Mitä jos seurustelenki?" Henri vastasi juonikkaasti. "No sitä, että... En mä itse asiassa tiedä", Dean sanoi hölmistyneenä. Ajatus siitä, että hänen pikkusiskonsa seurustelisi Henrin kanssa tuntui kummalliselta, mutta mitä pahaa siinä itse asiassa oli? Dean ei ollut pohtinut asiaa ihan loppuun asti.

"Tai siis... Sitä mä vaan että..." Dean yritti koota ajatuksiaan. "Niiin?" Henri hoputti ystäväänsä. "No siis. Ei mulla periaatteessa oo mitään sitä vastaan, että te seurustelette, mutta kun Danika on mun pikkusisko. Mä haluan pitää sen turvassa, tiedätkö? Mä en halua, että kukaan satuttaa sitä. Ja kun sä oot mun paras ystävä, niin en mä halua ikävyyksiä sullekaan. Joten jos te erootte, niin mä joudun kauhean huonoon asemaan: mä en voi hylätä mun siskoa, mutta mä en halua luopua sustakaan. Ja jos te erootte, niin sitten mun on pakko pistää välit poikki sun kanssa. Ymmärrätkö sä mitä mä selitän?" Dean selitti.

Danika oli huomannut veljensä ja Henrin keskustelevan vakavasti. Hän oli hieman kauhuissaan tilanteesta ja soitti paniikkipuhelun omalle bestikselleen, Kaino Hahkalalle. (Danikalla on kaks kaveria, joiden nimi on Kaino Hahkala: toinen on blondi tyttö, toinen kalju poika. :D Tyttö on Danikan bestis.)

Henri tuli juttelemaan Danikalle keskustelun jälkeen. "Dean sano, että me voidaan kyllä seurustella, kunhan ei erota sinä aikana, kun kumpikin teistä asuu vielä kotona", Henri kertoi. Danika oli helpottunut. "Hyvä juttu", hän huoahti ja silitti hellästi Henrin poskea.

"Pitäiskö meidän nyt alkaa ihan virallisesti seurustella, kun kerran ollaan saatu Deanin siunauskin?" Danika ehdotti, ja Henri tietenkin suostui. Ei hän turhaan ollut Deania kuunnellut.

Proppu koetteli rajojaan. Se tahtoi tietää, missä kaikkialla oikein sai maata. Jotenkin siitä tuntui, ettei keittiötasolla ehkä saanut olla, mutta sen oli silti pakko kokeilla.

Se sai odotella melko kauan ennen kuin kukaan huomasi sen torkkuvan pöydällä. Will ei ollut kovinkaan ilahtunut siitä, että ruoanlaittotaso oli täynnä kissankarvoja.

Dean selitti Henrille kaikenlaisia sääntöjä koskien sisarensa kanssa hengailua, kun Will asteli huoneeseen. "Öö, isä, meillä oli tässä vähän niinku privaattijuttuja meneillään", Dean sanoi hieman vaivaantuneena. "Vai niin! No, Älkää minusta välittäkö", hän sanoi muina miehinä eikä tajunnut lähteä, vaikka pojat vihjailivatkin, että he tahtoisivat jatkaa juttujaan kahden kesken.

"No, mä sitten kai tästä lähdenkin", Henri sanoi lopulta, kun Will ei vain suostunut poistumaan paikalta. "Puhutaan sitten vaikka puhelimessa nää jutut loppuun", Dean sanoi lannistuneena. Joskus vanhemmista ei ollut muuta kuin harmia!

Deanin piti puhua myös seurustelusuhteen toiselle osapuolelle. "Te siis nyt sitten styylaatte", Dean totesi shakkiottelun lomassa. "Niinpä kai", Danika vastasi. "No hyvä. Ei kun siis, että jos teille tulee riitaa, niin mä oon aina sun puolellas, tiedä se", Dean sanoi isoveljellisesti. "Ei me olla ajateltu riidellä, mut kiitti silti. Oot varmaan huolehtivin isoveli ikinä", Danika mutisi, eikä oikein osannut päättää, tarkoittiko viimeistä lausettaan kehuksi vai moitteeksi.

Danika halusi urheilullisena siminä kasvattaa lihaskuntoaan. Leuanvetotanko treenasi käsivarsien lisäksi myös takamusta, sillä Danikan ote ei aina pitänyt.

"Minulle tuli tässä mieleen, että en kai minä häirinnyt sinua ja Henriä silloin yhtenä iltana?" Will kysyi Deanilta. "Ai, et todellakaan. Oli oikeestaan tosi kivaa, että tulit siihen seisomaan ja toljottamaan kesken privaattikeskustelun", Dean vastasi sarkastisesti. "Ai niinkö? No hyvä, minä luulin ärsyttäneeni teitä", Will sanoi helpottuneena tajuamatta ollenkaan, mitä Dean oli oikeasti tarkoittanut.

Mirjami oli ollut pari päivää aika hiljainen Willin seurassa. Hän oli tahtonut antaa miehelle tilaa tehdä päätöksensä hänen ja Margotin suhteen, mutta alkoi käydä ilmi, ettei Will ollut juurikaan ajatellut asiaa (tai mitään muutakaan.) Niinpä Mirjamin oli pakko ottaa asia puheeksi. Hän ei kestänyt enää epätietoisuutta.

"Oletko sinä menossa käymään Ranskassa sen naisen luona?" Mirjami kysyi hiljaa. "Ai Margotin? Kyllä. Minä lupasin hänelle. Mutta en vielä tiedä milloin", Will vastasi pirteästi.

"Sitten kun menet sinne, voisitko pistää välit hänen kanssaan poikki? Tai ainakin teidän rakkaussuhteenne", Mirjami pyysi jämäkästi, mutta yhtä aikaa hieman arasti. "Mitä? Miksi?" William kysyi hämmentyneenä. "No kun... Tiedän, että pyydän sinulta ihan hirveän paljon, mutta... Minä en tahdo luopua sinusta", Mirjami sanoi miltei itkien, "Minä en tahdo jakaa sinua. Minä rakastan sinua." Will ei sanonut mitään, tuijotti vain Mirjamia outo ilme kasvoillaan.

Mirjami luuli, että peli oli menetetty, ja Will jättäisi hänet lopullisesti. Hänen sydämensä tuntui särkyvän, mutta sitten Will ottikin hänet syleilyynsä. "Sinä et ehkä usko tätä, mutta minä olen odottanut kauan kuulevani nuo sanat sinun suustasi", Will sanoi vakavasti täydestä sydämestään.

"Sinun pettämisesi oli pahinta, mitä olen ikinä tehnyt. Kun näin, miten pahasti sinua satutin, minuunkin sattui. Minä luulin, ettet enää koskaan antaisi anteeksi minulle. Enkä minä edes olisi ansainnut anteeksiantoasi! Sen vuoksi minä varmaan rakastuinkin Margotiin: luulin, etten enää koskaan voisi saada sinua. Mutta nyt kun sanot rakastavasi minua, minä olen onnellisempi kuin koskaan. Minäkin rakastan sinua, Mirjami", Will puhui aivan eri tavalla kuin koskaan aiemmin: aidommin ja koskettavammin. Hän tosiaan avasi sydämensä Mirjamille ehkä ensimmäistä kertaa koskaan. "Joten tietenkin minä jään luoksesi, jos vain todella tahdot sitä. Minä jätän Margotin, ja lupaan, etten sen jälkeen enää vokottele muita naisia", Will sanoi. "Oh, älä lupaa asioita, joita et voi pitää", Mirjami huokaisi, mutta oli räjähtää onnesta kuullessaan Willin sanat.

Uudelleen syttyneestä rakkaudesta inspiroituneena Mirjami uudisti kampaustaan ja hankki uusia vaatteita. Hän tahtoi olla Willille paras mahdollinen nainen, jottei tämä enää koskaan hairahtuisi. "Ohoh, mikä kisu!" Will hihkaisi hurmioituneena nähdessään Mirjamin.

Will hankkiutui nopeasti eroon ylimääräisistä vaatteista ja hyppäsi Mirjamin seuraksi sängylle. Kaikki tuntui olevan täydellisesti juuri sillä hetkellä. Ikään kuin mitään ikävää ei olisi koskaan tapahtunutkaan!

"En tajua, miten olen ikinä voinut käyttäytyä niin ikävästi sinua kohtaan", Will henkäisi katsellessaan Mirjamia, ex-vaimoaan, jota hän ei ollut koskaan oikeasti lakannut rakastamasta.

Uusiorakkaus sai pariskunnan lemmen räiskymään kirkkaana. Will ja Mirjami eivät pelänneet näyttää toisilleen kuinka kovasti he oikein toisiaan rakastivat.

Dean oli ruutukoukussa. Kun hän ei pelannut tietokoneella, hän katsoi telkkaria ja toisin päin.

Danikalla oli veljeään tervellisemmät harrastukset. Liikunnan lisäksi Danika teki itse terveellistä ruokaa.

Danikan laittama salaatti maistui muillekin. Perheaterialla oli myös helppo kertoa päivän asioista yhteisesti kaikille.

Danika oli hieman huolissaan veljestään, joka muuttui päivä päivältä nörtimmäksi. Hän pohti asiaa Henrin kanssa. "Deanille pitää hankkia tyttöystävä!" Henri ehdotti. Ajatus oli hyvä, ja Danikalla oli mielessään juuri sopiva tyttökin: hänen oma bestiksensä Kaino. "Meidän pitää vielä hieman hioa suunnitelmaa, mutta kyllä me Deanille tyttis saadaan!" Danika intoili.

Will kävi ahkerasti öisin töissä. Eräässä talossa karkotettavaksi sattui kummituskaksoset kaukaa keskiajalta.

Mirjami oli aivan seitsemännessä taivaassa. Vaikka Will ei ollutkaan vielä jäädyttänyt suhdettaan Margotiin, uskoi Mirjami siihen, että hän oli taas - ja lopullisesti - saanut Willin itselleen.

Mirjami oli niin ruusunpunaisten ajatusten vallassa, ettei edes läpimäräksi kastuminen saanut häntä pahastumaan.

Tavaresien etuportti oli unohtunut yöksi auki, ja peura tuli ihmettelemään pihaa.

"Voitko kuvitella, että vielä vähän aikaa sitten me emme voineet edes syödä yhdessä? Nyt se kaikki tuntuu vain pahalta unelta", Mirjami pohdiskeli ääneen aamiaisella.

"Niin, onneksi ne ajat ovat ohi ja talo on taas täynnä rakkautta", Will myötäili.

"Minun pitää lähteä sanomaan hyvästit Margotille. Vasta sitten voin olla kokonaan sinun", Will sanoi Mirjamille Hömpän kaarrellessa parin pään ympäri toistellen televisiosta oppimiaan fraaseja.

"Muistathan olla jämäkkä ja sanoa sille naiselle, että sinä olet nykyään yhden naisen mies, ja sinua odottaa ex-vaimotyttöystävä kotona?" Mirjami sanoi lievästi huolestuneena. Willin ja Margotin tapaaminen ei tuntunut Mirjamin mielestä hyvältä ajatukselta, sillä hän tiesi, millainen Will oli. "Luota minuun! Minä yritän parhaani", Will vakuutteli.

"Kyllähän minä sinuun luotan..." Mirjami sanoi hitaasti, sillä kaikesta huolimatta hänne oli vaikea luottaa Williamiin täysin. Mutta hän tahtoi uskoa siihen, että mies oli tehnyt muutoksen. Hän heittäytyi syleilemään Williä. "Ole varovainen! Minä rakastan sinua", hän mumisi Willin olkaa vasten.

Will soitti ennen lähtöään puhelun Margotille. "Meidän täytyy sitten jutella vakavasti", Will sanoi tiukasti ja taisi säikäyttää Margotin.

Hyvästeltyään Mirjamin ja lapset Will lähti kohti lentokenttää. "Voi, minä niin toivon, että Will tosiaan pistää suhteen poikki", Mirjami huokaili Propulle.

Proppu ja Mirjami olivat jo niin läheisiä, että he viettivät kylpyhuonetuokiotkin yhdessä.

"Tämä taitaa olla sitten viimeinen kerta, kun tulen Ranskaan", Will pohti saavuttuaan tuttuun majapaikkaan. Hän ei voinut tietää, miten Margot reagoisi jätetyksi tulemiseen, mutta saattaisi olla kaikkien kannalta parempi, ettei Will enää astuisi jalallakaan Champs Les Simsiin.

Will suuntasi saman tien Margotin asunnolle. Hän vetäisi pari kertaa syvään henkeä ennen kuin uskalsi pimpottaa ovikelloa. Jättäminen alkoi tuntua huonolta ajatukselta. Margot oli kuitenkin niin mukava tyttö.

Will päätti kuitenkin hoitaa homman pois alta. Hän oli jo luvannut Mirjamille jättävänsä Margotin, eikä hän voinut enää pettää Mirjamin luottamusta. Hän oli jo tehnyt lopullisen valintansa, eikä enää kannattanut muuttaa mieltään.

"Oh, 'ei Will!" Margot tervehti viehkeän riemukkaasti, mutta Will keskeytti naisen tylysti. "Kuules nyt, meidän täytyy nyt puhua", hän sanoi jämäkästi.

"Miste on kyse? Onko jokin 'ullusti?" Margot kysyi huolestuneena. "Ei ole. Tai siis on! Miten minä tämän nyt oikein selittäisin?" Will takelteli sanoissaan. Ei ollut helppoa sanoa toiselle päin naamaa, että olikin yllättäen rakastunut taas ex-vaimoonsa ja sen vuoksi suhde piti laittaa poikki.

"Tuota, tiedäthän sinä, miten joihinkin simeihin vain jää kiinni? Heistä ei vain pääse yli vaikka kuinka tahtoisi?" Will yritti selittää asiaansa kaunopuheisesti.

"Sine et ole peessyt yli edelliseste suhteestesi", Margot sanoi pettyneesti, "Ymmerren. Mine olinkin sinulle vain laastarisuhde."

"Ei! Sinä olit minulle paljon enemmänkin! Ja kyseessä on ex-vaimoni. Ja kyllä minä oikeastaan olin päässyt hänestä yli, ainakin jollain tasolla, mutta sitten me rakastuimmekin uudestaan ja minä lupasin hänelle, että olen vain hänen kanssaan ja jätän sinut sen takia, sillä hän on elämäni nainen ja..." Will selitti selittämistään. "Miten hen on elemesi nainen, jos te olette jo eronneet? Mike saa teidet uskomaan, ette juttunne toimisi uudestaan?" Margot kysyi ja hijensi Willin.

Sitten Margot suuteli Williä. "Mine en luovuta", hän sanoi liki eläimellisesti suudelmiensa lomassa.

"Ei, Margot! Minä rakastan Mirjamia. Minä en voi olla kanssasi enää", Will kokosi kaiken tahdonvoimansa sanoakseen sanat. "Päästä irti minusta, ole kiltti", hän suorastaan aneli.

Mutta Margot ei antanut periksi, ja Willin tahdonvoima murtui jokaisen suudelman myötä. Hän oli aina ollut naisten vietävissä, ja ennen kuin hän huomasikaan, hän muhinoi Margotin kanssa tämän sängyllä. "Margot, me emme voi tehdä tätä", hän vaikeroi. "Sine et ehke voi, mutta mine voin", Margot sanoi hitusen ylimielisesti eikä antanut Willille mahdollisuutta paeta.

Will tyypilliseen tapaansa eli hetkessä, ja kaikesta vastustelustaan huolimatta ajautui peiton alle Margotin kanssa.

Mutta ensimmäistä kertaa Will oikeasti katui tekoaan heti sen tapahduttua. "Mitä ihmettä minä oikein teen?" hän parahti ääneen noustuaan sängystä.

"Senkin syöjätär! Minä sanoin ei! Minä sanoin, että minulla on vaimo!" Will karjui paniikissa Margotille, jonka niskoille hän tahtoi vierittää koko tapahtuman.

"Jos sine tosiaan rakastaisit hente, et olisi antanut temen tapahtua", Margot sanoi myrkyllisesti, "Ele syyte minua. Tilanne oli koko ajan sinun hallinnassasi, mutta sine vain annoit menne."

"Sinä et olisi saanut viekotella minua, kun olin kertonut tilanteeni", Will yritti puolustella itseään, vaikka tiesi, että Margot oli oikeassa. Hän oli heikko, säälittävä ja petturi kaikesta huolimatta. Hän ei vain voinut itselleen mitään!

"Miksi sinä edes teit sen? Minähän jätin sinut, ja silti sinä halusit kanssani vällyjen väliin", Will ihmetteli. "Mine testasin sinua! Ja sine reputit testin. Sine veitit rakastavasi site naista, mutta hyppesitkin senkyyn kanssani. Sine paljastit todellisen luonteesi. Nyt minekeen en enee halua sinua!" Margot vastasi ja nyrpisti nenäänsä. "Sine olet ellötteve", hän sanoi ja sylkäisi teatraalisesti lattialle. "Jäkä jäkä", Will sanoi loukkaantuneesti, "En kuitenkaan tainut olla niin ällöttävä, ettetkö silti himoitsisi minua!"

"Mutta kuuntelepa tätä: minä lähden nyt. Enkä enää ikinä palaa. Meillä oli mukavaa, mutta emme selkeästikään olleet oikeat toisillemme", Will sanoi. "Jos site sinun ex-vaimoasi ei olisi ollut, me olisimme menneet naimisiin", Margot sanoi myrkyllisesti, "Mutta onneksi sine olet ellötteve, joten hen seesti minut paljolta pahalta! Suurkiitokset henelle, ja onnea vaan valinnastaan."

"Ole hyve ja heivy nyt! Mine en enee keste katsella sinua!" Margot ärähti ja hääti Williamin pois kotoaan.

"Hyvästi sitten vaan, eipä tule ikävä", Will huikkasi viimeisiksi sanoikseen Margotille.

Will marssi ulos Margotin talosta jäätävän hiljaisuuden saattelemana. "Kaikki ei kyllä mennyt nyt ihan nappiin", hän pohti astellessaan sillalla. "Miksen minä osaa erota siististi ja nätisti? Miksi kaikki menee aina pieleen?"

Will tunsi syyllisyyttä, mutta päätti, ettei ikinä kertoisi Mirjamille, miten ero Margotista lopulta tapahtui. Hän toivoi, että Margot olisi niin kiltti, ettei koskaan ottaisi yhteyttä Mirjamiin ja paljastaisi heidän viimeistä lemmenhetkeään. Will päätti soittaa Mirjamille. "Rakas, homma on hoidettu. Minä tulen kotiin sinun luoksesi", Will melkein nyyhkytti puhelimeen.

Kotiinpaluu tuntui sekä ihanalta että kamalalta. Mirjami suorastaan syöksyi Willin syliin. Willin omatunto kolkutti, mutta hän vain syleili Mirjamia ja päätti unohtaa Margotin, Ranskan ja ikävät muistot kokonaan.

"Voi Will, minulla oli sinua niin ikävä!" Mirjami tunnusti ja hukutti Willin suudelmiin.

"Sinä olet höpsö. Enhän minä ollut pois kuin pari päivää", Will sanoi ja silitti Mirjamin hiuksia. "Voi, sinä olit poissa paljon kauemmin", Mirjami huokaisi, eikä Will ihan ymmärtänyt, mitä Mirjami tarkoitti.

Lentomatkan aikana Will oli päättänyt pyhästi, että Mirjami oli hänen ainoa naisensa, ja hän pysyisi tälle uskollisena elämänsä loppuun saakka. Paras osoitus siitä oli tietenkin kosinta. "Mirjami, tahtoisitko menettää ex-vaimon tittelistäsi etuliitteen ex?" Will kysyi ja kaivoi taskustaan sormusrasian.

"Voi kyllä! Minä tahdon olla sinun vaimosi nyt ja aina!" Mirjami sanoi tomerasti. Will pujotti sormuksen Mirjamin sormeen toista kertaa. Tällä kertaa sormukseen sisältyi enemmän kuin lupaus avioliitosta: siihen sisältyi lupaus oikeasta uskollisuudesta, vaikka sitä Will ei ääneen sanonutkaan.

"Toivottavasti tästä avioliitosta tulee hieman onnellisempi", Will sanoi ujohkosti Mirjamille. "Oli meidän ensimmäinenkin avioliittomme onnellinen loppuvaiheita lukuunottamatta", Mirjami muistutti, "Mutta minä uskon, että tästä tulee elämämme paras avioliitto."

Kihlauksen kunniaksi lakanat saivat taas pöllytystä. Kaikki oli taas hienosti Tavaresien katon alla.

Mutta nyt osan pariin. (:

William palasi kotiin keskellä yötä. Kaikki olivat jo nukkumassa, joten Will asetteli rauhassa tuliaiset paikalleen, jotta muut saisivat herättyään yllättyä iloisesti.

Mirjami heräsi talosta kuuluviin ääniin ja tuli ihmettelemään, mitä oikein tapahtui. Nektaripulloista hän tajusi, että Will oli palannut kotiin.

"Oi miten mukava yllätys", Mirjami ilahtui nektaripulloista. Hänen tahtoi heti maistaa lasillinen. Aitoa ranskalaista nektaria ei joka päivä saanutkaan!

Mirjami oli myös Willin poissaolon aikana tajunnut kaivanneensa miestä kaikesta huolimatta. Oli hienoa, että Will oli taas kotona. "Kiva nähdä sinua taas! Miten matka meni?" Mirjami uteli iloisesti ja sai Willin yllättymään. Hän oli luullut, että Mirjami olisi hänelle yhä hurjan vihainen.

Danikakin oli iloissaan isänsä kotiinpaluusta. "Mä toivoin pyrstötähden nähtyäni, että sun matka sujuis hyvin", Danika kertoi.

"No, kerro nyt kaikki", Mirjami tahtoi kuulla Willin reissusta. "Ranskassa oli tosi kaunista, ihan erilaista kuin täällä. Ja kaikki naiset katselivat minua! Olin kuulemma tosi eksoottinen. Eikä sekään varmaan haitannut, että olen muutenkin komea. Yksi nainen jopa tahtoi tavata minut uudestaan!" Will kertoi matkansa kohokohdasta. "Niin:.." Mirjami sanoi hieman vaivaantuneesti. Hän oli jotenkin alkanut elätellä ajatusta, että ehkä Will oli matkan aikana tajunnut, että hän rakasti yhä entistä vaimoaan, ja olisi tullut kotiin anellen anteeksiantoa ja yhteenpaluuta.

Dean ja Danika olisivat halunneet jutella isänsä kanssa Ranskasta koko päivän, mutta Mirjami oli sitä mieltä, että lasten piti tehdä läksynsäkin. "Mälsää, aina me joudutaan tekemään koulujuttuja", Dean murjotti.

Matka oli tehnyt tehtävänsä ja saanut Willin piristymään. Talossa oli nyt paljon mukavampi tunnelma, ja Will puhkui uutta energiaa. Töihin hän lähti hymyillen vieläkin leveämmin kuin yleensä.

Deanilla oli synttärit. Häntä vähän harmitti, että isän piti mennä töihin, eikä tämä nähnyt esikoisensa kasvupyrähdystä.

Deanista kasvoi hurmaava kiharapää.

Hän ei kuitenkaan viihtynyt kiharaisessa kampauksessa, ja vaatteetkin piti vaihtaa mukavampiin, ennen kuin Dean oli tyytyväinen teiniminäänsä.

(Deanin luonne on nyt eksentrinen, sohvaperuna, lukutoukka ja huumorintajuinen.)

Danika oli huomannut isänsä tuoman maaoravan. "Mä oonkin aina halunnut oman lemmikin, ihanaa!" Danika riemuitsi Näykkiksestä. Hän ei ilmeisesti pitänyt Proppua lemmikkinä.

Dean oli huolehtivainen isoveli. Hän luki Danikalle iltasadun, jotta tyttö nukahtaisi paremmin. Kirjavalinta meni kuitenkin hieman puihin, sillä kylmäverisestä sarjamurhaajasta kertova Roisto-Reiman seikkailut ei ehkä ollut lapsille sopivin kirja. Kirja aiheutti Danikassa painajaisia, joten hänen piti nukkua äitinsä vieressä.

Proppu oli löytänyt itselleen uuden lempilelun. Sinikeltainen pallo tuotti monia ilonhetkiä kissalle.

Mirjami alkoi hakeutua Willin seuraan samaan tapaan kuin ennen eroa. Will oli yhä hieman varovainen Mirjamin seurassa, mutta Mirjami oli hanakka parantamaan pariskunnan välejä.

"Minusta on mukavaa katsella telkkaria kanssasi. Tämä on ihan kuin vanhoina, hyvinä aikoina", Mirjami totesi iloisesti. "Niin, on tämä minustakin paljon kivempaa kuin se, että ilkeilet minulle", Will sanoi.

"Sinä kyllä ansaitsit kaiken ilkeilyn", Mirjami puolusti tekojaan, "Mutta minä ymmärrän, että olen ollut liian kova sinulle. Minä haluaisin, että välimme palautuisivat ennalleen. Se olisi lastenkin kannalta hyvä, etkä sinä niin kamala olekaan. Minä olen alkanut taas muistaa, miksi alun perin tykästyin sinuun." Will menetti puhekykynsä hetkeksi. "Oletko tosiaan sitä mieltä, että meidän pitäisi palata yhteen?" hän kysyi sitten. "En minä kyllä ihan niin sanonut, mutta ei siitä kai haittaakaan olisi?" Mirjami vastasi.

Will ei oikein osannut sanoa asiaan mitään. Hän sanoi tarvitsevansa hieman miettimisaikaa, ja jätti Mirjamin yksikseen. "Mokasinkohan minä tämän nyt?" hän pohti. Hän tosiaan oli alkanut toivoa tosissaan yhteenpaluuta, ja ehkä jopa uudelleen naimisiin menemistä.

"Pitäisikö minun palata yhteen isäsi kanssa?" Mirjami kysyi Deanilta. "Vou, äiti, älä multa kysy! En mä halua puuttua teidän väleihin", Dean säikähti äitinsä kysymystä.

"Mutta eikö sinustakin olisi mukavaa, jos vanhempasi olisivat taas onnellisia yhdessä ja elämä olisi taas ruusuilla tanssimista?" Mirjami kyseli epätoivoiseen sävyyn. "Mutta olisitteks te kuitenkaan onnellisia? Miten sä voit olla varma, ettei teillä mee taas sukset ristiin?" Dean epäili hieman äitinsä ajatuksia, "Mutta äiti, tää ei ihan totta kuulu mulle! En mä halua antaa sulle parisuhdevinkkejä."

Lopulta Dean pakeni äitinsä luota putsaamaan Näykkiksen terraariota. "Miks ihmeessä sun nimi on Näykkis? Ethän sä edes purEEEEEEEE!" Dean sai kokea, miksi Näykkis oli Näykkis.

Mirjami oli vakuuttanut itsensä siitä, että hänen oli saatava Will takaisin. Koska Dean oli haluton auttamaan äitiään, Mirjami pyysi apua ystävältään Roosa Iso-Kuutilta, uudelta parhaalta ystävältään.

Miestennappaussuunnitelmia oli tietenkin parasta tehdä hienossa ravintolassa hyvän aterian äärellä. "Minä olen aina valmis auttamaan sinua!" Roosa vakuutteli innoissaan. Hänen oma elämänsä oli niin tylsää, että hänen oli pakko elää muiden kautta.

"Eikö miehet ole ihan heikkoina neitoihin pulassa? Mitä jos sinä vaikka kiipeäisit korkealle puuhun ja et mukamas pääsisi alas sieltä, ja Will tulisi pelastamaan sinua ja sitten rakastuisi sinuun? Tai jos vaikka sytyttäisit keittiönne palamaan ja jäisit liekkien keskelle? Kun hän tajuaisi, että olet kuolemanvaarassa, hän varmasti ymmärtäisi rakastavansa sinua ihan hurjasti", Roosa ehdotti. "Öö, en minä ehkä mitään noin radikaalia viitsi tehdä", Mirjami alkoi hieman epäillä ystävänsä mielenterveyttä.

Illalla William tahtoi pitää perhekokouksen. Ehkäpä ensimmäistä kertaa Willin ja Mirjamin eron jälkeen koko perhe oli koolla yhtä aikaa! Will ilmoitti lähtevänsä taas matkalle. "Tällä kertaa kohteeni on Egypti, sillä joku vanha mies haluaa krokotiileja ruokalautaselleen", Will selitti. "Luin yhestä lehestä, että krokotiilimuhennos on nyt in ja pop", Dean kertoi tietäväisesti.

"Onko sun pakko mennä? Vastahan sä tulit kotiin Ranskasta", Danika kysyi surkeasti. Hän olisi tahtonut viettää enemmän aikaa isänsä kanssa. "Lupaukset on pidettävä, eikö niin? Minä lupasin sille miehelle tuovani hänelle pian krokotiileja" Will sanoi tyttärelleen. "Äläkä huoli, muru, minä kyllä palaan kotiin, ja lupaan tuoda sinulle jotain todella jännittävää tuliaisiksi!"

Mirjamikaan ei ilahtunut siitä, että Will oli taas lähdössä. "Mitä jos hän tapaa siellä jonkun ihanan naisen ja rakastuu korviaan myöten? Sitten minu pitää tehdä entistäkin kovemmin töitä", Mirjami puhui huoliaan Näykkikselle, joka osoitti sympatiansa olemalla näykkimättä Mirjamia.

"Minulle tulee ikävä sinua", Mirjami huokaisi Willille ennen lähtöä. "Niinkö? Tai siis niin minullekin. Ja ikävöin lapsia myös", Will vastasi. Mirjami hyppi mielessään riemusta, sillä Willin sanoista saattoi lukea, että hän oli taas alkanu lämmetä Mirjamille!

Will itse ei ollut ajatellut sanojaan sen kummemmin, eikä hän Egyptissä malttanut ajatella tylsiä ja ikäviä kotijuttuja. Egyptissä oli niin paljon nähtävää ja tehtävää.

Leiriltä oli upeat näkymät pyramideille. "Tämä on ehdottomasti siistein paikka ikinä", Will tuumi ihastuneena.

Will tahtoi hoitaa ensimmäisenä kalastusurakkansa pois alta. Jokea oli vaikea löytää tiiviin rantakasvillisuuden seasta.

Joki löytyi vihdoin ja Will pääsi heittämään onkensa veteen. "En minä mitään tavallisia kaloja tahdo, vaan krokotiileja!" Will tuskaili, kun nosti joesta kaloja kalojen perään.

Lopulta Will sai kuin saikin kalastettua kolme krokotiilinpoikasta. Paketoituaan saaliinsa hän suuntasi takaisin leiriin syömään tofumakkaroita.

Maittavan aterian jälkeen Will päätti katsastaa seikkailutarjonnan. Hän janosi toimintaa ja vaarallisia tilanteita, sillä eiväthän lomat olleet lekottelua varten.

Will otti osaa kuparikeräyskampanjaan. Hän ajatteli saavansa koluta vanhoja kaivoksia, mutta kuparia lojuikin ympäri aavikkoa.

Kuparin lisäksi hiekan keskeltä löytyi värikäs papukaija. "Tässäpä hyvä tuliainen Danikalle", Will ajatteli linnun nähtyään, "Papukaijanhan voi opettaa puhumaankin. Kyllä Danika nyt ilahtuu!"

"Sovitaanko niin, että sinä hyppäät kädelleni etkä noki minua, ja minä tarjoan sinulle niin paljon siemeniä kuin ikinä haluat? Olisiko se hyvä diili?" Will houkutteli papukaijaa mukaansa.

Lintu lähti kuin lähtikin Willin matkaan. Will ei kuitenkaan vienyt uutta seuralaistaan heti nauttimaan siemenistä, vaan kuopsutteli ensin kaivauksia ja löysi timantteja.

Williamista papukaija oli todella upea ilmestys, ja hän uskoi olevansa entistäkin katu-uskottavampi kuljettaessaan lintua olallaan. "Me olemme mahtava parivaljakko, emmekö olekin? Sinulle pitää vielä keksiä todella vakuuttava nimi, niin kuin vaikka... Hömppä", Will jutusteli papukaijalle, joka sai kuin saikin uljaan nimen Hömppä.

Will oli painumassa telttaansa kauneusunille, kun hän kuuli tutun äänen takaansa. "Will! Muistatko viele minut?" nainen huhuili sievällä äänellään Willille.

"Margot? Oletko se tosiaan sinä?" Will ihmetteli tunnistaessaan ranskattaren, jonka oli tavannut nektaritilalla. "Kylle! Mite sine teelle teet?" Margot kysyi vahvalla aksentillaan. "Minä tulin tänne kalastamaan krokotiileja. Mutta mitä tuollainen siro ja naisellinen neito tekee täällä autiomaassa?" Will vastasi. "Oi, mine olen seikkailija. Mutta jutellaan 'uomenna lisee, minua niin vesyttee", Margot haukotteli ja toivotti hyvät yöt Willille, joka oli riemuissaan tapaamisesta.

Aamulla Will etsi heti Margotin käsiinsä. "Nukuitko hyvin?" hän uteli naiselta. "Eiväthän lepakot ja kaskaat häirinneet uniasi? Jos sinua pelottaa, voin kyllä tulla viereesi nukkumaan ensi yönä", Will ehdotti. "Voi, mine nukuin erinomaisesti. Mutta ilmoitan kyllä sinulle, jos minua alkaa pelottaa", Margot sanoi hymyillen.

Will ja Margot käyttivät koko päivän jutusteluun. Margot oli hyvin hurmaava, ja Will taisi hieman ihastua ranskattareen tämän hankalasta aksentista huolimatta. Will tosin ihastui melkein jokaiseen naiseen, joka oli hänelle ystävällinen, ja niihinkin, jotka eivät olleet.

Will olisi mieluusti viettänyt enemmänkin aikaa Margotin kanssa, mutta nainen tahtoi lähteä tutkimaan pyramideja. Will olisi halunnut tuppautua mukaan, mutta se olisi voinut vaikuttaa hieman epätoivoiselta, joten hän toivotti Margotille onnea matkaan ja käski välttää muumioita. Will itse lähti etsiskelemään lisää kuparia, mutta löysikin kuparin sijaan korpin. "Jos vien Hömpän Danikalle, niin ehkä Dean tahtoisi korpin", Will mietti.

Korppi ei kuitenkaan tahtonut lähteä Willin mukaan. Se suuttui, kun Will yritti koskea siihen, ja melkein vei Willin sormen mukanaan.

Korppi säikäytti nokkimisellaan Willin pahanpäiväisesti, joten Will suuntasi nopeasti takaisin leiriin syömään lohturuokaa ja ihailemaan komeasti valaistuja pyramideja.

Seuraavana aamuna Will törmäsi jälleen Margotiin. "Viime yö oli ihan kamala! Korppi nokkaisi minua sormesta, ja se sattui kauheasti", Will kertoi surullisena. "Voi sinua. Mine puhallan sormeesi, niin siihen ei enee satu", Margot sanoi lempeästi.

"Minulla on myös mukana neite parantavia kamomillakukkia, laita neite haavaasi, niin sen piteisi parantua nopeasti", Margot tarjosi Willille lääkekasveja. "Vau, kiitos tosi paljon", Will ilahtui eleestä. "Minusta on ihanaa, kun minusta pidetään huolta", hän lisäsi kiitollisena.

"Totta kai mine piden sinusta huolta", Margot sanoi pehmeästi ja halasi Williamia. Willin sydän alkoi lyödä nopeammin. Tarkoittiko Margot sanoillaan ja eleillään sitä, että hänkin oli hieman ihastunut Williin?

"Margot, sinä olet upea. Sinä olet kaunis, huolehtivainen ja kaikin puolin unelmanainen. Minä taidan olla pikkuisen tykästynyt sinuun", Willin oli pakko kertoa tunteistaan ihanalle Margotille, joka punastui sievästi.

Willistä punastuminen merkitsi sitä, että oli sopiva aika suudella. Niinpä hän suuteli kevyesti Margotia osoittaakseen, että hän todella tarkoitti sanojaan.

Suudelman jälkeen Will ja Margot söivät yhteisen aamiaisen. "Se oli kyllä paras suudelmani ikinä. Kaikki oli täydellistä: sinä, tämä paikka, sää... Mikään ei olisi voinut mennä paremmin", Will hempeili.

Will tahtoi pitää Margotia hyvänä. Hän huolehti siitä, että naisen hartiat ja selkä pysyivät vetreinä raskaiden seikkailujen lomassa. Will oli jälleen aivan rakastunut.

"Miksi minun pitee jo menne? Teme on ollut paras lomani koskaan", Margot henkäisi haikeasti viimeisen syleilyn aikana. Hänen lomansa oli ohitse aiemmin kuin Willin. "Älä huoli, kultaseni, minä tulen kyllä tapaamaan sinua niin pian kuin voin", Will lupasi.

Lomansa lopuksi Will suuntasi kaupungin keskustaan. Hän oli aivan huumaantunut Margotista. Hän oli melkein varma, että oli vihdoin löytänyt elämänsä naisen.

Vaikka Margot olikin saanut Willin koukkuunsa, ei se estänyt Williä ihastelemasta muita naisia. "Nuo farkut tekevät kyllä oikeutta tuon leidin takamukselle", William arvioi erään naisen tyyliä.

Egyptissä kaupankäynti oli hieman erilaista kuin kotona. Kauppiaiden kanssa sai tinkiä ja kiistellä niin paljon kuin jaksoi. Will ei ehtinyt ostaa ennen lomansa loppumista mitään, sillä kaupanteossa kesti niin kauan.

Dean viihtyi yhä ala-asteaikaisen parhaan kaverinsa Henrin kanssa. Pojat puuhasivat kaikenlaista yhdessä sekä koulussa että sen ulkopuolella.

Will ei pitänyt suurta numeroa kotiinpaluustaan. Danika huomasi isänsä tulleen kotiin vasta pimeän laskeudutta. "Isä! Mitä sä oikein teet?" hän kipitti riemuissaan Willin luo.

"Heippa murunen!" Will tervehti tytärtään hymyillen, "Katsopa mitä minä sinulle toin! Eikö olekin hieno?" Danika katseli silmät pyöreinä papukaijaa. "Onko se minun? Mikä sen nimi on?" hän kysyi hämmästyneenä. "Sen nimi on Hömppä, ja se on keltaniska-amatsoni, ja totta kai se on sinun! Enkö minä muka luvannut tuoda sinulle jotakin jännittävää Egyptistä? Sinä voit vaikka opettaa sen puhumaan", Will selitti.

Hömppä kiinnosti myös Proppua. Lintu oli sen verran iso, että ainakin toistaiseksi Proppu tyytyi vain katselemaan otusta, vaikka sen teki kovasti mieli koskeakin siihen.

"Tosi kivaa, että isi on taas kotona! Se näkee mun synttärit!" Danika intoili. "Mutta mä en näe. Mulla on tanssiaiset tänään", Dean sanoi lievää kauhua äänessään. Hänellä ei ollut paria tanssiaisissa, ja hän pelkäsi, että hänelle naurettaisiin. Toisaalta Henrilläkään ei ollut paria.

"Ai, sinä olet tullut takaisin! Kotiinpaluu tuntui varmaan mukavalta, kun näytät noin onnelliselta", Mirjami tervehti Williä. "No, onhan kotiin aina mukava palata, mutta kyllä se matka taisi kuitenkin minun onneni aiheuttaa", Will sanoi.

Mirjami ei kuitenkaan kuunnellut, vaan heittäytyi halaamaan Williä. "Minulla oli oikeasti ikävä! On niin ihanaa saada sinut taas takaisin", hän puhui Willin olkaa vasten. "Ööh, okei", Will vastasi. Hän ei vieläkään oikein osannut suhtautua mukavaan, iloiseen ja entisenkaltaiseen Mirjamiin. Ja nyt kun hän oli tutustunut Margotiin paremmin, ei hän voinut alkaa taas pitää Mirjamista. Vai voisiko hän? Mirjami oli kuitenkin hänen lastensa äiti, ja hänen ensimmäinen rakkautensa.

Lämpimästä vastaanotosta huolimatta Will ei tullut nukkumaan Mirjamin viereen, vaikka tämä oli hienovaraisesti ehdottelut sitä. Mirjami kuitenkin näki, että Will alkoi taas pehmetä hänelle, ja ehkä he taas pian jakaisivat saman sängyn.

"Mua niin harmittaa, että tanssiaiset menee sun synttäreiden kanssa päällekkäin", Dean harmitteli aamulla siskolleen. "Ei se mitään. Kyllä mä osaan kasvaa ilman suakin", Danika lohdutti veljeään.

Mirjami oli hyvällä tuulella. Hänen elämänsä alkoi taas sujua hyvin, ja menneisyyden ikävyydet alkoivat unohtua. Mirjamilla oli taas aikaa leikkiä Propun kanssa, kun hänen ei tarvinnut huolehtia parisuhdeasioita.

Mirjamilla oli hurjasti energiaa, jota hän käytti esimerkiksi Hömpän puheopetukseen. Hömppä oli jo oppinut tervehtimään huoneeseen astuvia simejä.

Will sai puhelun Margotilta, joka kyseli, milloin Will kenties pääsisi tulemaan Ranskaan. "Minulla on muutamia työjuttuja ja tyttäreni syntympäivät, mutta tulen kyllä niin pian kuin vain voin! Minä jo kaipaan sinua", Will vakuutteli.

Mirjami kuuli puhelun ja tunsi ikävän muljahduksen mahassaan. "Ketä sinä oikein kaipaat?" hän kysyi kepeästi, vaikka hänen sydämensä oli särkymäisillään. "Oi, en muistanutkaan kertoa sinulle, että tapasin Egyptissä sen ranskalaisnaisen, joka tahtoi tavata minut uudelleen. Hänen nimensä on Margot, ja hän on upea! Luulen, että olen ehkä rakastunut", Will selitti innoissaan, ja Mirjamin piti pidätellä kyyneleitä.

Mutta Mirjami ei voinut näyttää tunteitaan. He olivat Willin silmissä vain ystäviä, ei mitään sen enempää, eikä Mirjami voinut suuttua tai pettyä Willin uudesta suhteesta. "Kuulostaa hienolta", Mirjami tyytyi sanomaan, vaikka hänen teki mieli juosta ulos itkemään.

"Oletko sitä mieltä? Eihän tämä vain häiritse sinua?" Will kysyi hieman huolissaan, sillä Mirjami vaikutti todella vakavalta. "Ei tietenkään. Me olemme eronneet, sinulla on oikeus tehdä mitä haluat", Mirjami sanoi ja yritti hymyillä.

Will jätti asian sikseen, sillä Mirjami ei selvästikään halunnut puhua enempää Margotista. Will päätti auttaa Deania läksyissä. "Etkö sinä muka osaa Riverview'n maineikkaimpien taiteilijoiden kalleimpien taideteosten nimiä etu- ja takaperin ulkoa? Mitä teille koulussa oikein opetetaan?" Will ihmetteli, kun Dean ei osannutkaan täsmälleen samoja asioita kuin hän.

Kun Dean oli saanut läksynsä valmiiksi, oli aika lähteä tanssiaisiin. Dean sai koko limusiinin itselleen. Hänellä oli jokseenkin kuninkaallinen olo ajellessaan kaupungin halki luksusautossa.

"Voitko kuvitella, enää kouluissa ei opeteta taidehistoriaa niin tarkasti kuin ennen", Will päivitteli Mirjamille. "Niin, nykyään ehkä keskitytään merkityksellisempiin asioihin", Mirjami vastasi.

Danika sai puhaltaa kynttilänsä vasta saatuaan läksynsä valmiiksi. Vanhempien lisäksi myös Proppu tuli seuraamaan kynttilöiden puhaltamista.

Mirjami oli sitä mieltä, että Danikan piti heti vaihtaa vaatteensa. Hänen mielestään Danikan nykyinen look ei sopinut teini-ikäiselle laisinkaan.

"Sinähän voisit hakeutua politiikkaan, kun minun urani ei oikein lähtenyt nousuun", Mirjami ehdotti tyttärelleen. (Mirjamia kohtasi sama bugi kuin Selinaakin, eli töihin ei voi mennä. :/ )

Kakun syömisen jälkeen Danika vaihtoi vaatteensa paremmin ikäiselleen sopivaksi.

(Danikan luonne on hajamielinen, kurinalainen, urheilullinen ja kätevä.)

"Toivottavasti sinua ei haittaa, että synttärisi olivat tällaiset pienet ja kotikutoiset", Mirjami sanoi Danikalle. "Ei tietenkään. Mulle riitti, että isi oli kotona", Danika vastasi.

Mirjami oli viime aikoina viihtynyt poreammeessa, mutta nyt sen vesi oli muuttunut suodattimen rikkoutumisen takia ällöttävän vihreäksi.

Dean oli kutsunut Henrin kylään. Danikakin tahtoi hengata poikien kanssa, mutta pojat eivät innostuneet liukumäen laskemisesta. Henri näytti kuitenkin vilkuilevan Danikaa koko ajan sivusilmällä. Dean ei huomannut mitään, mutta Danika kyllä huomasi.

"Miks sä tuijotat mua?" Danika kysyi suoraan Henriltä, kun Dean oli häipynyt sisälle pelaamaan tietokoneella. "No kun mä en oo koskaan tajunnut, että sä et olekaan ruma", Henri vastasi. "Ai, no kiitti", Danika vastasi tietämättä, oliko Henri juuri kehunut vai haukkunut häntä.

"Mä tykkään tosta sun paidasta, koska vaaleenvihree on mun lempiväri", Henri jutteli tyhjänpäiväisiä juttuja. "Ei sun oo pakko puhua, jos et keksi mitään sanottavaa", Danika sanoi hieman kummastuneena. Ei Henri häneen ollut ennen kiinnittänyt huomiota. "Äh! No keinutaanko sitten kiikkulaudalla?" Henri ehdotti jotenkin vaivaantuneena.

Keinulautailu sopi leikkimieliselle Danikalle. Henri rentoutui, kun ei tarvinnut pelkästään jutella, vaan sai tehdä samalla jotakin muuta. Danika huomasi, että Henri oli oikeastaan aika hauska tyyppi.

"Mille te oikein nauratte? Ja mikset sä oo tullu vieläkään pelaamaan mun kanssa?" Dean kysyi, kun tuli etsimään Deania. "Henri kerto just jutun teidän pieleen menneestä liikkatunnista", Danika hihitteli vastaukseksi.

"Ai sä et tullu pelaamaan, kun sun piti kertoilla mun mokista mun siskolle?" Dean sanoi hieman loukkaantuneena Henrille. "Anteeks. Me vaan jäätiin suusta kiinni", Henri vastasi.

Dean oli jo kyllästynyt pelaamaan, joten koko kolmikko jäi pihalle istuskelemaan pihatulen äärelle juttelemaan ja vitsailemaan.

Dean väsyi nopeasti ja lähti nukkumaan hyvästeltyään Henrin, jonka oli tarkoitus lähteä myös kotiin. Henri kuitenkin jäi vielä hetkeksi istumaan Danikan kanssa.

"Hei, eikö sun pitäis jo mennä, ennen ku sun vanhemmat alkaa ihmetellä missä sä oikeen oot", Danika sanoi kellon lähestyessä yhtätoista. "Niin mun kai pitäis mennä, mutta kun sun kanssa on kiva jutella", Henri sanoi.

Henri sai Danikan suostuletua katselemaan tähtiä kanssaan. "Tunnetko sä tähtikuvioita?" Henri kysyi Danikalta. "En. En mä oo oikein jaksanu kuunnella tähtitiedon tunneilla", Danika tunnusti. "No ei se mitään. Mä voin opettaa sua", Henri sanoi hymyillen.

Tähtikuvioita osoitellessaan Henri siirtyi koko ajan lähemmäs Danikaa. "Mä tykkään susta", Henri kuiskasi lopulta Danikan korvaan. "Mikä tähtikuvio se muka on?" Danika kysyi tajuamatta, mitä Henri tarkoitti. "Ei se ole tähtikuvio, vaan mä tykkään susta", Henri selitti. "Ai..." Danika sanoi ymmärrettyään, "No sepäs... kivaa?"

---

Kumpi sopii teidän mielestä Willille paremmin, Mirjami vai Margot? Mä en osaa päättää, joten auttakaa mua valitsemaan! Perjantaihin mennessä mun pitäis saada päätös tehtyä. (:

Mirjami oli aivan murtunut Williamin petollisuuden takia, mutta hän ei tahtonut lastensa näkevän tuskaansa. Niinpä hän leikitti Danikaa kuin mikään ei olisi muuttunut, kuin kaikki olisi vielä aivan samalla tavalla kuin edellisenä iltana, vaikka kaikki olikin nyt aivan toisin.

Mutta yksin ollessaan Mirjami murehti elämäänsä ja purskahteli itkuun. Miten unelmaelämä olikin muuttunut niin nopeasti painajaiseksi?

Dean oli jo niin vanha, että hän ymmärsi, että Mirjamin ja Willin välillä tapahtui jotakin kummallista. "Miksi äiti on niin surullinen?" Dean kysyi Williltä. "Ööh, mitenköhän minä sen selittäisin", Will ei oikein löytänyt sopivia sanoja tilanteesta kertomiseen. "Minä tein jotakin, mistä äitisi suuttui kovasti. Enkä minä tiedä, miten tilanteen voisi korjata", hän sanoi lopulta. "Ehkä sä voisit vaikka viedä äitin leffaan, se varmaan tykkäis siitä", Dean ehdotti. "Minusta tuntuu, ettei se toimisi, mutta kiitos ideasta kuitenkin", Will hymähti.

"Minä muuten muutan asumaan tuonne uimaladon yläkertaan", Will kertoi Deanille. "Miks? Kuorsaako äiti liikaa, ettet voi nukkua sen vieressä?" Dean kysyi kummastuneena. "Öh, sanotaan sitten vaikka niin", Will vastasi huojentuneena siitä, että Dean oli itse keksinyt hyvän tekosyyn eri huoneissa nukkumiselle. Hän ei tahtonut paljastaa pojalle, kuinka huonosti asiat oikeasti olivatkaan.

Williamin uusi makuuhuone oli pieni ja vähän ankea. Sieltä oli kuitenkin mukavat näkymät uima-altaalle.

Willin oli päästävä purkamaan tunteitaan jollekulle. Koska Selina ja Henkka olivat poissa maisemista, eikä Willillä ollut juurikaan ystäviä, joutui hän soittamaan sisarelleen, vaikka tiesikin, että Vanessa varmasti paheksuisi hänen toimiaan. Tuntui kuitenkin helpottavalta puhua suunsa puhtaaksi.

Will ei saanut nukuttua kunnolla, sillä hän oli särkenyt Mirjamin sydämen ohella omansa. Proppu lohdutti läsnäolollaan Williä.

Vaikka Will nukkuikin eri rakennuksessa kuin Mirjami, joutui hän silti käymään päärakennuksessakin. Kohtaamiset Mirjamin kanssa olivat jäätäviä, sillä nainen ei suostunut puhumaan Willille ollenkaan. Will tunsi olevansa muukalainen omassa kodissaan.

Mirjami oli kuitenkin sen verran hyväntahtoinen, että hän antoi Willin viettää aikaa lastensa kanssa talossa ilman hänen läsnäoloaan. Will ottikin kaiken irti ajastaan Danikan ja Deanin kanssa.

Danika oli vielä niin pieni, ettei hän tajunnut vanhempiensa välien viilentyneen. Will oli iloinen siitä, että edes joku heidän talossaan pystyi yhä olemaan huoleton.

Will oli huomannut, että Dean sen sijaan oli muuttunut hiljaisemmaksi ja alakuloisemmaksi eron myötä. Will yritti saada pojan ajattelemaan jotakin muuta kuin vanhempiensa ongelmia.

Will ei kuitenkaan itse osannut ajatella mitään muuta. Hän keskeytti pallottelun avautuakseen pojalleen. "Olen niin pahoillani siitä mitä tein! Se ei ollut oikein Mirjamia kohtaan, eikä varsinkaan oikein teitä kohtaan. Annathan anteeksi minulle?" Will suorastaan parkui Deanille, jolle ei ollut vieläkään ihan selvinnyt, mitä Will oikein oli tehnyt.

"Kyllä mä annan anteeksi sulle", Dean sanoi jalomielisesti. "Kiitos! Vaikka en kyllä ansaitsisi anteeksiantoa. Ja muistahan poika, älä ikinä tee samaa virhettä kuin minä! Ota oppia isäsi typeryyksistä. Pojasta polvi paranee, eikös niin?" Will puhua pajatti. "Mikä se virhe oikein oli?" Dean tahtoi saada tietää. "Sitä sinun pitää kysyä äidiltäsi, en ole ihan varma, tahtooko hän sinun tietävän. Enkä tahdo tehdä enää enempää virheitä", Will vastasi epävarmasti.

Mirjami tahtoi päästä hetkeksi pois talosta, joten hän otti Danikan mukaansa ja suuntasi kohti lapsuudenkotiaan. Hän kaipasi äitinsä lohdutusta.

"Mirjami! Ihana nähdä sinua! Ja toit pikku Danikankin mukaan", Agnes oli hurjan ilahtunut tyttärensä vierailusta.

Mirjami melkein alkoi itkeä. Oli ihanaa olla taas kotona oman äidin hellässä huomassa, vaikka vain vierailun ajan. Mirjami oli melkein unohtanut, kuinka kaunis heidän kotinsa oikein olikaan.

Agnes ei ollut vielä tietoinen Willin petturuudesta, joten se oli ensimmäinen asia, jonka Mirjami äidilleen kertoi. "Ohhoh, en olisi ikinä uskonut hänestä", Agnes yllättyi uutisesta totisesti.

"Mutta kultaseni, sinä olet vahva nainen, ja kestät kyllä hänen tekonsa. Sinun ei tarvitse antaa hänelle anteeksi, mutta käyttäydy kuitenkin kuin lady, äläkä tee hänen elämästään yhtään vaikeampaa kuin se nyt on", Agnes neuvoi tytärtään. "Mutta minä haluan olla ilkeä hänelle! Hän on - tai siis oli - minun ensimmäinen rakkauteni, ja hän särki sydämeni kauheimmalla mahdollisella tavalla", Mirjami itki. "No, ei nyt pahimmalla sentään. Hänhän olisi voinut iskeä minut tai sisaresi!" Agnes lohdutti. "Äiti!" Mirjami parahti entistä loukkaantuneempana.

Danika oli toisessa huoneessa leikkimässä lempilelullaan eikä kuullut äitinsä itkua.

Mirjami tahtoi kiittää äitiään tuesta ja neuvoista antamalla tälle lahjaksi tuoreita kasviksia kotipihaltaan. "Voi kiitos! Sinä tiedät, miten paljon minä tykkään luomuruoasta", Agnes ilahtui lahjasta.

"Muista, että voit aina palata kotiin, jos siltä tuntuu", Agnes sanoi halatessaan Mirjamia hyvästiksi. "Minä rakastan sinua", Mirjami vastasi sydämensä pohjasta.

Dean oli ystävystynyt koulussa Henri Iso-Kuutin kanssa. Henri ja Dean keksivät yhfessä kaikenlaisia metkuja opettajien päänmenoksi.

Henri pääsi seuraamaan Mirjamin synttäreitä. "Mahtavaa vanheta, kun koko elämä on ihan sekaisin ja tofuhodaritkin paloivat", Mirjami mutisi kettuuntuneesti.

"No, ainakin tästä on suunta vain ylöspäin", hän lohdutti itseään.

Seuraavaksi olikin Danikan vuoro kasvaa. Tyttö sai kauhean naurukohtauksen ennen venähtämistään.

Riemuitseminen jatkui myös kasvun jälkeen. Danika ainakin oli aidosti iloinen synttäreidensä takia.

(Danikan luonne on nyt hajamielinen, kurinalainen ja urheilullinen.)

Viimeisenä synttäreitään vietti töissä ollut William, jonka ajatukset pyörivät vanhetessakin työn ympärillä.

"En näe tämän hiuspehkon alta mitään!" Will marisi vanhennuttuaan.

Danika sai uuden tyylin. Saappaat olivat hänestä ehdottoman must!

"Onnea, murunen!" Mirjami onnitteli tytärtään. "Samat sanat. Sä muuten haiset", Danika vastasi iloisesti.

Proppu juhlisti Mirjamin, Danikan ja Willin synttäreitä leikkimällä tipulelullaan. Toisin sanoen sitä ei voinut vähempää kiinnostaa synttärit.

Danika sai synttäreiden jälkeisenä aamuna aamupalaksi herkkuruokaansa tofuhodareita. "Hei Dean, sinähän voisit pestä vessan, jos sinulla ei ole mitään muuta tekemistä", Mirjami huikkasi esikoiselleen. "No okei", Dean vastasi, vaikka häntä ällötti ajatellakin likaisia vessanpönttöjä.

Dean ei kuitenkaan tahtonut kapinoida äitiään vastaan, sillä hän tiesi, että Mirjamilla oli edelleen todella paha mieli syystä, jota lapsille ei kerrottu.

"Mä voin tuntea, kuinka bakteerit kuhisee mun käsissä", Dean irvisteli vessanpesun jälkeen.

Mirjami oli vihdoin alkanut puhua Willille. "Sinä et tajua, kuinka paljon minun sattuu vieläkin", hän kuiskasi tuskaisesti, kun Will yritti virittää keskustelua.

"Minä olen niin pahoillani", Will sanoi surkeasti. "Hah, ihan kuin minä uskoisin. Sitä paitsi, minua ei kiin-nos-ta", Mirjami vastasi tehostaen sanojaan käsillään. "Minulle on tästä lähin aivan sama mitä sinä teet, sillä sydäntäni et saa korjatuksi millään", hän sanoi halveksuvasti.

"Miten sinusta on tullut noin kylmä?" Will ihmetteli. Mirjami oli tosiaan muuttunut eron jälkeen. "No mietipä sitä", Mirjami vastasi viileästi.

Sananvaihdon jälkeen Mirjami pakeni kylpyhuoneeseen. "Mitä ihmettä minä oikein teen?" hän kysyi kauhuissaan peilikuvaltaan. Toisaalta hän tahtoi korjata kaiken ja antaa anteeksi Willille, mutta toisaalta hän tahtoi vain huutaa tälle ja unohtaa kaiken.

Mirjamin lisäksi Willin piti selvittää asiat myös Reijan kanssa. "Voidaanko jutella vähän?" Will pyysi Reijalta, joka suostui päästämään Willin sisälle taloonsa.

Television ääressä Will kertoi kaiken, mitä hänen ja Mirjamin välillä oli tapahtunut hänen ja Reijan yhteisen yön jälkeen. "Haluaisin alkaa alusta Mirjamin kanssa, niin kuin kasvit kasvavat talven jälkeen uudestaan, mutta Mirjami on todella vihainen minulle", hän sanoi lopuksi huokaisten.

"Ja minä olen myös pahoillani kaikesta pahasta, mitä olen sinulle aiheuttanut. Ei minun olisi pitänyt alkaa iskeä sinua", Will pahoitteli. "Hmm, ei se kyllä kokonaan sinun vikasi ollut. Suhteessa on aina kaksi osapuolta, eikö niin?" Reija sanoi.

"Sitä paitsi simmieli on heikko ja kiusauksia on kaikkialla. Se meidän kaikkien pitäisi ymmärtää! Meidän juttumme oli vain inhimillinen erehdys", Reija intoutui filosofoimaan. "Taidat olla oikeassa", Will myönteli.

"Kaikkein parasta tietenkin olisi, jos lopettaisimme meidän suhteemme tähän. Sitten ehkä Mirjami antaisi anteeksi minulle, ja sinun on helpompi jatkaa Violan kanssa", Will sanoi, ja Reija oli samaa mieltä. Mutta silti Will ja Reija jatkoivat juttelemistaan, ja jotenkin kummasti he siirtyivät koko ajan lähemmäs toisiaan, ikään kuin magneetti vetäisi heitä toisiaan kohti.

Ja luonnollisesti tilanne johti jälleen kiihkeisiin suudelmiin. Reija ja Will eivät vain voineet pysyä irti toisistaan, vaikka olisivat tahtoneetkin.

"Tämä on sitten viimeinen kerta, kun teemme näin, eikö niin?" Will kysyi suudelmien lomassa. "Tietenkin. Viimeinen kerta. Ja meidän pitää tehdä näin, jotta muistamme, että juuri näin emme saa enää tehdä. Että emme enää erehdy", Reija henkäisi vastaukseksi.

"Ja sinun pitää jäädä täksi yöksi, jotta tajuamme, että on parasta, ettemme enää vietä öitä yhdessä", Reija sanoi. "Aivan niin. Jotta tajuamme, että meidän juttumme on ohi", Will vastasi.

"Sinä olet kuin myrkkyä minulle. Suloista, juovuttavaa, koukuttavaa ja erittäin vaarallista myrkkyä", Will kuiskasi tuskallisesti Reijan syleilyssä. "Samat sanat, herraseni", Reija henkäisi takaisin.

"Ja siksi meidän kai olisi parempi irroittautua toisistamme. Ettemme vahingossa mene liian pitkälle. Vaikka sinulla ei olekaan enää mitään hävittävää, minulla on", Reija sanoi. Sanojen myötä tunnelma muuttui kokonaan. Will jäi silti yöksi.

Aamulla tunnelma oli hieman kiusallinen. "Nukuitko hyvin?" Reija kysyi kömpelösti. "Joo. Entä sinä?" Will vastasi yhtä kiusaantuneesti.

"Kuule Reija, minä mietin yön aikana, että minusta me olemme aika toimiva pari. Ehkä meidän ei pitäisikään lopettaa suhdettamme tähän, vaan jatkaa vielä", Will oli muuttanut mieltään yön aikana.

"Will! Ei käy! Jos jotain päätetään, niin siitä pidetään sitten kiinni! Sitä paitsi me olemme tehneet kumpikin toisillemme vain pahaa, eikä muutama salainen suudelma ole sen arvoista!" Reija kimpaantui Willin ehdotuksesta täysin. "Okei okei, se oli vain ehdotus", Will säikähti Reijan reaktiota.

"Nyt voisit sitten häipyä. Ihan minun mielenterveyteni vuoksi, ja omasi myös. Eikä enää soitella toisillemme, eikä todellakaan tavata. Hyvästi siis", Reija sanoi ja käänsi selkänsä Willille tehostaakseen sanojensa vaikutusta. "Mutta..." Will yritti vielä muuttaa Reijan mieltä.

"Ei mitään muttia!" Reija karjaisi. "Nyt ala mennä, tai puren sinua! Jos et ole vielä tajunnut, niin olen vampyyri, eikä minun puremani todellakaan tunnu mukavalta!" Will lähti heti. "Onpa hyvä, että suhteemme loppui nyt, koska sinä taidatkin olla hullu!" hän huusi peräänsä ja pinkoi sitten pakoon niin kovaa kuin jaloistaan pääsi, sillä vampyyrin loukkaaminen ei välttämättä ollut kaikkein turvallisin idea.

Mirjami oli ruokailutilassa, kun Will palasi kotiin. "Mikäs sinun ilmeesi noin surkeaksi on vetänyt?" Mirjami kysyi piikikkäästi. "Reija paljastui vampyyriksi, ja hän uhkasi purra minua eikä halunnut enää olla kanssani", Will mutisi.

Mirjami ei voinut olla nauramatta pilkallisesti. "Ihan oikein sinulle!" hän sanoi ilkkuen. "Kiitos kannustuksesta", Will sanoi pettyneesti.

Will tunsi itsensä taas aivan hylkiöksi. Mirjami ja lapset leikkivät keskenään, ja hän sai aivan yksin syödä ruokansa. Onneksi Proppu sentään yhä piti hänestä.

Henri Iso-Kuutti oli tullut perheineen vierailulle. Hänen äitinsä halusi tutustua poikansa kavereiden vanhempiin. "Päivää rouva Tavares, minä olen Roosa Iso-Kuutti, ja tässä ovat lapseni Henri, jonka jo tunnetkin, ja Lilli", Henrin äiti esitteli itsensä. "Mukava tutustua", Mirjami tervehti iloisesti. Hänestä oli mukavaa tutustua uusiin simeihin, ja hän totta vie kaipasi ystäviä. "Teillä on kovin maalauksellinen talo", Roosa kehui, ja sai Mirjamin entistä paremmalle tuulelle.

"Terppa Henri!" Dean juoksi tervehtimään bestistään. "Mitä leikitään tänään? Tehäänkö kepposia tytöille?" hän intoili.

Danika teki tuttavuutta Lillin kanssa. Lilli vaikutti vähän poikamaisemmalta kuin Danika, mutta tytöt löysivät silti yhteisen sävelen.

Kumpikin oli kiinnostunut kapellimestarin töistä. "Ne heiluttaa käsiään niin hassusti, että mäkin haluan olla sellainen!" Danika nauroi.

Mirjami ja Roosakin tulivat hyvin toimeen keskenään. Iso-Kuutit olivat harkinneet kissan hankkimista, ja Roosa kysyi Mirjamilta kaikenlaista kissoista ja niiden hoidosta. "Proppu ainakin pitää ötökät poissa puutarhasta, joten kissasta on myös hyötyä sen lisäksi, että se tuottaa iloa söpöydellään", Mirjami kertoi.

Iso-Kuuttien piti lähteä kotiin, ja Danika joutui jäämään leikkimään pihalle yksikseen.

Mutta Lillipä oli ovela ja jäi perheestään jälkeen. "He unohtavat minut aina joka paikkaan", hän sanoi, kun Danika ja Dean ihmettelivät, miten hänen oli mahdollista jäädä vielä leikkimään.

Dean oli iloissaan pihalle hankituista leikkivälineistä, mutta liukumäki oli vähän liian korkea hänen makuunsa.

Will joutui leikkimään Propun kanssa, sillä lapset eivät kaivanneet häntä leikkihinsä, eikä Mirjamia huvittanut olla tekemisissä Willin kanssa.

Will kuitenkin tahtoi kertoa Mirjamille yhden asian. "Olemme molemmat varmaan samaa mieltä siitä, että täällä on nyt todella huono tunnelma, ja se johtuu minusta", Will aloitti puhumaan, ja Mirjami nyökkäsi. "Siksi minä olenkin ajatellut, että voisi tehdä hyvää, jos minä olisin poissa maisemista pari päivää. Aion lähteä Ranskaan matkalle", hän sanoi.

Mirjamista idea oli hyvä, vaikka hän itsekin olisi mieluusti lähtenyt ulkomaille. Will suuntasikin saman tien varamaan lentoja Champs Les Simsiin.

Lento lähtikin jo samana iltana. Will tunsi helpotusta tietäessään, että pariin päivään hänen ei tarvitsisi ajatella ongelmiaan.

Pitkän lennon jälkeen Will saapui Champs Les Simsin pikkukaupunkiin. "Täällä on ihan erilaista kuin kotona", hän tuumi maisemia ihastellessaan.

Yksi syy matkalle lähtemiseen oli Willin seikkailunhalu. Haamujen metsästäminen oli todella jännää, mutta seikkailut ulkomailla toivat hieman vaihtelua ja erilaista jännitystä elämään. "Kas, joku on hävittänyt rakkaan esineensä ja kaipaa apua sen etsimiseen. Minä olen sopiva mies hommaan!" Will valitsi seikkailuista mielenkiintoisimman.

"Kaivattiinkos täällä apua etsintöihin?" Will kysyi, kun oli löytänyt Jules Fournierin, joka oli kadottanut jotakin jonnekin. "Kylle! Mine olen 'evittenyt ereen 'yvin rakkaan esineen 'ylettyyn 'autakumpuun. Auttaisitko sine minua?" Jules sanoi ranskalaisella korostuksellaan.

Will suuntasi intoa puhkuen hautakummulle etsimään mysteeriesinettä. Hänellä ei ollut hajuakaan, mistä aloittaa etsiminen, joten hän päätti pyytää apua paikalla olevalta naiselta.

"Oletko nähnyt täällä mitään paikkaan kuulumattomia esineitä?" Will kysyi naiselta. "En. Minä olen tullut tänne vain sulemaan kuolleita sukulaisiani", kiinasta kotoisin oleva nainen kertoi.

"Mutta ehkä sinä voisit katsoa hautakummun sisältä. Sinne on kovellettu suulia kammioita", nainen yritti auttaa Williä. "Selvä on, minä teen niin", Will sanoi ja toivotti hyvät päivänjatkot Dan Dan -nimiselle naiselle.

Will ei kuitenkaan suunnannut suoraan kummun sisälle, sillä hän löysi omituisen kolon maasta. (Tyhmän)rohkeana siminä hän työnsi kätensä sinne ja löysi muinaisia kolikoita.

Napattuaan kolikot taskuunsa Will vihdoin aloitti matkansa maan sisään. "Toivottavasti siellä ei ole kauhean pimeää", hän mietti.

Willin iloksi kammiossa oli kynttilöitä valaisemassa. "Minä jotenkin kuvittelin, että tämä paikka olisi suurempi", Will pohti pettyneenä, kun huomasi hautakammion olevan vain yksi huone.

Hän kuitenkin epäili, että sortuman takana saattaisi olla ehkä ovi syvemmälle hautakammioon. Will tarttui hakkuun ja alkoi murskata kiviä.

"Tämä seinä on ihan erilainen kuin kaikki muut... Ehkä se on salaovi", Will päätteli, kun sortuman takaa ilmestyi kummallinen tiiliseinä.

Will oli kuin olikin oikeassa, ja hän eteni hautaholvin toiseen osaan. "Tämähän on melkoinen sokkelo ja älypeli. Juuri sopiva laiselleni uskalikolle!" Will riemastui, kun hän näki lukittuja ovia ja laattoja, joiden päälle piti astua. Juuri tällaista seikkailua hän oli halunnutkin!

"Hah, täälläkin muinaiskolikoita! Pitänee kerätä ne parempaan talteen", Will intoili, kun hautaholvistosta löytyi kaikenlaisia aarteita.

"Onneksi tänne on jätetty avainkiviä", Will tuumi tyytyväisenä päästessään avaamaan jälleen yhden oven.

Kaikkien ovien takaa ei löytynyt iloisia yllätyksiä. "Lepää rauhassa, veliseni", Will sanoi järkyttyneesti luurangolle, joka löytyi erään salaoven takaa. Will tajusi, että hänen pitäisi olla varovainen, ettei hän kohtaisi samaa kohtaloa kuin luiseva kanssaseikkailija.

Seikkaileminen ja hautaholvien koluaminen kävi kuntoilusta. Painavien patsaiden siirteleminen kasvatti Willin voimia.

"Ohoh, tämä paikkahan on todella kummallinen! Puutarha maan alla, kaikkea sitä keksitäänkin", Will oli hämmästyksestä miltei sanaton, kun erään oven takaa paljastui pensassokkelo.

"Mitäs tuossa lukee?" Will yritti tavata vanhaa kivikylttiä. "Portaat takanasi on lukittu... Mielenkiintoista. Eikun! MInähän olen nyt täällä jumissa!" Will kauhistui.

"Hähää, onneksi olen yhtä fiksu kuin hyvännäköinenkin, ja pakkasin mukaan kasan itse kasvattamia hedelmiä", Will myhäili, sillä hän ainakin vältti nälkäkuoleman.

"Aika kauheaa, jonkun viimeinen lepopaikka on täällä maan alla", Will herkistyi sokkelon keskellä olevan haudan ääressä. "Mutta minun haudakseni tämä ei jää, teen kyllä kaikkeni, että pääsen täältä pois!"

Willin piti kuitenkin jäädä ainakin vähäksi aikaa kammion vangiksi. Hän oli niin väsynyt, että hänen oli pakko ottaa torkut jonkun aikanaan pystyttämässä teltassa.

Torkkujensa jälkeen Will sai puhelun Danikalta. "Kiva kun soitit, tyttönen, mutta isällä on nyt vähän kiire. Olen jumissa hautaholvissa, ja minun pitää yrittää päästä pois täältä ennen kuin happi loppuu, joten en ehdi puhua", Will sanoi ja lopetti puhelun pikaisesti.

Loppujen lopuksi hautaholvista poispääseminen olikin aika helppoa, ja pian Will huristeli kotoaan mukanaan rahtaamallaan autolla ranskalaisella maaseudulla. Hän oli jopa löytänyt Jules Fournierin kadottaman esineen.

"Tässä nyt tämä kadottamasi baseball-pallo. Oikeasti? Baseball-pallo? Oliko se nyt niin tärkeä?" Will ihmetteli ojentaessaan pallon Julesille. "Kylle. Se on minun onnenpallo. Kiitos tuhannesti", Jules sanoi autuaasti hymyillen.

Will suuntasi seuraavaksi ravintolaan syömään maailmankuulua ranskalaista ruokaa. "Tofupihvit maistuvat täällä kyllä ihan samalta kuin kotonakin", hän totesi pettyneenä.

"Onkohan Champs Les Simsissä yhtä paljon haamuja kuin kotona Riverview'ssä?" Will pohti kauniin suihkulähteen luona.

Willin majapaikassa oli erikoinen pukeutumistyyli. Ilmeisesti Ranskassa ei ollut niin tarkkaa siitä, pukeutuiko vaatteisiin vai pyyhkeeseen.

Will oli löytänyt majapaikkansa pihasta maaoravan. "Lapset ihastuvat ikihyviksi, kun vien tämän pikku veijarin heille", Will iloitsi siitä, että oli löytänyt täydellisen tuliaisen Deanille ja Danikalle.

"Oijoi kun olet niin söpAUTS!" Will kiljaisi, kun maaorava puraisi häntä kesken hellittelyjen. "Typerä orava! Sinun nimeksesi tulee Näykkis, koska sinä vain näykit minua!"

Will oli aloittanut toisenkin seikkailun, jossa hänen piti kalastaa sammakoita rikkaalle vanhalle herrasmiehelle. "On ne rikkaat aina niin fiinejä, etteivät ne edes viitsi kalastaa itse. Kaikki samanlaisia hienohelmoja. En tunne yhtäkään mukavaa rikasta", Will mutisi kalastaessaan, eikä muistanut, että hän itsekin oli rikas.

"Tämä joki on täynnä kirjolohia, mutta missä ne sammakot oikein ovat?" Will tuskaili nostettuaan joesta viidennen kirjolohen.

Loppujen lopuksi Willillä kävi tuuri, ja hän sai saaliikseen sammakon. "Ruma kuin mikä", hän tuumasi.

"Tässä nyt nämä teidän sammakkonne. Ällöttävää, jos minulta kysytään, mutta mikäpä minä olen tuomitsemaan. Nauttikaa sammakoistanne", Will kertoi mielipiteensä suoraan. "Sammakot ovat suurta 'erkkuani", vanha herra sanoi hieman loukkaantuneena, "ja niin ovat krokotiilitkin. Voisitteko kenties matkustaa Egyptiin ja kalastaa minulle kolme sellaista? Olen itse jo liian vanha matkustamaan."

"Mitä sanot, Näykkis? Mennäänkö EgyptIIIIIIIH! Lopeta tuo pureminen!" Will kysyi neuvoa Näykkikseltä, joka ilmiselvästi tykkäsi purra Williä.

Will suostui vanhuksen pyyntöön lähteä kalastamaan krokotiilejä. Loppuloman Will päätti kuluttaa nektaritilalla, sillä pitihän reissun aikana rentoutuakin, eikä vain seikkailla.

"Hyi kuinka kammottava tonttu! Otanpa sen mukaani", Will jatkoi kleptomaanista toimintaansa nektaritilallakin. Kaikki mikä oli irtonaista lähti Willin mukana takaisin kotiin.

Nektaritilalla oli paljon paikallisia asukkaita. Will kiinnitti huomiota varsinkin tyylikkäisiin ranskattariin.

"Hehee, ilmaiset nektarit kelpaa aina", Will myhäili, kun tajusi, että tilalla sai maistellakin nektareja.

"Hyvää iltaa", Will tervehti ynseästi häntä tarkkailevaa naista. Naiset tuntuivat tuijottavan häntä kovin avoimesti, ja se kummastutti Williä.

Yksi naisista tuli tekemään tuttavuutta Willin kanssa. Will oli tyrmistynyt siitä, että hän sai heti poskisuudelman. "Minä taidan viihtyä Ranskassa paremmin kuin uskalsin kuvitellakaan", hän totesi pökertyneesti.

"Miksi te naiset oikein tuijotatte minua?" Will kysyi saman tien. "Ah, sine olet niin vaalea. Se on eksoottista", Margot Petitiksi esittäytynyt nainen selitti, "Teelle ei key usein vaaleaveriköite."

"Vai niin! Minusta taas te olette eksoottisia. Ja kovin viehättäviä myös", Will sanoi jälleen flirttimoodi päällä. Hän ei vain voinut olla flirttailematta kauniiden naisten kanssa. Margot hymyili sievästi Willin sanoille. "Tesse on minun numeroni. Ota yhteytte, jos tulet viele Champs Les Simsiin", hän sanoi viehkosti.

Will päätti matkansa ottamalla torkut nektaritilan sohvalla. Hän oli sikeäuninen ja pystyi nukkumaan missä ja milloin vain.